maanantai 30. marraskuuta 2009

Sovitus nro. 4

Voi taivahan talikynttilät! Marraskuu meni kyllä omalta osaltani melko pitkälti höpöksi. Vaikka treenasin ihan kivasti ja lämpimänä ruokana söin terveellisesti, ovat herkut jotenkin löytäneet tiensä minun luokseni. Tästä seurauksena paino on noussut kilon siitä mitä se alhaisimmillaan oli, mutta!



Viime kuussa vetoketju meni kiinni 10 cm, tänä päivänä 14 cm! Tämä olkoon todiste siitä, ettei vaaka kerro koko totuutta.

Tässä vielä koko prosessi, eli
Syyskuun sovitus
Lokakuun sovitus
Marraskuun sovitus

Aika mieletöntä, valmistumiseen on aikaa yli puoli vuotta, tarkalleen ottaen seitsemän kuukautta, ja olen näin lähellä onnistumista. Jos tämän mokaan, niin mörökölli minut vieköön!

Koska joulu on näin lähellä, kävin vähän keskustelua itseni kanssa. Neuvottelun lopputulos oli se, että ei, en ala herkkulakkoon jouluun asti, mutta yritän kaikin tavoin vältellä niitä. Lakot eivät selvästikään ole minun juttuni, joten lähestytäänpä asiaa tästä kulmasta. Äidiltä saamani suklaajoulukalenteri ei kuulu syrjittyjen joukkoon. Eihän se ole joulu ilman kalenteria!

Lähden muuten tänään loppuviikoksi etelään huitelemaan, Tampereelle ja Helsinkiin. Eli täällä hiljennytään hetkeksi, ja ensi viikolla luvassa: angstausta siitä, miten söin aivan liikaa. Taas.

-Annapurna

2 kommenttia:

  1. Ihan mahtavaa! Tuota menoa ei todellakaan tuota mitään ongelmia mahtua mekkoon puolen vuoden päästä!

    Mun pitäis myös taas tässä jonain päivänä suorittaa jokakuukautiset mittaukset. Saa nähdä miten käy. Joulukuu on kyllä aika paha kuukausi. Houkutuksia lähes päivittäin.

    VastaaPoista
  2. On kyllä kertakaikkiaan vähän liiankin huippua - vähän pelottaa, miten ehdin tämän vielä mokata :D

    VastaaPoista