keskiviikko 30. syyskuuta 2009

Tankki täynnä... reikiä.

Ääripäästä toiseen käy tsemppaajan tie. Eilinen päivä oli uskomaton: Olin täynnä energiaa, voimaa ja inspiraatiota, mistä seurauksena temmoin itseni kuntonyrkkeilytreenien jälkeen vielä puolen tunnin vesijuoksuun. Kuntonyrkkeilyssä tuntui, ettei seinä tule vastaan ikinä, ei edes lopun hillittömissä eye of the tiger-polvennosto-yläsuora-tappotempomätöissä, joiden jälkeen yleensä tuntuu, kuin olisin ollut säkin paikalla koko tunnin. Niin ei! Täysiä vaan, ja tunti tuntui päättyvän ihan kesken.

Jännä juttu sinänsä, että mistä tuollainen johtuu. Olen elämässäni kuitenkin yhteensä harrastanut kuntonyrkkeilyä suhteellisen paljon, ja aina olen tunnin lopussa aivan kaikkeni antanut, maat myyty ja metsät poltettu. Saattoiko se johtua siitä, että olin kivikausidieeteistä luettuani päättänyt korvata päivän aterioilla riisit ja pastat ja potut salaatilla, eikä päässyt syntymään ns. hiilihydraattipöhöä? Vai johtuiko se siitä, että keho on yksinkertaisesti nyt päässyt mukaan, että jes, kuntoilu on best!

Niinhän sitä luulisi.

Viideltä yöllä heräsin infernaaliseen, aivot räjäyttävään, veret seisauttavaan pohjekramppiin, minkä seurauksena piti sitten herättää koko kortteli painokelvottomuuksia keskellä yötä karjuessa, samalla kun painoin tykyttävää ja kivistävää ja polttavaa jalkaa maahan. Nyt on edelleen samainen pohje kuin väkivaltateon jäljiltä, ja punnitsen mahdollisuutta tämän päivän potkunyrkkeilytreenin skippaamisseen. Näin. Vähän kuin nielisi liikaa tavaraa yhdellä kerralla ja sittenpä tihrustetaan itkua että kannattiko.

Vaan niinhän ne sanovat: Urheilija ei tervettä päivää näe.

(Viittasin itseeni juuri urheilijana. Haha. Höhö.)

-Annapurna

sunnuntai 27. syyskuuta 2009

Mitä tapahtuu? Olen hereillä.

Kohta kuukausi takana uutta elämää, ja alan kehittää itselleni identiteettikriisiä.

Todistusaineistoa nykypäivän Raamatusta, oraakkelista ja neuvonantajasta, facebookista:

MIKKO MALLIKAS Töissä... huomenta!:)
Yesterday at 07:10 - Comment - Like/Unlike

Annapurna:
Huomenta, Mikkomikkomikko!
Yesterday at 10:28

Annapurnan sisko:
Huomenta muru! Olepas nohevana! :)
Yesterday at 10:39

Annapurnan henkinen sisko:
Huomenta! Tuuhan varastolle töitten jälkeen jos jaksat!
Yesterday at 10:40

Mikko Mallikas:
Huomenna flikat! Miten ihmeessä teiät on saatu hereille lauantaina tähän aikaan ;D
Yesterday at 10:49

Annapurnan sisko:
Juomalakko, juomalakko!
Yesterday at 10:50

Annapurna:
Niipä! Uusi, uljas elämä! Ite vetelen tässä maustamatonta jogurttia ja mustikoita (eilisen raiskatun majoneesipizzan sijasta). Elämä jaksaa yllättää!
Yesterday at 10:51

Mikko Mallikas:
No johan on...!
Yesterday at 10:56

(Nimet muutettu. Jos ette huomanneet.)

Näin siis eilen, ja tänään heräsin samoihin aikoihin, vetäsin taas superhyperkuitupitoisen ja pitkiä hiilihydraatteja sisältävän aamupalan, poljin (uudella! (no, itse asiassa käytettynä ostettuna, mutta minulle uudella) ) kuntopyörällä hien pintaan, ja tämän päivän suunnitelmissa on touhukkaasti huiskia kämppää kuntoon, karvakavereille uudet purut, ja! Ja! JA!!! Puolentoista tunnin kuluttua olen Raksilassa treenikamppeet päällä ja nyrkkeilyhanskat kädessä aloittelemassa potkunyrkkeilytuntia. Peruskurssi päättyi perjantaina, joten nyt on aika siirtyä "oikeitten" tyyppien pariin. Siis minä. Ja siskoni. Siis hulttiosiskokset. Siis sunnuntaina. Siis "eiiisss mitä eilen tapahtu missä mun laukku missä mun toinen sukka missä me muuten ollaan onko sitä eilistä pizzaa vielä olemassa"-sunnuntaina.

Identiteettikriisin paikka vähemmästäkin.

Ystäväni linkitti eilen tällaisen pätkän. Siitä vaan inspiraatiota ammentamaan.

-Annapurna

perjantai 25. syyskuuta 2009

Ylämäki, alamäki, ylämäki, alamäki...

Otteita eilisestä:

Aamu - Oi, miten ihana olo! Aurinko paistaa verhojen välistä, ulkona on pirteä, kirpeä syysilma. Vapaapäivä, ja paljon tekemistä, järjestelyä, kivoja työhommia, voisi käydä lenkillä ja joogata ja ja ja ja vaakakin näytti niin ihanaa lukemaa että olin hajottaa koko hökötyksen ilon hypähdyksilläni. WHAT A WONDERFUL WORLD!

Iltapäivä - Noh, näihin työhommiin meni vähän suunniteltua enemmän aikaa, kun jäin suustani kiinni virtuaalisissa viestimissä. Vaan ei se mitään, lähdenpä nyt kaupungille toimittamaan pari paperia paikasta a paikkaan b. Mp3-soittimessa soi hyväntuulinen musiikki, ja hymyilen vastaantulijoille, askelteni tuntuessa keveiltä ja koko maailman kietoutuessa ympärilleni uskollisen ystävän halauksen tavoin. Ja mikäs tien toisella puolella menee, ellei vanha ystävä! Nytpä, nytpä! Kaupan kautta levy suklaata (jotain hyvää mutta ei sitä epäterveellisintä, uusi elämä, katsos, hih) ja minun luokseni teetä juomaan ja kuulumisia vaihtamaan. Pala suklaata, toinen, kolmas, ei ole koskaan tuhonnut kenenkään laihdutusmissiota.

Alkuilta - Treffit kaupungilla siskon ja kaverin kanssa, eiköhän mennä pitkästä aikaa siihen kivaan kuppilaan vetämään ämpärilliset ranskajalaisia. Joo, tottakai! (Mutta tiedän ottavani niitä tosi vähän, keskityn salakavalasti puhumaan samalla kun muut syövät. Kun ostetaan yhteinen kori, jakautuvat läskitkin kivasti kolmen jumalattaren kesken.) Aijaa, sinä ostitkin oman korin? No ei siinä. Oho, vaan kuinkas maistuukaan yhtäkkiä rehellinen suola ja rasva näin mahtavalle... Jos vielä saisi ihan vähän lisää suolaa... Omani loppuivat, saanko ottaa pari sulta? Vielä yksi. Ja toinen. Ja...

Ilta - SAATANAN LÄSKILORTTI AAAAAAAAAAAAAAANGST!!!!!!!!!!!!

Hetkeä myöhemmin - Tempaisenpa vielä illan päälle sen pilatesjooga-dvd:n, niin ehkä voin katsoa itseäni silmiin. Vaan jopa vipattavat lihakset, paljon... enemmän... kuin... viime... kkerrrrallaaahhh... Eiiisss TEE KUULE IHA KESKENÄS NE SOTURI YKKÖSET!

Lopputulos - Ahh, tulipa hyvä olo, mieli ja oikeutus kaikelle aikaisemmalle. Ämpärillinen ranskalaisia vähän kolkuttelee takaraivossa, mutta... Elämä on elämistä varten? Kai? Ehehe?

-Annapurna

P.s. Käsi ylös, joka olisi viime toukokuussa uskonut löytävänsä minut eräänä perjantaina seitsemältä illalla potkunyrkkeilemästä? Veikkaustoimiston markkinat on nimittäin nyt. Vaan sen tein. Kova jätkä kun olen. UGH!

maanantai 21. syyskuuta 2009

Seisovat aplodit

Hurraa!

Puuttumatta siihen, luetaanko koko 40-44 XL-luokkaan, haluan osoittaa seisovat aplodit tämän aamun Ilta-Lehdestä löytämälleni jutulle.

Juurikin näin, ja aivan oikein! Tosin ei järin lohduta kuvien mallien XL-luokitus, että ei tässä taida hyvin sitten mennä, mutta näin! Ottakaahan tyttäret ne hammasharjat pois nieluistanne, ja jumaloikaa hytkyntää!

Ja seuraavaksi romutan koko em. kommentin: Paino jatkaa (hidasta) tippumista! Uskomatonta, miten voi koko päivän pelastaa tai tuhota sadan gramman heitto.

Ei ole terve tämä maailma, sanokaa minun sanoneen.

-Annapurna

lauantai 19. syyskuuta 2009

Syyslauantaifiilistelyä

Vähästä se on toisinaan ihmisen onni kiinni. Huolimatta siitä, että tempasin eilen illalla ihan hillittömät määrät suklaata, näytti vaaka tänään normaalia lukemaa ensimmäistä kertaa viikon mähön jälkeen. Sen jälkeen on koko päivä sujunut mahtavissa fiiliksissä. Kiertelin ystävän kanssa kaupungilla monen monituista tuntia, ostin torilta syysherkkuja (omppuja ja mustikoita ja nauriin. Eiku lantun. Eiku...) ja hypistelin kaupassa kaikkia ihania vaatteita, mihin mahdun kohta.

Olen vaatteiden kanssa ihan jäätävän kranttu. Monet shoppailureissut päättyvät joko raivariin, turhautumiseen, tai rahojen tuhlaamiseen aivaan kaikkeen muuhun vaatteiden sijasta. Mutta kun mitäs tekevät niin rumia rättejä, ettei tee edes mieli sovittaa! Hyvä minun lompakolleni, toisaalta. Kirppareilta varmaan löytyisi vaikka ja mitä hienoa, mutta ei ikinä riitä hermo lähtä änkemään mihinkään täyteen ammuttuun hikikoppiin pläräämään kaaottisia, pursuilevia, räjähdyspistettä lähenteleviä pöytiä. Ja lapset rääkyvät ja makaavat poikittain lattialla ja vanhemmat henkilöt tukkivat käytävät ostoskärryillä. ARR! Sitäpaitsi jos sieltä jotain löytyykin niin ärsyttää vaan, kun ei satu olemaan kokoa xs tai xxl.

Yleensä ostamani vaatteet ovat tyyppiä rakkautta ensisilmäyksellä. Niin tapahtui tänään, kun aivan hillittömän sievä, nimeäni huutava mekko lähti matkaan eräästä kaupasta. Ostin vasiten vähän kinttanan, antamaan inspiraatiota lenkkipolulle. Ovela kun olen.

Kaupungilla pörrätessämme tuumasimme toverini kanssa, että ihan älytöntä luksusta nämä krapulattomat lauantait, kun saa niin paljon aikaan. Kello on nytkin vasta viisi, eikä ole kiire tunnin päästä ampaista etkoilemaan. Ei ole kiire ihan mihinkään.

Ihan kuin normaalistikaan olisi kiire. Nyt se vain tuntuu eriltä.

Vielä minä tuolle mahalle näytän, että se kana pissii muuten just eikä melekein tuosta!

-Annapurna

perjantai 18. syyskuuta 2009

Ihania naisia

Koska en ole tällä hetkellä puheväleissä vaa'an saati mittanauhan kanssa, käännän hetkeksi puheenaiheen lempiaiheestani toisaalle - Eli en selitä itsestäni, vaan esittelen kolme ihanaa naista.

Ensimmäinen on pitkäaikainen suosikkini, jota kohtaan tunteeni roihahtivat sata vuotta sitten nähdessäni ensikerran Viides elementti-elokuvan. Sen jälkeen tunteeni häntä kohtaan ovat olleet yhtä ilotulitusta, ja viimeinen silaus oli hänen raskautensa, jota tähtönen itse kuvaili jotakuinkin seuraavasti: "Luulin vain syöneeni liikaa donitseja, mutta olinkin raskaana!" Typy keräsi raskautensa aikana kolmekymmentä ylimääräistä kiloa, ja oli silti tyrmäävä:



Pusuja, Milla.

Toinen ihanainen naikkonen (inhoan muuten tuota sanaa) on Tyra Banks. Hän lihotti taannoin itsensä (rumpujen pärinää) 70-kiloiseksi, aiheuttaen mallimaailmassa hirmuisen kohun, että EEIISS MIKÄ LÄSKI.


Lopulta Banks selitti kyynelsilmin eräässä talk showssa lihavana olemisen ongelmista, ja vastikään maailmani mureni luettuani Tyran kuihduttaneensa itsensä mallinmittoihin:



Eikö mihinkään voi enää luottaa? Olin jo valmis ottamaan Tyran sijaisäidikseni hänen puhuessaan maallimaailman kovuudesta ja sisäisestä kauneudesta. Katsoin aina kaikki Huippumalli haussa-jaksot kiiluvin silmin, kun Tyra nyt vaan on niin ihana. Vaan nytpä on sekin illuusio murrettu.

Viimeisenä ihanista naisista on nostettava esiin suomalainen vahvan naisen esikuva, Eva Wahlström, joka onkin sellainen naaras, että jopa tällainen perus-hetero ei voi olla kuin että whoaa. Siis kun, katsokaa nyt!



Erityisesti rakastuin Evaan siinä vaiheessa, kun hän kertoi eräästä kesästään: "En tehnyt muuta kuin söin makkaraa ja join kaljaa, lihoin sinä kesänä (en muista montako) kiloa. Syksyllä jouduin käymään lenkillä joskus kahdestikin päivässä, mutta se oli mahtava kesä!" Vapaa lainaus, mutta juuri näin, asian ytimessä, oikea meininki!

Näistä naisista voi ammentaa inspiraatiota loputtomiin. Paitsi ei Tyrasta, kun mokoma otti ja laihdutti. Sellaista ei katsota hyvällä täällä laiskojen lölleröitten maailmassa.

Ok, eli oma painoni on hieman noussut, ei paljon mutta ärsyttävästi kuitenkin. Tämä siitä huolimatta, että olen elänyt niin terveellisesti kuin ikinä vain mahdollista on (järkevyyden rajoissa), liikkunut ja ollut muutoinkin hyvä ihminen. Syytän kuun kiertoa, lihasmassan kehitystä (...) ja planeettojen asentoa.

Parempi tuuri ensi viikolla!

-Annapurna

tiistai 15. syyskuuta 2009

Hullun lehmän tauti

Eilinen päivä oli näennäisen optimistisesta alustaan huolimatta varsinaista päivien ydinjätettä, toisin sanoen aivan hirveätä paskaa.

Miksi?

Koska sattuneista syistä olen nainen.

Koska samaisesta sattuneesta syystä minulla (ja kaikilla lajitovereillani) on aika-ajoin täysi oikeus ja maailmankaikkeuden minulle myöntämä lupa maata naamallani sohvalla hengittäen syvään universaalia vihaa, inhoa, surua, toivottomuutta, voimattomuutta, kertakaikkista mitättömyyttä. Voin rypeä olemassaolon turhuudessa, ja märehtiä loputtomiin omaa säälittävää ponnistelua (=rimpuilua) kohti taivaita. Mitä järkeä on niellä matkalla henkilökohtaiseen loistoonsa kaikki se kura, kun kuitenkaan loppujen lopuksi kaikki on aivan yksi ja se ja sama? Mitä merkitystä sillä on tässä valtavassa kaikkeudessa, painanko minä kymmenen kiloa enemmän vai vähemmän?

Näinkin aurinkoisissa ajatuksissa meni eilinen päivä. Loppuillasta vein kaksi laatikollista roskia ulos. Koska ihmissilmä on taipuvainen näkemään kasvoja kaikkialla, oli lopputulos seuraavanlainen:



Miten voikaan yhteen pahvilaatikkoon tiivistyä yhden kokonaisen päivän tunnelmat. Naapurit saivat samalla viihdykettä, kun yksi laahustaa pitkin kämppää pahvilaatikko päässä.

Mutta!

Tänään oli aamulla jo aivan erilainen fiilis. Painokin oli pudonnut lähemmäs normaalia, eivätkä muutoinkaan mustat aukot ole imemässä minua ikuiseen kadotukseen.

Naisena olemisen yksi hienoimmista puolista on täysin mielivaltainen käyttäytyminen. 2000 vuotta sortamista, alistamista ja hyväksikäyttöä oikeuttaa toisinaan olemaan täysi narttu!

HA! Kissat määrää koirat häärää!

-Annapurna

sunnuntai 13. syyskuuta 2009

Hallittu kaatuminen

Jopas kävi nyt siihen malliin, että toukokuusta asti kaavailtu Helsingin reissu sarjakuvapäivien merkeissä otti ja toteutui ja lunasti odotuksensa. Koko reissun aikana minua kiinnosti aivan herttaisen vähän suuhuni ahtamani tavaran ravintopitoisuus ja terveellisyys. Jos jotain on odottanut melkein puoli vuotta, ei siinä vaiheessa aleta laskea grammoja ja kilokalorimääriä. Onhan kuitenkin niinkin, että elämässä, jos tämä nyt ainokaisemme on, on kyse myös elämisestä.

Jännittävää oli kuitenkin eilisillan tunne, kun odotti oikeasti tätä päivää ja lenkille menoa ja aamupuuron syömistä. Että ehkä jokin on sitten mennyt perille tuolla aivokopassa.

Vaaka kuritti minua tänä aamuna, mutta myös biologiset selitteet auttavat minua ohittamaan tämän kriisin olankohautuksella. Ei se tässä vaiheessa ole niin kilon päälle.

-Annapurna

keskiviikko 9. syyskuuta 2009

Remonttia kerrakseen

Tänään ulotin elämääni koskevan remontin uudelle tasolle. Tiedättehän sen ilmiön, kun vuosien varrella kaappit ja laatikot ja varastot täyttyvät tavarasta - tavarasta, jota ei varsinaisesti tarvitse, mutta mitä ei voi poiskaan heittää esimerkiksi niihin liittyvien muistojen takia.

Tänään otin kaksi laatikkoa: Toinen roskia varten, toinen kirpputoritavaroita varten. Kiihdytin itseni vimmaiseen mielentilaan parhaaksi katsomallani tavalla, Rage against the machinea huudattamalla, päästin antimaterialistin valloilleen, ja annoin käden käydä.

Hetkessä olivat laatikot täynnä. Kaikkea ihan käsittämätöntä sälää sitä ihminen säilöökin kaappeihinsa. Erityisesti eräs kaappi, jota olen käyttänyt paniikkisiivoamishätäuloskäyntinä/poissa silmistä poissa mielestä-ovena Narniaan, ilahdutti minua vuosikausia vanhoilla tiliotteilla, kurssimonisteilla, mainosposteilla... (Anteeksi siellä Narniassa, kun olette joutuneet sietämään moskaani.)

Huomenna on edessä urakoista suurin: The Vaatekaappi.

Suosittelen tällaista urakkaa itse kullekin, on muuten ihmeellisen puhdistunut olo sielussa asti. Siihen päälle vielä kuntopotkunyrkkeilytunti ja hyvät pöperöt naamaan pisteeksi i:n päälle, niin mahtaako tästä olo paljon parantua?

Kävin tänään tuhlaamassa puoli omaisuutta terveelliseen sälään, kuiten quinoa-speltti-couscousiin ja auringonkukansiemeniin.

Mutta eräs tapahtuma oli silti yli muiden.

Otin käyttöön elämäni ensimmäisen henkilövaa'an. Punnitsin itseni aamulla, ja olin oikeastaan varsin tyytyväinen sen osoittamiin lukemiin, joita merkittäköön tässä yhteydessä luvulla x. Vastaisuudessa tulen puhumaan painoni kehityksestä termein x+/-600kg.

Ja sitten voimme kaikki huokaista ihastuksesta toukokuussa, kun mekko solahtaa päälle kuin keväinen puro läpi mättäiden.

Olen muuten aika väsynyt. Onneksi peitän sen hyvin.

-Annapurna

P.s. Inspiroivaa luettavaa tässä merkinnässä käsittelemästäni aiheesta löytyy, jahka klikkaa hiirellä tästä sanasta.

tiistai 8. syyskuuta 2009

Hunteerausta

Huomasin tänään viikon menneen kuin tuosta vain. Nyt on takana jo huikea viikko terveellistä elämää, mikä on aivan valtaisa saavutus henkilön huomioonottaen. Sen kunniaksi kirjailen ylös viikon aikana syntyneitä ajatuksia.

Olo on jotenkin ihan käsittämättömän hyvä. En ole saanut ensimmäistäkään seinät kaatuu päälle-kohtausta. Olen saanut aikaan paljon sellaisia tyhmiä aikuisten juttuja, mitä vaan on pakko tehdä, mutta joita aina lykkää tuonnemmas ja tuonnemmas. Eivätkä ne nyt edes ole tuntuneet tervaisen kivireen vetämiseltä, vaan ne on hoitanut alta pois kuin ohimennen. Käsittämätöntä.

Eniten minua on hämmästyttänyt viinapeikon poispysyminen. Olisin odottanut korkin totaalisen sulkemisen olevan paljon raastavampaa, vaan ei. Eilen kävimme porukalla leffan jälkeen parilla, ja itsehän tilasin lasin maitoa. Maitoa! Baarissa! Minä?! Eikä tehnyt edes tiukkaa.

Sellainen homma muuten, että elämä on kuitenkin elämistä varten, ja esimerkiksi leffassa käymisestä jää nautinto puolitiehen ilman poppareita. (Tietoisku: Voisin elää loppuelämäni pelkillä poppareilla. Todistettavasti voin syödä niitä niin kauan, kuin niitä vain riittää. Seinä ei tule vastaan ikinä.) Joten eilen sallin itselleni pienen nautinnon, mutta Finnkinon teollisuuskornien sijaan teinkin omat eväät valmiiksi jo kotona. Ostin muuten viime kesänä - kyllä - popcorn-koneen. Syy: Poltan aina kaikki kattilat, ja mikropopparit maistuvat pahville. Sitäpaitsi itse tehdyt ovat terveellisempiä, tuleehan niihin vain piraus rypsiöljyä sekaan. Ei paha!

Kaikenkaikkiaan olen ollut hyvällä ja energisellä tuulella. Minut on yllättänyt ennen kaikkea syötävissä olevan (terveellisen) ravinnon määrä - Koko ajan saa olla lappamassa ääntä kohti. Olen viimeistään nyt tajunnut syöneeni ennen aaaiivan liian vähän, ja sekin vähä on sitten ollut vähän mitä sattuu. Eilen uskaltauduin muuten jopa ostamaan mittanauhan mahani kehityksen seuraamiseksi. Vaaka on vielä ostoslistalla. Kuten todettua: Askel kerrallaan...

Eilinen työvoitto: Kyytitarjouksesta huolimatta pyöräilin kouluun, mistä seurauksena merkkasin tohkeissani ylös 15 liikuntaminuuttia. (Joskin takaisin koulusta piti pummia kyyti, mutta vesisateen takia tämä annettakoon anteeksi.)

Eilen sorruin myös mainoskampanjan uhriksi, mutta se oli mielestäni perusteltua ja ymmärrettävää. Olkoonkin, että Nestle on monikansallinen riistoyhtiö joka tekee pahaa maailmalla, ja toivottavasti Herra katsoo tätä läpi sormien jos ikinä olen päästäkseni edes lähellekään taivaan portteja (toivossa on hyvä elää, ehheh), mutta ostin Fitness-muroja mahtavan kylkiäisen inspiroimana: Nimittäin kaksikymmenminuuttinen BodyCombat DVD. Miten mahtavata! Pääsee hajottamaan olohuoneetta kuntopuuskan viemänä.

Pienestä se on ilo ihmisen revittävä!

-Annapurna

sunnuntai 6. syyskuuta 2009

2000-luvun Chuck Norris

Tämäpä on niin kova jätkä, että kävi tunnin iltalenkillä sunnuntai-illan ratoksi pimeässä tihkusateessa. I got the power!

Olen itse asiassa aina inhonnut lenkkeilyä, sellaista että vedetään lenkkarit jalkaan ja lähdetään tuulipuvussa näyttämään kaikille, että näin sitä reippaillaan! Varsinkin krapulassa sellaisen katsominen yllyttää rikokseen. (Että anteeksi nyt kaikki krapulaiset, jotka mässynhakureissullanne näitte minut into pinkeänä saapastelemassa. Kiitos, kun ette hakanneet.)

Vaan tämäpä oli jotenkin terapeuttista, kun oli - ymmärrettävistä syistä - paikat tyhjillään. Sai olla itsekseen ajatuksineen, mp3-soittimen tehdessä koko tilanteesta musiikkivideonkaltaisen elämyksen. Kesän vakiopuisto oli tyhjä ja kylmä. Pakko kai se on myöntää syksyn tulleen, vaikka sukkia en suostu käyttämään vieläkään.

On muuten hauska keksintö tämä kiloklubi. Aivan tohkeissani olen syöttänyt sinne liikunnan ja ravinnon määrää ja se joko herjaa tahi kiittelee. Kaikkea ne keksii. Vaikka sinänsä tuntuu jostain syystä nöyryyttävältä kuulua "kiloklubiin".

Viikko takana alkoholitta! Otetaanpa sille! ...Eiku.

-Annapurna

lauantai 5. syyskuuta 2009

Kokeilunhaluisia aikuisia

Riemastuneena ensimmäisestä krapulattomasta lauantaista naismuistiin lähdin tänään heti aamusta (=kymmenen jälkeen, mikä mummoni mielestä olisi iltapäivä) käymään torilla (mikä mummoni mielestä olisi turhaa, kun parhaat potut vietiin jo aamukuudelta).

Riemastuneena myöskin a) eilen tulleesta opintotuesta b) siitä, ettei mennyt eilen koko tukea baariin, päätin vähän hupsutella. Siispä ostin

-Ihanan villalippapipon, joka oli rakkautta ensisilmäyksellä. Oli vähän kallis, mutta paikallista käsityötä, niin what the heck.
-Mustikoita
-Kanttarelleja
-Porkkanoita
-Sipulin
-Kahdellakymmenellä eurolla nahkiaisia (Ei meillä lasketa.)

Olin niin uuden, tervehenkisen elämäni lumoissa, että sain jonkin käsittämättömän päähänpiston laitatuttaa kulmakarvani kuntoon. (Faktaisku: Olen elämässäni kerran nyppinyt kulmani. Se sattui, eikä siitä ollut mitään hyötyä, kun olen niin luonnonvaalea, että käytännössä kukaan ei huomaisi, vaikka ajaisin ne pois.) Siispä hommiin.

Kokemus oli jotakuin traumaattinen, vanhempi naishenkilö ei juuri sympatiseerannut itkun tihrustustani saati kivusta vispaavia jalkoja. Hälytyskellojen olisi pitänyt soida naisen kysyessä, että laitetaankos ihan suoraan mustaa, vaiko? Yritin itkun seasta sopertaa, että eeei, kun jotain luonnollisen sävyistä.

No, joo.

Lopputuloksena lähdin salongista melko pitkältä turpaansaaneena Frida Kahlona.

Että ei paha.

Parempi tuuri ensi kerralla.

...

Kävin kuitenkin BodyCombatissa siinä toivossa, että hiki jotenkin liuottaisi väriä vaikka pois. Tai rasvaa mahasta. Tai pahaa mieltä. Tai jotain. Vaikka oikeasti minua koko kulmaoperaatio lähinnä nauratti.

Se täytyy sanoa, että monta vuotta (sitten) BodyCombatia harrastaneena ei voi kuin todeta, että...



...jos ei tällä läski lähde, niin ei sitten millään! Bonuksena vielä viehkeät kulmani.

Kyllä taas kelpaa porskuttaa pitkin kyliä!

-Annapurna

perjantai 4. syyskuuta 2009

Push it to the limit!

NYTPÄ, hyvät naiset ja herrat, on homman nimi se, että tämä amazoni istuu treenivaatteet päällä sohvalla (ja vaikka himo olisi lopettaa tämä merkintä tähän, niin ei! Se jatkuu!) ja olen näillä näppäimillä lähdössä aiheuttamaan itselleni sydänkohtauksen ja aivokuoleman ja mitä näitä nyt on, nimittäin kyseessä on ensimmäinen (kunto)potkunyrkkeilytunti. Hemmetin hyvä homma, että vetäisin puoli tuntia sitten nassuun satsin munakasta. Että saa nähdä, kuinka kokonaisvaltainen puhdistuminen tulee olemaan kyseessä.

Sen lisäksi pyöräilin tänään kouluun ainakin miljoonaa, ja koska se oli vieläpä vesisateessa niin eikös se oli perinteisesti polttanut tuplasti kaloreita...?

Alkoi myös kokeilu korvata lounaalla pasta/riisi salaatilla.

...Ok, söin mie pari sipsiä...

Mutta ei liikaa kerrallaan!

-Annapurna

torstai 3. syyskuuta 2009

Fail nro. 1

No sehän meni hyvin.

Projekti oli ehtinyt olla olemassa, mitä, kolme päivää, kun löysin itseni vetämästä pizzaa naamaan.

Toisaalta, olin sitä ennen ollut mukana muuttamassa Kemin sarjakuvakeskuksen varastoa suunnilleen seitsemän tuntia vesisateessa (+100 säälipistettä), joten ehkä se oli oikeutettua?

Sitäpaitsi luin jostain, että pysävään elämäntaparemonttiin ryhdyttäessä täytyy aloittaa siten, että aluksi ei koe luopuvansa juuri mistään. Niin ehkä tämä on nyt sitten juuri sitä, pehmeää laskua?

Olen miettinyt omia syitäni ja motiiveja laihduttamiseen. Ennen kaikkea haluan korostaa terveyden ensiarvoisuutta - hirveästi pitäisi nykyään olla laiha vain laihuuden itsensä vuoksi, mutta käyttääkseni vanhan liikunnanopettajani ilmaisua: "Miettikääpä tytöt vaikkapa autoja: Onko järkeä olla ulkoapäin kiiltävä, vimpan päälle laite, kun itse kone on ihan romuna?" Silloin se ärsytti, mutta nyttemin ymmärrän.

Jossain vaiheessa tulee varmasti vastaan tätä "no ethän sinä nyt edes ole lihava"-päänkallistelua, mikä on totta sinänsä, mutta itsehän me kaikki rekkaamme ajamme. Vaikka miten ei haluaisi taipua muotiteollisuuden muottiin, jokainen ei-läpipasko nainen tietää sovituskopin olevan toisinan vähintäänkin harjoittelutila itkupotkunyrkkeilylle.

Sitäpaitsi itsestään huolehtimisen aloittaminen ei varmasti ainakaan helpotu, mitä vanhemmaksi tulee. Ei ainakaan omalla kohdallani. Oma isoäitini on 94-vuotias. Voisin melkeinpä veikata, ettei sellaista ikää saavuteta käyttämällä nuoruusikää ryyppäämällä jatkuvasti yli riskirajojen, vetämällä päälle majoneesituplajuustokänkyt ja krapulassa vielä sipsipussit dippeineen. Puuttumatta tässä siihen, haluanko ylipäätään tuollaisiin lukuihin elämässäni yltää, olen huolissani terveydestäni. En nyt, mutta mitenpä kahdenkymmenen vuoden kuluttua? Kolmenkymmenen? Minä haluan kaikin tavoin nauttia elämästäni, varsinkin jos täällä todellakin kerran vain viihdytään. En halua turhaan rajoittaa tai kieltää itseltäni mitään, mutta onko parempi aloittaa muutos nyt, kuin vasta ensimmäisen sydänkohtauksen jälkeen?

Menipä vakavaksi. Itkupotkunyrkkeilystä puheenollen, huomenna on ensimmäinen kuntopotkunyrkkeilytunti. Saa nähdä, tuleeko tyttö jalat edellä kotiin.

Tästä(kö) se (nyt sitten) lähtee (?)

-Annapurna

tiistai 1. syyskuuta 2009

Sovitus

Tänää se tapahtui. Otin nimittäin ensimmäisen uhkarohkean hypyn tuntemattomaan, ja sukelsin varaston loputtomaan taikamaailmaan. Jokin osa minusta toivoi, että vanha palvelija olisi hukkunut jossain kahden muuton, sadan kilometrin ja kymmenen kilon välillä, tai vähintäänkin palanut tuhkaksi. Vaan ei, sieltä se löytyi, päälimmäisenä mustassa jätesäkissä - Minne se muuten on välittömässä vaarassa joutua takaisin, jos koko tämä vouhotus osoittautuu turhaksi. Eikä se muuten silloin löydy ollenkaan näin helposti, eikä varmasti yhtenä kappaleena.

Vaan nyt se on käsillä, totuuden hetki. Sovitan mekkoa ylleni ensimmäistä kertaa kolmeen vuoteen.

Ja näin se käy:



EI HAHAHAHAHAHAHAHAHAHA antakaa mun kaikki kestää.

Onneksi on ihmistä siunattu yksinkertaisella mielenlaadulla ja leppoisalla suhtautumisella itseensä ja ympäristöön, nimittäin tuossa saattaisi jo olla masentumisen aihetta.

Että tällainen savotta on kyseessä. Aiheeseen liittyvä artikkeli iski silmään tänään laatulehdistön otsikoita selatessani. En olekaan syönyt aamupalaa ehkä yläasteen jälkeen - siis sen jälkeen, kun vanhemmat eivät enää tehneet sitä minulle.

Tänään pyhä tarkoitukseni oli nousta kuudelta, keittää spelttipuurot, mahdollisesti suorittaa muutamat aurinkotervehdykset venytysten lomassa, käydä pitkässä suihkussa ja tuijotella aamua teekupposen kanssa.

Sen sijaan torkutin herätyskelloa tyytyväisenä puoli kahdeksaan asti, jonka jälkeen alkoikin jo olla pikku pakko lähtä oppimaan taas paljon kaikkea hyödyllistä.

Että ehkä huomenna sitten.

Tai ylihuomenna.

Mutta ha! Tänään sain jo kieltäytyä alkoholista, eikä lakon julistamisesta ollut kulunut kahtakymmentäneljää tuntia.

No pain, no gain... I guess...

-Annapurna