tiistai 29. joulukuuta 2009

Konvehtirekan paluu

Voihan Jeesus (vuodenaikaan sopivasti) että tuli muuten lunastettua kaikki lupaukset ja ahmittua kuin sika halki joulunpyhien. Kävin ehkä kahdesti kävelemässä, aina vain palatakseni sohvalle pyjamahousuissa konvehtirasioiden ääreen. En muuten todellakaan ole menossa vaa'alle ennen helmikuuta.

Minut huijattiin eilen mukaan alennusmyynteihin. Vähän arvelutti tuollainen. Seura oli kuitenkin hyvää, ja porukalla farkunreunojen yli pursuavalle röllykälle oli hyvä huutonauraa. Yksin olisi varmaan tullut itku. Tein kuitenkin siinä mielessä historiaa, että löysin jotain ostettavaa vaatekaupoista. Osa oli jopa alennuksessa!

Sattui myös asia, josta en ole vielä aivan päättänyt, mitä mieltä siitä olen. KappAhlissa näin farkut, joissa oli napin ja vetuketjun sijasta kuminauhavyötärö. Olin juuri mielessäni tuumaillut, että sinä päivänä kun joutuu tuollaiset ostamaan, saa minua ampua päähän. Kunnes kaveri osoitti samaisia farkkuja ja sanoi hänellä olevan päällään juuri tuollaiset. Ja oikein hyvältä näytti. Epäuskosta pökerryksissä päädyin itsekin sovittamaan mokomia, ja rakastuin täysin. Varsinkin, kun koon 40 sijasta piti ottaa 38. Joku muotitietoisempi olisi tiennyt kyseessä olleen farkkuleggingsit. Mistä noista tietää. Mutta että tämäkin päivä koitti. Älkää kertoko kenellekään.

Eilen piti paeta takaisin Ouluun vierottautumaan äidin jääkaapista. Ja jos vaikka saisi vahingossa opinnäytetyötäkin jatkettua. Ja nukuttua ilman että herää aamulla, kun koiranpentu tulee nuolemaan naamaa. Mikä ei toisaalta ole mikään maailman ikävin herätys, mutta minä satun pitämään nukkumisesta.

Kolmen kuukauden päästä pitäisi muuten palauttaa opinnäytetyö. Todella siistiä. Aineistot kuitenkin unohdin Kemiin, ja yhdestä kassista löytyi konvehtirasia. Että ihan nappiinhan se meni sitten tämäkin suunnitelma.

-Annapurna

tiistai 22. joulukuuta 2009

Joulun ihmeitä

Heti ensiksi täytyy mainostaa: katsokaa, millaista tunnustusta sain toveriltani, Lauralta!





Anna tämä tunnustus kaikille blogeille,
joille haluat toivottaa joulumieltä
sekä hyvää joulua.

1. Tunnustuksen saaneet saavat laittaa kuvan blogeihinsa.

2. Linkitä blogiin, jonka pitäjältä sait tunnustuksen.

3. Nimeä haluamasi blogit, joille haluat antaa tunnustuksen ja linkitä heidän bloginsa.

4. Jätä viesti heidän blogeihinsa, jotta he tietävät nimeämisestä.


Apua. Tämä on tosi vaikea tehtävä, koska olen viime aikoina lukenut kauhean laiskasti blogeja. Pari kuitenkin tulee äkkiseltään mieleen:

1. The Niiskunaiivi. Viihdyttävä, osuva ja parhaimmillaan räät nenästä tyrskäyttävää luettavaa.
2. Kunnian kultaama. Koska Sanna ei pidä joulua ihan minään.
3. Sagan blogi. Ihana nainen, ihania juttuja. Lämmin mieli tulee hänen blogistaan, ja eikös se ole aika jouluhenkistä...?

Ja sitten, kuulkaas! Tänään tapahtui varsinainen joulun ihme. Nimittäin naisen voitto suklaasta, katsokaa nyt!



HAHAA! Siinä se on, valmis palanen raakasuklaata! In my face! Pitäisi melkein saada joku älytön .gif-animaatio tuohon vilkuttamaan ilotulituksia ja kimaltelevia hello kittyjä. Sulatin koko homman vielä eilen illalla, valutin laakeaan astiaan ja laitoin yöksi jääkaappiin. Aamulla otin sen pöydälle, ja muutaman tunnin kuluttua ihan vaan härskisti käsipelillä pyörittelin palleroita. Muutamaan vielä löin päälle tänään eräästä kreikkalaishenkisestä kaupastani ostamia mantelisuklaita.

Ja oli muuten oikeasti kertakaikkiaan bileet kielellä. Kaiken tämän vaivan arvoista? Kyllä!

No niin, ystävät hyvät. Sitten vielä lyön kamat kasaan ja lähden täältä kaupungin huiskeesta nautiskelemaan Lapin rauhasta toviksi. Olen aivan irrota liitoksistani, kun on niin mahtavaa nähdä kaikkia lukioaikain tyyppejä pitkästä aikaa. Viime kerralla jokaisen kanssa piti erikseen ottaa jälleennäkemisen riemusta shotti, mikä käsikirjoitti loppuillan kulun hyvin vahvasti.

Tätä myöten Smack the fatso hiljenee hetkeksi keskittymän rankanlaiseen ylensyöntiin ja muihin ylilyönteihin elämän jokaisella osa-alueella. Täytyyhän ensi vuodellekin riittää tekemistä!

Syökää, ihmiset, syökää! Kyllä ne pyjaman nyörit sinkuvat! Ensi vuonna ehtii taas treenata ja syödä linssikeittoa, mutta nyt muuten syyään!

-Joulupurna

maanantai 21. joulukuuta 2009

Annapurna's chocolate factory

Hip hurraa, rakkaat lukijat! Tulin juuri viimeisten jouluostosten kanssa lumipyrystä, ja nyt kun olen saanut lämmintä päälle ja Ella Fitzgeraldin joululaulut soimaan, on aika toteuttaa lupaukset.

Seuraa siis kädestä pitäen-ohjeet raakasuklaan valmistamiseen! Olkoon tämä vaikka joululahjani teille, ja kiitos siitä, että tämän kuun alussa vanha lukijaennätys (154 lukijaa päivässä) ylittyi - 157 lukijaa päivässä! Töttö-vitun-röö!

Sillä aikaa kun teen valmisteluja, voitte tutustua raakaan faktaan tässä raakasuklaa.fi-sivustolta poimimassani pläjäyksessä:

"Kaakaopavuissa on enemmän antioksidantteja kuin punaviinissä, mustikoissa, acai-marjoissa ja granaattiomenissa yhteensä. Raakakaakao sisältää 367% enemmän antioksidantteja kuin kypsennetty kaakao ja 723% enemmän kuin normaali tumma suklaa. Lisäksi pavussa on runsaast ihmiselle tärkeitä mineraaleja kuten magnesiumia, rautaa, kromia, mangaania, sinkkiä, kuparia, C-vitamiinia sekä proteiineja."

Ettäpä sellaista! Joten eiköhän aloiteta.

ANNAPURNA-TÄDIN TIE ONNEEN a.k.a. raakasuklaa-resepti

Nää tarvittet:


(Kuvassa seesaminsiemeniä, ei pellavansiemeniä, kuten olen houruissani kirjoittanut.)

3 dl kylmäpuristettua kookosrasvaa
1 dl kaakaovoita
1 dl kaakao-nibsejä
1 dl goji-marjoja
1 rkl maca-jauhetta
1/2 dl seesaminsiemeniä
2 rkl kotimaista luomuhunajaa
veitsenterällinen (puhdistamatonta) merisuolaa
hyppysellinen chiliä

+Valuta hanasta tuhattamiljoonaa niin kuumaa vettä, ettei kävisi mielessäkään laittaa kättä sekaan. Täytä kiva astia kuumalla vedellä. Astian on hyvä olla lämmin tulevaisuutta varten. Jätä se omiin oloihinsa hetkeksi.

+Ota kaakaovoi. Kaakaovoi on kovettuneena tositosi kovaa, ja se sulaa maailman hitaimmin. Todennäköistä on, että Suomessa on trooppinen ilmasto, ennen kuin kaakaovoisi on sulanut. Niinpä suosittelen lämpimästi raastamaan voin ennen jatkotoimenpiteitä.

+Kun raastin on laulanut, puolet kynsistäsi ovat verillä ja sormet ällörasvassa (en pidä raastimista), palaa tiskialtaassa odottavan, valitsemasi astian luo. Kaada siinä lillutteleva kuuma vesi viemäriin. Valmista kuumavesihaude.


Siellä sitä sitten tyytyväisinä kaakaovoina purjehditaan menemään. Että I am sailing.

Kun kaakaovoi alkaa näyttää sulamisen merkkejä, lähetä kookosöljylle kutsu bileisiin. Koska kaksin aina kaunihimpi.


Rock the boat, don't rock the boat baby, rock the boat, don't tip the boat over!

Kun siellä alkaa olla valmista, eli ollaan ihan sulaa vahaa kaikesta tästä kuumuudesta, nosta vene vesiltä. On aika viedä nämä tanssit uudelle tasolle!


Everybody's here, come on, let's go!

Sekoita kaikki ainekset keskenään. Sekosekoseko!

Kun ainekset on sekoitettu, ala etsiä sauvasekoittimen sitä osaa, jonka voi laittaa tiskikoneeseen. Katso tiskikoneeseen, kaappeihin, laatikoihin, tiskipöydältä, jääkaapista, pakkasesta, mikrosta, uunista. Raavi päätäsi ja tunne sykkeen nousevan. Katso em. paikoista uudelleen. Toista vielä kerran. Raivoa, kiroile ääneen. Potkaise kaapin ovea huomattavalla voimalla. Kiroile vielä kovempaa. Harkitse jo lähteväsi etsimään sitä vitun saatanan kapulaa olohuoneesta ja makuuhuoneesta. Hengittele syvään. Ärsyynny ihan sairaan paljon taustalla kolmatta tuntia soivasta joululaululevystä. Suunnittele kauppaanlähtöä - täytyy olla helpompikin tapa saada suklaata, hitto soikoon!

Katso vielä kerran tiskikoneeseen. Kiinnitä vähin äänin tiskikoneesta löytynyt osa sauvasekoittimeen. Kuvittele olevasi ovela, ja ala sekoitella suklaata alkuperäisessä astiassa. Opi, miksi sauvasekoittimen mukana tuli korkea ja kapea astia. Vaihda paita. Soseuta ainekset keskenään. Tarkista maku. Tämän reseptin mukaan syntyy melko mietoa suklaata. Jos haluat siitä makeampaa, lisää hunajaa tai jos olet seikkailutuulella, lorauta sekaan vaahterasiirappia.

No, nyt pitäisi olla suklaata! Mikä meillä on meininki?

...



Siis kertakaikkiaan aistikasta. Tulee vähän mieleen toissajoulu ja neljän päivän vatsatauti. Harkitse vakavasti kauppaan menemistä. Huokaise masentuneesti, raivaa pakastimeen tilaa toissavuotisten piparkakkutaikinoiden, kuivien pullien ja jos olet käärmeenomistaja kuten minä, kuolleiden hiirien sekaan. Aseta luomus pakkaseen. Jos olet tupakoitsija, käy polttamassa ketjuun monta tupakkaa. Jos olet allekirjoittaneen kaltainen hippi ja sitä mieltä, että tupakointi on ihan, niinku, tosi tyhmää, tuhoaa niinku sademetsii ja kaikkee sellast, istu alas ja yritä unohtaa juuri kokemasi traumaattinen nöyryytys. Odota kaikessa rauhassa.

Noin vartissa seoksesi on jämähtänyt mukavasti. Nosta astia pöydälle. Odota hetki lisää. Miksi? Sillä viime kerralla kamppailin täydellisen koostumisen kanssa itku silmässä. Päälle pyrkii koko ajan nousemaan rasvakerros, mikä minusta ainakin on kertakaikkiaan ällöttävää. Kun jämähtäneen seoksen antaa sulaa rauhassa keittiön pöydällä, saavuttaa se jossain vaiheessa optimaalisen lämpötilan.

Jos kämppäsi on tosi kylmä, kuten minulla nyt näyttäisi olevan, ei massa vain ota asettuakseen. Tässä tuleekin haaste sinulle: saata massa sopivan jähmeään muotoon, missä kumpikaan rasva ei ole liian juoksevassa tilassa. Täydellinen massa on vähän kuin hetken pöydällä viivähtänyt jäätelö. Itse vein juuri astian vessaan ja laitoin lattialämmityksen kutoselle. Ehkä se siitä.

Sekoita massa tasaiseksi ja annostele esimerkiksi söpöön jääpalamuottiin, tyhjään joulukalenteriin kun olet kuitenkin syönyt sen jo tyhjäksi, tai vaikkapa vedellä täytettävän kaulimen tai kahvinkeittimen sisään, jos olet huumorihenkilöitä.

Säilitys jääkaapissa.

JA VOI HELVETTI ETTÄ ON HYVVÄÄ, HELEPPOA JA TERVEELLISTÄ!!!

-Annapurna

Puolitosita tuntia myöhemmin:

NYT KYRVÄHTÄÄ HERMO, VOIN KERTOA!!!

Olettekos te koskaan joutuneet raakasuklaan rankanlaisen vittuilun kohteeksi? No minäpä olen! Antakaas kun kerron.

Käytin koko kaaosmössön nopeasti vesihauteessa niin että se suli vähän ja ängin nopeasti jääpalamuottiin, sujautin muotin jääkaappiin, löin oven kiinni ja lähdin mätkimään säkkejä viimeistä kertaa tälle vuodelle.

Ja kun tulen takaisin, voi veljet. Keittiön pöydällä, siihen mihin minä sen jätin, on kulho, jonka pohjalle jäi jämät raakasuklaasta. Ne, jotka eivät mahtuneet muottiin, ja joille ajattelin näyttää närhen munat myöhemmin. Ja tunnin aikana massa oli pehmentynyt sen verran, että kyseessä oli - kyllä - täydellinen koostumus! Kävin kurkkaamassa jääkaappiin. Muoteissa oli räkäisen näköisiä kökköjä, joiden pintaan oli noussut rasvakerros.

Aaaaaaaaaaaargh. Jos olisin jättänyt koko paskan tunniksi pöydälle, olisin voinut lappaa muotteihin täydellistä raakasuklaata, ja nyt nauttia työni tuloksesta. Niin ei! Helvetti soikoon! Tällaista minulla nyt on kulhollinen:



En jaksa enää edes kunnon kameralla ottaa, ei se siitä kummoisemmaksi muutu.

Ja tällainen on henkilökohtainen joulumieleni tällä hetkellä:



TIP TAP TIP TAP TIPE TIPEEEAAAARRGHHH!!!

...Miten niin otan liian raskaasti tämän asian...? Jos minä jotakin otan, niin glögiä nyt, punaviinillä, kiitos!

Enemmän kuin vatsantäytettä

Järjetön ajatus on sellainen, että joskus sitä on syönyt jotain vain, koska kuulemma ihmisen täytyy syödä. On kieltänyt itseltään kaikenlaista, muun muassa aamiaisen, että pysyisi laihana. Ruoka oli jokin välttämätön paha. Ja sitten samalla veteli purkista pilleriä mahaan ja ihmetteli, miksi on jatkuvasti hemoglobiini reippaasti alle 120, eikä pääse luovuttamaan verta. Huimaa vaan ja palelee ja on heikko olo.

Oi jos ajassa taaksepäin pääsisin, niin itseäni korvilleni vetelisin.

Kun ruoka on sellainen asia, että sen kanssa ei saatana sentään leikitä! Ruoka ei ole luotu meidän kiusaksemme. Ihan kukaan ei liho sen takia, että syö hyvin, terveellisesti ja monipuolisesti. Ei auta ihan mitään, jos ensin ollaan koko päivä syömättä, ja sitten vetäistään kurnivaan mahaan kourallinen sipsejä kaljan kanssa, sinne iltapäiväisen puudelinus - - - anteeksi, nuudelipussin viereen. Ei todellakaan näin! Laihoja ehkä ollaan, mutta entäpäs terveitä? Terveitä ehkä ollaan nyt, mutta mitenpäs pitkällä aikavälillä?

Teen koulutyönä laajahkoa juttua, jossa perehdyn juuri tähän dilemmaan: miten hitossa meidän oikein kuuluisi elää, että olisimme terveitä, normaalipainoisia ja pitkäikäisiä? Tähän asti olen saanut selville, että viime vuonna rapakon takana vaikuttava tutkija Paul Maranz kollegoineen vaatii virallisilta tahoilta perusteellisempaa tutkimusta meitä kaikkia jo peruskoulussa terkkarin seinällä tuijotelleesta ravintopyramidista. Vähärasvainen ruokavalio, joka on pyramidin yksi keskeisimmistä ajatuksista, on saanut meidät himoitsemaan hiilihydraatteja, jotka tähän asti ovat toimineet pyramidin kivijalkana. Ja kas kummaa, läskiä kansaa olemme me, valkolaiset. Jossain näin tutkimuksen (en löytänyt sitä tähän hätään) jossa osoitettiin aspartaamin (makeutusaine sokerittomien tuotteiden takana, hermomyrkky) yleistymisen yhteys liikalihavuuden kasvuun. Tämä on täysin epätieteellinen teesi ja omaa päättelyäni, mutta rasvaton ruokavalio + aspartaamin vaikutus pienissä aivoissamme = läskiä, sairasta, henkisesti ja fyysisesti pahoinvoivaa kansaa.

Kakkostyypin diabetes lapsilla oli vielä kaksikymmentä vuotta sitten sula mahdottomuus. Nyt se on arkipäivää. Lisäksi näin (taas kerran) jossain tutkimustuloksen, joka osoitti täysmaitoa juovien lapsien olevan rasvatonta maitoa juovia jollain tapaa terveempiä. En muista, mihin tämä liittyi. Että näinkin tieteellisellä pohjalla liikutaan. Voi olla, että kaikki juuri selittämäni on täysin tuulesta temmattua, mutta minusta tuo vaikuttaa jotenkin... järkevältä.

Mutta sitten vielä hiilihydraateista. On olemassa kaiken maailman Atkinsit ja Heikkilät, jotka varmaan saisivat slaagin tämän aamun aamupalastani:



Täysjyväspeltti-goji-marjapuuro

+Keittämiseen (luomu) kevytmaitoa sellaiset kolme-neljä desiä, kuka näitä mittoo
+Sopivasti täysjyväspelttihiutaleita
+pellavansiemeniä
+kookosöljyä
+goji-marjoja
+ripaus (puhdistamatonta) merisuolaa
+lisukkeena Riitan Herkku tyrni-appelsiinikeittoa

Ihan piti lattiaa läpsytellä jaloilla, kun tuota söi! Ihan mahtavaa mättöä. Itse kokeilin aikani hiilihydraattien rajua vähennystä, mutta blaaaa. Ei ollut minun juttu ihan yhtään. Noudatin sitä varmaan liian vähän aikaa, mutta kun olen palauttanut puuron päivärytmiini, olen huomannut jaksavani treenata paremmin. Pastaa tai riisiä tai valkoista leipää en syö edelleenkään.

Tuosta suolasta muuten täytyy mainita sellainen juttu, että siirryttyäni nelisen kuukautta sitten yksinomaan sen käyttäjäksi, ei minun ole pitänyt yhden yhtä kertaa yöllä herätä oikomaan pohkeitani karjuen, tai keskeyttää treeniä saatanallisen suonenvedon takia. Ja nämä molemmat olivat todellakin arkipäivää entisessä elämässäni.

Eli mitä tästä kaikesta pitäisi päätellä? Miten meidän pitäisi syödä? Itse olen tullut siihen tulokseen, että perehdyn vähän asioihin, kokeilen eri juttuja ajan kanssa, ja se mikä tuntuu itselle passelilta, että on kirkkaat silmät, kevyt askel ja hyvä mieli, niin se saa riittää minulle. On muuten ihanaa nykyään tuo kevyt askellus. Joskus kaupungilla tuntuu aivan kuin olisi tuulta jalkojen alla, jalat nousevat ihanan kevyesti. Samoin entiset inhokkini, haara-perushypyt sujuvat ihan ongelmitta. Että ehkä tässä kaikessa sittenkin on jotain järkeä?

Vielä loppuun täysin epätieteellinen pläjäys kaiken kruunuksi: jossain sanottiin ihmisen olevan ainoa eläin, joka ei ole yhteydessä vaistoihinsa. Jos on sellainen kummallinen olo jostakin asiasta, sitä ei kuunnella. Eläimet tajusivat The Tsunamin aikaan paeta vuorille, ihmiset nauttivat tyhjistä rannoista. Tai itselläni on joistain ihmisistä ollut sellainen olo alusta asti, että tähän ei pitäisi luottaa, mutta hiljaisia tunteita ei kuunnella. Hälytyskellojen sointi sekoitetaan lahjakkaasti hääkellojen kalkkeeseen. Sama pätee myös näissä terveysasioissa. Pitäisi tajuta, että jos väsyttää, on vetämätön ja huono olo ja aina vaan masentaa, turvottaa ja itkettää, ilman mitään ilmeistä syytä, pitäisi siinä tapauksessa ehkä harkita muutoksen tekemistä.

Toisaalta taas, mistä näistäkään tietää. Ei ole tapahtunut vain kerran ihmiskunnan historiassa, että perusterve, nuori urheilija kuolee syöpään. Tai kaatuu pyörällä ja leviää asfalttiin.

Oi, jos itse sen tietäisin.

-Annapurna

P.s. Tänä iltana, tai viimeistään huomenna odotettavissa: seikkaperäiset ohjeet raakasuklaan valmistamiseen, joulun kunniaksi. Stay tuned!

lauantai 19. joulukuuta 2009

Joulu tulla jollottaa

Tänään ne iskivät minuun.

Kaksi asiaa, jotka ovat olleet hukassa niin kauan, että vaivoin enää muistin niiden olemassaolon.

Ensimmäinen niistä oli inspiraatio. Olin harkinnut heräämistä noin puolen tunnin verran, kun yhtäkkiä taivaallinen valo sytytti lampun pääni sisässä. Sellaista häkellyttävää "palaset loksahtavat hetkessä kohdalleen"-tunnetta kokee vähän liian harvoin. Tai ehkä sen kauneus piilee juuri sen tavoittamattomuudessa. Joka tapauksessa istuin alas, laitoin Amelié-elokuvan soundtrackin huutamaan, ja annoin palaa. Sormeni löysyivät tiensä näppäimistöllä ja hiirellä kuin itsestään, ja hetkeä myöhemmin katselin luomustani sellaisella rakkaudella ja lämmöllä, mitä varmaan vastasynnyytänyt äiti kokee. Sellaista, että vau. Minä tein tuon. Ja mikä parasta, tämä inspiraation purkaus liittyi a) tulevaisuuteeni b) valmistumiseeni.

Lähes uskonnollisesta kokemuksesta havahtuneena samaan syssyyn iski vielä toinen vahva tunne, jonka olin luullut jo jääneen jonnekin lapsuuden satujouluihin. Joulumieli nimittäin tulvahti lävitseni niin että selkärangassa tutisi. Käväisin kaupungilla siskoni kanssa, ja tämän hulluuden kourissa sijoitin viimeiset roposeni hirmuisen nätteihin jouluvaloihin.

Glögit hellalle ja loppuillan voin päätä kallistellen ihailla tämän päivän tuottoisuutta. Tämä kaikki on lisäksi saanut minut unohtamaan pienen angstin siitä, etten eilen tehnyt oikeastaan muuta kuin makasin sohvalla ja ahmin torstaista jääneitä sipsejä (niitä oli kerrassaan runsain mitoin) ja pizzaa, molempia suurella antaamuksella, unohtaen kaikki "joo siis mä oon nykyään huomannu että joku kourallinen sipsejä niinku riittää aivan hyvin, sen jälkeen ei tee edes mieli!" Paskan marjat, kun ääntä kohti vaan, vaikka pahaa teki, mahassa käänsi ja henki kulki vaivalloisesti. Sipsejä! Äääärgh! Pizzaaaaargh! Koko kolmen ja puolen kuukauden edestä!

Toisaalta olen sitä mieltä, että ihmisoikeuksiin kuuluu silloin tällöin kunnon porsastelu. Ja taas toisaalta, eipä tee muuten vähään aikaan nyt mieli pizzaa tai sipsejä.

Vielä eilen aamulla vaaka kertoi mukavia: pudotusta on tapahtunut 5,6 kiloa syyskuun alusta. Sellaiset ihmiset, joita näkee pitkästä aikaa, haukkuvat terveen ja pirteän näköiseksi. Huolestuttavaa kertakaikkiaan.

Ymmärrettävistä syistä en ole tänään käynyt vaa'alla, mutta jos tässä vielä vähän ehtisi skarpata ennen joulua. Aion ottaa missioksi ennen jouluaattoa liikkua ainakin tunnin joka päivä, oli se sitten raskasta tai kevyttä, ja syödä kevyenlaisesti, että itse aattona tai joulupäivänä kiinnostaa nuo kalorit aivan herttaisen vähän.

Juomista ja siihen liittyviä juttuja olen myös ehtinyt miettiä paljon eilisen ja tämän päivän aikana, mutta säästän saarnani myöhemmäksi. Sen verran sanon vain, että tämä lakko oli ehkä yksi elämäni parhaista ideoista. Vaikea nähdä enää järkeä siinä rahan tuhlauksessa, takkijonorähinässä, suurimman osan unohtamisessa, ja aamuisessa kauhistelussa.

Mielipuolista!

-Annapurna

perjantai 18. joulukuuta 2009

Jälkitauti

Yläasteaikainen opettajani oli viisas mies. Hän tiesi kertoa, että kun nukkuu kengät jalassa, on aamulla pää kipeä. Hämmentyneille lapsukaisille mies lupaili, että kun olemme tarpeeksi vanhoja, me ymmärrämme.

Tänä aamuna minä ymmärrän.

-Annapurna

keskiviikko 16. joulukuuta 2009

Talvihorros

Kenties elämäni viimeinen syyslukukausi opintojen parissa on nyt lusittu.

Odotettavissa huomiseen asti:



Älkää soittako. En vastaa.

-Annapurna

tiistai 15. joulukuuta 2009

Kannatti herätä!

AH!

Vuoden viimeinen aikainen herätys sai minut sellaisiin mielenliikutuksiin, että päätin punnita itseni. Jo tutuksi muodostunutta mantraa hoin päässäni, että älä masennu: nyt on takana neljä rankkaa treenipäivää ilman lepoa, joten lihakset lilluvat sellaisessa nestemäärässä, että ei oikeastaan kannattaisi edes punnita. Ja tunteehan sen, kun kaikkialta kolottaa.

Vaan! Pappadapapdpapaam, tänään meni viimeinkin rikki se sitkeä viiden kilon raja. Tänä päivänä olen pudottanut painoa 5,1 kiloa syyskuun alusta lähtien. Pitkään ja sitkeästi se roikkui siinä kolmen ja puolen-reilun neljän kilon tuntumassa, vaan nyt oli aika ottaa se askel.

Jostain kuulin sellaista pikkulintujen liverrystä, ettei ole hyväksi ihmiselle saati painonhallinnalle treenata koko ajan vain naula päässä ja syödä joka päivä samalla tavalla, kun keho tottuu siihen, plus tietysti se tosiasia, että rankan treenin jälkeen lihakset joutuvat jonkinlaiseen lievään tulehdustilaan, jota sitten korjaillaan kehon nesteillä. Että parempi olisi pitää seassa kevyitä kausia, ja ruokamäärääkin vaihdella siten, että joinain päivinä paukauttaa kevyesti sen yli 2000 kilokaloria.

Ja mikäs onkaan tähän ihmiskokeeseen joulua parempi aika! Tämän viikon vielä treenailen kuin mielipuoli ma oisin, ihan vain senkin takia, että olen täysin hurahtanut tuohon nyrkkeilyn maailmaan. Eilen löysin itseltäni olkapään! Ja on ihanaa, kun painellessa alkaa mahassakin tuntua jossain tuolla peitteiden alla jotain... mitä ne ovat... lihaksia?!

Sellainen aina on minusta jotenkin järjenvastaista toimintaa, kun valitetaan että "treenaan hulluna ja vyötäröstä on lähtenyt kymmenen senttiä kahdessa viikossa, mutta paino ei putoa! Yhyy mitä teen väärin!" Ihan kuin se vaaka olisi jokin kaikkivaltias ylijumala, hoosianna Daavidin poika. Samahan se vaikka painaa sata kiloa, mutta menee kaksi kokoa pienemmät farkut päälle, ja on huippu olo! Kansalaiset: järjen käyttö on sallittua!

Mutta sanokaa minun sanoneen, ensi viikolla pyyhällän Lappiin väljemmille vesille lapsuuden huudeille. Sielläpä sitä sitten kiskaistaan pyjamahousut kainaloihin asti, syödään niin paljon että pahaa tekee, sivussa käydään ehkä vähän kinkunsulattelukävelyillä, mutta tiedossa on 100% laiskottelua aina Tapsan tansseihin asti. Niin ja tokihan kuusen hakeminenkin on miehistä työtä, josta tässä tapauksessa eräät makeat mimmit ovat suoriutuneet loistavasti kirveen ja sahan (ja laittomien räjähteiden) avulla jo kymmenkunta vuotta. (Se on sitten asia erikseen, mitä siitä kuusesta on jäljellä, kun se joka vuosi rimpuillaan siihen iänikuiseen, maailman epäkäytännöllisimpään kuusenjalkaan...) Että pokasaha soittaa ja justeeri soi, kaloreita lasketa nyt ei, hoi hoi hoi!

-Annapurna

Kesken tanssien tulivat ja meikäläisen katkolle raahasivat

Torstai lähestyy kuin höyryjuna, ja voi veljet ja siskot, se saa mahani sekaisin jo nyt. Kyseessä ei ole mikä tahansa torstai, vaan se päivä, kun voin nousta kaupungintalon katolle, takoa rintaani ja huutaa megafoniin niin että pikkulinnut pyrähtävät lentoon ja jyrsijät kaikkialla kaupungissa vilahtavat koloihinsa piiloon: SIITÄPÄS SAITTE, EPÄILEVÄT TUOMAAT! MINÄ TEIN SEN! SELVISIN VOITTAJANA JUOMALAKKO-HAASTEESTA! ÄHÄHÄ! NYT! KUMARTAKAA EDESSÄNI!

Käytännössähän tämä hommahan ei mennyt ihan niin absoluuttisesti kuin alussa uhosin. Sääntöhän kuului, että kolme kertaa saa livetä säännöstä, jos tilanne sitä ehdottomasti vaatii. En kuitenkaan ole laskenut ruoan kanssa silloin tällöin nautittua viinilasia säännöstä lipeämiseksi. Kaksi kertaa voin sanoa kuluneen kolmen ja puolen kuukauden kuluessa olleeni hieman laitamyötäisessä, muutaman kerran posket punaisena, mutta ei todellakaan mitään verrattuna entiseen elämään.

Mitä tästä hulluudesta on jäänyt käteen?

-Olen todella tyytyväinen siihen, että aika oli näin pitkä. Jos lakko olisi koskenut vain esimerkiksi syyskuuta, olisin lokakuun koittaessa tempaissut ennennäkemättömät kännit, tanssinut hame korvissa Oulun pahimmassa lihatiskijuottolassa, soittanut puhelimestani läpi kaikki no-no-ihmiset, rellestänyt tilini tyhjäksi ("MINÄ MAKSHAN!"), syönyt maailman isoimman pizzan majoneesilla, triplajuustolla ja ranskalaisilla, ajellut taksilla ympäri kaupunkia, loukannut sukupuolisiveyttä julkisella paikalla ja itkenyt itseni uneen porraskäytävässä, kun avaimet ovat hukassa ja kukaan ei rakasta minua.

Sen sijaan nyt minua ei oikeastaan eden kauheasti huvita juoda. Tai siis ei huvita juoda kauheasti. Tällä hetkellä olen oppinut, että vähempikin riittää, ja sydämestäni toivon tämän opin pysyvän päässäni myös tulevissa koetoksissa.

-Selvinpäin baarissa oleminen on ollut todella herättelevä kokemus. Ihmisen käyttäytymistä on ollut hyvin mielenkiintoista seurata. Joukossa on aina muutama tyyppi, jotka systemaattisesti kiertävät pöydästä pöytään, tanssilattialla ihmisestä toiseen, ja lopulta viimeisen hitaan aikana pääsevät vaihtamaan eritteitä toisen kaltaisensa kanssa. Ja joka ilta joku kuvittelee löytäneensä elämänsä rakkauden, toisen suunnitellessa jo alibia aamuiseen livistämiseen. Now ain't that nice?

-Perustelin alkoholin poisjättämistä muunmuassa seuraavilla asioilla: a) turhia kaloreita b) todellisuuspakoa c) haetaan hyväksytystä toimia tietyllä tavalla tai sanoa tiettyjä asioita ihmisille, joille ei välttämättä tarvitsisi sanoa yhtään mitään. Kolmen ja puolen kuukauden jälkeen vastaan näihin väitteisiin: a) aivan totta b) bullshit c) bullshit. Kyllä sitä ollaan saman pään kanssa reissussa kesät, talvet, ja selitys "no kun olin hieman humalassa" on todellakin vain ja ainoastaan tekosyy omalla kohdallani. Todellisuutta voi paeta paljon paremmillakin keinoilla, ja jos jokin asia pyrkii minusta ulos, löytää se tiensä näköjään ilman avustustakin.

-Eräs Bahá'í-uskova henkilö kysyi minulta kerran perusteluja alkoholinkäytölleni. Hän tiedusteli, haenko kenties alkoholista apua olla se henkilö, joka haluaisin olla - rohkea, hauska, vapautunut, vähän flirtti, spontaani, puhelias (, maailman paras laulaja/tanssija/puhuja/vitsinkertoja). Silloin mokoma väite ärsytti, mutta nyt täytyy myöntää, että siinä saattoi olla jotain perää. Mitä jos olisikin keino olla kaikkea tätä ilman krapulaa ja morkkista? Ja ei, en puhu laittomista päihteistä.

-Seurassa juominen on todella mukavaa, saa suomalaiset ulos kuorestaan ja siivittää sellaisiin seikkailuihin, tilanteisiin ja paikkoihin, joihin ei ikimaailmassa selvinpäin tulisi ryhdyttyä.

Että ei kun pakaste täyteen jäitä, sotkut sohvan alle ja torstaita odottamaan!

-Annapurna

lauantai 12. joulukuuta 2009

Eine kleine Nacht... snack

Yksi hienoimmista hommista elämäntaparemontissa on ravinnon laadun huomattava paraneminen. Vaikka olen aina pitänyt ruoanlaitosta, on siihen auennut nyt aivan täysin uusia ulottuvuuksia. Siinä, missä ennen kuvitteli olevansa taloudellinen ja vahtivansa painoansa vetämällä naamaan purkkitonnikalaa ja pikanuudelia, löytyy nykyään päivästä toiseen lautaselta mitä hienompia mättöjä, kuten kuluneella viikolla tällainen möllykkä:



Savuporo-halloumi-burgeri (Kahdelle kahdeksi päiväksi, neljälle yhdeksi päiväksi tai yhdelle neljäksi päiväksi, tai huippumallille loppuvuodeksi.)

-400g jauhelihaa
-Sipuleita tarpeeksi
-Mausteita, joiden katsot sopivan jauhelihan maustamiseen
-Kananmunaa
-Halloumia
-Kylmäsavuporoa
-Vihanneksia sen verran kuin haluat
-Jälkiuunileipäpaloja
-Suolakurkku-sipuli-sekoitelmaa
-Ketsuppia
-Parhaaksi katsomaasi juustoa

Heitä pikanuudelit roskiin, älä ikinä osta uusia. Paitsi festareille, jos on pakko, ja käytössäsi on trangia. Tee jauhelihapihvit. Paista halloumit. Kasaa maailman suurein ja överein burgeri, sellainen huojuva torni. Syö ensin valtavalla himolla, hidasta kun tunnet vatsan täyttyvän, heitä lopulta haarukka ja veitsi lattialle ja taputtele mahaa tyytyväisenä huomiseen asti. Tiesittekö, että pikanuudeleissa on energiaa neljännespizzan verran, ja tarvittavia vitamiineja ja hivenaineita ehkä saman verran kuin kivessä?



Perjantai-illan pikkupikku murkinat

-Viinirypäleitä + ruohosipulituorejuustoa
-Ruisnappeja, jotka vasta kotona havaitsin olevan jotain valkosipulihöystöjuttuja, mutta hyviä ne oli silti
-Cashew- ja pistaasipähkinöitä
-Pistaasihalvaa
-Juustoja maun mukaan
-Avokado (reilu kauppa)
-Kurkkua tms. kasviksia
-Lihaa maun ja omatunnon mukaan, tässä savuporoa (koska kyseessä olen minä) ja lammasta
-Älytön jugurttimättö, jossa (eko) turkkilaista jugurttia, ruisleseitä, goji-marjoja, kaakaonibsejä, auringonkukansiemeniä, (suomalaista luomu) hunajaa.

Siitä vaan sitten mättämään ruisnappien päälle pöydän antimia, ja kohta taas ihmetellään kun on niin ähkyssä että hengittäminen sattuu. Sanoisin tämän olevan melkosen paljon parempi vaihtoehto evääksi leffaillalle, kuin pussitolkulla sipsejä, karkkia, jäätelöä, keksejä, jne jne... Kaikki tämä, ja zero morkkista!

Ja tästä päästäänkin asiaan, jota olen miettinyt aika paljon kuluneen viikon aikana, oltuani yksi niistä, jotka sattuivat katsomaan A-studion jutun tehotuotetusta lihasta. En ota enempää kantaa esitettyyn videokuvaan tai ohjelman henkilöiden mielipiteisiin, mutta ohjelma on synnyttänyt paljon keskustelua luomun kalliudesta, ja erityisesti opiskelijat purnaavat, ettei ole varaa olla eettinen.

Samat opiskelijat, joilla kuitenkin on varaa käydä siirtämässä viikonlopun aikana puolensataa euroa paikallisten juottoloiden kassoihin.

Itsekin olen tähän sortunut, mutta nyt olen alkanut ajatella asiaa toden teolla. Alkoholin huomattava vähentäminen on antanut minulle mahdollisuuden sijoittaa itseeni sijoittamalla parempilaatuiseen ravintoon. Totta ihmeessä luomu on kallista, kun eläimistä pidetään hyvää huolta. Vihanneksissa ei käytetä jäätäviä tuholaismyrkkyjä. Siinähän se koko pointti onkin. Halvalla saa halpaa. Henkilökohtaisesti maksan itse mieluummin kalliimman hinnan, tietäen, ettei eläin ole viettänyt surkeaa elämäänsä sellaisilla oloissa, jotka nähdessään ihminen haluaa kääntää katseensa, eikä syömäni vihannekset hiljalleen myrkytä elimistöäni. Kyse ei ole enää ainoastaan eläinten kohtelusta, vaan myös siitä, mitä kaikkea me tietämättä syömme, kun tyytyväisenä mätämme kitaan halpaa jauhelihaa.

Tämä on hankala aihe, josta on vaikea esittää kärkeviä mielipiteitä, kun on niin paljon asioita, joita pitäisi ottaa huomioon. Soija lennätetään meille tuhansien kilometrien takaa, ja onko se nyt sitten eettistä? Lisäksi yksi sanoo yhtä ja toinen toista, joten on lähes mahdotonta tietää, mikä on totta. Jokunen vuosi sitten nousi jotain hälyä reilusta kaupasta, että onko sekään nyt sitten sanojensa mittaista toimintaa. Hulluksihan tässä tulee!

Lisäksi varsinkin täällä pohjoisemmassa luomu- ja lähiruoan löytämiseen täytyy oikeasti nähdä vaivaa. Olen etsinyt koko viikon, ja toistaiseksi sitä on löytynyt kahdesta kaupasta. (Raksilan Citymarketin lihatiskiltä ja Limingantullin Makkarakaupassa kuulemma silloin tällöin on saatavilla luomua. Tämä tiedoksi oululaisille.)

Poroissa on se hyvä puoli, että stressaantuneen eläimen lihaa ei voi syödä. Porot saavat jallailla koko elämänsä tyytyväisinä metsissä. Toki kylmäsavuporo maksaakin sitten viitisen euroa sadalta grammalta, mutta puoli litraa siideriä maksaa saman verran.

Se on valintojen maailma.

-Annapurna

maanantai 7. joulukuuta 2009

Yöllisiä yllätyksiä

Minun olisi pitänyt olla nukkumassa jo miljoona tuntia sitten, mutta yksi paheistani (tai siis ainoa paheeni, koska muutoin olen täydellinen, tietysti) on yökukkuminen niinä iltoina/öinä, kun vastassa on vapaapäivä. Hyvät tarkoitukset menevät kerta toisensa jälkeen hukkaan, kun jokin asia alkaa kiinnostaa tavattoman paljon, ja hups, sitten ollaankin jo pikkutunneilla. Tämä siis on eri asia kuin unettomuus, tämä on ihan rehellistä valvomista.

Tällä kertaa valvottaja oli hirmuisen, raivovimmaisen rästikoulutyöpinon selvittämisen jälkeen vaatekaappini sisältö ja se, mitä sinne kuuluu. Sovittelin taas läpi jotain vaatteita, jotka ovat vuosia maanneet ö-hyllyllä, röykkiöiden alle haututuneena. Ne ovat niitä sellaisia vaatteita, jotka on aina pitänyt viedä kirpputorille tai Pelastusarmeijan pataan, mutta jotenkin ne vain yhä ovat siellä.

Yksi niistä on skottiruutuinen rokkimekko, jonka ostin lukiossa kirpputorilta kahdella eurolla. Se ei muistaakseni edes silloin aina mahtunut minulle, mutta yllettyäni baari-ikään, oli se sitäkin ahkerammassa käytössä. Nyt pari vuotta olen lähinnä haikeudella ja katkeruudella pakannut sen mukaani muutosta toiseen, vaatekaapista toiseen - jos vaikka tuleva tyttöni jonain päivänä haluaisi sen, se on kuitenkin melko komea pukine...

Taas kerran henkiseen pettymykseen itseäni valmentaen ja edellisen sovituskerran tragikoomisuus mielessäni ajattelin kuitenkin katsoa, mitä mekolle kuuluu.

Ja sille kuului tätä:


(Yritin poseerata naisellisesti, älkää naurako!)

Tämä alkaa olla niin järjetöntä, että kohta saattaa päästä itku. Että tässä sitä nyt sitten todellakin taas ollaan, se lukioaikainen rokkimekko päällä. Kyllähän se vielä melkoisen makkarankuori on, ei siinä voi julkisesti liikkua, mutta kuitenkin - se mahtuu!

Samassa kuvassa muuten myös se aiemmin meuhkaamani kynähame. En voinut ottaa kokovartalokuvaa, koska joku olisi varmasti lähettänyt Green Peacen etsimään asunnostani kauan sitten sukupuuttoon kuolleita lajeja.

Jos tämä on mahdollista raakasuklaan mussuttamisella ja kahdella lämpimällä aterialla päivässä, ei voi kuin sanoa: minä rakastan laihduttamista!

-Annapurna

Palautumista

No menihän se ihan hupellukseksi koko reissu, onhan se selvää, kun päähenkilönä olen minä. En kuitenkaan edellisten reissujen tapaan lyönyt ihan läskiksi koko viikkoa, osasin tehdä muutamia fiksuja valintoja. Ja sitten vähemmän fiksuja valintoja. Ja sitten niitä, joiden fiksuudesta en ole vielä aivan täysin perillä, mutta joiden pohtiminen vaati seurakseen muutaman lasillisen viiniä Kallion yössä.

Olen sitä mieltä, että ihmisen täytyy välillä mennä välillä ihan totaalisen metsään ja hukkaan, jotta voi taas löytää itsensä ja - jos ei nyt mielenrauhaa, niin ainakin hetkittäisen tyyneyden. Kunnon irtiotto tästä myllytyksestä teki todella hyvää, ja kuin pisteenä i:n päälle oli Oulussa satanut lunta poissaollessani. Tuli vähän kirkkautta elämään niin henkisesti kuin fyysisestikin. Kaiken lisäksi aloitin tämän päivän vetelemällä naamaan kourallisen rästiin jääneitä suklaakalenteripalasia, joten tällä kertaa maanantai ei saanut minua!

Helsingissä veronpalautusten ja opintotukien inspiroimana eksyin vaatekauppoihin. Kyllä, inhoan edelleen shoppailua, varsinkin talvella kun ulkona on kylmä ja sisällä on kuuma, ja joulun alla joka paikka niin täysi, että väljissä vesissä kasvanut Lapin tyttö alkaa kuulla väkivaltaisia kehoituksia päänsä sisässä.

Kuitenkin nyt oli sellainen reissu, että teki mieli soittaa koko kännykkälista läpi sovituskopista. Olen etsinyt ihan sata vuotta tietynlaista hametta, sellaista jonka vyötärö tulee kylkiluiden alareunaan, alle laitetaan valkoinen kauluspaita, ja hame on niin tiukka, etteivät jää naiselliset kurvit arvoitukseksi. Kynähame on vissiin se oikea nimitys asialle. Ei voi tietää. Kerran sellaisen löysinkin, ehkä reilu puoli vuotta sitten, ja siinä todellakin oli kurvia kerrakseen. Kun tulin sovituskopista silmät punaisina, taisi siskoni lohdutella, että onhan se nyt selvää, ettei sellainen näytä hyvältä kuin malleilla.

Vaan mitäs! Sellainen huuteli erään liikkeen hyllystä, että katso, tässä olen! Hieman epäillen kiikutin hameen (kokoa 40) sovituskoppiin, valmistautuen henkisesti ottamaan asian kypsästi ja aikuismaisesti. Lopulta kuitenkin kävi niin, että piti hakea samaista hametta kokoa 38, eikä siitä pyörimisestä ja keikistelystä meinannut tulla loppua. En olisi halunnut ikinä tulla ulos sovituskopista. Kertakaikkiaan täydellinen istuvuus, vaikka kyllähän tuota pötsiä tuosta vielä löytyy. Mutta silti!

...

Kirjoitin juuri merkinnän jostain hemmetin hameesta. Taidan olla tosiaan joululoman tarpeessa.

-Annapurna