Joulu tulla jollottaa

Tänään ne iskivät minuun.

Kaksi asiaa, jotka ovat olleet hukassa niin kauan, että vaivoin enää muistin niiden olemassaolon.

Ensimmäinen niistä oli inspiraatio. Olin harkinnut heräämistä noin puolen tunnin verran, kun yhtäkkiä taivaallinen valo sytytti lampun pääni sisässä. Sellaista häkellyttävää "palaset loksahtavat hetkessä kohdalleen"-tunnetta kokee vähän liian harvoin. Tai ehkä sen kauneus piilee juuri sen tavoittamattomuudessa. Joka tapauksessa istuin alas, laitoin Amelié-elokuvan soundtrackin huutamaan, ja annoin palaa. Sormeni löysyivät tiensä näppäimistöllä ja hiirellä kuin itsestään, ja hetkeä myöhemmin katselin luomustani sellaisella rakkaudella ja lämmöllä, mitä varmaan vastasynnyytänyt äiti kokee. Sellaista, että vau. Minä tein tuon. Ja mikä parasta, tämä inspiraation purkaus liittyi a) tulevaisuuteeni b) valmistumiseeni.

Lähes uskonnollisesta kokemuksesta havahtuneena samaan syssyyn iski vielä toinen vahva tunne, jonka olin luullut jo jääneen jonnekin lapsuuden satujouluihin. Joulumieli nimittäin tulvahti lävitseni niin että selkärangassa tutisi. Käväisin kaupungilla siskoni kanssa, ja tämän hulluuden kourissa sijoitin viimeiset roposeni hirmuisen nätteihin jouluvaloihin.

Glögit hellalle ja loppuillan voin päätä kallistellen ihailla tämän päivän tuottoisuutta. Tämä kaikki on lisäksi saanut minut unohtamaan pienen angstin siitä, etten eilen tehnyt oikeastaan muuta kuin makasin sohvalla ja ahmin torstaista jääneitä sipsejä (niitä oli kerrassaan runsain mitoin) ja pizzaa, molempia suurella antaamuksella, unohtaen kaikki "joo siis mä oon nykyään huomannu että joku kourallinen sipsejä niinku riittää aivan hyvin, sen jälkeen ei tee edes mieli!" Paskan marjat, kun ääntä kohti vaan, vaikka pahaa teki, mahassa käänsi ja henki kulki vaivalloisesti. Sipsejä! Äääärgh! Pizzaaaaargh! Koko kolmen ja puolen kuukauden edestä!

Toisaalta olen sitä mieltä, että ihmisoikeuksiin kuuluu silloin tällöin kunnon porsastelu. Ja taas toisaalta, eipä tee muuten vähään aikaan nyt mieli pizzaa tai sipsejä.

Vielä eilen aamulla vaaka kertoi mukavia: pudotusta on tapahtunut 5,6 kiloa syyskuun alusta. Sellaiset ihmiset, joita näkee pitkästä aikaa, haukkuvat terveen ja pirteän näköiseksi. Huolestuttavaa kertakaikkiaan.

Ymmärrettävistä syistä en ole tänään käynyt vaa'alla, mutta jos tässä vielä vähän ehtisi skarpata ennen joulua. Aion ottaa missioksi ennen jouluaattoa liikkua ainakin tunnin joka päivä, oli se sitten raskasta tai kevyttä, ja syödä kevyenlaisesti, että itse aattona tai joulupäivänä kiinnostaa nuo kalorit aivan herttaisen vähän.

Juomista ja siihen liittyviä juttuja olen myös ehtinyt miettiä paljon eilisen ja tämän päivän aikana, mutta säästän saarnani myöhemmäksi. Sen verran sanon vain, että tämä lakko oli ehkä yksi elämäni parhaista ideoista. Vaikea nähdä enää järkeä siinä rahan tuhlauksessa, takkijonorähinässä, suurimman osan unohtamisessa, ja aamuisessa kauhistelussa.

Mielipuolista!

-Annapurna