keskiviikko 26. toukokuuta 2010

Valmis

Tänään - kahden ja puolen tunnin kuluttua - minä valmistun medianomiksi. Tarkoittaa sitä, että yhdeksän kuukauden mittainen ähertäminen testataan nyt, että miten meni. Nyt on sen verran "vähän muutakin tekemistä", että en ehdi alkaa kasaamaan valtavaa ultimateyhteenvetoa kuluneesta - hyvänen aika - melkein vuodesta, mutta odottakaapa vain, kun tästä juhlahumu laskee, teen sellaisen viimeisen merkinnän, että saatte varata sen lukemiseen puoli päivää. Luvassa paljonn kuvia, itkua ja naurua, fiilistelyä, yllärin paljastaminen ja uudesta projektista tiedottaminen. Että älkää missään nimessä karatko vielä, murmeliseni!

Vaan nytpä on edessä se hetki, jota varten tässä ollaan oltu yhdeksästä kuukaudesta kolme ja puoli kuukautta kokonaan juomatta alkoholia, herätty lukemattomina lauantaiaamuina potkunyrkkeilemään muiden nukkuessa krapulaansa pois, vietetty lukuisia tunteja koneen äärellä tietoa imemässä ja triplasti enemmän tunteja keittiössä uusiin, ihmeellisiin aineksiin tutustumassa: se on nyt sitä vaille, että naama ja tukka ojennukseen, neljän vuoden takainen yo-The Mekko päälle (KYLLÄ! Se todellakin MAHTUU!) ja tutkintotodistusta noutamaan.

Vielä kerran uusintana pieni kiehtova "animaatio":



Tänään muuten otetaan sille!

-Annapurna

tiistai 18. toukokuuta 2010

Puhdistus

Viikon päästä tästä päivästä on se päivä, kun valmistun huomenna. Kun aloitin tämän blogin (puolihuumorilla), oli minulla kolme megaluokan huolta: laihtuminen, opinnäytetyön kirjoittaminen, valmistuminen. Kaikki näistä kolmesta missiosta tuntui olevan saavuttamattomissa, ja niistä puhuttiinkin vähän naureskellen.

Lueskelin tuossa päivänä eräänä vanhaa päiväkirjaani taaksepäin nostalgiatripin merkeissä. Aikalailla vuosi sitten olin kirjoittanut julistautuvani sellaiseksi ihmiseksi, joka ikuisesti vain yrittää laihduttaa ja aloittaa elämäntaparemontin seuraavana maanantaina, mutta joka ei kuitenkaan ikinä tule oikeasti onnistumaan siinä. Kieltämättä nyt kymmentä kiloa myöhemmin hymyilytti ja tuntui tosi hyvältä lukea se kappale. Että kuinka väärässä olitkaan, siskoseni. Ja uskomatonta, miten helppoa se kaikki lopulta oli!

Viikon päästä pitäisi siis sujahtaa siihen paljonpuhuttuun valmistujaismekkoon. Helmikuussa se vielä onnistui, mutta siitä asti se on odottanut kuin viritetty ansa minua kaapissa, aina ilkikurisesti sieltä kurkistellen: no, mitenkäs elämäntaparemonttisi jaksaa?

Viime viikonloppu meni Kemissä sarjakuvapäiviä pyörittäessä. Ihan mahtava tapahtuma oli taas kerran, mutta kuten arvata saattaa, oli ravitsemuspuoli sellainen, mitä en uskaltaisi ravitsemusterapeutille näytettävään vihkoon merkata - Karvinen-näyttelyn avajaisissa oli tarjolla pizzaa ja lasagnea, jotka pitkän päivän päätteeksi maistuivat mahdottoman hyvältä. Avajaisista ylitse jäänyt lasagne syötettiin meille järjestäjille seuraavana päivänä, ja kuulin joka haarukallisella hiilihydraattikammoisen ihmisen karjuvan päässäni, että eeiiii!

Nyt on ihan järkyttävän paisunut olo, kun tuosta nesteytyksestä tuli myös pidettyä huoli melko tehokkaasti. Niinpä ajattelinkin aamulla, että nyt voisi olla sellaisen viimeisen kuurin paikka. Tiedättehän, kun on olemassa kaiken maailman mehupaastoja ja kaalisoppadieettejä ja ananaskapseleja, joista suurin osa on kuluttajan huijaamista ja kaiken lisäksi terveyden kannalta epäterveellistä, kun painoa lähtee enimmäkseen lihaksista. Lisäksi kokemukseni mehupaastosta ei ole järin ruusuinen - viime kesän lopulla sellaiseen aloin, ja kolmantena aamulla kaaduin pää edellä vaatekaapin oveen, jolloin asuinkumppanini tuumasi, että nyt muuten loppuu tuo homma.

Se kolme päivää kuitenkin katkaisi osaltaan herkuttelukierteen, ja kaverit luulivat minun olevan raskaana - ei mahan takia, vaan kun oli kuulemma sellainen "hehku" päällä. Iho oli mahtavan kuulas ja olo keveä, joten ajattelin kuitenkin, että joku tällainen tempaus olisi hieno tässä vaiheessa.

Sitten vähän perusteita: Kukaan järkevä ihminen ei ala nälkälakkoon laihtumisen takia. Se on tyhmää ja turhaa. Puhidustuskuurille alkaessa täytyy tehdä itselle selväksi, mitä tällä haen, millaisia tuloksia toivon tällä olevan, ja mikä ylipäätään on järkevää ja tarkoituksenmukaista. Omalla kohdallani tahdon pienen pömpän laskemisen lisäksi katkaista salakavalasti takavasemmalta hyökänneen makeannälän, joka vaivaa lähes päivittäin. Karkkia onkin tullut mussuteltua nyt aivan tarpeettoman useasti. Täytyisi ainakin saada siirryttyä takaisin tummaan suklaaseen ja esimerkiksi luontaistuotekaupoissa myytävään intiaanilakuun, joka on tehty muun muassa täysjyväspelttijauhoista ja intiaanisokerista. Sehän on ihan selvää, että sokerin syöminen lisää sokerin himoa, joten ketju olisi nyt katkaistava.

Sokerin olen muutenkin havainnut arkkiviholliseksi tässä ikuisessa taistelussa oman terveyden puolesta. Muista hiilihydraateista alan pikkuhiljaa päästää pannasta täysjyvätuotteita, kuten luomu täysjyväriisiä, mutta valkaistu sokeri ei saa mitään anteeksi. Valloillaan oleva pastaan, riisiin ja viljaan kohdistuva sota on vienyt ikävästi huomiota pois sokerin tuhoista. Tuntuu, ettei koko hommassa ole oikein järki kädessä. Tämän olen huomannut ainakin itsestäni, kuten aiemmin kirjoitinkin: karkin syöminen on ok, valkaistun riisin syöminen ei. Suuri osa maailman kansasta syö kuitenkin pääruoakseen päivittäin pelkkää riisiä.

Siispä päädyinkin puhdistuskuureja tutkiessani Vogelin riisikuuriin. Ideana on noudattaa kuuria joko jokatoinen päivä tai yhtäjaksoisesti muutaman päivän - maksimissaan viikon - ajan. Sipulia, omenoita, luomu täysjyväriisiä, molkosan-vettä, vihreää teetä ja porkkanamehua. Siinäpä resepti.

Eihän tuosta saa vitamiineja ja proteiineja ja sitä ja tätä ja tuota

Itse tein vähän oman koktailini, koska riisi kaikesta huolimatta vähän oudoksuttaa: ostin riisipussin lisäksi paketillisen speltti helmijyviä, ja korvasin puolet riiseistä niillä. Speltti sisältää enemmän proteiineja ja kuituja ja sitä vastoin vähemmän hiilihydraatteja sataa grammaa kohden, ja on muutenkin ihan mahtava keksintö. Lisäksi aion syödä "reseptin" ulkopuolelta kasviksia, kananmunia ja raejuustoa - tokkopa nuo koko kuuria pilaavat. Sitäpaitsi minä varmaan en kuole, jos en vajaan viikkoon saa ravinnosta kaikkea, mitä pitäisi saada. Suuri osa suomalaisista ei saa ikinä.

Nyt on takana ensimmäinen ateria. Kuulotin sipulit kookosrasvassa ja heitin sekaan vähän puhdistamatonta merisuolaa, kun näin helteiden aikaan täytyy pitää huoli suolan saannista. Täytyy sanoa, että vaikka tuo vähän paloi kiinni, oli tuo annos yllättävän maukas! Speltti tarjosi kivasti haastetta hampaille, joten tuli huolehdittua myös riittävästä pureksinnasta. Aterian valmistumista odotellessa söin luomuomenan ja join lasillisen molkosan-vettä. Päälle natustin tässä kirjoitellessa vielä tomaatin, eikä kyllä jäänyt yhtään nälkä. Kuvailisin oloani hyväksi. Kunhan tästä ruoka vähän laskeutuu, lähden lenkille. Jännä nähdä, miten tuota jaksaa pinkoa. Helle ja kaikki.

Jäädäänpä seuraamaan kehitysen kehittymistä!

-Annapurna

torstai 13. toukokuuta 2010

Ilman siipiä täällä voi lentää

Tuo lenkkeilyharrastus on kyllä aukaissut aivan uusia maailmoja. Sen sijaan, että tunkkaisella, ylikansoitetulla salilla rehkisi pää tyhjänä ja suoritukseensa keskittyen, joutuu lenkkeilyssä väkisinkin kosketukseen ympäristönsä kanssa. Tämän havaittuani olen alkanut entistä enemmän keskittymään lenkkeilyssä juoksupyrähdysten lisäksi niihin kävelyosuuksiin. Kymmenen minuutin juoksun jälkeen tiputan vauhdin reippaaseen kävelyyn ja otan oikein asiakseni katsella ympärilleni.

Varsinkin näin kesän kynnyksellä monesti on käynyt mielessä, että pitää lähteä joku päivä ihan vain rauhalliselle lenkille kameran kanssa. Tässä on päässyt aitiopaikalta seuraamaan viimeisten lumikasojen kutistumista, harmaan, homeisen nurmimassan muuttumista vihertäväksi, ensimmäisten voikukkien ilmestymistä talojen seinustoille sekä lopulta ensimmäisten nuppujen ilmestymistä puiden oksille.

Ja se tuoksu! Tänään minusta pääsi voimakas henkäisy, kun astuin ovesta ulos lähteäkseni ehkä elämäni ensimmäiselle aamulenkille. Lämpö ja tulevan kesän tuoksu löi oikein vastaan, ja olinpa sattunut juuri valitsemaan cd-soittimeen (kyllä! Minä kannan cd-soitinta mukanani näinä iPod meganano-aikoina, hamaan loppuun asti!) sellaisen levyn, jota kuuntelin toissakesänä jatkuvalla syötöllä (Von Hertzen Brothers - Love remains the same). Uskomattomasta kahdeksantoista asteen lämmöstä huolimatta melkein paleli, kun kylmät väreet iskivät sata prosenttia uudestaan ja uudestaan, kun lämmin tuuli kutitteli niskaa ja käsivarsien ihoa, ja saattoi kuvitella kesän ja pienen nousuhumalan ja Ilosaarirockin (ehdoton vuoden kohokohta!) ja voi hyvänen aika.

Jossain vaiheessa kävi ilmi, että pitkähihainen hupparin alla oli erittäin huono valinta tälle päivälle. Niinpä tein oikein tietoisen päätöksen, että tänään ei suoriteta. Takana on nyt niin paljon mekaanista, aivotonta suorittamista, että nyt sain oikein luvan kanssa käveleskellä ihan kaikessa rauhassa, pysähtyä sillalle tuijottelemaan virtaavaa vettä ja lammen äärelle seuraamaan sorsapariskuntaa ja kyselemään, että milloinkas herrasväen munat kuoriutuvat.

Oli ihan mahtavaa kulkea kaikki aistit auki, imeä itseensä tulevaa kesää tämän harvinaisen pitkän ja pimeän talven jälkeen. Sen sijaan viime viikolla koin melko vastakkaisen huippuhetken lenkkeilyn parissa: Oli jo sellainen olo, että en jaksaisi enää juosta. Että kävelen loppumatkan kotiin. Vaan sittenpä osui silmääni vierellä virtaava vesi. Oulu on siitä hieno kaupunki, että täältä löytyy keskustan tuntumasta monenlaista elementtiä, kuten tässä tapauksessa Tuiran patojen jälkeen mereen laskeva virta. Vesi virtasi selvästi nopeammin, kuin mitä minä kävelin. Samalla alkoi soida nostattava biisi cd-soittimesta, ja tuli sellainen uskomaton olo. Pidin katseeni kiinni virrassa. Jalat alkoivat askeltaa nopeammin. Halusin kulkea yhtä nopeasti, kuin vesi. Ei riittänyt, halusin juosta sen ohi! Enemmän, lujempaa! Niin kauan, kuin pidin katseeni kiinni virrassa, tuntui askel ihan olemattoman kevyeltä. Sillä hetkellä, kun siirsin katseeni tiehen, tuntuivat keuhkot rahisevan ja jalat tömisevän. Vaan katseen siirto takaisin veteen, ja jo lennettiin! Tuli ihan mieleen tämä! Tai tämä! Awesome! Hei, kyllä aikuisen elämä on ihan tarpeeksi tylsää muutenkin. Aina on tilaa kuvitella olevansa Pocahontas 23-vuotiaana, tai vaikka hitto vie satavuotiaana!

Tämän päivän fiilistelylenkin jälkeen kotiin kylmään suihkuun ja nauttimaan aamiaista elämäni miehen kanssa:



Mieluummin probioottista kauravalmistetta kimpassa, kuin kyljyksiä yksin!

-Annapurna

keskiviikko 12. toukokuuta 2010

Uusinta uutta

"Joo tää on tää uus superduper-dieetti, siis tässä on idea se, että kieltäydytään, niinku, tietyistä jutuista. Tää kehitettiin 1970-luvun Yhdysvalloissa astronauttien tarpeisiin, ku niillä, niinku, ei voi olla siellä avaruudessa esim. vaikka mitä, nii sitte niitte piti miettiä, että mitä sinne niinku kannattaa ottaa, että mitä ihminen niinku tarvittee. Nii sittehä ne hoksas, et joo! Hiilihydraatit pois! Ja sitte sillee, että jaetaan hiilarit niinku hyviin, niinku täysjyvään ja vihanneksiin ja hedelmiin jne, ja sit huonoihin, niinku valkoseen riisiin tai leipään tai, näin, ja sitte jotku jakaa vielä kolmanteen ryhmään, eli niihin, mitä saa sillon tällön vetää, koska ne maistuu niinku hyviltä.

Nii tää sitte tuli käyttöön iha tällei normi-ihmistenki keskuudessa, kun huomattiin, että jes, nyt on hyvä homma. Nii sitte, sitte aivopessään ittensä silleisti, että hiilarit on pahasta. Ja sitte mennään niinku esim. thai-ruokaa syömään, ja siellä jätetään pois siitä annoksesta ne riisit. Mutta koska ne annokset on yleensä aika sillei niinku, isoja, nii sitte otetaan loput mukaan, ja pakataan mukaan kans vähä sitä riisiä niinku näön vuoks.

No, sit iltasella tulee mukaan tää kolmas ryhmä, niinku hyvältä maistuvat hiilarit. Sillon kipastaan lähikaupasta iha vähä salmiakkia, tai vaikka suklaata. Joo, oha niissä hiilareita, mutta ei niitä lasketa, koska ne niinku kuuluu elämään ja, näin. Ja se on iha ok. Ja sitte vielä illemmalla tulee taas vähä nälkä, jollon niinku päättää kieräyttää ne thai-safkan jämät pannulla. Ajatuksissaan heittää riisit kans sekaan.

Ja sitte ku on syöny sen safkan, soossit riiseineen, nii sitten on huono omatunto. Kun niinku söi riisiä. Eikä siks, että söi niinku suklaata tai muuta karkkia. Nii siinä piilee tän dieetin hienous!"

Tällaista tänään. Nimimerkillä kokemusta on.

-Annapurna

perjantai 7. toukokuuta 2010

No, mitäs se sinä sitten päivät pitkät syöt?

Oliko kulunut kahtakaan päivää einesmaailmanloppupostauksestani, kun Iltalehti räväytti tällaisen pienen ylläripyllärin. Tosin, toivottavasti kenellekään ei tullut yllätyksenä, että einekset sisältävät vähän sitä, vähän tuota, ja jonkin verran vielä sitä kolmatta. Tuossa ei kuitenkaan ole kyse mistään vakavammasta, kuin kananlihasta ja -nahasta, mutta sitäpä voi jokainen itsekseen miettiä, mitä muita ylläriainesosia on piilotettu sinne E-koodistojen ja käsittämättömien ainesosien taakse.

Ostin eilen muuten alelaarista hauskan yleisteoksen, "1001 vinkkiä pysyä nuorekkaana luonnonmukaisesti". Vaikka teos on pääosin tehty ikääntyvälle ikäryhmälle, löytyi sieltä mielestäni paljon käyttökelpoisia niksejä myös meille elämiemme loppukevättä vietteleville. Sieltä löytyi mielenkiintoinen kohta, jossa kerrottiin Maailman terveysjärjestön WHO:n päivittäisen sokerinsaantisuosituksen olevan korkeintaan 10% päivän energiansaannista, mutta että tässä on hyvin vaikea pysyä elintarvikkeiden sisältämien piilosokereiden takia. Teos opastaakin syynäämään tuoteselosteita, ja jättämään ostamatta ne tuotteet, joissa joku seuraavista on lähellä listan alkupäätä, tai niitä on sokerin lisäksi useampi kuin yksi: dekstroosi, glukoosi, maissisiirappi, sakkaroosi, fruktoosi, HFCS (runsaasti fruktoosia sisältävä maissisiirappi). Näiden nimien tunnistaminen auttaa välttämään liiallisen sokerin saantia, jonka väitetään olevan lähes itse Saatana länsimaisen ihmisen rappion aiheuttamisessa. Eikä ainakaan minulla ole syytä epäillä tuota.

No, jotain hyvääkin! Viisaat päät on lyöty yhteen, kun muutaman vuoden päästä valmistuvaa uutta pohjoismaista ravitsemussuositusta ollaan lyömässä kasaan. Itse olisin halunnut tehdä aaltoja ja puhaltaa serpentiiniä, kun silmäni ahnehtivat seuraavan rivin: " Rasvat, hiilihydraatit ja D-vitamiini ovat ykkösprioriteetti." HURRAA! Meille siis on toivoa, eikä koko maailma ehkä sittenkään putoa rotkoon! Ehkä pikkuhiljaa voitaisiin viettää kevytlevitteiden hautajaissaattuetta, ja muistotilaisuudessa juoda hyvillämielin täysmaitoa, häh? Oisko mitään?

Voi, ollapa, ollapa elämä kuin viime kesäisellä Italian-reissulla. Pienissä kylissä suhaillessa ostettiin ruokaa mm. näinkin tympeistä paikoista:



Nii sitä vaan, että mistäs itse ostat ruokasi... Huuuoooh!

-Annapurna

torstai 6. toukokuuta 2010

Tänään on lupa olla vaan ja lekotella

Hei kuulkaa, nythän on homman nimi sellainen, että tänään 6.5. vietetään kansainvälistä Älä laihduta-päivää. Tämä tarkoittaa ainakin Oulussa luentoja syömishäiriöistä ja ulkonäköpaineista, ja tuolla kaupungilla taitaa olla jotain häppeninkiä, jotka lähden - jahka tästä ylös pääsen - tarkastamaan. Tarkoitus oli mainita tästä jo eilen, mutta me homssantuusat olemme vähän tällaisia, että asioita unohtuu.

Kampanja kehoittaa karttamaan tänään kaikenlaista itsensä mittomista ja muihin vertailemista tai kaloreiden kyttäämistä. Itse harkitsin meneväni nyrkkeilyn sijasta katsomaan jonkun kunnon hömppäleffan oikein teatteriin asti, ja valitsen itselleni sopivan päivällisen tästä listasta. Ei sitten laihduteta, hitto vieköön!

-Annapurna

keskiviikko 5. toukokuuta 2010

Se päivä kö maailma pysähty

Saan varmaan turpaani oikealta ja vasemmalta ja vähän joka suunnasta, kun sanon tämän, mutta minusta on ollut jollain tapaa kutkuttavaa seurata tätä elintarvikealan lakkoilua. Jo hyvissäajoin ennen vappua huutelivat kauppojen nakkihyllyt että the computer say no, kun ihmiset hamstrasivat nakkeja ja pottusalaattia armageddonin tai vähintään Ragnarökin varalta - aina ollut vappuna nakkeja, joten se on oltava nytkin! Syödään vaikka omat sormet sitten, kunhan on nakkeja!

Yläkerrasta suuntautuvan tuhon varalta varastoiminen on näkynyt myös leipähyllyissä, sillä onhan vakavastiotettava tosiasia, että jos aamupalapöydässä ei ole Vaasan ruispaloja, niin kuolo korjaa siihen paikkaan. Ja sitten ulkomailla ihmetellään, että no mikä on, kun Suomesta kantautuu helvetillinen huutoitkun ja kuolonkorinan rujo konsertti. Että nakit vietiin, edes leipää ei jäänyt, maat ja metsät pantiin juuri myyntiin huuto.netissä. Ja vappuna vielä kaiken lisäksi satoi!

(Yksi selviytyjä tässä kuitenkin on: Saarioisen yms. silakkalaatikko! Kyllä, tuo viimeinen mohikaani oli jäljellä vapun aattona, kun muutoin kylmänäpitolaitteet hurruuttelivat hiljalleen tyhjiä hyllyjä viileiksi. Kunnioitusta herättää tuollainen sitkeys.)

Minä pidän mielikuvamatkailusta. Muutan mielessäni tilanteet joksikin muuksi, kuin mitä ne todellisuudessa ovat. Erityisesti lopun ajat ovat aina suuresti kiehtoneet minua, ja tunnustankin olevani kökköjen katastrofielokuvien, joissa Will Smith tai Amerikan presidentti tai parhaassa tapauksessa Will Smith Amerikan presidenttinä lopulta pelastaa maailman, suuri ystävä. Tyhjiä hyllyjä kolutessa saattoi helposti kuvitella joko juurikin tuon ufojen hyökkäyksen varalle hamstraamisen, tai vaihtoehtoisesti voisi ajatella koollaan huolta herättävän taivaankappaleen lähestyvän meitä ihmismielelle käsittämättömällä vauhdilla, ja että uutisankkuri kertoi aikaa olevan kaksitoista tuntia.

Mitä tekevät suomalaiset, jotka puolet ikäänsä ovat tunnollisesti lenkkeilleet kolmesti viikossa, come rain, come -tun -tanan räntäsade, ja itkeskelleet korkeita kolesteroliarvoja, vyötärölihavuutta, aikuisiän diabeteksen riskiä ja lisäaineiden vaikutusta kehoissamme?

...

Lähtevätkö lenkille?

...

Eivät taida lähtä.

...

Maksalooraa! Jes! Ja makkaraa! Ihan sikana makkaraa! Todellakin! Pekoniin käärittyä makkaraa käärittynä einespizzan sisään! Leivitettynä maksaloorassa! JES! Mahtavaa irstasta mässäilyä, niin että leukaperät rutisevat ja kaduilla saa kahlata einesruokien kääreissä. Nyt muuten pojat ja tytöt, nyt sikaillaan! Hyvällä tuurilla kuollaan sydänkohtaukseen ennen kuin se taivaankappale ennättää tänne asti!

Ja sitten taas huolestun siitä, miten koko ihmiskunta marssii iloisesti suoraan kalliolta alas ja putoaa rotkoon ja ei ole kyllä yhtään joulumieli sitten. Ja kuuntelen Gary Julesin mestaritulkinnan Mad Worldista, ja sitten se Ragnarök ei tunnukaan yhtään niin hassulta idealta. Jos meillä maailma loppuu siihen, kun kaupasta ei saa lihistä tai ulkosynnyttimen sukupuolitautia muistuttavaa einespizzaa. (Oikeasti, kuka niitä syö???)

Bon appétit.

-Annapurna

maanantai 3. toukokuuta 2010

Tänään tämän suoritan

Viimeinen kuukausi polkaistiin käynttin, rakkaat pienet palleroiset. En ole vielä ihan varmuudessa siitä, mitä tapahtuu kahdennenkymmenennenkuudennen päivän jälkeen. Tämä blogi ainakin tällaisenaan tulee painamaan viimeisen pisteensä, sillä kuten jokaisella hyvällä projektilla, on tälläkin alkunsa ja loppunsa. Tulen varmaan harventamaan päivittämisväliä kerätäkseni viimeisiä merkintöjä varten paljon kokoavia ajatuksia. Nytpä onkin hieno tilaisuus ottaa vastaan teiltä ideoita tai kommentteja: mihin haluaisitte minun paneutuvan, tai mistä kertoisin lisää?

Minullapa on teille aivan jymyuutinen kerrottavana. Sellainen, ei hitto. Aloitin tämän blogin pitämisen 99% huumorilla ja olin ihan varma, että jouluun mennessä täällä pyörisivät ajoruohopallot, ja minä vetelisin sohvalla pizzaa voilla ääntä kohti. Niin sitä taustaa vasten ja minun näkökulmastani jopa naurattaa tämän uutisen sisältö. Mutta jätänpäs sen sokeriksi pohjalle, paljastan vasta tuonnempana ajankohtana. (Saa nähdä, käykö tässä niin kuin jouluna. "Mulla on sulle yks lahja!"
"Aijaa."
"No, haluutko tietää mikä se on?"
"No..."
"Nii mutta haluutko!"
"Mm..."
"NO KERRON! SE ON - - - !" )

Nyt on kuitenkin homman nimi sellainen, että huomiseen mennessä pitää olla kaikki koulutyöt tehtynä ja palautettuna. Niiden kimppuun nyt siis aivan raivokostajana. Palailen taas uusien tuumailujen ja havaintojen kanssa, kun mieleen mahtuu jotain muutakin, kuin että TTTTAAARRGGHHHH VIHOVIIMEINEN ESSEE ELGÄEGKEÄGK**WAF !!!!!!!!!

-Annapurna