Nyt ette jätkät usko!

Notta Jösses! Lokakuun merkinnässäni hötkyilin ja tuuletin ja fiilistelin punaisia "sitten joskus"-pillifarkkuja, jotka mahtuivat päälle. Tuon sykähdyttävän tapauksen jälkeen ko. farkut ovat näkyneet päälläni satunnaisesti, mutta viime aikoina ne ovat unohtuneet kaapin perälle muiden pukineiden tieltä.

Tänään kiskaisin nämä tunteita herättävät pöksyt ylleni "pitkästä aikaa", ja mitäs mitäs!


Mamma mia!

Viimeksi olivat niin tiukat, että saumoja pakotti. Tokihan farkut venyvät, mutta kaapissa? Yleensä vaatteilla on käsittääkseni ollut päinvastainen taipumus, kun ne ovat pitkään kaapin perukoilla...

Mutta löytyyhän tälle selityskin, nimittäin tänään tapahtui se ihme, että vaaka pyörähti sille lukemalle, johon saapuessani lupasin itselleni varata kampaamoajan. Ihan kuin minulla ei olisi ollut tarpeeksi aikaa miettiä, mutta nyt iski se perinteinen kampaamoon liittyvä rimakauhu: Minne, ja minkälaista?

Sovituspäivä lähestyy. Niitäpä ei olekaan ollut joulukuun jälkeen, jolloin oli tasan kaksi kiloa enemmän elonpainoa. Erittäin suurella mielenkiinnolla odotan, mitä mekolla on kerrottavaa.

Kaikenkaikkiaan tänä päivänä syyskuun alusta lukien painoa on pudonnut sataa grammaa vaille seitsemän kiloa. Se alkaa olla jo aika paljon. Toiset ne tieten tahtoen näkevät nälkää, tämä muija se vaan mättää sapuskata naamaan ja kilot ne vain laulelevat mennessään. Juhlistin tänään uusille lukemille siirtymistä salmiakkipätkiksellä ja kahdella munavoidellulla karjalanpiirakalla. Ei ollut hyvä idea, paha olohan siitä tuli.

Mutta hyvää oli, siitä ei pääse mihinkään.

-Annapurna

Humppadieetti

Päässyt taas menemään vähän viihteen puolelle tämä elämä. Olen toki siinä sivussa koittanut käydä välillä treenaamassa ja miettinyt juhlimiseenkin tekemiäni valintoja, esimerkiksi siideristä olen luopunut yön pimeän hetkinä kokonaan, ja saan kysyviä katseita kaljanjuojien pöydässä, kun keikuttelen käsissäni fiinisti (" ") valkkarilasia. Tämän sokerittomuusbuumin jälkeen siideristä ja limupohjaisista drinkeistä tulee ihan käsittämättömän etova olo, joka yleensä jatkuu seuraavaan aamuun asti. Tulipahan kuitenkin tuossa käväistyä mutka Tampereella kannustamassa Eläkeläiset jatkoon. Terveisiä vaan äitille.

Niin, siis sokerittomuusbuumi. Siihenhän ei siis lasketa dagen efter-suklaamättöä junamatkan aikana. Se on ihan täysin eri asia!

Vaaka kuitenkin näytti mukavia lukemia tänä aamuna, hetken se siinä arpoi että saanko tilata kampaamoajan vai en. Toivottavasti pian pyörähtää uudelle lukemalle, alkavat kutrit jo hipoa kantapäitä.

Alkaisi olla loppukirin paikka, sillä valmistujaisiin on aikaa neljä kuukautta ja yksi päivä. Kilon kuukausitahdilla pitäisi onnistua tämän homman, mutta se vaatii nyt taas vähän yritystä. Siispä täten julistan pullonkorkin suljetuksi maaliskuun loppuun asti, jolloin vietetään juhlallisin menoin opinnäytetyönä valmistamani valokuvanäyttelyn avajaisia. Jos Luoja suo...

Tilasin viime viikolla hetken mielijohteesta pinon pilates-dvd:itä jostain netin syövereistä. Pitäisi alkaa kiinnittää huomiota venyttelyyn, etteivät paikat hajoa. Sitäpaitsi haluan potkia korkeammalle, kovempaa, enemmän.

Kovaa ja korkealta. Se tuntuu olevan ainoa tapa elää, näin kun nuoria ollaan.

-Annapurna

Palakittee!

En varmasti ole maailman ainoa ihminen, joka toisinaan tulee pitkän päivän jälkeen kotiin haluten riuhtoa ja repiä satamiljoonaa vaatetta (joista alimmat hiessä ja päälimmäiset lumikuurahuururäkäkuolassa) lähimpään nurkkaan, ja heittää sinne perään vielä raskaat kassit, jotka ovat hiertäneet ja painaneet ja kaikin mahdollisin tavoin hankaloittaneet elämää viimeisen yhdeksän tunnin ajan.

En varmasti ole myöskään maailman ainoa ihminen, joka kantamuksistaan ja vuorauksistaan kuoriuduttuaan haluaisi heittäytyä mahalleen sohvalle, vetäistä naamaan paketillisen keksejä ja litran mehua ja antaa loppupäivän hitaasti madella kohti nukkumaanmenoaikaa, joka yleensä on tällaisten päivien kohokohta.

Sanokaa jos olen väärässä, mutta minusta vahvasti tuntuu, että lisäkseni moni muukin on kokenut em. tilanteessa harvinaisen vähämieliseksi parin tunnin kuluttua jälleen kasata itsensä ja siirtää luunsa paikkaan, jossa raivopäisinä hakataan säkkejä (tms. järjenvastaista toimintaa) ja tehdään vatsalihaksia niin että ohimosuonet pullistuvat, ja hampaat lohkeilevat puristuessaan toisiaan vasten vielä viidessä viimeisessä punnerruksessa. Että ei, kiitos. Jään mieluummin tänne peiton alle.

Tässä vaiheessa astuvat kehiin ne pään sisällä asuvat pikku besserwisser-perkeleet. "Ajattele, miten hyvä mieli ja olo sinulla on sitten illalla! Voit olla ylpeä itsestäsi! Sitäpaitsi jos et mene nyt, et mene huomennakaan, etkä sitten, etkä sitten..."

Kaikkitietävissä on se huono puoli, että ne ovat - yleensä - oikeassa. Ja niin minä taas löydän itseni polkemasta pimeässä pakkasessa, hönkäilemässä huuruiseen villakaulahuiviin (josta eritteet x, y ja z hiljalleen levittyvät ihanaisesti naamalleni), ja kiskomassa pipoa syvemmälle päähän, kun aivot jäätyvät sivutuulesta.

Puoltatoista tuntia myöhemmin päässäni pauhaa iloinen We are the campionsin, Sankarien ja What a feelingin kakofonia. Kauppakassissa keikkuu taas kerran kaikkea ylivoimaisen huippua mättöä, joilla haluan palkita itseni uskomattoman niskalenkin tempaisemisesta. Uunissa muhivat bataattiranskalaiset (kuorimaton bataatti n. sentin suikaleiksi, pellille, päälle kookosöljy-merisuola-mustapippuri-paprikajauhe-seos, 220-asteiseen uuniin, kunnes näyttää hyvältä), jauhelihakastike hengailee pannulla ja jääkaapissa mansikka-kermarahka (!!!) odottaa valloittajaansa.

Hetken kuluttua suoritan valtaisan nielaisun, jonka jälkeen saa taas heittäytyä katolleen x-asentoon sänkyyn huomiseen asti.

En tiedä, onko tällainen iltasyöminen kovin terveellistä tai edullista painonhallinnan kannalta, mutta kyllähän se on ainakin siistiä!

-Annapurna

Vähän muutakin kuin kansalaisluottamusta

Kyllä kotona vietetty leffailta on huomattavasti halvempi ja mahdollisesti painon tarkkailua ajatellen parempi kuin sellainen tyttöilta, jolta selviää kotiin seitsemältä aamulla. Yksinäisyyden saa ilmaiseksi, hyvien hommien eteen pitääkin sitten jo vähän kaivaa kuvetta.

Tarkoitus oli olla nätisti, olla aikaisin nukkumassa ja olla särmänä yhdeltä potkunyrkkeilemässä.

Ja parasta on, että joku minusta oikeasti uskoi, että siinä todellakin tulisi käymään noin.

Toisaalta siinä on se hyvä puoli, että siinä vaiheessa kun lähdetään eiliseen ravintolaan jorailemaan, ei siinä ole kyseessä mikään pup-pup-jalkaa-toisen-viereen-hytkyntä. Kyllä se on sillä tavalla, että omalla kohdallani tanssiminen menee jo performanssitaiteen puolelle. Olen ihan surkea tanssija, joten ei jää muita vaihtoehtoja kun lyödä homma ihan ns. överiksi. Ja sisäreidet olivat aamulla kipeät, että kai sitä periaatteessa voi ajatella olleensa urheilemassa?

Ei hitto. Onneksi on digiboxi täynnä roskaviihdettä. Ei tässä enää muuta voi sanoa kuin että... No, katsokaa vaikka tästä.

-Annapurnaijaijaijjaijjaaa

Yäknam

Käväisin mutkan Vaasassa tekemässä vähän irtiottoa, kun alkoi olla vähän liikaa kaikkea yhdelle ihmiselle. Viikon kestäneen totaalilakon jälkeen söin makeinta suklaata mitä kaupasta löytyi, ajomatkalla ahmin sipsejä, perillä vedin kunnon ähkyt ravintolassa, ja hotellihuoneessa nukahdin viinilasi kädessä päässäni vain se ajatus, että en ole koko päivän aikana uhrannut ainuttakaan ajatusta opinnäytetyölle tai muulle normaalin elämän asialle. Paino näytti tänä aamuna puolta kiloa enemmän kuin alkuviikosta, mutta onhan nämä nähty. Sitäpaitsi jos se oli se hinta mikä tuosta täytyi maksaa (törkykalliin ravintolalaskun lisäksi), maksan sen ilosta kiljuen. Lisäksi tänään on vuorossa tyttöilyilta, joten kevättä kohti mennään taas kaikin mahdollisin tavoin.

Näin viime yönä unta, että yo-mekon vetoketju hurahti kiinni samalla tavalla kuin ensimmäisen kerran, kun puin sen ylleni sovituskopissa. Vips vain, täydellinen istuvuus, kuin tehty minulle. Tästä näystä kiinni pitäen kampesin itseni yhdeksitoista nyrkkeilemään, ja nyt valmistuu hellalla kunnon sapuskat. Taas kerran.

On se kumma, että pari päivää kun syö miten sattuu, pääsääntöisesti kaikkea muuta kuin oikeaa ruokaa, on heti kaikin puolin huonompi olo. Pitäisi yrittää muistaa elämän kaikissa mutkissa pitää kiinni siitä, että ruoka on hyvää ja sitä on riittävästi. Oli jännä huomata, miten jo viikon totaalilakon jälkeen sokerin syöminen aiheutti todella etovan, vellovan ja ällöttävän olon mahassa. Sipseistä puhumattakaan, koko päivän on ollut suussa sellainen kuiva ja turvonnut olo, kuin olisi vetäissyt purkillisen suolaa. Ehkä se tosiaan on niin, ettei näitä "elintarvikkeita" ole tarkoitettu ihmiselle, mutta olemme niihin vain niin tottuneita, ettemme huomaa itsekään, mitä teemme itsellemme?

-Annapurna

Varovaista paluuta

Edellisen merkinnän jäljiltä tuntuu hankalalta palata kirjoittelun pariin. En aio kommentoida tapahtunutta mitenkään, mutta en voinut sitä täällä ohitaakaan, sen verran syvälle ajatuksiin ovat kuluneen viikon tapahtumat minut vetäneet. Ja tuntuisi vähintäänkin pöljältä pokkana vaan melskata joistain kiloista tässä vaiheessa.

Olisi jopa hyviä uutisia kerrottavana projektin suunnalta. Sovitin eilen eräitä farkkuja, jotka olen jo monesti aikonut viedä Pelastusarmeijan pataan, kun ne jumittuvat kiinni jo reisien korkeudella. En uskonut ikinä enää saavani niitä kiinni muuten kuin päähän vedettynä. Vaan nyt ne menivät jo ylös asti, vaikka nappien kiinnittämiseen menee vielä muutamat nyrkkeilytreenit ja linsskeitot. Painoa on lähtenyt yhteensä 6,3 kiloa. Kävin ostamassa tänään niin tyttömäisiä vaatteita, että entinen minä olisi ensin vetänyt minua turpaan ja heittänyt sitten hankeen.

Mutta nyt tuntuu, että elämässä on vähän tärkeämpiäkin juttuja.

-Annapurna

Mad world

Joskus sanat eivät riitä. Samalla niitä ei ole ollenkaan.

Hyvää matkaa serkkupojalle.

Voimia meille jäljellejääneille.

-Annapurna

Great success!

Enpä olisi viime keväänä ikinä uskonut tekeväni näin. Suunnittelen vinkkilistaa elämäntapamuutoksesta kertovaan blogiini, että mitä kannattaa tehdä ja pitää mielessä, että keho ja mieli voivat hyvin, ja sivussa karisee kilo jos toinenkin. Ja nyt on kyseessä vieläpä lauantaipäivä, kello on yksi, ja olen ollut treeneissä, käynyt kaupassa, ja ruoka odottaa syöjäänsä.

Tässä sitä kuitenkin ollaan. Eilen palautteessa pyydettiin kertomaan, mitä minä itse asiassa syön. Sen inspiroimana aloin ajatella koko hommaa laajemminkin, eli mitä minä itse asiassa olen tässä neljän ja puolen kuukauden aikana tehnyt. Äkkiseltään en osaa tuohon vastata. Siispä kokoan hoksaamisiani osuudessa nimeltään

Annapurna-täti tarjoaa: Miten hitossa se tehdään?!

1. Mieli

Tämä on ehdottomasti tärkein, joten nostin sen kärkeen. Muistelin eilen illalla, miten viime talvena kääntyilin peilin edessä alusvaatteisillani tarkastelemassa juhlien vietettyjen öiden tulosta. Kaikki tapahtui jotenkin niin äkkiä. Ensin sitä oli 56-kiloinen lukiotyttö, ja yhtäkkiä (=melkein kolmen vuoden jälkeen) silloiset hameet piti nostaa kainaloihin asti, jos niiden halusi mahtuvan. Hankin epätoivon vimmalla kaiken maailman ylihintaisia sali/kuntokeskuskortteja, ja lähdin hirveällä uholla treenailemaan. Monta kertaa viikossa, joinain päivinä kaksikin kertaa. Vähensin syömistä, varsinkin juhlapäivien (=viikonloppujen) aikaan, kun tiesi yöllä pizzareissun olevan edessä. Kahdessa viikossa innostus lopahti, olin väsynyt, innoton ja köyhempi. Muistan kirjaimellisesti itkeneeni heikkoina hetkinä sitä, miten en vain saa itsestäni otetta. En jaksa edes yrittää, "kun en kuitenkaan ikinä laihdu." Lisäksi olin niin täynnä kaiken maailman hemmetin reisi-vatsa-pakara-jumppia, joissa olin ravannut vaihtelevalla innostuksella yläasteelta asti, että tunnit kuluivat lähinnä kellon hidasta tikitystä tuijotellessa.

Sitten eräänä alkusyksyisenä päivänä minä olin henkisesti valmis täyskäännökseen. Alusta asti oli sellainen olo, että nyt se tapahtuu. Nyt minä onnistun tässä. Edellisistä yrityksistä viisastuneena ymmärsin nyt antaa kaikelle aikaa. Tätä mietin varsinkin, kun katsoin sunnuntaina Suurimman pudottajan ensimmäisen jakson. Ihmiset olivat kamalan pettyneitä, kun ensimmäisen viikon aikana oli pudonnut "vain" kolme kiloa. Mitä ihmettä! Olet ollut läski koko elämäsi! Mihin ihmeeseen se on nyt yhtäkkiä kiire? Mieluummin rauhalliseen tahtiin kymmenen kiloa vuodessa, joka muuten on jo tosi hyvin, kuin vuodessa ei mitään kehitystä. Saati päinvastoin.

Joka tapauksessa, kuten sanottua. Jos sielu ja keho ovat muutosta vastaan, liikunta on hirveää tuskaa ja porkkana maistuu kauhealle, ei aika ole kypsä. Tästä päästäänkin seuraavaan etappiin, joka on...

2. Totuttelu

Keho vastustaa muutosta. On selvää, että totutusta - asiassa kuin asiassa - on vaikea opetella ulos. Tiedättekö esimerkiksi, kun pitkä ihmissuhde päättyy, ja joutuu opettelemaan taas nukkumaan yksin? Vaikeaahan se on. Kun on aikansa nauttinut vapaasta tuulesta tukassaan, onkin päinvastoin yhtäkkiä vaikea jakaa patja kuorsaavan, hikoilevan, peittoa pöllivän ja alaa valtaavan karvakasan kanssa.

Sama pätee elämäntaparemontissa. Armeliainta on antaa keholle aikaa makustella uusia asioita. Hyvä nyrkkisääntö on, että täytyy aluksi tuntua siltä, ettei luovu oikeastaan mistään. Nykyään kun minulta kysytään, miten olen karistanut menneet viisi kiloa, en osaa suoraan vastata mitään. Olen edennyt niin rauhalliseen tahtiin, pikkuhiljaa, että kaikki on tullut kuin itsestään.

Saat edelleen ostaa suklaata, osta vain tällä kertaa tummaa suklaata ja ehkä jopa pienempi levy. Siirry asteittain vähän tummempaan, kun makunystyrät tottuvat eroon äkkimakeasta. Ajan kuluessa ala kuulostella, haluatko itse asiassa edes ostaa suklaata, vai riittäisikö iltamussutukseksi porkkanat ja tomaatti? Itselläni tämä on tapahtunu todella, todella hitaasti. Vasta nyt tuntuu, että pystyn vilpittömästi nauttimaan luomuporkkanan makeasta mausta, jopa niin paljon, että käyn nappaamassa toisenkin. Sen sijaan tavallista suklaata ei pysty enää vetelemään entisellä intohimolla.

Liikunnan kanssa sama homma. Tällä kertaa aloitin ilmoittautumalla potkunyrkkeilyn peruskurssille, jossa treenejä oli kahdesti viikossa, enkä aina ehtinyt käydä kuin toisissa. Sen lisäksi saatoin käydä pitkällä lenkillä (entinen inhokkini!) ja sijoitin muutaman hyvään jooga/pilates-dvd-levyyn. Lukion kolmannella luokalla kärsin akuutista ylikunnosta, ja voin kertoa, ettei ollut paljon hurraamista, kun leposyke oli 120. Tämä vain siksi, että lähdin liikkeelle liian suurin panoksin. Pohjakunnon rakentamiselle täytyy antaa aikaa.

3. Keittiön a-b-c

Kokkaamisesta on tullut minulle rakas harrastus. Ennen ei muka ollut aikaa, vaan nyt kun tarkemmin ajattelee, niin ei ollut aikaa miltä? Facebookissa istumiselta? Tämä on ainoastaan omakohtainen kokemukseni, mutta aika taitaa olla vain järjestelykysymys.

Keittiössä on hyvä olla aina käsillä tiettyjä raaka-aineita, joista saa pyöräytettyä joko nopean välipalan pahimpaan nälkään, tai jopa kelvollisen lämpimän ruoan, jos ulkona vallitsee yli kuudenkymmenen asteen ero kesäisen Italian-matkan lämpötiloihin. Olen pyrkinyt siihen, että minun keittiöstäni löyty aina

-Tuoreita vihanneksia, ennen kaikkea porkkanaa, tomaattia, parsakaalia, kesäkurpitsaa ja avokadoa. Kaksi ensimmäistä toimivat loistavina välipaloina, parsakaali ja kesäkurpitsa ovat hienoja korvikkeita hiilihydraattipitoisille lisukkeille. Niistä lisää tuonnempana. Avokado on hieno tyyppi, kun sitä saa tungettua vähän vaikka ja minne.

-Pakastevihanneksia, -kasviksia ja -marjoja.

-Linssejä, quinoa-couscousta, täysjyväspelttipastaa (kun joskus vaan tekee niin paljon mieli pastaa).

-Siemeniä, pähkinöitä, kaakaonibsejä (+vaihtelevasti goji-marjoja ja maca-jauhetta.)
(Tähän väliin täytyy sanoa, että ei kannata liiaksi uskoa kaukomailta raahattujen tuotteiden ihmeitä tekevään vaikutukseen. Onhan meillä täällä suomessakin tyrnimarjoja, ja mustikoita metsät pullollaan. Älkää antako mainoksen huijata.)

-Kananmunia, (luomu) partasetäjogurttia, tofua

-Maustehyllyssä puhdistamaton merisuola (en voi ylistää tarpeeksi), mustapippuri, inkivääri, salvia, basilika, chili-rouhe ja soijakastike. Niillä pääsee jo pitkälle.

-Kookosöljyä

-Pakkasessa mahdollisimman puhtaassa muodossa olevaa lihaa. Unohtakaa hyvät ihmiset kauppojen valmiiksi marinoidut lihalöllöt, niissä piilee kiro.

-Täysjyväspelttipuuroa/jauhoja

-Kotimaista hunajaa

Onhan siinä jo melkoinen arsenaali, mutta kun varastot ovat kunnossa, saa nopeasti pyöräytettyä hyvän ja monipuolisen aterian nälkään kuin nälkään. Ikivanha mutta hyvä vinkki on valmistaa kerralla suuria annoksia ja tunkea pakkanen täyteen. Yksi omista lemppareistani on pinaatti-linssikeitto, johon heitän vielä perään itse maustamaani partasetäjogurttia ja kananmunan. Helppoa ja nopeaa. Toinen aina toimiva kaveri on fetajuusto-kidneypapu-salsakastike-herkkusieni-pakastevihannessotku. Kaikki ainekset vain kattilaan ja lämpyti lämpyti. Se on siinä!

Mainitsin aiemmin kesäkurpitsan ja parsakaalin (ja lisään siihen nyt kukkakaalin) korvikkeina hiilihydraattipitoisille lisukkeille. Opin jostain mahtavan reseptin, jolla saa korvattua pottumuussin. Se menee näin:

-Höyrytä parsakaali ja kukkakaali pehmeiksi.
-Survo haluamallasi tavalla, sauvasekoittimella tai pottunuijalla.
-Heitä perään suolaa ja kookosöljyä. Survo vähän lisää.
-Valmis!

Siihen sitten lisukkeeksi mitä ikinä haluaa, itse vetelin eilen kanaa, uunijuureksia (bataattia, naurista ja porkkanoita höyrytksen kautta uuniin, perään mausteita ja ruokakermaa) ja tuota. Hitto, että toimi!

Kesäkurpitsalla voi helposti huijata mieltään, kun ottaa kuorijan kauniiseen käteen, ja vetelee kesäkurpitsasta kauniita nauhoja. Menevät ihan täydestä kaikenlaisten kastikkeiden kanssa, joiden lisukkeena normaalisti tarjottaisiin pastaa.

4. Kuuntelemisen opettelu

Kuunteleminen on hieno taito. Ennen kaikkea on tärkeää kuunnella itseään ja antaa kehon päättää. Laiska keho on kuitenkin melkoinen juonittelija, joten täytyy erottaa toisistaan "väsymys" ja oikea väsymys. Toinen asia, missä keho on hyvä huijaamaan, on nälkä. Nälän pihtaaminen kostautuu suuremmilla annosmäärillä ja napostelulla. Jos on nälkä, syö kunnon ateria. Toisaalta opi kysymään itseltäsi, onko nälkä oikea, vai napostelun himo? Juo iso lasi vettä ja syö porkkana. Jos puolen tunnin päästä on vieläkin nälkä, syö.

Toisaalta joskus keho huutaa lisää. Silloin on hyvä yrittää ylittää itsensä. Ei tarvitse olla kyse maratonin juoksemisesta, itse saan uskomattoman boostin siitä, kun vaikka päätän treeneissä tehdä kaikki punnerrukset, enkä lötköile välissä. Tästä päästäänkin luontevasti siihen, että...

5. Nauti uudesta olostasi, jaksamisestasi ja tehdyn työn tuloksista

Loppusyksystä koin muutaman kerran päätä huimaavia kokemuksia potkunyrkkeilytreeneissä. Treenien loppupuolella mätimme säkkejä ohjeiden mukaan, ja kun vetäjä huusi: "Ottelutempo!" tuntui, kuin aivoissa olisi niksahtanut. Ottelutempo tarkoittaa sitä, että annamme säkille armotta kyytiä kuin tosipaikan tullen. Sain pintaan jotkut uskomattomat primitiiviset aggressiot, taistele tai kuole-asetuksen, potkin, hakkasin, hakkasin ja potkin, tukka valui märkänä silmille, kipua ei tuntunut, väsymystä ei ollut olemassakaan, ja sekin yksi helvetin sika silloin sata vuotta sitten, jumalauta mikä paskapää! Nyt muuten temppuilit väärän nartun kanssa!!!

Treenien jälkeen oli uskomattoman tyyni, suorastaan valaistunut olo. Eipä olisi tuollaista kokemusta tullut sohvalla popcornia syödessä.

Kunnon noustua askel tuntuu kevyemmältä, eikä kauppakassien kantaminen ole ollenkaan niin ärsyttävää. Keittiössä kaivan kattiloita alimmalta hyllyltä ilman, että kyykistyminen ottaa polviin, pohkeisiin ja aivoon. Jaksan hyppiä enemmän kuin ennen - odottakaapas vain, kesän festarit! Muutoinkin olo on kevyempi, kirkkaampi ja onnellisempi - ja tämä lisääntyy vain, mitä lähemmäs kevättä ja kesää mennään.

6. Ole luova ja rento, mutta tarkkana!

Yhdistele keittiössä uusia makuja. Ole kaupassa silmät auki, keksi aineksille uusia käyttötarkoituksia. Itse olen muutamana iltana tehnyt mahtavia... öö... smoothieita (?) joihin tulee banaani, avokado, mansikoita tai granaattiomena, turkin jogurttia, hunajaa ja siemeniä. Sauvasekoittimella sopivaksi mössöksi kaikki vaan, päälle ripaus maca-jauhetta ja kaakaonibsejä. Juuri sopiva iltapala, pitää kurinan pois aamuun asti.

Tutustu tuotteisiin ja niiden sisältämiin aineksiin. Tein eilen inventaariota jääkaapissa, ja järkytyksekseni huomasin ostaneeni taannoin vahingossa kevyt-mehusoppaa, joka sisälsi aspartaamia. Ei näin! Viemäriin ja äkkiä. Tuotesisältöjen kanssa on oltava tarkkana!

Lopeta järjetön itseltäsi asioiden kieltäminen, sen sijaan perustele itsellesi, miksi et halua syödä sokeria tai einesruokia. Itse olen huomannut kehittäväni itselleni jonkinlaista Kellopeli appelsiini-elokuvasta tuttua suhtautumista entistä intohimoani kohtaan - pelkkä ajatus hirveästä karkkimätöstä saa voimaan pahoin ja ihon kutisemaan.

Kaiken tämän jälkeen, ole kuitenkin itsellesi armelias. Jos tilanne niin vaatii, vetäise majoneesipizza naamaan kävellessäsi hoippuen kotia kohti puoli viideltä aamulla. Lepäile seuraava päivä, syö sipsiä jos siltä tuntuu, nuku. Retkahdus, pari tai kolme ei tuhoa mitään. Kun keskimääräisesti pitää huolen ravinnon laadusta ja liikkuu riittävästi, jää myös elämiselle tilaa. Itselläni iski vähän aikaa sitten illalla kauhea nälkä, enkä todellakaan jaksanut alkaa ruoanlaittohommiin. Siispä kipaisin lähimmältä grilliltä kunnon rasva-hiilaripommin, jonka nautin suurella ruokahalulla. Eikä ole harmittanut ihan pätkääkään.

Säilytä aina mielekkyys tekemisissäsi. Jätä välillä treenit väliin, mene kavereiden kanssa juoruamaan ja tuhoamaan iso kasa ranskalaisia.

"Ota rennosti, ja olet virtuoosi!"

-Annapurna

-32°C

Sole poka mikhän.

Syökää d-vitamiinia. Laittakaa tarpeeksi vaatetta. Kyllä se toukokuu sieltä tulee.

-Annapurna

Rasvaisia juttuja

Tein eilen taas taustatyötä massiivista kouluprojektiani varten, jonka yhteydessä törmäsin tällaiseen. Kyseessä on siis Zeitgeist.fi-foorumilla käyty keskustelu rasvasta ja keinotekoisista lisäaineista ja ylipäätään tästä koko ilmiöstä, että viimeisten vuosikymmenten ajan viralliset tahot ovat suositelleet light-tuotteiden käyttämistä, ja yhtäkkiä käykin ilmi, ettei ns. terveystuotteilla olekaan tieteellisesti todistettavia vaikutuksia terveyden edistämisessä. Jopa päinvastoin. Ensimmäisestä postauksesta löytyy suomennos The New York Timesissä julkaistusta jutusta, jonka voi halutessaan lukea alkuperäisessä muodossaan täältä. Tämäkin juttu on julkaistu vuonna 2002, eli ei ole kyse ihan uudesta huomiosta.

Mitä syvemmälle aiheeseen menee, sitä vähemmän voi välttyä valtaisalta turhautumiselta ja jopa vihan tunteelta. Voiton maksimisoimisella ja ihmisten terveydellä ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa, ja valitettavasti tässä tilanteessa suuret tulot vetävät pitemmän korren. Ihmiset syövät "terveystuotteita" hienoista, kiiltävistä pakkauksista, joiden markkinointiin on laitettu hirveät summat rahaa ja työtunteja. Laihtumisen nimissä ihmiset uskovat mitä vain (katsoin tänä aamuna ostos tv:ltä mainosta mahanjytkyttimestä ja olin todella huolissani siitä, että tätäkin tuotetta oikeasti myydään!), sitten syödään light-levitettä, joka todellisuudessa pitää sisällään lähinnä sokeria ja eri E-yhdistelmiä, ja väestön ikääntyessä lääkärijonot kasvavat, elintasosairauksia hoitaviin lääkkeisiin upotetaan käsittämättömät määrät rahaa, ja piiri pieni pyörii.

Huomasin eilen viimeistään tämän elämäntaparemonttiprojektin karanneen käsistä. Kyseessä ei ole enää vain johonkin hemmetin mekkoon mahtuminen. Luin eilen vähän faktaa sokereista ja siitä, mitä ne meidän elimistöissämme touhuavat. Mitä enemmän tiedän asioita kiiltävien pakkausten takaa, sitä vähemmän haluan niihin koskea. Tämä toimii paljon paremmin kuin mikään pakotettu karkkilakko ikinä. Niinpä päätin aloittaa aluksi viikon mittaisen kokeilun, jossa yritän parhaani mukaan vältellä sokeria. Hyvä on, melkein kaikessa on sokeria, mutta yritän kiertää kaikista selvimmät tapaukset. Minä haluan olla terve ja hyvinvoiva vielä pitkän ajan kuluttua. Jos siinä sivussa karisee pari kiloa, hyvä niin.

Jussi Riekki on perehtynyt näihin asioihin jo vähän pidemmän aikaa. Oikeastaan häntä minun kuuluu kiittää koko "heräämisestä". Hänen blogiinsa suosittelen tutustumaan, jos oma hyvinvointi kiinnostaa.

Ja loppuun vielä antikliimaksi: kun kaikki tämä vaatii niin paljon käsittämistä ja jäsentämistä. Ei kuitenkaan haluaisi sokeasti uskoa mihinkään, ja maallikkona on vaikea erottaa tieteellisiä tutkimuksia "tieteellisistä" tutkimuksista. Oma ymmärrykseni on kuitenkin hyvin rajallinen, ja perustuu ennen kaikkea vanhaan kunnon mutuun. Joka tapauksessa olen hylännyt kevytmaidon turhakkeena, ja tälläkin hetkellä juon surutta täysmaitoa. Apua, siinä on sentään kokonaista 3,5% rasvaa! Mitenhän on, näenkö huomisen?! Hieno blogimerkintä aiheeseen liittyen löytyy tästä. Kirjoittajaansa, Christer Sundqvist Paraista siteeraten:

"Nahkurin orsilla tavataan Kansanterveyslaitos! Jos käy niin, että rasvanpitävästi pystytään osoittamaan, että vähärasvaisen maidon juontiin yllyttäminen kurjisti kansanterveyttämme, sitten tiedätte kuka heittäytyy tosi hankalaksi!"

I rest my case.

-Annapurna

P.s. Luin tarkemmin yllä siteeraamaani Veteraaniurheilija-blogia. Ei voi kuin hattua nostaa, melkoisen työn on herra tehnyt. Sinne vain penkomaan, oma vapaapäiväni hujahti ihan hetkessä lukiessa, nuuhkiessa ja ihmetellessä.

Haamuläskiällötys

Olen viime päivinä vähän nikotellut sitä, miten tuli mäskättyä jouluna. On ollut ihan valtava ja pursuileva olo. Eilen illalla tuntui ällöttävältä laittaa nukkumaan kyljellään, kun tuntui, että voisin kaapata mahani kainalooni.

Jossain vaiheessa koin kuitenkin ihmeen, kun halusin maksimoida kurjuuden vyötärön läskimakkaraa puristamalla - entinen lempiharrastukseni. Ja mitä ihmettä! Tyhjää haroivat sormet. Tämä hämmensi suuresti, sillä kolme sekuntia sitten kuulin läskien litisevät toisiaan vasten. Ja nyt siinä ei ole mitään.

Ihmiset, joilta on amputoitu raajoja, kertovat särystä kohdassa, jossa ei enää kuuluisi särkyä olla, eli ns. haamusärystä. Onko tässä siis kyse menneiden läskien kummittelusta?

Ajatus hämmensi minua vielä aamun tultua, joten uskaltauduin vaa'alle. Silmät kiinni. Oma arvioni oli, että joulun aikana olisi tullut kahdesta kolmeen kiloa.

Avaan silmäni.

Tismalleen samat luvut, kuin aatonaattona.

Nyt istun tässä aivan pökertyneenä. Toisaalta helpottuneena, onnellisena ja tyytyväisenä. Yksi ilta jo mielessäni itkeskelin projektin epäonnistumista, kun jouluna muka lihoin takaisin vanhoihin mittoihin. Että en ikinä ehdi mahtua siihen kirottuun mekkoon 26.5. mennessä. Harkitsin mekon köyttämistä uuden vuoden rakettiin, ja tänne kirjoittaisin että "hyvät naiset ja herrat, sattui sellainen pikkupikku vahinko..."

Mutta ajatelkaa nyt, miten siistiä! Söin jouluna niin paljon kaikkea mahdollista mitä ikinä vain mieli teki, ja vaikkei mieli tehnytkään, ja ihan koko ajan, yötäpäivää, tempaisin parit tukevat kännit, joiden jälkeen piti hoippua grillin kautta kotiin. Ja aamulla sai dipata jämäsipsejä jämädippeihin siten, ettei koko sipsiä näkynyt sieltä mäskin alta. Ja sitten vain palaan siihen, mihin jäin. Jatkan spelttipuuron keittelyä ja nyrkkeilysäkkien kurittamista. HIIT meni tänä aamuna jo maanantaita kevyemmin.

Se täytyy muuten sanoa, että kun olen näinä parina viikkona mättänyt enemmän valkoista sokeria, venhäjauhoja ja suolaa kuin koko syksyn aikana, niin on alkanut paikat kutista. Koko ajan kutisee joku paikka, varsinkin tuolta vyötärön seudulta. Sisko valitteli samaa. Lisäksi on jotenkin utuinen olo päässä, ei oikein ajatus kulje (senkään vertaa). Täytyypä tarkkailla mitä tapahtuu, kun konvehdit jäävät pois ruokavaliosta.

Hoksasin vasta äsken, että tänäänhän se on se päivä, kun joulukuusi viedään pois, pois, pois. Onneksi hoksasin asian kotona enkä kaupan ovella. Olin suunnitellut meneväni potkimaan tänään, mutta kun asiat saivat tällaisen kertakaikkisen valitettavan käänteen, ja kun on kämppäkin siistinä ja jääkaappi pullollaan ruokaa, jää minulle raskaaksi taakaksi tänään vain löhöillä, lukea, ehkä joogata välistä, ja ottaa ihan iisisti.

Ha ha! Laihduttaminen on ihanaa!

-Annapurna

P.s. Lehtimyyjä sai ennen joulua huijattua minut tilaamaan Fit-lehden, kun tilaajalahjaksi sai sellaisen piikkimaton, millainen pitää nyt olla, että on ajassa kiinni. Sitäpaitsi Fit - eli entistä Fitnessiä - tilasin joskus, ja se on mahdollisesti lempparini alan lehdistä. Ja oli halapaa kuin makkara. Odotan jo ihan tohkeissani luukun kolahtamista.

Ja neljäntenä päivänä...

...hän nousi karkkipaperikääreiden, tyhjien grilliruokapakkausten ja kuiviin imettyjen viinitonkkien seasta, repäisi hapuilevin sormin päähänsä liimautuneen tonttulakin päästänsä, hieraisi suojalasien sangoista syntyneitä painaumia kasvoissaan, pesi sinipunan hampaistaan ja huuliltaan, ja tyhjensi kuntopyörän vaatteista ja asettui huojuen sen istuimelle.

Ja katso: voimaannuttava musiikki purkautui hänen korviinsa Joulupukin tuomista kuulokkeista. Kuntopyörä nitkahti liikkeelle. Basso meni luihin ja ytimiin. Veri purskahti liikkeelle suonissa.

Seitsemäntenä minuuttina hän kaatui sohvalle värisevänä, tutisevana, vinkuvana hikisenä sikana. Kuin varjo oli hän tuosta syksyisestä ilmestyksestä, joka suoritti aamuisen HIIT-treenin kolmeentoista minuuttiin asti samalla vaivalla kuin hän keitti aamuisen speltti-puuronsa. Nyt eivät kantaneet jalat, keuhkot kieltäytyivät hengittämästä.

Hän ei voinut kuin ihmetellä, kuinka nopeasti kaikki se tapahtui. Takana oli vain kolme viikkoa täydellistä laiminlyöntiä, ja seitsemän minuutin HIIT-treenin jälkeen reisilihakset kouristelivat kuin kuolemaa tehden.

Vaa'alla käyminen ja mekon sovittaminen saisivat jäädä väliin. Hän tiesi lannistuvansa lopputuloksesta. Eikä nyt ollut aikaa lannistumiselle. Viiden kuukauden kuluttua hänen olisi hinnalla millä hyvänsä mahduttava valmistujaismekkoonsa. Tai edes sen viereen.

Sisäinen samurai veti aseensa esiin. Avuksi hän kutsui madonreiän kautta itsensä 18-vuotiaana kamppailulajien harrastajana, joka hallitsi kaikki miekkatekniikat.



Oli aika nitistää läskit lohikäärmeet for once and for all. Oli aika toden teolla läpsiä läskiä.

-Annapurna