Yäknam

Käväisin mutkan Vaasassa tekemässä vähän irtiottoa, kun alkoi olla vähän liikaa kaikkea yhdelle ihmiselle. Viikon kestäneen totaalilakon jälkeen söin makeinta suklaata mitä kaupasta löytyi, ajomatkalla ahmin sipsejä, perillä vedin kunnon ähkyt ravintolassa, ja hotellihuoneessa nukahdin viinilasi kädessä päässäni vain se ajatus, että en ole koko päivän aikana uhrannut ainuttakaan ajatusta opinnäytetyölle tai muulle normaalin elämän asialle. Paino näytti tänä aamuna puolta kiloa enemmän kuin alkuviikosta, mutta onhan nämä nähty. Sitäpaitsi jos se oli se hinta mikä tuosta täytyi maksaa (törkykalliin ravintolalaskun lisäksi), maksan sen ilosta kiljuen. Lisäksi tänään on vuorossa tyttöilyilta, joten kevättä kohti mennään taas kaikin mahdollisin tavoin.

Näin viime yönä unta, että yo-mekon vetoketju hurahti kiinni samalla tavalla kuin ensimmäisen kerran, kun puin sen ylleni sovituskopissa. Vips vain, täydellinen istuvuus, kuin tehty minulle. Tästä näystä kiinni pitäen kampesin itseni yhdeksitoista nyrkkeilemään, ja nyt valmistuu hellalla kunnon sapuskat. Taas kerran.

On se kumma, että pari päivää kun syö miten sattuu, pääsääntöisesti kaikkea muuta kuin oikeaa ruokaa, on heti kaikin puolin huonompi olo. Pitäisi yrittää muistaa elämän kaikissa mutkissa pitää kiinni siitä, että ruoka on hyvää ja sitä on riittävästi. Oli jännä huomata, miten jo viikon totaalilakon jälkeen sokerin syöminen aiheutti todella etovan, vellovan ja ällöttävän olon mahassa. Sipseistä puhumattakaan, koko päivän on ollut suussa sellainen kuiva ja turvonnut olo, kuin olisi vetäissyt purkillisen suolaa. Ehkä se tosiaan on niin, ettei näitä "elintarvikkeita" ole tarkoitettu ihmiselle, mutta olemme niihin vain niin tottuneita, ettemme huomaa itsekään, mitä teemme itsellemme?

-Annapurna