Palakittee!

En varmasti ole maailman ainoa ihminen, joka toisinaan tulee pitkän päivän jälkeen kotiin haluten riuhtoa ja repiä satamiljoonaa vaatetta (joista alimmat hiessä ja päälimmäiset lumikuurahuururäkäkuolassa) lähimpään nurkkaan, ja heittää sinne perään vielä raskaat kassit, jotka ovat hiertäneet ja painaneet ja kaikin mahdollisin tavoin hankaloittaneet elämää viimeisen yhdeksän tunnin ajan.

En varmasti ole myöskään maailman ainoa ihminen, joka kantamuksistaan ja vuorauksistaan kuoriuduttuaan haluaisi heittäytyä mahalleen sohvalle, vetäistä naamaan paketillisen keksejä ja litran mehua ja antaa loppupäivän hitaasti madella kohti nukkumaanmenoaikaa, joka yleensä on tällaisten päivien kohokohta.

Sanokaa jos olen väärässä, mutta minusta vahvasti tuntuu, että lisäkseni moni muukin on kokenut em. tilanteessa harvinaisen vähämieliseksi parin tunnin kuluttua jälleen kasata itsensä ja siirtää luunsa paikkaan, jossa raivopäisinä hakataan säkkejä (tms. järjenvastaista toimintaa) ja tehdään vatsalihaksia niin että ohimosuonet pullistuvat, ja hampaat lohkeilevat puristuessaan toisiaan vasten vielä viidessä viimeisessä punnerruksessa. Että ei, kiitos. Jään mieluummin tänne peiton alle.

Tässä vaiheessa astuvat kehiin ne pään sisällä asuvat pikku besserwisser-perkeleet. "Ajattele, miten hyvä mieli ja olo sinulla on sitten illalla! Voit olla ylpeä itsestäsi! Sitäpaitsi jos et mene nyt, et mene huomennakaan, etkä sitten, etkä sitten..."

Kaikkitietävissä on se huono puoli, että ne ovat - yleensä - oikeassa. Ja niin minä taas löydän itseni polkemasta pimeässä pakkasessa, hönkäilemässä huuruiseen villakaulahuiviin (josta eritteet x, y ja z hiljalleen levittyvät ihanaisesti naamalleni), ja kiskomassa pipoa syvemmälle päähän, kun aivot jäätyvät sivutuulesta.

Puoltatoista tuntia myöhemmin päässäni pauhaa iloinen We are the campionsin, Sankarien ja What a feelingin kakofonia. Kauppakassissa keikkuu taas kerran kaikkea ylivoimaisen huippua mättöä, joilla haluan palkita itseni uskomattoman niskalenkin tempaisemisesta. Uunissa muhivat bataattiranskalaiset (kuorimaton bataatti n. sentin suikaleiksi, pellille, päälle kookosöljy-merisuola-mustapippuri-paprikajauhe-seos, 220-asteiseen uuniin, kunnes näyttää hyvältä), jauhelihakastike hengailee pannulla ja jääkaapissa mansikka-kermarahka (!!!) odottaa valloittajaansa.

Hetken kuluttua suoritan valtaisan nielaisun, jonka jälkeen saa taas heittäytyä katolleen x-asentoon sänkyyn huomiseen asti.

En tiedä, onko tällainen iltasyöminen kovin terveellistä tai edullista painonhallinnan kannalta, mutta kyllähän se on ainakin siistiä!

-Annapurna