Syyslauantaifiilistelyä

Vähästä se on toisinaan ihmisen onni kiinni. Huolimatta siitä, että tempasin eilen illalla ihan hillittömät määrät suklaata, näytti vaaka tänään normaalia lukemaa ensimmäistä kertaa viikon mähön jälkeen. Sen jälkeen on koko päivä sujunut mahtavissa fiiliksissä. Kiertelin ystävän kanssa kaupungilla monen monituista tuntia, ostin torilta syysherkkuja (omppuja ja mustikoita ja nauriin. Eiku lantun. Eiku...) ja hypistelin kaupassa kaikkia ihania vaatteita, mihin mahdun kohta.

Olen vaatteiden kanssa ihan jäätävän kranttu. Monet shoppailureissut päättyvät joko raivariin, turhautumiseen, tai rahojen tuhlaamiseen aivaan kaikkeen muuhun vaatteiden sijasta. Mutta kun mitäs tekevät niin rumia rättejä, ettei tee edes mieli sovittaa! Hyvä minun lompakolleni, toisaalta. Kirppareilta varmaan löytyisi vaikka ja mitä hienoa, mutta ei ikinä riitä hermo lähtä änkemään mihinkään täyteen ammuttuun hikikoppiin pläräämään kaaottisia, pursuilevia, räjähdyspistettä lähenteleviä pöytiä. Ja lapset rääkyvät ja makaavat poikittain lattialla ja vanhemmat henkilöt tukkivat käytävät ostoskärryillä. ARR! Sitäpaitsi jos sieltä jotain löytyykin niin ärsyttää vaan, kun ei satu olemaan kokoa xs tai xxl.

Yleensä ostamani vaatteet ovat tyyppiä rakkautta ensisilmäyksellä. Niin tapahtui tänään, kun aivan hillittömän sievä, nimeäni huutava mekko lähti matkaan eräästä kaupasta. Ostin vasiten vähän kinttanan, antamaan inspiraatiota lenkkipolulle. Ovela kun olen.

Kaupungilla pörrätessämme tuumasimme toverini kanssa, että ihan älytöntä luksusta nämä krapulattomat lauantait, kun saa niin paljon aikaan. Kello on nytkin vasta viisi, eikä ole kiire tunnin päästä ampaista etkoilemaan. Ei ole kiire ihan mihinkään.

Ihan kuin normaalistikaan olisi kiire. Nyt se vain tuntuu eriltä.

Vielä minä tuolle mahalle näytän, että se kana pissii muuten just eikä melekein tuosta!

-Annapurna