Elämä heittellöö

Voi kiesus tätä syksyä! Palasin juuri viiden päivän visiitiltä lapsuuden maisemista, ja siitä asti kun pääsin tähän kotisohvalle, olen lähinnä (henkisesti) valuttanut kuolaa ja koittanut löytää päästä yhden (1) järkevän ajatuksen.

Kun ei huvita! En tahdo! En jaksa! Kehoni huutaa suolaa, rasvaa ja sokeria. Ja hiilihydraatteja! Roskaruokaa! Karkkia! Sipsejä! Kaikkea huippua! Onneksi olen niin laiska, etten jaksa lähtä edes kaupassa käymään.

Viimeiset viisi päivää menivät vähän em. merkeissä. Oli pikkujoulua ja kissanristijäistä, oli ilmaiset seisovat pöydät ja... viiniä.

Huonot puolet:
-Oli kauheasti epäterveellistä ruokaa ja juomaa
-En pystynyt ihan mitenkään hillitsemään itseäni, en oikeastaan edes yrittänyt.
-Tästä seurauksena lauloin karaokea. Täysiä.
-Kävin vain kerran tekemässä HIIT-treenin, perjantaiaamuna, muutoin liikuin lähinnä sipustellessani korkkareissa paikasta a paikan b kautta paikkaan c. Niin ja polkiessani pienissä viineissä Kemin sarjakuvakeskuksesssa lasten kolmipyörällä! Oli muuten aamulla sisäreidet kipeänä. Melkein kuin olisi urheilulomalla ollut!

Hyvät puolet:
-Herraisäsiunaa, että oli mukavaa! Pitkästä aikaa vanhoilla huudeilla, vanhoja tuttuja, pitkästä aikaa hiilihydraatteja mielin määrin, joitain lasillisia viiniä, sopiva posket punaisena-hiprakka, jota ei kuitenkaan lasketa mission häviämiseksi. Koska ei ollut kuin, no, rentoutumisen mielessä.
-Lauloin karaokea! Täysiä! Parasta!
-Ja se tärkein: Paino ei liikahtanut mihinkään suuntaan koko turneen aikana. Ei mihinkään!

Itku silmässä liitin käteni yhteen kiitokseksi saamastani armosta ja lupasin tällä viikolla toteuttaa kurinpalautuksen.

Vaan kuinkas sitten kävikään! Hyvästä yrityksestä huolimatta kuumemittari komensi minut hetki sitten takaisin sohvalle. Sanomattakin selvää, ettei sairaana saa treenata. Vaikka kyseessä oli niinkin mitätön lämpö kuin 37.1 (sen siitä saa kun hiihtelee Perämeren tuulissa pikkupikku hamosessa), olen tässä ehdoton. Vaikka miten on oma lehmä ojassa ja oikeasti olen vain iloinen kun saan luvan kanssa vain lusmuta, täytyy silti kipeänä pysyä pois ruumiillisesta rasituksesta. Muutaman kerran en ole uskonut, ja sitten ollaan oltu kaksi viikkoa räkätaudissa. Että kiltisti nyt vaan villasukat jalkaan ja mustaviinimarjamehua ääntä kohti! Uskokaa varoittavaa sormea: Terveyden kanssa ei leikitä!

Kyllä keho tietää, milloin pitää painella sitä jarrua. Meidän ongelmamme on se, että ylinopeus tuntuu toisinaan olevan ainoa mahdollinen tapa elää.

-Annapurna