perjantai 19. maaliskuuta 2010

Tiikeri raidoistaan jne

Osallistuin joskus joulun jälkeen speltti-iltamaan Kemissä. Paikalla oli suomalainen alan asiantuntija, joka kertoi kokemuksia ja faktaa speltistä. Illan aikana nousi esiin väite, että ihminen hakeutuu automaattisesti sellaisen ravinnon pariin, mikä on hänelle hyväksi. Sen voi yrittää jättää pois, mutta ennen pitkää huomaa palaavansa tämän tietyn aineksen pariin. Koska keho tarvitsee sitä.

Tuolloin pyörittelin silmiäni ja ajattelin, että kyllä kai. Minun keholleni on varmaan sitten elintärkeää ajoittain saada majoneesipizza tai hampurilainen pekonilla ja kananmunalla. Nyt kuitenkin kävi sillä tavalla, että tänä aamuna ymmärsin, mistä siinä koko hommassa oli kyse. Varmasti on todella epätieteellistä ja enemmän psyykkistä kuin mitään muuta, mutta huomasin tuntevani mielihyvän kourahduksia vatsassani, kun keittelin pitkästä aikaa vapaan aamun kunniaksi spelttipuuroa pitkän kaavan kautta. Puuron valmistumista odotellessa nassutin (luomu) porkkanan ja (luomu) tomaatin, ja olisin halunnut mennä parvekkeelle huutamaan, että JESSS!!! Kehtaan muuten väittää, että mausta tunnistaa, onko joku luomua vai ei. Tämä vaatii tulevaisuudessa tiukassa valvonnassa suoritettua empiiristä koetta.

Mutta niin. Vietettyäni taas pitkäksi venätäneen viikonlopun pekonimunahampurilaisten ja ystäväni valkoviinin kanssa, huomasin saavani mahtavia kiksejä terveellisestä ruoasta. Tuntuu oikein, miten vatsa laulaa ylistyslauluja. Lisäksi sain eilen vihdoinkin mentyä takaisin nyrkkeilyyn, ja herramunjee, että saikin säkit kyytiä. Ihan mahtavaa, välillä olisi voinut kiljahdella riemusta.

Repsahtaminen, se on niin helppoa. Ruotuun palaaminen - kun tuntee itsensä taas hyväksi ja elinvoimaiseksi... se on mahtavaa! Kolme hurraa-huutoa repsahtamiselle ja sitä seuraavalle uudelleensyttymiselle!

-Annapurna

P.s. Näin perjantain kunniaksi, jos joku haluaa vietellä minun tapaani koti-iltaa muutoin kuin facebook-statuksia kyttäämällä, voi järkyttää kaikkea tuntemaansa katsomalla sellaisen leffan, kuin Food, Inc. Tuosta linkistä sen löytää streamina ja tekstitettynä. Itse aion katsoa tuon tänään, kyseessä on siis käsittääkseni melko ravisuttava dokumentti siitä, mitä me itse asiassa lastaamme ostoskärryihimme. Jostain luin kommentin, että tämän näkemisen jälkeen ei enää ikinä käy kaupassa samalla tavalla, kuin ennen. Että siitä vaan!

P.p.s. Katsoin viime viikonloppuna Jussi Riekin blogista nappaamani puolitoistatuntisen luennon sokerista, jossa jenkkiläinen Robert H. Lustig selitti, miten koko lihavuusepidemian takana onkin itse asiassa rasvan sijasta räjähdysmäisesti kasvanut sokerin käyttö. Luennossaan (joka löytyy YouTubesta nimellä Sugar: The Bitter Truth) hän toi esille kaksi pointtia, joiden oikeellisuudesta (saati siitä, että ymmärsin ne oikein) en ehkä maailman epätieteellisimpänä ihmisenä laita päätäni pantiksi, mutta jotka ovat ehdottomasti ajattelemisen arvoisia:

1) Coca-juomiin lisätään suolaa, jotta niiden juominen janon sammuttamisen sijaan lisäisi sitä. Suolan maku peitetään (mitäpäs muuta kuin) sokeria lisäämällä. Tämä ei voi olla yllätys kenellekään. Itse ainakin muistan jo melko aikaisessa vaiheessa elämääni huomanneeni, että limpparit eivät sammuta janoa. Mutta että sen ei ole tarkoituskaan, pisti vihaksi.

2) Samaisilla cola-juomilla ja niiden sisältämillä sokereilla on sellainen vaikutus ihmisen nälänsääntelysysteemiin, että nämä pikku veitikat estävät ihmisiä tuntemasta kylläisyyttä normaaliin tapaan. Erään testin mukaan lapset, jotka joivat tietyn määrän sihijuomaa ennen hampurilaisaterialle siirtymistä, söivät enemmän kuin ne, jotka eivät juoneet.

Luennoitsija sanoi varsin painokkaasti tämän kerrottuaan, juomien valmistajiin viitaten: "And they know it. They. Know. It."

Että sellaista.

7 kommenttia:

  1. Hyva postaus taas! Oikein innolla ootan aina sinulta uutta postausta! :)

    Ite en oo noita limppareita ikina oikein ymmartany enka niista tykanny. Poikakaverilla taas kuuluvat jokapaivaiseen ruokavalioon melko kiinteasti ja mina yritan salaa saada niita pulloja jaamaan kauppaan...

    VastaaPoista
  2. On muuten todella piinallista toisaalta olla nykyään ns. valveutunut ruokahommien kanssa. Jos joutuu muutoin kuin yksin käymään kaupassa, niin hirveätä itsehillintää ja käsien vääntelyä, kun ei voi repiä toisen korista pois limppareita ja muuta höpöhöpöä.

    ...Sanoo nainen, joka eilen tanssahteli ilosta, kun lähikaupassa oli neljä Marabou-suklaalevyä vitosella :D

    VastaaPoista
  3. Hehhe. Joo, huomaan itsekin muuttuneeni melkoiseksi ruoka-natsiksi. Valilla havettaa kun huomaan kiihtyvani ja aloittavani hurmiossani saarnan ravinnosta laheisilleni (mieli tekis kylla saarnata tuntemattomillekin, varsinkin taalla skotlannissa, jossa suurin osa ostoskarryista tayttyy limsasta ja mistalie sokeripommieineksista. Pahaa tekee katsoa!)

    Ehka taytynee koittaa hillita itseaan noiden saarnojensa kanssa ja totisesti kurkkia sinne omaankin ostoskoriin, josta niita tarjousherkkuja saattaa loytya. (viime viikolla puoli kiloa pikkudonitseja, mita ihmetta?! :D)

    VastaaPoista
  4. Hei. Arskan donitsi lätyn sisässä. I rest my case :D

    Ite meinasin suunnistaa ensi kesänä sinne Skottien huudeille tsekkailemaan boogieta, ja ehdottomasti on tuolloin testattava tämä paljon puhuttu deep fried Mars bar. Onko kokemusta, onko se älyttömintä, mitä maa päällään kantaa? :D

    VastaaPoista
  5. Tervetuloa vaan tsekkailemaan paikallista terveysruokaa! Epailen kovasti etta tuo deep fried Mars bar on urbaani legenda. Tai ehkei ihan legenda, mutta Skotlannin ulkopuolella sen suosiota taalla on hiukkasen paisuteltu. Itse en ole siihen viela tormannyt mutta uppopaistettuun pizzaan kylla. Lisaksi eraassa kahvilassa nain teinityton syovan kermavaahdolla taytettya valkoista patonkia. Namnam!

    Taytynee, jos nyt siihen Mars-patukkaan tormaan siina terveellisimmassa muodossaan, testata ja antaa raporttia! :D

    VastaaPoista
  6. Uppopaistettu pizza! Whoa! Meikä on jo siellä! :D

    VastaaPoista
  7. Joo, meikä kanssa veti Skotlannissa asustelemisen aikana uppopaistettua pitsaa (johon muuten vielä kojussa tungettiin salt & vinegaria päälle!), ja tuota... vaikka omaankin varsin epäterveelliset ruokatavat niin kyllä se otti sydämen päälle. Ja se siis oli semmonen puolikkaan pakastepitsan kokoinen siivu minkä söin. Yh...

    Siellä myös tuli ihmeteltyä sitä että karkit myytiin aina ihmeellisissä megapusseissa, limukkaa sai 2 litraa halvimmillaan 18 pencellä mut esim. tuoreet Wokkivihannekset saatto maksaa sitte jo puntia... Mutta ittelle jäi positiivisena muistona Morrisonsin lihatiskit, laadukasta paikallista lammasta ja nautaa, halvalla! Eikä mitään typeriä marinadeja oltu sotkettu mukaan niinku Suomessa.

    VastaaPoista