Tulipa tässä äkkiseltään sellainen juttu, että olen puhunut täällä siitä, miten herkuillekin on annettava tilaa elämäntaparemontissa, varsinkin alkuvaiheessa. Ja että silloin kun tekee mieli herkutella, pitäisi voida herkutella hyvällä omatunnolla ja kunnolla, eikä mitään köyhää, kuivaa rusinapullaa.
Miten sitten on mahdollista, että paino silti putoaa, vaikka seassa on myös herkuttelua?
Koko ajatuksen voi tiivistää tähän kerrassaan mahtavaan sitaattiin, johon törmäsin eilen sattumoisin:
"When a man is sufficiently motivated, discipline will take care of itself." -Sir Alexander Paterson
Eli kun motivaatio on kohdallaan, ja koko sielu ja ruumis on valmis ja halukas muuttumaan, ei enää teekään ollenkaan samalla tavalla mieli mättää kerralla oman painonsa verran herkkuja. Se tapahtuu ihan vahingossa ja tiedostamatta. Huomasin tämän tuossa iltana eräänä illanvietossa, kun söin kourallisen-pari sipsejä ja olin tyytyväinen. Sen sijaan, että olisin vanhaan tapaan ahminut puoli kulhoa.
Tärkein pointti tässä on juuri tuo motivaation lähteminen omasta itsestään. Tavoitteeksi kannattaa ehkä asettaa jokin muu kuin pelkkä laihtuminen, kuten terveys ja hyvä olo. Ja se, että noudatettava elämäntyyli voi helposti olla sellainen, jota voisi kuvitella noudattavansa vuosikaudet. On totta, että vettä juomalla ja syömisen lopettamisella laihtuu, mutta käsi ylös, joka ei tykkää syödä mahtavan hyvää ruokaa?
Tähän teemaan sopii myös sitaatti Anthony De Mellon teoksesta "Havahtuminen", jota luen parhaillaan. Se menee näin: "Ja kun sanon kurinalainen, en puhu ponnistelusta. Puhun jostakin muusta. (- - -) Katsokaa joen juoksua merta kohti. Se luo itse omat äyräänsä, joiden sisään se mahtuu. Kun teissä jokin liikkuu oikeaan suuntaan, se luo itse oman kurinalaisuutensa."
Juuri näin. Omat rajat, ponnistelemattomuus, annetaan asioiden tapahtua luonnostaan.
-Annapurna
Tekstit
#220 Warm sandals that have been sitting in the sun
6 tuntia sitten
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti