Onnellinen vuohi

Mistähän tuota alkaisi.

Tuota niin.

Muistan lukeneeni tämän urakan alkuvaiheessa jostain, että pelkällä radikaalilla liikunnan lisäämisellä on vaikea laihduttaa viittä kiloa enempää. Tuolloin mietin, että paskan marjat. Mitenkäs muuten sitä muka voi laihtua?

Nyt puolta vuotta myöhemmin katselen tietä taaksepäin. On totta, että olen lisännyt liikunnan määrää huomattavasti verrattuna edelliseen elämään, mutta loppujen lopuksi tärkeimmät ratkaisut ovat liittyneet jokapäiväisiin valintoihin sen suhteen, mitä sitä lähettää kulkemaan elimistönsä läpi. Hidas totuttelu pois maailmanlopunmätöistä on johtanut siihen tilanteeseen, että eilen illalla kipitellessäni kotiin kaupungilta, iski valtaisa suklaanhimo. Kioskilta tarttui mukaan "kolme patukkaa kahdella eurolla", ja syötyäni ensimmäisestä puolet, iski tosi, tosi huono olo. No, koska en ole mikään nössö, söin kuitenkin loppuun koko hoidon, ja kaverin vielä siihen perään. Tänä aamuna kolmas odottaa tuossa sohvalla vierelläni, eikä tulisi mieleenkään koskea siihen, muuten kuin heittääkseni sitä kauemmas. Ei siksi, ettenkö saisi, vaan siksi, että hyi hitto, mikä olo siitä seurasi. Suorastaan oksetti eilen illalla koko toimituksen jälkeen, mutta sille ajatukselle en antanut enempää tilaa. (Ehkä se vähän pelästytti itseänikin - oliko oksetus oikea fyysinen reaktio äkillisestä makeaähkystä, vai henkistä? Hyi, pois se minusta! Tuollaiset ajatukset seis ihan alkuunsa.)

Joka tapauksessa, viime aikoina olen ehtinyt/jaksanut käydä liikkumassa tosi laiskasti. Varsinkin kipeäksi tultuani en ole tietenkään edes uskaltanut lähteä riehumaan, kun portaiden nouseminen jo ottaa keuhkoon. Olen kuitenkin kipeänäkin ollessani pitänyt tiukasti kiinni säännöllisistä ja runsaista ruoka-ajoista, joten tänäänpä vaa'alla minua odotti pieni ihme: 63,7 kg, eli olen virallisesti nyt suurin piirtein niissä mitoissa, mitä olin viisi vuotta sitten, mitä lukioaikoina olin enimmilläni. (56-kiloiseksi en enää edes yritä, hyi!) Yhteensä pudotusta on kertynyt muikeat 8,9 kiloa! Reilu kilo, ja kyllä, olen todellakin karistanut elonpainoani kokonaiset kymmenen kiloa.

Voihan tietysti olla, että painon putoaminen johtuu myös lihasten surkastumisesta, kun ei ole päässyt treenaamaan, ja paino nousee vähän, kun palaan normaaliin rytmiin. Mutta hitto vie, että on siistiä. Eilenpä vastaani tulikin tällainen kaveri, siis kuva, internetin ihmeellisessä maailmassa, ja sepä kuvasti tunnelmiani tänä aamuna aika osuvasti:


Kuvan alkuperästä minulla ei ole tietoa, en omista siihen oikeuksia, älkää haastako oikeuteen.

Tämän lisäksi haluaisin luoda teille uskoa, toivoa ja onnea tähän päivään asialla, joka ei liity mitenkään painonpudottamiseen, mutta joka on tuonut minulle huomattavat määrät onnea ja hyvinvointia viimeisten kolmen ja puolen - melkein neljän viikon ajan. Nimittäin minun mahtavat elämänkumppanini, maaoravapariskunta sai minun syntymäpäivänäni 7.2. kasan niin suloisia poikasia, ettei mikään maailman murhe ole mitään näiden kanssa touhutessa:


Tähän minulla muuten on 100% tekijänoikeus.

Silmien pitäisi aueta tämän viikon lopulla, ja sittenpä täällä onkin helvetti irti.

Jos joka päivä pitää olla kiitollinen jostakin, niinäkin päivinä, kun ei muuta syytä keksi, kurkkaan pesään, ja sydän sulaa. Mikä maanjäristys?

-Annapurna