Minä olen niitä ihmisiä, jotka sitovat tunnesiteitä mihin tahansa, oli se sitten perintöesine tai hyvästä illasta muistuttava kuitti. Kuten arvata saattaa, olen maailman huonoin heittämään mitään pois tai luopumaan jostain, mihin liittyy vahvoja muistoja. Lähinnä tästä syystä vaatekaappini on jo pitkään ollut kiellettyä aluetta, Area 666, Bermudan kolmio.
Kartan tyhjiä kohtia kuitenkin täytetään ja maailma käy pienemmäksi päivä päivältä. Niinpä oli senkin vaatekaapin aika lopultakin nostaa kädet ylös ja heiluttaa valkoista lippua antautumisen merkiksi. Tämän raivaajan edessä sille ei olisi jäänyt muita vaihtoehtoja.
Aluksi levitin lattialle kolme jätesäkkiä: pidetään, roskiin, kierrätykseen. Sitten kaiuttimista kajahti voimaannutusbiisi numero yksi, Cyndi Lauper - Girls just want to have fun. Ja se oli menoa sitten.
Muutamaa tuntia myöhemmin minulla oli edessäni viimeisen päälle organisoitu, superjärjestelmällisen isoäitini muistoa kunnioittaen ojennettu vaatekaappi, ja sen vieressä puolitoista (!!!) jätesäkillistä kamaa, joille alkoi elämänmittainen porttikielto minun lähettyvilleni. Enää pitäisi jaksaa kiikuttaa nuo jonnekin maata kiertävälle radalle. Hah! Minä sata, vaatekaappi nolla.
Asiaan kuului tietysti myös hillitön sovitusmaratoni. Oli sellaisia vaatteita, joista olen yksinkertaisesti kasvanut ulos, eikä edes toiset kahdeksan kiloa auttaisi asiaa. Oli sellaisia vaatteita, jotka mahtuivat ihan hyvin, mutta joista en vain enää pitänyt. Mutta ennen kaikkea, oli näitä vaatteita:
Molemmat housut olen ostanut Oulussa asuessani, eli viimeisen neljän vuoden aikana. Ja katsokaas nyt tuota! Mitähän hittoa! Olisin kaivannut vähintäänkin fanfaareja ja sirkustaiteilijoita esiitymään taustalla, kun heivasin nuo sääliä tuntematta kierrätyskassiin. Että hahaa! Toivottavasti ei nähdä enää ikinä!
...Mutta sitten, että totuus ei unohtuisi, löytyihän sieltä kaapin perukoilta myös nämä housut:
Oh la la! Olenko oikeasti mahtunut noihin joskus?! Olenko myös pystynyt kävelemään ja hengittämään ja istumaan niissä?
Eipähän pääse ylpistymään. Täytyy kuitenkin sanoa, että sovitin kyseisiä housuja viime syksynä, enkä saanut niitä lähellekään ylös asti. Että ehkä tässä sittenkin jotain toivoa on - meniväthän ne nyt jo kiinni! Ehkäpä tässä siis seuraava tavoitepukine, kun mekko otti ja kiilasi?
-Annapurna
Tekstit
Mahtava tunne tulee, kun mahtuu vanhoihin vaatteisiin. :)) Mulla on yhdet housut, joita olen käyttänyt aikoinaan 10 kg kevyempänä, kuin nyt. En voi ymmärtää että ne mahtuu nytkin mun jalkaani, joskin ne näyttää sellaiselta makkarankuorelta, jota ei todellakaan voi käyttää. Mutta jalkaan menevät kuitenkin! Muistan ajan, jolloin ne juuttuivat heti reiden alaosasta kiinni ilman toivoakaan mennä siitä ylöspäin. :D
VastaaPoista