Ch-ch-ch-changes

Äidit ovat sellaisia olentoja, että niille on turha yrittää valehdella ihan mistään. Kun ei mene läpi. Tähän tulokseen tulin taas hetki sitten, kun olen kotikotona käymässä. Eilen laskettiin isoäiti haudan lepoon juhlallisin menoin, ja koko päivä koko tunteitten kirjoineen osoittautui sen verran rankaksi, että iltasella piti käydä kumoamassa pari lasillista viskiä. Aamulla vettä hakiessani äiti tiedusteli, oliko mennyt enemmän kuin pari. Jupistuani jotain "yhdestä jos toisesta", huomautti äiti nähneensä saappaani pitkin eteistä ja laukkuni kuin pisteenä i:n päällä koko komeuden keskellä.

Kuten sanoin: äidit ovat sellaisia olentoja, että niille on turha yrittää valehdella ihan mistään.

Nyt on sitten aivan huikean hehkeä olo. Muistotilaisuudessa tuli mätettyä kakkua oikein tositarkoituksella, eivätkä muutkaan illan aikana ääntä kohti kiidätetyt "elintarvikkeet" tällä hetkellä laula ylistysvirsiä elimistössäni. Leuka ja posket tuntuvat kaksinkertaisilta, ja taas kutittaa ja syyhyää aika lahjakkaasti valkoisten hiilareiden jäljiltä. Todella, todella viehkeää.

Mutta nyt jos koskaan voi sanoa, että mitä eilisiltaan tulee, minä olin ansainnut sen.

Ai niin, ja tukasta tuli tällainen:



Enää pitäisi opetella tunnistamaan itsensä peilistä.

Mitäs pidätte?

-Annapurna