tiistai 15. syyskuuta 2009

Hullun lehmän tauti

Eilinen päivä oli näennäisen optimistisesta alustaan huolimatta varsinaista päivien ydinjätettä, toisin sanoen aivan hirveätä paskaa.

Miksi?

Koska sattuneista syistä olen nainen.

Koska samaisesta sattuneesta syystä minulla (ja kaikilla lajitovereillani) on aika-ajoin täysi oikeus ja maailmankaikkeuden minulle myöntämä lupa maata naamallani sohvalla hengittäen syvään universaalia vihaa, inhoa, surua, toivottomuutta, voimattomuutta, kertakaikkista mitättömyyttä. Voin rypeä olemassaolon turhuudessa, ja märehtiä loputtomiin omaa säälittävää ponnistelua (=rimpuilua) kohti taivaita. Mitä järkeä on niellä matkalla henkilökohtaiseen loistoonsa kaikki se kura, kun kuitenkaan loppujen lopuksi kaikki on aivan yksi ja se ja sama? Mitä merkitystä sillä on tässä valtavassa kaikkeudessa, painanko minä kymmenen kiloa enemmän vai vähemmän?

Näinkin aurinkoisissa ajatuksissa meni eilinen päivä. Loppuillasta vein kaksi laatikollista roskia ulos. Koska ihmissilmä on taipuvainen näkemään kasvoja kaikkialla, oli lopputulos seuraavanlainen:



Miten voikaan yhteen pahvilaatikkoon tiivistyä yhden kokonaisen päivän tunnelmat. Naapurit saivat samalla viihdykettä, kun yksi laahustaa pitkin kämppää pahvilaatikko päässä.

Mutta!

Tänään oli aamulla jo aivan erilainen fiilis. Painokin oli pudonnut lähemmäs normaalia, eivätkä muutoinkaan mustat aukot ole imemässä minua ikuiseen kadotukseen.

Naisena olemisen yksi hienoimmista puolista on täysin mielivaltainen käyttäytyminen. 2000 vuotta sortamista, alistamista ja hyväksikäyttöä oikeuttaa toisinaan olemaan täysi narttu!

HA! Kissat määrää koirat häärää!

-Annapurna

1 kommentti: