Juoppohullun tunnustuksia

Takana taas yksi selvänä rimpuiltu viikonloppu. Sisko piipahti juuri kylässä kotimatkallaan. Puurolautasen äärellä kertasimme kulunutta terveellistä kuukautta ja selväpäisiä baarireissuja, ja saatoimme tulla vain yhteen lopputulokseen: Kun joka tapauksessa menee baariin, jorailee kainalot märkinä, irtaimistoa katoaa, joku satuttaa itsensä, aamulla herää mistä sattuu pizzalaatikon kanssa ja kamerasta löytyvät valokuvat ovat hirveitä, rahaa on mennyt, kävelee kotiin meikit poskilla, väsyneenä ja sydän syrjällään - mikäs hemmetin pointti tällä kaikella oikein on?

Takana on nyt reilu kuukausi selvänä, ja edessä olisi vielä melko tarkalleen kaksi kuukautta. Tässä on ollut pitkät viikonloput aikaa miettiä omaa suhtautumistaan alkoholiin. On vaatinut kaiken tämän vaivan nähdäkseen asiat kunnolla, kuten alkoholin käyttämiseen kannustavan ilmapiirin. Ei riitä, että joutuu jatkuvasti selittelemään ympäristölle tällaista oikosulkua, vaan myös esimerkiksi baarimikot luovat kyseenalaistavia katseita, kun menen tiskille että moi, yksi muumilimppari, kiitos. Olen alkanut käyttää raskaanaolokorttia, niin ei tarvitse selitellä. On onneksi tuota mahaa sen verran, että pienellä pullistusliikkeellä baarimikkojen ilme muuttuu kyseenalaistavasta hämmentyneeksi. Ja siten saan muumilimpparini onnitteluin saateltuna. Haha. Pöljät.

Mutta se täytyy sanoa, että kun nämä kaksi kuukautta ovat ohi, ei tule kyseeseenkään jatkaa absolutismin tiellä. Ehkä nyt - tai viimeistään joulukuuhun mennessä - olen läksyni oppinut: Vaikka on yleisesti hyväksyttävää on olla vahvassa humalatilassa, saattaa silti joskus onnistuneen illan resepti olla muutama lasi viiniä ja paljon hyvää seuraa.

Toisaalta välimatkan päästä katsottuna voisi jopa luulla nykyisten kulutustottumusten olevan pahasti vinksallaan. Ei ole alkoholismia olla joka viikonloppu (ja joskus viikollakin) huomattavassa humalatilassa, hukata tavaransa ja eksyä kauas kotoa. Ei alkoholismia, vaan tärkeä osa nuoruutta. Elämää. Olemassaolon merkitystä. Ilman alkoholia en tuntisi suurinta osaa nykyisistä ystävistäni, ja suurimmassa osassa nuoruuteni ikimuistoisimmissa hetkissä on alkoholilla jonkinlainen rooli. Surullista? Ehkä. Toden totta? Todellakin.

Tällaisia tuumauksia näin sunnuntaiaamuna. Ja sitten tulikin jo kiire potkunyrkkeilytreeneihin. Tyypillistä.

Ai niin, ja painokin se jatkaa laskuaan, vaikka olen kuluneen viikon aikana työntänyt ääntä kohti aikalailla mitä tahansa ikinä mieli tekee. Ja mieli on tehnyt pullaa ja suklaata.

-Annapurna