sunnuntai 11. lokakuuta 2009

AAAAAAAAAAOPWRJSFPOFJAOIHAWOFHAWI!!!!!!!!!!!!!

OKJPEJAWORJHRFSEHIW!!!!!!!!!!!FKSGJDSGIOHAOSFH!!!!!FDSGKFSGOSIÖFDg

Ehkä tätä pitäisi yrittää myöhemmin vähän vähemmän sekavassa olotilassa, mutta, mutta! MUTTA!!!

Tänä aamuna heräsin hieman allapäin. Takana hieno viikonloppu, ihania ihmisiä, paljon kaikkea ihanaa ja helpottavaa ja sellaista että saa ajatukset kauas pois todellisuudesta hetkeksi. Mitä lähemmäs juna tuli pohjoista, sitä syvemmissä mietteissä olin. Eivätkä oloa helpottaneet alkamassa oleva "juhlaviikko" tai edessä häämöttävä maanantai ja tieto siitä, että tämä viikko tulisi olemaan työntäyteinen. Pitää olla yhdessä hetkessä siellä ja toisessa tuolla. (Mikä toisaalta on yhtäkuin rahaa, mutta ei pitkiä aamuja ja päiväunia.)

No mitäs, siinä torkuttelin herätyskelloa reippaan tunnin vältellessäni paluuta tähän maailmaan. Aamutoimilla kuitenkin vessan nurkasta huuteli vanha kaveri, että miten olisi, kun ei olla nähty pitkään aikaan. Oletko valmis kohtaamaan totuuden viime viikonlopusta, miten on, tuli vissiin mussuteltua aika paljon, häh?

Otin haasteen vastaan valmiiksi selitellen itselleni tällaisten viikonloppujen keräävän nestettä, ja käynnistynyt juhlaviikko heittää vain lisää pökköä pesään. Että ei siitä tarvitse masentua. Ensi viikolla on jo paremmat lukemat.

NIIN MITÄ MINUN VANHAT SILMÄNI NÄKEVÄTKÄÄN!!! HUUUUUUUUUUUUUIII!!!!

Tänä aamuna paino alkoi jo oikealla numerolla, eikä edes mitenkään hilkulla ollut. Kaikenkaikkiaan pudotusta on siis tapahtunut x-2,9, eli melkein kolme kiloa. Ja sen verran voin kertoa, ettei kyseessä ole neste tai joku muu kuonamörkö, vaan ihan sitä itteänsä.

Miten siisitä! Lähtivät muuten synkät pilvet taivaalta että kuului vaan SSUP. Meinasin pyhittää tämän päivän makoilulle ja itsensä säälimiselle, vaan taidanpa tehdä täyskäännöksen ja yhdeksäntuntisen päivän päätteeksi lähtä vähän läksyttämään säkkejä.

Nyt voin kertoa: KANNATTI HERÄTÄ!!!

-Annapurna

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti