Enemmän kuin vatsantäytettä

Järjetön ajatus on sellainen, että joskus sitä on syönyt jotain vain, koska kuulemma ihmisen täytyy syödä. On kieltänyt itseltään kaikenlaista, muun muassa aamiaisen, että pysyisi laihana. Ruoka oli jokin välttämätön paha. Ja sitten samalla veteli purkista pilleriä mahaan ja ihmetteli, miksi on jatkuvasti hemoglobiini reippaasti alle 120, eikä pääse luovuttamaan verta. Huimaa vaan ja palelee ja on heikko olo.

Oi jos ajassa taaksepäin pääsisin, niin itseäni korvilleni vetelisin.

Kun ruoka on sellainen asia, että sen kanssa ei saatana sentään leikitä! Ruoka ei ole luotu meidän kiusaksemme. Ihan kukaan ei liho sen takia, että syö hyvin, terveellisesti ja monipuolisesti. Ei auta ihan mitään, jos ensin ollaan koko päivä syömättä, ja sitten vetäistään kurnivaan mahaan kourallinen sipsejä kaljan kanssa, sinne iltapäiväisen puudelinus - - - anteeksi, nuudelipussin viereen. Ei todellakaan näin! Laihoja ehkä ollaan, mutta entäpäs terveitä? Terveitä ehkä ollaan nyt, mutta mitenpäs pitkällä aikavälillä?

Teen koulutyönä laajahkoa juttua, jossa perehdyn juuri tähän dilemmaan: miten hitossa meidän oikein kuuluisi elää, että olisimme terveitä, normaalipainoisia ja pitkäikäisiä? Tähän asti olen saanut selville, että viime vuonna rapakon takana vaikuttava tutkija Paul Maranz kollegoineen vaatii virallisilta tahoilta perusteellisempaa tutkimusta meitä kaikkia jo peruskoulussa terkkarin seinällä tuijotelleesta ravintopyramidista. Vähärasvainen ruokavalio, joka on pyramidin yksi keskeisimmistä ajatuksista, on saanut meidät himoitsemaan hiilihydraatteja, jotka tähän asti ovat toimineet pyramidin kivijalkana. Ja kas kummaa, läskiä kansaa olemme me, valkolaiset. Jossain näin tutkimuksen (en löytänyt sitä tähän hätään) jossa osoitettiin aspartaamin (makeutusaine sokerittomien tuotteiden takana, hermomyrkky) yleistymisen yhteys liikalihavuuden kasvuun. Tämä on täysin epätieteellinen teesi ja omaa päättelyäni, mutta rasvaton ruokavalio + aspartaamin vaikutus pienissä aivoissamme = läskiä, sairasta, henkisesti ja fyysisesti pahoinvoivaa kansaa.

Kakkostyypin diabetes lapsilla oli vielä kaksikymmentä vuotta sitten sula mahdottomuus. Nyt se on arkipäivää. Lisäksi näin (taas kerran) jossain tutkimustuloksen, joka osoitti täysmaitoa juovien lapsien olevan rasvatonta maitoa juovia jollain tapaa terveempiä. En muista, mihin tämä liittyi. Että näinkin tieteellisellä pohjalla liikutaan. Voi olla, että kaikki juuri selittämäni on täysin tuulesta temmattua, mutta minusta tuo vaikuttaa jotenkin... järkevältä.

Mutta sitten vielä hiilihydraateista. On olemassa kaiken maailman Atkinsit ja Heikkilät, jotka varmaan saisivat slaagin tämän aamun aamupalastani:



Täysjyväspeltti-goji-marjapuuro

+Keittämiseen (luomu) kevytmaitoa sellaiset kolme-neljä desiä, kuka näitä mittoo
+Sopivasti täysjyväspelttihiutaleita
+pellavansiemeniä
+kookosöljyä
+goji-marjoja
+ripaus (puhdistamatonta) merisuolaa
+lisukkeena Riitan Herkku tyrni-appelsiinikeittoa

Ihan piti lattiaa läpsytellä jaloilla, kun tuota söi! Ihan mahtavaa mättöä. Itse kokeilin aikani hiilihydraattien rajua vähennystä, mutta blaaaa. Ei ollut minun juttu ihan yhtään. Noudatin sitä varmaan liian vähän aikaa, mutta kun olen palauttanut puuron päivärytmiini, olen huomannut jaksavani treenata paremmin. Pastaa tai riisiä tai valkoista leipää en syö edelleenkään.

Tuosta suolasta muuten täytyy mainita sellainen juttu, että siirryttyäni nelisen kuukautta sitten yksinomaan sen käyttäjäksi, ei minun ole pitänyt yhden yhtä kertaa yöllä herätä oikomaan pohkeitani karjuen, tai keskeyttää treeniä saatanallisen suonenvedon takia. Ja nämä molemmat olivat todellakin arkipäivää entisessä elämässäni.

Eli mitä tästä kaikesta pitäisi päätellä? Miten meidän pitäisi syödä? Itse olen tullut siihen tulokseen, että perehdyn vähän asioihin, kokeilen eri juttuja ajan kanssa, ja se mikä tuntuu itselle passelilta, että on kirkkaat silmät, kevyt askel ja hyvä mieli, niin se saa riittää minulle. On muuten ihanaa nykyään tuo kevyt askellus. Joskus kaupungilla tuntuu aivan kuin olisi tuulta jalkojen alla, jalat nousevat ihanan kevyesti. Samoin entiset inhokkini, haara-perushypyt sujuvat ihan ongelmitta. Että ehkä tässä kaikessa sittenkin on jotain järkeä?

Vielä loppuun täysin epätieteellinen pläjäys kaiken kruunuksi: jossain sanottiin ihmisen olevan ainoa eläin, joka ei ole yhteydessä vaistoihinsa. Jos on sellainen kummallinen olo jostakin asiasta, sitä ei kuunnella. Eläimet tajusivat The Tsunamin aikaan paeta vuorille, ihmiset nauttivat tyhjistä rannoista. Tai itselläni on joistain ihmisistä ollut sellainen olo alusta asti, että tähän ei pitäisi luottaa, mutta hiljaisia tunteita ei kuunnella. Hälytyskellojen sointi sekoitetaan lahjakkaasti hääkellojen kalkkeeseen. Sama pätee myös näissä terveysasioissa. Pitäisi tajuta, että jos väsyttää, on vetämätön ja huono olo ja aina vaan masentaa, turvottaa ja itkettää, ilman mitään ilmeistä syytä, pitäisi siinä tapauksessa ehkä harkita muutoksen tekemistä.

Toisaalta taas, mistä näistäkään tietää. Ei ole tapahtunut vain kerran ihmiskunnan historiassa, että perusterve, nuori urheilija kuolee syöpään. Tai kaatuu pyörällä ja leviää asfalttiin.

Oi, jos itse sen tietäisin.

-Annapurna

P.s. Tänä iltana, tai viimeistään huomenna odotettavissa: seikkaperäiset ohjeet raakasuklaan valmistamiseen, joulun kunniaksi. Stay tuned!