keskiviikko 7. huhtikuuta 2010

Generation dead tired

Odottelin tänään puhelua vuorotyötä tekevältä ystävältäni. Lupasi soittaa minulle herättyään yövuoron jälkeen.

Tuona aikana, kun ystäväni oli jossain muualla, kuin loskaisessa Suomessa, minä käytin aamuni tehokkaasti rästihommien innostuneella suorittamisella, jonka jälkeen kävin lounastamassa kaupungilla, vaihtamassa juorut, ja kotimatkalla kahmin hullunkiilto silmissäni tarjouksessa olleita ruukkunarsseja Stockmannilta. Sattuipa vastapäisesti liikkeestä vielä tarttumaan matkaan juuri sellaiset farkut, joita olen pitkään himoinnut. Tiedättehän, sellaiset, joita ei tarvitse itse rikkoa, kun joku pieni thai-tyttö on pienin, nirhautunein kätösin minimipalkalla ja tukalissa olosuhteissa tehnyt niistä rock-uskottavat, jotta minun, länsimaisen, maailmanluokassa rikkaan ja lihavan nuoren aikuisen ei tarvitse kuin kiskaista pöksyt jalkaani ja täten osoittaa vastaantulijoille minusta huokuvaa hyväosaista bohemiaa. Voi, pelasta, auta.

Osallistuttuani kaikkeen tähän hengen ja ruumiin iloitteluun pyrähdin kotiin viimeistelläkseni opinnäytetyön, eli harvoinpa on näin kiiltävä ja tip-top-kämppä! Nyt vielä huolehdittuani henkilökohtaisesta hygieniastani pitkän kaavan kautta, minulla oli hetki istahtaa alas ja miettiä asiaa. Vuorotyötä tekevä ystäväni nukku tämän koko ajan.

Ajatukset alkoivat rönsyillä. Aika väsynyttä kansaa me täällä olemme. Nukkuneen rukouksena kuljemme päivästä toiseen, suorittaen pieniä tehtäviämme, kuin niistä olisi kiinni koko maailman tulevaisuus. Yötä myöten naputamme (=naputan) opinnäytetyötä, kunnes nukahdan pystyyn, ja aamulla silmäpussit roikkuvat kilpaa ryhdin kanssa, kun selkään sattuu kaikki se istuminen.

En tiedä, mitä ihastuneet teinit tekivät esimerkiksi äitini nuoruudessa, mutta vietyäni ajatusta pitemmälle, muistin elävästi, miten lukioaikoina pitkän päivän jälkeen parasta tekemistä silloisen poikakaverin kanssa olivat tukevat päiväunet. Äiti sitä kävi usein ihmettelemässä ovella, että täälläkö se nuoriso nukkuu. Ja ihan parastahan se oli, kun takana oli yli puoleenyöhön venähtäneet tsättäilyt, teini-iän myllertämän mielen unensaantivaikeudet ja kahdeksan tuntia pakollisia lukion oppiaineita, joista jo silloin tiesin, etten tekisi esimerkiksi derivoinnilla loppuelämäni aikana ihan mitään. (Enkä toistaiseksi ole tehnyt, ja Luojan tähden, toivottavasti en tee, en muista siitä muuta, kuin nimen. Ja että dee on jotain. Ehkä. Niinku.)

Ei ole mikään yllätys, että tuo väsymys on osaltaan seurannut aikuisikään asti. Ei liene kovin yliampuvaa veikata väsymystä ja uupumusta uudeksi, vakavastiotettavaksi kansantaudiksi. Mikä järkyttävintä, kasvuikäiset yrittävät paikata lyhyitä yöuniaan sokeri- tai hermomyrk- anteeksi, aspartaamipitoisilla energiajuomilla, joiden todellinen vaikutus vireystilaan on vähintäänkin kyseenalainen. Sen sijaan vaikutusta yleiseen terveyteen ja lopulta painoon en uskalla edes arvailla.

Samalla kouluruoissa tarjotaan jänne- ja rustosoppaa ja kasvisruoiksi luonnehdittuja jauhosotkuja. Kasvikset jätetään pääsääntöisesti salaattipöytään, ja kotiin mentäessä heitetään uuniin pakastepizza. Tytöt korvaavat oikeat ateriat vähäkalorisilla virvoitusjuomilla, karkilla ja nuudelilla, ettei tarvitse syödä oikeaa ruokaa, ettei liho. True story.

Ja sitten ihmetellään, miksi nuorilla ja nuorista aikuisiksi kasvavilla ihmisillä menee kaikki päin helvettiä.

Niin sellaista mietin tänään, minä. Noin niinku hitusen kärjistettynä. Mutta lienee totuuden jyvä seassa?

-Annapurna

6 kommenttia:

  1. Kepeitä mietintöjä siellä ja reipasta opparinvääntöä selvästi. Pittää välillä pysähtyä ja antaa ajatusten virrata ja sitten taas voi tehä niitä pieniä askareita.

    Mää sorrun ihan liikaa siihen energiajuomaan. Koko yhteiskuntaa vaivaava väsymys yhdistettynä yh-äidin väsymykseen on yhtä kuin superväsymys välillä. että tuleepi hairahdettua.

    Mutta eipä mittään, pienestä se maakin ponnistaa vai miten se meni. Teki tännään mieli karkkia niin kuorin pari porkkanaa. :)

    VastaaPoista
  2. Hyva postaus taas.

    Soittiko se kaveri muuten?

    VastaaPoista
  3. Ah, tämä ihanainen systeemi katsoi asiakseen olla julkaisematta mun kommenttia eka kerralla...

    Kuitenkin siis, enhän mie sitä, etteikö oikeata väsymystä olis olemassa. Ja etteikö sillon tällön ainoa oikea tapa sen torjumiseen olis makuunin karkkihyllyn tyhjentäminen ja peiton alle hukuttautuminen.

    ...Sanoo hän, ja heittelee suklaarakeita nassuun, että jaksaa taas yhden yön kirjoitella opparia. Kun päivällä ei vaan huvita...

    VastaaPoista
  4. Niin ja joo, kyllä puhelu tuli perille asti lopulta. Ei jäänyt roikkumaan soittamattomien puhelujen hiljaiseen avaruuteen. :)

    VastaaPoista
  5. Sinä se osaat kyllä kirjoittaa ja mitä ilmeisemmin myös ajatella, niinku for real. Että kauheesti tykkään tätä blogiasi lukea. "Samalla kouluruoissa tarjotaan jänne- ja rustosoppaa" <-- niin totta, ew!

    VastaaPoista
  6. Son mukavata kuulla tommosia kommentteja. :)

    VastaaPoista