Paino jumppaa, minä en

Voi hyvät hyssykät. Eihän tämä nyt ole enää tottakaan. Seitsemän kuukautta jaksoin olla uskomattoman skarppina liikunnan ja ruokavalion kanssa, mutta nyt vauhti tuntuu hyytyvän. Monena viime viikkona olen liikkunut vain kaksi kertaa, kun ihanne olisi vähintään se kolme. Hyvä on, olen ollut kädet täynnä opiskelua ja töitä, mutta paljon menee myös oman viitseliäisyyden piikkiin.

Miksi juuri nyt, kun pitäisi enää ne viheliäiset viimeiset kilot pudottaa?! Kymmenen kilon maaginen raja ei tällä menolla tule menemään rikki, se on selvä. Tasan kuukauden päästä pitäisi ottaa vieraita vastaan mekko päällä, ja minä se vain kipaisen lähikaupasta suklaata ja skippailen nyrkkeilytunteja.

Pitääkö ihmisen todellakin olla näin jumalattoman tyhmä? Ensin omaksutaan joku elämäntapa, löydetään helposti noudatettava "oma juttu", ja voidaan vieläpä hirmu hyvin, ja heti, kun tulokset alkavat olla kasassa, suodaan itselle se pasta-annos valkoisen leivän kera, josta ei edes erityisesti nauti, kun on niin vieraantunut koko hötöstä, ja joka suupalalla tietää, miten huonoksi se on minulle. Niin silti vaan!

Tässä kai se piilee koko systeemin salaisuus; ainahan tuota painoa pudottaa, mutta saapas pysymään se samoissa lukemissa! Olen kyllä viime aikoina ehdottomasti liian usein "repsahtanut" vähän vakavammin, kuin muutaman suklaapalan syömisen merkeissä. Sitä jotenkin sallii itsellensä vähän enemmän, nyt kun kerran tavoitteet on saavutettu. Onhan minua tästä varoiteltu, mutta vielä vähän aikaa sitten tämä ei tuntunut olevan minun ongelmani, kun olin "omaksunut" uuden elämäni niin hyvin.

Pari päivää on ollut nyt ihan järjettömän paisunut ja öklö olo, joten nyt päätin, että jumalauta, tässä vaiheessa ei aleta nössöilemään. On päästävä takaisin siihen muutaman kuukauden takaiseen ruotuun, joka ei lopen edes mikään ruotu ollut, vaan normaalia elämää. Tällainen peli ei vetele, jos haluan olla näissä mitoissa vielä vuodenkin kuluttua.

Jotain positiivista kuitenkin. Arvatkaapas mitä, minä taidan olla koukuttamassa itseäni tuohon hölkkä/juoksu/ryömimisharrastukseen. Kyllä vain, kävin eilen jo kolmannen kerran kunnon hikilenkillä, seitsemän kilometriä kävelyä, hölkkää ja juoksua. Lähtökohdin olen todella kehno siinä hommassa, mutta nyt voin pikkuhiljaa kuvitella kuvittelevani, mikä se on se flow, josta juoksua harrastavat puhuvat. Siitä tulee ihan huikea olo, kun viimeisillä voimillaan päättää jaksaa juosta vielä kotipihaan, vaikka henki vinkuu, ryhti roikkuu ja jalat tuntuvat painaa miljoonan. Sitten suihkuun, iltapala ja unille, ja ei muuten tarvitse odotella unen tulemista. Itse ainakin nukuin kuin pieni possu.

Lisäksi tänä aamuna iho tuntuu jotenkin pehmeämmältä ja sileämmältä. Laittaahan tuo juoksu verenkierron aika koville, että ihan varmasti tulokset alkavat näkyä todella nopeasti. Alkuperäinen tavoitteeni oli käydä juoksemassa kerran viikossa näin alkuun, mutta nytpä huomasinkin sen olevan niin mukavaa touhua (vaikka välillä piti nojata sillan kaiteeseen ja kakoa henkeä), että saattaa olla, että jo tänä iltana uudelleen! Ja mikä parasta: Ei maksa ihan mitään!

Joo, kyllä tästä hyvä tulee. Kuten olen aina ajatellut, ei ole olemassa dieettiä, on vain elämää. Nyt on ollut sellainen aika, että löhöily ja mutustelu on ollut mukavaa. Mutta nyt taitaa olla niin, että tuota seuraa aika, kun suklaan mutustelun sijasta käväisee pinkaisemassa kunnon lenkin. Kuukausi aikaa valmistujaisiin. Siinä ei ihmeitä tehdä, mutta paljon kuitenkin. Ainakin haluan uskoa niin.

-Annapurna