Smack The Fatso

Ja juhlat jatkuu

2010-09-30T03:41:00.001-07:00

Hei fatsolaiset, jotka vielä täällä käytte:

Aloitin eräänlaisen itsenäisen jatko-osan tälle blogille. Se löytyy täältä.

Nähdään siellä!

-Annapurna

Haudan takaa

2010-08-11T14:49:00.000-07:00

O-hoi, lapsoset!

Olettekos olleet kiltisti? Söittehän ihan liikaa kesällä, ette jaksaneet kuumuudelta käydä lenkillä ja sangria viilensi mukavasti oloa? Hyvä! Itselläni ainakin kesä meni oikein mukavasti juurikin näissä merkeissä.

En ole käynyt vaa'alla kesäkuun jälkeen, koska jumaliste, jos Suomessa täällä tarvotaan loskassa 75% vuodesta, ja sen lopunkin pilaavat joko hyttysten legioona, sinilevä tai ennennäkemättömät ukkosmyrskyt, niin kyllä siinä vaiheessa kiinnostaa aika liikuttavan vähän, että paljonko niitä kaloreita on grillimakkarassa tai punkkulasillisessa aurinkoisena päivänä. Käväisin myös mutkan Barcelonassa ahmimassa järkyttävät määrät valkoista leipää, serrano-kinkkua ja mojitoja, eli olen ottanut viimeistä pisaraa myöten kaiken irti koko kesästä. Syksyllä ja talvella ehtii taas verta sylkien nähdä vaivaa tämän ruhonssa eteen.

Ja tosi ärsyttävää: en ole oikeastaan edes lihonnut pientä kesäpömpää lukuunottamatta! Päivän opetus: kun elämäntaparemontin perusteet rakentaa sisältä päin, tulee siitä ihan huomaamatta ja automaattisesti tapa, osa sinua. Valintoja ruokien suhteen tekee selkärangasta, eikä sitä tarvitse erikseen miettiä. Tietenkin minä ahmin mökillä ja ulkomailla, mutta kotona olen nautiskellut upeista kotimaisista tuoreista vihanneksista ja marjoista ja mitä kaikkea onkaan ollut tarjolla - tavoitteeni oli syödä itseni kyllästyksiin mansikoista, ja sen verran voin paljastaa, että mission accomplished! Lisäksi elämäni edellisiin kesiin verrattuna olen saanut kiitettävästi ylläpidettyä liikuntajuttuja, että hurraa sillekin!

Mutta hei, eipä tässä nyt sen kummempia. Niinhän se oli puhe, että tämä kanava hiljenee, jep, kyllä, ja sillä linjalla olen edelleen - vaikka kesän aikana on tehnyt mieli tulla sanomaan vaikka mitä! - mutta puhe oli myös, että täältä pesee uutta matskua. Niin siis, tarkemmin ottaen, täältä pesee. Tuon linkin takaa siis löytyy uusi blogi, joka ei ole projekti, vaan pitempiaikainen juttu.

Älkää hätääntykö ensimmäisen merkinnän lyyrisyydestä: nyt on vain tällainen ilta. Kyllä siellä tullaan vielä nauramaan kainalopieruille. Voin luvata.

Nyt kuitenkin unimaisemia mullistelemaan, että jaksaa taas ihmetellä tämän maailman loputtomia kummallisuuksia. See you on the other side!

-Annapurna

Give me fire!

2010-06-15T12:49:00.000-07:00

Tässä se nyt on, viimeinen merkintäni tähän blogiin. Sen tekeminen on osoittautunut yllättävän haastavaksi - olen aloittanut muutamaan otteeseen, mutta pyyhkinyt kaiken pois, koska haluan nyt sanoa asiat jotenkin... Oikein.

Minulla on takanani aivan mielipuoliset yhdeksän ja puoli kuukautta. Vähänpä tiesin sinä hetkenä, kun tätä blogia perustin, mitä kaikkea se tulisi olemassaolonsa aikana näkemään, millaisia ajatuksia se tulisi pitämään sisässään, ja millaisia muutoksia se saisi aikaiseksi. Sanottavaa tuntuu olevan niin paljon, että katson parhaaksi jakaa ajatukset useampien alaotsikoiden alle.

Hyvät naiset ja herrat, viimeisen kerran. Annapurna-täti esittää:

Mielipuolinen yhteenveto

Osa 1 - Olinko tuo minä?

Totuushan on, että omalle laihtumiselleen tulee sokeaksi. Jos minulta kysyttäisiin, olen edelleen saman kokoinen, kuin aina ennenkin. Sellainen, kuin näissä kuvissa:

Uskokaa tai älkää, tässä olen pyörähtämässä pikaisesti kuppilassa ennen kotiinmenoa. Olen! En muuten ole raskaana. Tuota mahaa katsoessani melkein toivoisin olleeni.

Ilosaarirock-hekumaa aistittavissa. Laiturilla on hyvä olla mukana vararengas. Paljastettakoon, että tuo vyö ei tänä päivänä enää pysy päälläni. Todella ikävää...

Freesi nuori nainen alkukesästä 2009.

Kesällä 2008 oli suurinta hupia ottaa kuvia, jotka olivat saaneet innoituksensa 1900-luvun alun ryhmäkuvista. Tiedättekö ne isoäitien laatikoista löytyvät luokkakuvat, joissa kaikki näyttävät sieluttomilta, ilottomilta, nujerretuilta ihmisraunioilta? Eipä siinä, ei paljon olisi hymyilyttänyt, jos olisin tiennyt ja tajunnut, miltä oikeasti näytän.

Ja sokerina pohjalla: Kuva, jonka löysin sattumalta tietokonetta siivotessani, jonka olemassaolosta en tiennyt, ja joka sai minut nyt - melkein vuosi kuvan ottohetkestä myöhemmin purskahtamaan spontaaniin nauruun, vaan sittenpä meni käsi suun eteen:

OIKEASTI! Mitä helvettiä?! Mitä minun mahalleni on tapahtunut? Missä välissä? Kenen luvalla? Miksi kuvassa on stetsoneita? Ennen kaikkea: Miten on mahdollista, että minä en ole huomannut tuota?

Kun selaan näitä kuvia läpi, en voi kuin kiittää sitä kännistä mieshenkilöä, joka elokuussa 2009 totesi näinkin kauniisti: "Se on sulla tuo perse levinnyt aika reippaaseen tahtiin siitä asti, kun ollaan tavattu... Siis kun silloin kun tavattiin, niin olit semmonen tikku, mutta nyt minäki alan kiinnostua susta, kun tykkään vähän rehevämmistä naisista!" Siitä kaikki alkoi. Silloin heräsin. Että terveisiä vaan HKK:lle - Tarjoan kossupullon, kun nähdään!

Osa 2 - Uusi maailma

Johonkin toimenpiteisiin oli siis ryhdyttävä. Painoindeksin mukaan en ollut ylipainoinen, mutta joku minussa puhui, että tälle elämäntyylille on laitettava stoppi. Nyt kun se on vielä helppoa. Syyskuun 2009 asti olen opiskellut itsenäisesti sellaisen määrän ravitsemus- ja liikuntaoppia, että olen hetkittäin jopa harkinnut lähteväni syventämään tietojani jonkin koulun piirissä, ja että saattaisin joskus elämässä jopa tehdä tätä työkseni - ohjata ihmisiä oikeille raiteille. Jos minä pystyn tähän, siihen pystyy hitto vie kuka tahansa.

Osa 3 - Autuaasti ahdistunut

Ruokavalioremontin ja liikunnan aloittamisen seurauksena painoa putosi siis kymmenen kiloa. Tarkalleenottaen tänä aamuna pudotusta oli tapahtunut 10,3 kiloa. Se ei ole paljon, mutta se on helvetin merkityksellinen kymmenen kiloa, kun painoa pudotetaan normaalipainon sisällä. Yhden kummallisen havainnon olen kuitenkin tehnyt: Itsetuntoni ulkomuotoni suhteen oli parhaimmillaan silloin, kun olin juuri saanut painoni seitsemänkymmenen alapuolelle - kun pudotusta ei ollut tapahtunut kuin muutama kilo.

Nyt, kun olen käytännössä terveyteni kannalta ihannepainossa ja fyysisesti (ja henkisesti) paremmassa kunnossa kuin herran aikaan, olen huomannut kuitenkin vertailevani itseäni vaatekuvastojen beibeihin. Tällaista en ole varsinaisesti ennen tehnyt, varsinkaan viime vuosina, kun huikean hoikat tytöt ovat tuntuneet olevan kuin vieraalta planeetalta, täysin minulle tavoittamattomissa. Olen lähinnä naureskellut syöväni tuollaisia aamupalaksi.

Nyt kuitenkin hoikkien, timmien naisten pursuaminen (koliseminen?) ovista ja ikkunoista tuntuu jotenkin ahdistavalta, kuin ne vaatisivat minua karistamaan vielä viimeiset löysät vyötäröltäni, lenkkeilemään useammin, huolehtimaan lihaskunnostani paremmin, syömään enemmän raejuustoa ja vähemmän sitä ja tätä ja tuota.

Vaan arvatkaapas mitä? Juuri tuosta ajatuksesta kehittyvät - jos nyt eivät syömishäiriöt, niin ainakin pakkomielteet. Sellaiset tilanteet, kun ihmisille iskostuu aivoihin sellainen refleksi, joka laskee jokaisen aterian kilokalorimäärät, ennen kuin mitään menee lähellekään suuta. Minä olin tänään vähän alakuloinen, ja naistenlehtien "selätä tunnesyöminen"-artikkeleita uhmaten ammensin kitaani bebee-leivoksen hyvän teen kanssa, ja iltapalaksi vetelin vielä hyvällä omatunnolla hevosen satsin kermarahkaa. Nam nam, luuviulut! Ite ajattelin nauttia elämästäni! Olisinko todella onnellisempi, jos painaisin kaksi kiloa vähemmän? Niinpä.

Osa 4 - Kilokalorihässäkkä

Tätä ei voi tämän selvemmin sanoa. Jos ette ole ammatiltanne kehonrakentajia tai urheilijoita, tai ette treenaa maratoonia varten, heittäkää koko kilokalorihysteerialla vesilintua. Minun luvallani! Itse jaksoin laskea niitä ehkä kuukauden, mutta eihän siitä nyt tule mitään, jos aletaan syynäämään, että jos tässä pihvissä on nyt niinku kaksisataa kilokaloria, niin saanko ottaa myös kastiketta, vai ylittyykö päivittäinen suositukseni kahdellasadalla. Hulluksi voi tulla monella tavalla! Kyllä kroppa tietää, mitä se oikeasti tarvitsee, ja paljonko. Sille täytyy vain antaa mahdollisuus saada äänensä kuuluviin lisäainesotku"ruokien" myllerryksen alta.

Osa 5 - Where are we going from here?

Annettuani kropalleni aikaa maiskutella tätä uutta elämäntyyliä, elämme nykyään melko mukavassa yhteisymmärryksessä. Tämän päiväisen Bebee-leivoksen jälkeen on ollut ellottava olo mahassa, mutta puhuin asian selväksi kroppani kanssa. Leivoksesta saamani nautinto oli sillä hetkellä tämän pienen ellotuksen arvoista, mutta huomenna sitten taas startataan päivä oikein muhevalla spelttipuurosatsilla, ja illalla mennään nyrkkeilemään. Näin vuorotellen toteutamme erilaisia tarpeita, ja kaikki pysyvät kutakuinkin tyytyväisinä.

Pitemmän tauon jälkeen hikiurheiluun palatessani kroppani palkitsee minut uskomattomilla se ja tämä ja tuo-hormooniryöpyillä, joista saan päälle aivan sanoinkuvaamattoman fiiliksen - kuin koko olemassaoloni huutaisi ylistyslaulua liikkumiselle. Tämä on sellainen asia, jonka en todellakaan uskonut olevan mahollista omalla kohdallani. Suosittelen kokeilemaan - nykyään voin ihan hyvin jättää viikonlopun riennot väliin, että voisin käyttää päivät tehokkaasti liikunnan ja hyvän ruoan parissa. Ja jää rahaa muuhunkin!

Uskon maltillisen asenteen olleen avainsana onnistumisessa. Jossain vaiheessa mietin, että kun mekko mahtuu päälle ja olen valmistujaiset tanssinut, menen ensimmäisenä grillille ja ostan isoimman mätön, mitä rahalla saa. Vaan kävikin niin, että valmistujaispäivä oli ja meni, ja kotimatkalla nappasin grilliltä mukaan pienet ranskalaiset. Valmistujaisista on nyt aikaa kolme viikkoa, mutta en todellakaan osaisi kuvitella palaavani nyt entiseen. Se ei vain ole vaihtoehto. Kaiken tämän jälkeen, kaikesta tänä keväänä tapahtuneesta mielettömästä ryöpytyksestä huolimatta minulla on helposti kaikin puolin parempi olo kuin aikoihin. Olen pääsääntöisesti tyytyväinen ja iloinen, ja voin sanoa viihtyväni tässä menopelissäni ja elämässä sen ympärillä.

Osa 6 - Niin, se mekko... Mitenkäs sille kävi?

Tässä ne ovat: 26. toukokuuta valmistuin medianomiksi (amk), ja mahduin kuin mahduinkin neljän vuoden takaiseen yo-mekkooni. Käytännössä laihduin koosta 40-42 kokoon 36.

Täpinöissään odottelemassa papereiden saamista.

Tässä sitä mennään, vihoviimeistä kertaa.

Time may change a lot, but some things, they stay the same. Korkeakoulutettua karaokelaulantaa, hell yes!

Harmi sinänsä, ettei minulla ole näyttää ajatuksen kanssa otettua kokovartalokuvaa itsestäni kaiken tämän jälkeen. Näyttääkseni kuitenkin edustavamman puolen uudesta kuontalosta, piti oikein erikseen yrittää olla hetki aloillaan, että saisi tuoreen pärstäkuvankin tänne. Pakkohan tuo on myöntää, että terveellinen elämäntapa näkyy ennen kaikkea naamassa - vai mitäs tuumaatte, kun vertaa vaikkapa näitä:

Jäätävää.

Osa 7 - YLÄTYYS!

Mainitsinko jotain jostain yllätyksestä vähän aikaa sitten? Totta maar! Nytpä on tullut aika paljastaa tuo hehkuttamani asia, jonka takia itsekin jouduin muutamaan otteeseen nauramaan ääneen ja puistelemaan päätäni, että mitäs helvettiä tässä nyt oikein tapahtuu.

Myönnettäköön tässä vaiheessa, että olen aina lukenut mielelläni terveysaiheisia lehtiä. Erityisesti mieleeni on jäänyt vuosien takainen juttu jostain lehdestä, jossa nuori nainen jakoi muutoskertomuksensa "pullahiirestä jumppaohjaajaksi." Olen aina lukenut näitä juttuja ahnehtien, kadehtien, haaveillen ja aina hetkeksi motivoituen.

No.

Nythän on niin, että syksyn saapuessa lehdet putoilevat maahan, ja kauppoihin ja kioskeihin putoilee KG-niminen lehti, jossa minä olen kertomassa oman tarinani, omassa persoonassani. Olin juuri viikon Helsingissä, jonka ohessa kävin vähän irvistelemässä kameralle Otavamedian studiolla. Oli ihan huikea päivä, kuljin siellä silmät yhtä ammollaan kuin suu, enkä olisi ikinä halunnut lähteä pois. Otin kuviakin, mutta en tietenkään osannut siirtää niitä kännykästä tietokoneelle, joten joudun pyytämään teitä luottamaan mielikuvitukseenne, kun paikalla on hirveä liuta ihmisiä: meikkaaja, stylisti, AD, valokuvaaja, assari jos toinenkin, toimittaja, ja minun lisäkseni kaksi muuta kuvattavaa. Lisäksi paikalla pyrähti välillä kiireisesti tärkeän oloisia ihmisiä. Meikkaajan pöytä pursusi meikkejä, hallimaisessa studiossa oli kauhea kasa kaikkea, mitä olisin tuoreena medianomina halunnut mennä hypistelemään; ja rekkitolkulla vaatteita ja ja ja vaikka mitä!

Että kyllä: vuosien ahkeran haaveilun jälkeen se olen sitten minä, joka irvistelee elokuun (tai syysuun) lopulla ilmestyvässä KG-lehdessä ja kerron, että hjuu, tulihan tuota tehtyä kaikenlaista. Sole poka ko tehhä.

Minä? Akkainlehdessä? Kertomassa laihdutuksesta...?

...

Mitäs siihen sanotte, häh?

Osa 8 - Loppusanat

Tämä on nyt sitten loppu. Tämä blogi lopettaa päivittymisensä tähän merkintään. Minulla on uusi idea muhimassa, ja jahka uusi blogi avautuu, tulen ilmoittamaan siitä täällä. Että stay tuned, vaikka tältä erää alkaa olla sanottavat sanottuna!

Yksi sellainen tärkeä juttu pitää vielä saada itsestään puserrettua ulos, vaikka kello alkaa olla vaikka miten paljon. Nimittäin sellainen asia kuin armeliaisuus ei saisi unohtua tässäkään asiassa. Me ihmiset olemme sellaisia, että vertailemme itseämme toisiimme, ja ruoskimme itseämme henkisesti, jos epäonnistumme matkallamme ollaksemme kuten muut. Kuvia katsoessa sitä kiinnittää ensimmäiseksi huomiota itseensä: Ai kamala, miten kauhealta minä näytän. Luojan kiitos emme arvioi toisiamme samanlaisella julmuudella. Olen monesti painiskellut tämän asian kanssa: loukkaako minun laihduttamiseni ja tapani puhua itsestäni läskinä oikeasti ylipainoisia? Tämä ei missään nimessä ole tarkoitus: loppujen lopuksi kysehän on vain siitä, miten ihminen viihtyy omissa nahoissansa. Eikö näin? Mutta sitten taas samalla: oppiapa suhtautumaan itseensä, kuten lähimmäisiinsä. Ohittaa pikkuviat, ja nähdä vain ne asiat, mitkä tekevät meistä toisillemme tärkeitä.

Pitäisi varmaan osata sanoa jotain kauhean fiksua, mutta uskon sanoneeni jo kaiken tarpeellisen tämän kuluneen yhdeksän ja puolen kuukauden aikana. Tuossa ajassa olisin muuten ehtinyt pusertaa vauvan maailmaan. Ehkä jollain tavalla olenkin onnistunut luomaan uutta elämää. Uutta elämää itseeni. Olen uudistanut itseni, olen Annapurna 2.0. Yes, I did smack the fatso. Joten nyt, elämä:

Give me fire!

-Annapurna

Valmis

2010-05-26T00:33:00.000-07:00

Tänään - kahden ja puolen tunnin kuluttua - minä valmistun medianomiksi. Tarkoittaa sitä, että yhdeksän kuukauden mittainen ähertäminen testataan nyt, että miten meni. Nyt on sen verran "vähän muutakin tekemistä", että en ehdi alkaa kasaamaan valtavaa ultimateyhteenvetoa kuluneesta - hyvänen aika - melkein vuodesta, mutta odottakaapa vain, kun tästä juhlahumu laskee, teen sellaisen viimeisen merkinnän, että saatte varata sen lukemiseen puoli päivää. Luvassa paljonn kuvia, itkua ja naurua, fiilistelyä, yllärin paljastaminen ja uudesta projektista tiedottaminen. Että älkää missään nimessä karatko vielä, murmeliseni!

Vaan nytpä on edessä se hetki, jota varten tässä ollaan oltu yhdeksästä kuukaudesta kolme ja puoli kuukautta kokonaan juomatta alkoholia, herätty lukemattomina lauantaiaamuina potkunyrkkeilemään muiden nukkuessa krapulaansa pois, vietetty lukuisia tunteja koneen äärellä tietoa imemässä ja triplasti enemmän tunteja keittiössä uusiin, ihmeellisiin aineksiin tutustumassa: se on nyt sitä vaille, että naama ja tukka ojennukseen, neljän vuoden takainen yo-The Mekko päälle (KYLLÄ! Se todellakin MAHTUU!) ja tutkintotodistusta noutamaan.

Vielä kerran uusintana pieni kiehtova "animaatio":

Tänään muuten otetaan sille!

-Annapurna

Puhdistus

2010-05-18T03:07:00.000-07:00

Viikon päästä tästä päivästä on se päivä, kun valmistun huomenna. Kun aloitin tämän blogin (puolihuumorilla), oli minulla kolme megaluokan huolta: laihtuminen, opinnäytetyön kirjoittaminen, valmistuminen. Kaikki näistä kolmesta missiosta tuntui olevan saavuttamattomissa, ja niistä puhuttiinkin vähän naureskellen.

Lueskelin tuossa päivänä eräänä vanhaa päiväkirjaani taaksepäin nostalgiatripin merkeissä. Aikalailla vuosi sitten olin kirjoittanut julistautuvani sellaiseksi ihmiseksi, joka ikuisesti vain yrittää laihduttaa ja aloittaa elämäntaparemontin seuraavana maanantaina, mutta joka ei kuitenkaan ikinä tule oikeasti onnistumaan siinä. Kieltämättä nyt kymmentä kiloa myöhemmin hymyilytti ja tuntui tosi hyvältä lukea se kappale. Että kuinka väärässä olitkaan, siskoseni. Ja uskomatonta, miten helppoa se kaikki lopulta oli!

Viikon päästä pitäisi siis sujahtaa siihen paljonpuhuttuun valmistujaismekkoon. Helmikuussa se vielä onnistui, mutta siitä asti se on odottanut kuin viritetty ansa minua kaapissa, aina ilkikurisesti sieltä kurkistellen: no, mitenkäs elämäntaparemonttisi jaksaa?

Viime viikonloppu meni Kemissä sarjakuvapäiviä pyörittäessä. Ihan mahtava tapahtuma oli taas kerran, mutta kuten arvata saattaa, oli ravitsemuspuoli sellainen, mitä en uskaltaisi ravitsemusterapeutille näytettävään vihkoon merkata - Karvinen-näyttelyn avajaisissa oli tarjolla pizzaa ja lasagnea, jotka pitkän päivän päätteeksi maistuivat mahdottoman hyvältä. Avajaisista ylitse jäänyt lasagne syötettiin meille järjestäjille seuraavana päivänä, ja kuulin joka haarukallisella hiilihydraattikammoisen ihmisen karjuvan päässäni, että eeiiii!

Nyt on ihan järkyttävän paisunut olo, kun tuosta nesteytyksestä tuli myös pidettyä huoli melko tehokkaasti. Niinpä ajattelinkin aamulla, että nyt voisi olla sellaisen viimeisen kuurin paikka. Tiedättehän, kun on olemassa kaiken maailman mehupaastoja ja kaalisoppadieettejä ja ananaskapseleja, joista suurin osa on kuluttajan huijaamista ja kaiken lisäksi terveyden kannalta epäterveellistä, kun painoa lähtee enimmäkseen lihaksista. Lisäksi kokemukseni mehupaastosta ei ole järin ruusuinen - viime kesän lopulla sellaiseen aloin, ja kolmantena aamulla kaaduin pää edellä vaatekaapin oveen, jolloin asuinkumppanini tuumasi, että nyt muuten loppuu tuo homma.

Se kolme päivää kuitenkin katkaisi osaltaan herkuttelukierteen, ja kaverit luulivat minun olevan raskaana - ei mahan takia, vaan kun oli kuulemma sellainen "hehku" päällä. Iho oli mahtavan kuulas ja olo keveä, joten ajattelin kuitenkin, että joku tällainen tempaus olisi hieno tässä vaiheessa.

Sitten vähän perusteita: Kukaan järkevä ihminen ei ala nälkälakkoon laihtumisen takia. Se on tyhmää ja turhaa. Puhidustuskuurille alkaessa täytyy tehdä itselle selväksi, mitä tällä haen, millaisia tuloksia toivon tällä olevan, ja mikä ylipäätään on järkevää ja tarkoituksenmukaista. Omalla kohdallani tahdon pienen pömpän laskemisen lisäksi katkaista salakavalasti takavasemmalta hyökänneen makeannälän, joka vaivaa lähes päivittäin. Karkkia onkin tullut mussuteltua nyt aivan tarpeettoman useasti. Täytyisi ainakin saada siirryttyä takaisin tummaan suklaaseen ja esimerkiksi luontaistuotekaupoissa myytävään intiaanilakuun, joka on tehty muun muassa täysjyväspelttijauhoista ja intiaanisokerista. Sehän on ihan selvää, että sokerin syöminen lisää sokerin himoa, joten ketju olisi nyt katkaistava.

Sokerin olen muutenkin havainnut arkkiviholliseksi tässä ikuisessa taistelussa oman terveyden puolesta. Muista hiilihydraateista alan pikkuhiljaa päästää pannasta täysjyvätuotteita, kuten luomu täysjyväriisiä, mutta valkaistu sokeri ei saa mitään anteeksi. Valloillaan oleva pastaan, riisiin ja viljaan kohdistuva sota on vienyt ikävästi huomiota pois sokerin tuhoista. Tuntuu, ettei koko hommassa ole oikein järki kädessä. Tämän olen huomannut ainakin itsestäni, kuten aiemmin kirjoitinkin: karkin syöminen on ok, valkaistun riisin syöminen ei. Suuri osa maailman kansasta syö kuitenkin pääruoakseen päivittäin pelkkää riisiä.

Siispä päädyinkin puhdistuskuureja tutkiessani Vogelin riisikuuriin. Ideana on noudattaa kuuria joko jokatoinen päivä tai yhtäjaksoisesti muutaman päivän - maksimissaan viikon - ajan. Sipulia, omenoita, luomu täysjyväriisiä, molkosan-vettä, vihreää teetä ja porkkanamehua. Siinäpä resepti.

Eihän tuosta saa vitamiineja ja proteiineja ja sitä ja tätä ja tuota

Itse tein vähän oman koktailini, koska riisi kaikesta huolimatta vähän oudoksuttaa: ostin riisipussin lisäksi paketillisen speltti helmijyviä, ja korvasin puolet riiseistä niillä. Speltti sisältää enemmän proteiineja ja kuituja ja sitä vastoin vähemmän hiilihydraatteja sataa grammaa kohden, ja on muutenkin ihan mahtava keksintö. Lisäksi aion syödä "reseptin" ulkopuolelta kasviksia, kananmunia ja raejuustoa - tokkopa nuo koko kuuria pilaavat. Sitäpaitsi minä varmaan en kuole, jos en vajaan viikkoon saa ravinnosta kaikkea, mitä pitäisi saada. Suuri osa suomalaisista ei saa ikinä.

Nyt on takana ensimmäinen ateria. Kuulotin sipulit kookosrasvassa ja heitin sekaan vähän puhdistamatonta merisuolaa, kun näin helteiden aikaan täytyy pitää huoli suolan saannista. Täytyy sanoa, että vaikka tuo vähän paloi kiinni, oli tuo annos yllättävän maukas! Speltti tarjosi kivasti haastetta hampaille, joten tuli huolehdittua myös riittävästä pureksinnasta. Aterian valmistumista odotellessa söin luomuomenan ja join lasillisen molkosan-vettä. Päälle natustin tässä kirjoitellessa vielä tomaatin, eikä kyllä jäänyt yhtään nälkä. Kuvailisin oloani hyväksi. Kunhan tästä ruoka vähän laskeutuu, lähden lenkille. Jännä nähdä, miten tuota jaksaa pinkoa. Helle ja kaikki.

Jäädäänpä seuraamaan kehitysen kehittymistä!

-Annapurna

Ilman siipiä täällä voi lentää

2010-05-13T01:45:00.000-07:00

Tuo lenkkeilyharrastus on kyllä aukaissut aivan uusia maailmoja. Sen sijaan, että tunkkaisella, ylikansoitetulla salilla rehkisi pää tyhjänä ja suoritukseensa keskittyen, joutuu lenkkeilyssä väkisinkin kosketukseen ympäristönsä kanssa. Tämän havaittuani olen alkanut entistä enemmän keskittymään lenkkeilyssä juoksupyrähdysten lisäksi niihin kävelyosuuksiin. Kymmenen minuutin juoksun jälkeen tiputan vauhdin reippaaseen kävelyyn ja otan oikein asiakseni katsella ympärilleni.

Varsinkin näin kesän kynnyksellä monesti on käynyt mielessä, että pitää lähteä joku päivä ihan vain rauhalliselle lenkille kameran kanssa. Tässä on päässyt aitiopaikalta seuraamaan viimeisten lumikasojen kutistumista, harmaan, homeisen nurmimassan muuttumista vihertäväksi, ensimmäisten voikukkien ilmestymistä talojen seinustoille sekä lopulta ensimmäisten nuppujen ilmestymistä puiden oksille.

Ja se tuoksu! Tänään minusta pääsi voimakas henkäisy, kun astuin ovesta ulos lähteäkseni ehkä elämäni ensimmäiselle aamulenkille. Lämpö ja tulevan kesän tuoksu löi oikein vastaan, ja olinpa sattunut juuri valitsemaan cd-soittimeen (kyllä! Minä kannan cd-soitinta mukanani näinä iPod meganano-aikoina, hamaan loppuun asti!) sellaisen levyn, jota kuuntelin toissakesänä jatkuvalla syötöllä (Von Hertzen Brothers - Love remains the same). Uskomattomasta kahdeksantoista asteen lämmöstä huolimatta melkein paleli, kun kylmät väreet iskivät sata prosenttia uudestaan ja uudestaan, kun lämmin tuuli kutitteli niskaa ja käsivarsien ihoa, ja saattoi kuvitella kesän ja pienen nousuhumalan ja Ilosaarirockin (ehdoton vuoden kohokohta!) ja voi hyvänen aika.

Jossain vaiheessa kävi ilmi, että pitkähihainen hupparin alla oli erittäin huono valinta tälle päivälle. Niinpä tein oikein tietoisen päätöksen, että tänään ei suoriteta. Takana on nyt niin paljon mekaanista, aivotonta suorittamista, että nyt sain oikein luvan kanssa käveleskellä ihan kaikessa rauhassa, pysähtyä sillalle tuijottelemaan virtaavaa vettä ja lammen äärelle seuraamaan sorsapariskuntaa ja kyselemään, että milloinkas herrasväen munat kuoriutuvat.

Oli ihan mahtavaa kulkea kaikki aistit auki, imeä itseensä tulevaa kesää tämän harvinaisen pitkän ja pimeän talven jälkeen. Sen sijaan viime viikolla koin melko vastakkaisen huippuhetken lenkkeilyn parissa: Oli jo sellainen olo, että en jaksaisi enää juosta. Että kävelen loppumatkan kotiin. Vaan sittenpä osui silmääni vierellä virtaava vesi. Oulu on siitä hieno kaupunki, että täältä löytyy keskustan tuntumasta monenlaista elementtiä, kuten tässä tapauksessa Tuiran patojen jälkeen mereen laskeva virta. Vesi virtasi selvästi nopeammin, kuin mitä minä kävelin. Samalla alkoi soida nostattava biisi cd-soittimesta, ja tuli sellainen uskomaton olo. Pidin katseeni kiinni virrassa. Jalat alkoivat askeltaa nopeammin. Halusin kulkea yhtä nopeasti, kuin vesi. Ei riittänyt, halusin juosta sen ohi! Enemmän, lujempaa! Niin kauan, kuin pidin katseeni kiinni virrassa, tuntui askel ihan olemattoman kevyeltä. Sillä hetkellä, kun siirsin katseeni tiehen, tuntuivat keuhkot rahisevan ja jalat tömisevän. Vaan katseen siirto takaisin veteen, ja jo lennettiin! Tuli ihan mieleen tämä! Tai tämä! Awesome! Hei, kyllä aikuisen elämä on ihan tarpeeksi tylsää muutenkin. Aina on tilaa kuvitella olevansa Pocahontas 23-vuotiaana, tai vaikka hitto vie satavuotiaana!

Tämän päivän fiilistelylenkin jälkeen kotiin kylmään suihkuun ja nauttimaan aamiaista elämäni miehen kanssa:

Mieluummin probioottista kauravalmistetta kimpassa, kuin kyljyksiä yksin!

-Annapurna

Uusinta uutta

2010-05-12T15:12:00.000-07:00

"Joo tää on tää uus superduper-dieetti, siis tässä on idea se, että kieltäydytään, niinku, tietyistä jutuista. Tää kehitettiin 1970-luvun Yhdysvalloissa astronauttien tarpeisiin, ku niillä, niinku, ei voi olla siellä avaruudessa esim. vaikka mitä, nii sitte niitte piti miettiä, että mitä sinne niinku kannattaa ottaa, että mitä ihminen niinku tarvittee. Nii sittehä ne hoksas, et joo! Hiilihydraatit pois! Ja sitte sillee, että jaetaan hiilarit niinku hyviin, niinku täysjyvään ja vihanneksiin ja hedelmiin jne, ja sit huonoihin, niinku valkoseen riisiin tai leipään tai, näin, ja sitte jotku jakaa vielä kolmanteen ryhmään, eli niihin, mitä saa sillon tällön vetää, koska ne maistuu niinku hyviltä.

Nii tää sitte tuli käyttöön iha tällei normi-ihmistenki keskuudessa, kun huomattiin, että jes, nyt on hyvä homma. Nii sitte, sitte aivopessään ittensä silleisti, että hiilarit on pahasta. Ja sitte mennään niinku esim. thai-ruokaa syömään, ja siellä jätetään pois siitä annoksesta ne riisit. Mutta koska ne annokset on yleensä aika sillei niinku, isoja, nii sitte otetaan loput mukaan, ja pakataan mukaan kans vähä sitä riisiä niinku näön vuoks.

No, sit iltasella tulee mukaan tää kolmas ryhmä, niinku hyvältä maistuvat hiilarit. Sillon kipastaan lähikaupasta iha vähä salmiakkia, tai vaikka suklaata. Joo, oha niissä hiilareita, mutta ei niitä lasketa, koska ne niinku kuuluu elämään ja, näin. Ja se on iha ok. Ja sitte vielä illemmalla tulee taas vähä nälkä, jollon niinku päättää kieräyttää ne thai-safkan jämät pannulla. Ajatuksissaan heittää riisit kans sekaan.

Ja sitte ku on syöny sen safkan, soossit riiseineen, nii sitten on huono omatunto. Kun niinku söi riisiä. Eikä siks, että söi niinku suklaata tai muuta karkkia. Nii siinä piilee tän dieetin hienous!"

Tällaista tänään. Nimimerkillä kokemusta on.

-Annapurna

No, mitäs se sinä sitten päivät pitkät syöt?

2010-05-07T02:04:00.000-07:00

Oliko kulunut kahtakaan päivää einesmaailmanloppupostauksestani, kun Iltalehti räväytti tällaisen pienen ylläripyllärin. Tosin, toivottavasti kenellekään ei tullut yllätyksenä, että einekset sisältävät vähän sitä, vähän tuota, ja jonkin verran vielä sitä kolmatta. Tuossa ei kuitenkaan ole kyse mistään vakavammasta, kuin kananlihasta ja -nahasta, mutta sitäpä voi jokainen itsekseen miettiä, mitä muita ylläriainesosia on piilotettu sinne E-koodistojen ja käsittämättömien ainesosien taakse.

Ostin eilen muuten alelaarista hauskan yleisteoksen, "1001 vinkkiä pysyä nuorekkaana luonnonmukaisesti". Vaikka teos on pääosin tehty ikääntyvälle ikäryhmälle, löytyi sieltä mielestäni paljon käyttökelpoisia niksejä myös meille elämiemme loppukevättä vietteleville. Sieltä löytyi mielenkiintoinen kohta, jossa kerrottiin Maailman terveysjärjestön WHO:n päivittäisen sokerinsaantisuosituksen olevan korkeintaan 10% päivän energiansaannista, mutta että tässä on hyvin vaikea pysyä elintarvikkeiden sisältämien piilosokereiden takia. Teos opastaakin syynäämään tuoteselosteita, ja jättämään ostamatta ne tuotteet, joissa joku seuraavista on lähellä listan alkupäätä, tai niitä on sokerin lisäksi useampi kuin yksi: dekstroosi, glukoosi, maissisiirappi, sakkaroosi, fruktoosi, HFCS (runsaasti fruktoosia sisältävä maissisiirappi). Näiden nimien tunnistaminen auttaa välttämään liiallisen sokerin saantia, jonka väitetään olevan lähes itse Saatana länsimaisen ihmisen rappion aiheuttamisessa. Eikä ainakaan minulla ole syytä epäillä tuota.

No, jotain hyvääkin! Viisaat päät on lyöty yhteen, kun muutaman vuoden päästä valmistuvaa uutta pohjoismaista ravitsemussuositusta ollaan lyömässä kasaan. Itse olisin halunnut tehdä aaltoja ja puhaltaa serpentiiniä, kun silmäni ahnehtivat seuraavan rivin: " Rasvat, hiilihydraatit ja D-vitamiini ovat ykkösprioriteetti." HURRAA! Meille siis on toivoa, eikä koko maailma ehkä sittenkään putoa rotkoon! Ehkä pikkuhiljaa voitaisiin viettää kevytlevitteiden hautajaissaattuetta, ja muistotilaisuudessa juoda hyvillämielin täysmaitoa, häh? Oisko mitään?

Voi, ollapa, ollapa elämä kuin viime kesäisellä Italian-reissulla. Pienissä kylissä suhaillessa ostettiin ruokaa mm. näinkin tympeistä paikoista:

Nii sitä vaan, että mistäs itse ostat ruokasi... Huuuoooh!

-Annapurna

Tänään on lupa olla vaan ja lekotella

2010-05-06T01:15:00.000-07:00

Hei kuulkaa, nythän on homman nimi sellainen, että tänään 6.5. vietetään kansainvälistä Älä laihduta-päivää. Tämä tarkoittaa ainakin Oulussa luentoja syömishäiriöistä ja ulkonäköpaineista, ja tuolla kaupungilla taitaa olla jotain häppeninkiä, jotka lähden - jahka tästä ylös pääsen - tarkastamaan. Tarkoitus oli mainita tästä jo eilen, mutta me homssantuusat olemme vähän tällaisia, että asioita unohtuu.

Kampanja kehoittaa karttamaan tänään kaikenlaista itsensä mittomista ja muihin vertailemista tai kaloreiden kyttäämistä. Itse harkitsin meneväni nyrkkeilyn sijasta katsomaan jonkun kunnon hömppäleffan oikein teatteriin asti, ja valitsen itselleni sopivan päivällisen tästä listasta. Ei sitten laihduteta, hitto vieköön!

-Annapurna

Se päivä kö maailma pysähty

2010-05-05T07:56:00.000-07:00

Saan varmaan turpaani oikealta ja vasemmalta ja vähän joka suunnasta, kun sanon tämän, mutta minusta on ollut jollain tapaa kutkuttavaa seurata tätä elintarvikealan lakkoilua. Jo hyvissäajoin ennen vappua huutelivat kauppojen nakkihyllyt että the computer say no, kun ihmiset hamstrasivat nakkeja ja pottusalaattia armageddonin tai vähintään Ragnarökin varalta - aina ollut vappuna nakkeja, joten se on oltava nytkin! Syödään vaikka omat sormet sitten, kunhan on nakkeja!

Yläkerrasta suuntautuvan tuhon varalta varastoiminen on näkynyt myös leipähyllyissä, sillä onhan vakavastiotettava tosiasia, että jos aamupalapöydässä ei ole Vaasan ruispaloja, niin kuolo korjaa siihen paikkaan. Ja sitten ulkomailla ihmetellään, että no mikä on, kun Suomesta kantautuu helvetillinen huutoitkun ja kuolonkorinan rujo konsertti. Että nakit vietiin, edes leipää ei jäänyt, maat ja metsät pantiin juuri myyntiin huuto.netissä. Ja vappuna vielä kaiken lisäksi satoi!

(Yksi selviytyjä tässä kuitenkin on: Saarioisen yms. silakkalaatikko! Kyllä, tuo viimeinen mohikaani oli jäljellä vapun aattona, kun muutoin kylmänäpitolaitteet hurruuttelivat hiljalleen tyhjiä hyllyjä viileiksi. Kunnioitusta herättää tuollainen sitkeys.)

Minä pidän mielikuvamatkailusta. Muutan mielessäni tilanteet joksikin muuksi, kuin mitä ne todellisuudessa ovat. Erityisesti lopun ajat ovat aina suuresti kiehtoneet minua, ja tunnustankin olevani kökköjen katastrofielokuvien, joissa Will Smith tai Amerikan presidentti tai parhaassa tapauksessa Will Smith Amerikan presidenttinä lopulta pelastaa maailman, suuri ystävä. Tyhjiä hyllyjä kolutessa saattoi helposti kuvitella joko juurikin tuon ufojen hyökkäyksen varalle hamstraamisen, tai vaihtoehtoisesti voisi ajatella koollaan huolta herättävän taivaankappaleen lähestyvän meitä ihmismielelle käsittämättömällä vauhdilla, ja että uutisankkuri kertoi aikaa olevan kaksitoista tuntia.

Mitä tekevät suomalaiset, jotka puolet ikäänsä ovat tunnollisesti lenkkeilleet kolmesti viikossa, come rain, come -tun -tanan räntäsade, ja itkeskelleet korkeita kolesteroliarvoja, vyötärölihavuutta, aikuisiän diabeteksen riskiä ja lisäaineiden vaikutusta kehoissamme?

...

Lähtevätkö lenkille?

...

Eivät taida lähtä.

...

Maksalooraa! Jes! Ja makkaraa! Ihan sikana makkaraa! Todellakin! Pekoniin käärittyä makkaraa käärittynä einespizzan sisään! Leivitettynä maksaloorassa! JES! Mahtavaa irstasta mässäilyä, niin että leukaperät rutisevat ja kaduilla saa kahlata einesruokien kääreissä. Nyt muuten pojat ja tytöt, nyt sikaillaan! Hyvällä tuurilla kuollaan sydänkohtaukseen ennen kuin se taivaankappale ennättää tänne asti!

Ja sitten taas huolestun siitä, miten koko ihmiskunta marssii iloisesti suoraan kalliolta alas ja putoaa rotkoon ja ei ole kyllä yhtään joulumieli sitten. Ja kuuntelen Gary Julesin mestaritulkinnan Mad Worldista, ja sitten se Ragnarök ei tunnukaan yhtään niin hassulta idealta. Jos meillä maailma loppuu siihen, kun kaupasta ei saa lihistä tai ulkosynnyttimen sukupuolitautia muistuttavaa einespizzaa. (Oikeasti, kuka niitä syö???)

Bon appétit.

-Annapurna

Tänään tämän suoritan

2010-05-03T00:42:00.000-07:00

Viimeinen kuukausi polkaistiin käynttin, rakkaat pienet palleroiset. En ole vielä ihan varmuudessa siitä, mitä tapahtuu kahdennenkymmenennenkuudennen päivän jälkeen. Tämä blogi ainakin tällaisenaan tulee painamaan viimeisen pisteensä, sillä kuten jokaisella hyvällä projektilla, on tälläkin alkunsa ja loppunsa. Tulen varmaan harventamaan päivittämisväliä kerätäkseni viimeisiä merkintöjä varten paljon kokoavia ajatuksia. Nytpä onkin hieno tilaisuus ottaa vastaan teiltä ideoita tai kommentteja: mihin haluaisitte minun paneutuvan, tai mistä kertoisin lisää?

Minullapa on teille aivan jymyuutinen kerrottavana. Sellainen, ei hitto. Aloitin tämän blogin pitämisen 99% huumorilla ja olin ihan varma, että jouluun mennessä täällä pyörisivät ajoruohopallot, ja minä vetelisin sohvalla pizzaa voilla ääntä kohti. Niin sitä taustaa vasten ja minun näkökulmastani jopa naurattaa tämän uutisen sisältö. Mutta jätänpäs sen sokeriksi pohjalle, paljastan vasta tuonnempana ajankohtana. (Saa nähdä, käykö tässä niin kuin jouluna. "Mulla on sulle yks lahja!"
"Aijaa."
"No, haluutko tietää mikä se on?"
"No..."
"Nii mutta haluutko!"
"Mm..."
"NO KERRON! SE ON - - - !" )

Nyt on kuitenkin homman nimi sellainen, että huomiseen mennessä pitää olla kaikki koulutyöt tehtynä ja palautettuna. Niiden kimppuun nyt siis aivan raivokostajana. Palailen taas uusien tuumailujen ja havaintojen kanssa, kun mieleen mahtuu jotain muutakin, kuin että TTTTAAARRGGHHHH VIHOVIIMEINEN ESSEE ELGÄEGKEÄGK**WAF !!!!!!!!!

-Annapurna

Sole poka ko tehhä

2010-04-28T02:23:00.000-07:00

No voihan kurrnau! Minusta tuntuu, että olen todellakin koukuttamassa itseäni tuohon lenkkeilyyn. Eilinen oli liikunnantäyteinen päivä aamun synkistelyn jälkeen: aloitin aamuni zumbaamalla, ja ennen nyrkkeilyyn menemistä käväisin tempaisemassa pienen lenkin, joka oli peräisin eräästä juoksuohjelmasta, jota yritin aloitella jo viime syksynä. Ihan mielenkiinnosta halusin nähdä, miten tuon ohjelman aivan ensimmäinen päivä - viisi minuuttia kävelyä, kaksi minuuttia hölkkää, viisi minuuttia kävelyä, kaksi minuuttia hölkkää - tuntuu nyt, kun olen koko pitkän talven käynyt hakkaamassan niitä hemmetin säkkejä.

Viime syksynä jo tuon ensimmäisen päivän suorittaminen puhui erittäin raakaa kieltä silloisesta yleiskunnostani. Kaksi minuuttia hölkäten oli pisin aika, mitä kukaan ikinä missään saattoi hölkätä, ja vielä säilyä hengissä. Todellakin piti purra hammasta ja pakottaa jalat nousemaan. Siinäkin valossa ei ole ihme, että tuo lenkkeilyharrastus sitten päättyi kuin kanan lento. Ei tuollaisesta tule mitään, jos jo kahdessa minuutissa haluaa lyyhistyä maahan.

Nytpä tosiaan lähdin kokeilemaan, mikä on homman nimi. Hyvät musiikit korville ja menoksi. Täytyy sanoa, että kaksi minuuttia meni niin nopeasti, etten meinannut uskoa, että se oli siinä. Ei ollut yhtään paha. Olisin voinut kahden minuutin jälkeen jatkaa hölköttelyä ihan helposti.

Ja tässäpä taas vähän elämänviisautta: ei ole ihan huvikseen keksitty tuota lausetta, että hiljaa hyvää tulee. Hyvän pohjakunnon rakentaminen vie aikansa, ja jos lähtee kiukulla vain riuhtomaan, voin ainakin omasta puolestani sanoa, että innostus loppuu hyvin lyhyeen ja johtaa lähikaupan kautta suklaalevy taskussa kotisohvalle. Pahimmassa tapauksessa saa kaupan päälle ylikunnon ja/tai rikkoo itsensä. Nyt olen tässä rakennellut yli puoli vuotta yleiskuntoa hitaasti ja rauhallisesti, omaan tahtiin, ja nyt tuntuu siltä, että suorastaan odotan pääseväni tänään lenkille.

En olisi ikikuunapäivänä uskonut himoitsevani hölkkäämään. Mitähän hemmettiä.

-Annapurna

Paino jumppaa, minä en

2010-04-27T00:19:00.000-07:00

Voi hyvät hyssykät. Eihän tämä nyt ole enää tottakaan. Seitsemän kuukautta jaksoin olla uskomattoman skarppina liikunnan ja ruokavalion kanssa, mutta nyt vauhti tuntuu hyytyvän. Monena viime viikkona olen liikkunut vain kaksi kertaa, kun ihanne olisi vähintään se kolme. Hyvä on, olen ollut kädet täynnä opiskelua ja töitä, mutta paljon menee myös oman viitseliäisyyden piikkiin.

Miksi juuri nyt, kun pitäisi enää ne viheliäiset viimeiset kilot pudottaa?! Kymmenen kilon maaginen raja ei tällä menolla tule menemään rikki, se on selvä. Tasan kuukauden päästä pitäisi ottaa vieraita vastaan mekko päällä, ja minä se vain kipaisen lähikaupasta suklaata ja skippailen nyrkkeilytunteja.

Pitääkö ihmisen todellakin olla näin jumalattoman tyhmä? Ensin omaksutaan joku elämäntapa, löydetään helposti noudatettava "oma juttu", ja voidaan vieläpä hirmu hyvin, ja heti, kun tulokset alkavat olla kasassa, suodaan itselle se pasta-annos valkoisen leivän kera, josta ei edes erityisesti nauti, kun on niin vieraantunut koko hötöstä, ja joka suupalalla tietää, miten huonoksi se on minulle. Niin silti vaan!

Tässä kai se piilee koko systeemin salaisuus; ainahan tuota painoa pudottaa, mutta saapas pysymään se samoissa lukemissa! Olen kyllä viime aikoina ehdottomasti liian usein "repsahtanut" vähän vakavammin, kuin muutaman suklaapalan syömisen merkeissä. Sitä jotenkin sallii itsellensä vähän enemmän, nyt kun kerran tavoitteet on saavutettu. Onhan minua tästä varoiteltu, mutta vielä vähän aikaa sitten tämä ei tuntunut olevan minun ongelmani, kun olin "omaksunut" uuden elämäni niin hyvin.

Pari päivää on ollut nyt ihan järjettömän paisunut ja öklö olo, joten nyt päätin, että jumalauta, tässä vaiheessa ei aleta nössöilemään. On päästävä takaisin siihen muutaman kuukauden takaiseen ruotuun, joka ei lopen edes mikään ruotu ollut, vaan normaalia elämää. Tällainen peli ei vetele, jos haluan olla näissä mitoissa vielä vuodenkin kuluttua.

Jotain positiivista kuitenkin. Arvatkaapas mitä, minä taidan olla koukuttamassa itseäni tuohon hölkkä/juoksu/ryömimisharrastukseen. Kyllä vain, kävin eilen jo kolmannen kerran kunnon hikilenkillä, seitsemän kilometriä kävelyä, hölkkää ja juoksua. Lähtökohdin olen todella kehno siinä hommassa, mutta nyt voin pikkuhiljaa kuvitella kuvittelevani, mikä se on se flow, josta juoksua harrastavat puhuvat. Siitä tulee ihan huikea olo, kun viimeisillä voimillaan päättää jaksaa juosta vielä kotipihaan, vaikka henki vinkuu, ryhti roikkuu ja jalat tuntuvat painaa miljoonan. Sitten suihkuun, iltapala ja unille, ja ei muuten tarvitse odotella unen tulemista. Itse ainakin nukuin kuin pieni possu.

Lisäksi tänä aamuna iho tuntuu jotenkin pehmeämmältä ja sileämmältä. Laittaahan tuo juoksu verenkierron aika koville, että ihan varmasti tulokset alkavat näkyä todella nopeasti. Alkuperäinen tavoitteeni oli käydä juoksemassa kerran viikossa näin alkuun, mutta nytpä huomasinkin sen olevan niin mukavaa touhua (vaikka välillä piti nojata sillan kaiteeseen ja kakoa henkeä), että saattaa olla, että jo tänä iltana uudelleen! Ja mikä parasta: Ei maksa ihan mitään!

Joo, kyllä tästä hyvä tulee. Kuten olen aina ajatellut, ei ole olemassa dieettiä, on vain elämää. Nyt on ollut sellainen aika, että löhöily ja mutustelu on ollut mukavaa. Mutta nyt taitaa olla niin, että tuota seuraa aika, kun suklaan mutustelun sijasta käväisee pinkaisemassa kunnon lenkin. Kuukausi aikaa valmistujaisiin. Siinä ei ihmeitä tehdä, mutta paljon kuitenkin. Ainakin haluan uskoa niin.

-Annapurna

Rullaan, rullaan, rullaan...

2010-04-20T01:15:00.000-07:00

Kylläpäs viikko meni niin että en asiaa itsekään oikein huomannut. Koulu alkaa olla viimeisiä suorituksia vaille paketissa, mutta sitäkin raivokkaammin pitänyt hoitaa hommia, ettei varmasti jää kiinni jostain hemmetin unohtuneesta esseestä.

Tässä sivussa on ollut ilo huomata, että vaikka säännöllinen hikiliikunta on viime aikoina ollut vähintäänkin laiminlyödyssä asemassa muiden kiireiden ja toisaalta pötköttelyn mukavuuden vuoksi, on paino pysynyt aikalailla samana. Kai voisi sanoa painoni saavuttaneen nyt sellaisen rajan, jossa on helppo pysyä ilman ponnisteluja. Olen syönyt ihan normaalisti ja sekaan mahtuu myös viime viikonloppuinen mökkireissu, jonka ruokavalion saattaa vain arvata, ja eilinen ravintolareissu, jossa päätin todella pitkästä aikaa tempaista pasta-annoksen. Ja paino se vain olla tillittää samoissa lukemissa.

Tästä olisi varmaan helppo lähteä karsimaan pois herkkuja ja lisätä liikuntaa, mutta oikeastaan minä olen hirmuisen tyytyväinen nyt. Oleminen ei vaadi ponnisteluja tai kieltäytymistä. Viime viikolla harrastin liikuntaa kahdesti, kerran zumbasin ja kerran minut saatiin houkuteltua hölkkälenkille. Ja se oli ihan ok määrä, kunhan edes jotakin. Liikun siis sen verran kuin ehdin ja hyvältä tuntuu.

Minä olen perinteisesti ollut ihan onneton juoksija ja hölkkääjä. Olen ennenkin tainnut mainita, miten lukiossa huipputulokseni Cooperin testissä oli 2100 metriä aikana, kun harrastin liikuntaa viisi kertaa viikossa. Suoraan sanottuna inhoan kaikkea muuta kuin kävelemistä; viime syksynä kävin kaverin kanssa lenkillä, missä sitten päätettiin yrittää vähän hölkätä. Niin eihän siitä tullut ihan mitään.

Vaan nytpä, kun minut kierolla pelillä saatiin taas viattoman kävelylenkin lomassa huijattua hölkkäämään, niin mitäs ihmettä! Minä jaksoin ja jaksoin ja jaksoin, omassa mittakaavassani vaikka miten paljon yhteen putkeen. Oli ihan mahtava olo, kevätaurinko paistoi, linnut lauloivat ja minun jalkani ne vain nousivat, eikä keuhkoihin sattunut, ei pyörryttänyt eivätkä polvet tuntuneet hajoavan kappaleiksi.

Koko lenkki koostui lopulta kävely- ja hölkkäpätkistä, joista viimeinen tosin meinasi jo koitua kuolemaksi, se on myönnettävä. Vaan voi hyvää päivää sitä tunnetta, kun sai riuhdottua hikiset kamppeet pois päältä, käytyä suihkussa ja valmistettua hedelmäsalaattia (vaniljakreemillä, tietenkin!) yhden kehitysmaan tarpeisiin, ja loppuilta sohvalla posket punaisina ja tukka pörröisenä lappoa sallaadoa ääntä kohti. Tuli ihan sellainen olo, että saatan käydä hölkkäämässä seuraavan kerran ehkä jopa vähän aikaisemmin, kuin vuoden päästä!

Hyviä hommia! Jes!

-Annapurna

On tänään onnen päivä

2010-04-12T03:31:00.001-07:00

What a glorious morning! Heräsin auringonpaisteeseen hymy huulillani tietäen, että tänään on se päivä, kun puoli vuotta pusertamani lapsukainen lähtee maailmalle, kun palautan vihdoinkin opinnäytetyöni, "Lisää valoa! - Suomalaisen kuvajournalismin matka alkuhämäristä nykypäivään", 61 sivua + 1 liite, kiitos ja bye bye, baby! Tämä siis tarkoittaa sitä, että kyllä, minä todellakin tulen valmistumaan 26.5., ja kyllä, mekolle siis todellakin tulee käyttöä. (Ei sillä, että olisin sitä jossain välissä epäillyt. Ettenkö saisi hommia tehtyä. Krhm...)

Suunnitelmissa on myös juhlistaa tätä hienoa päivää, ja kävin jo hyvissäajoin hamstraamassa kuoharia jääkaappiin viilenemään. Sieltä se minulle hymyili tänä aamuna auringon kanssa kilpaa, kun olin ensin jumpannut Pilates Bootcamp-deeveedeen ja Zumba flat abs-ohjelman tahtiin ja siten lähtenyt uuteen päivään energisenä, ja päätin taas valmistaa pitkän kaavan kautta aamiaisen.

Niin siitä tietää, että tänään maailma on sinun puolellasi, kun arbuusia (rakastan tuota sanaa) halkaistessa hedelmästä irtoaa tällainen palanen:

Muoto on siis täysin hedelmän itsensä tekemä, en ehtinyt kuin halkaista siitä siivun, kun tuollainen palanen irtosi. Tämä nyt viimeistäänkin on merkki, että kesää kohti mennään, siskot ja veljet!

Vähän täytyy kuitenkin puuttua tässäkin viimeaikaisiin aatoksiini painonhallintaan liittyen. Minua kauhistuttaa aina, kun kuulen jonkun pudottaneen painoansa ainoastaan ruokavaliotaan muuttamalla. Puhuttaessa siis siitä laihtumisesta, mikä tapahtuu, kun tiputetaan plus miinus kymmenisen liikakiloa ihannepainon saavuttamiseksi. Jos henkilön elämään liikunta on kuulunut jo aiemminkin, ja ruokavalioremontti tarkoittaa sen muuttamista monipuolisempaan ja terveellisempään suuntaan, niin hyvä niin, mutta itseäni jotenkin ärsyttää suuresti laihtuminen laihuuden takia. Siis se, kun lopetetaan kaikenlaisten herkkujen syöminen, tai pahimmassa tapauksessa syöminen karsitaan minimiin. Joo, olen tainnut tätä ihmetellä muutamaankin otteeseen aiemminkin, mutta se ärsyttää edelleen.

Tietenkin paino putoaa, jos lopettaa syömisen. Mutta ennen kaikkea se alkaa heijastua terveydessä; kynsien, hiusten ja ihon kunnossa, yleisessä olemuksessa ja jaksamisessa noin niin kuin alkajaisiksi. Puhumattakaan niistä puutostiloista, joita pitkän ajan kuluessa kehittyy, kun nuudeli ja purkkitonnikala ei sisältänytkään - ihme kyllä - kaikkia tarvittavia vitamiineja, ja vuosikaudet nautitut vitamiinilisät valuivat viemäriin, kun ei osattu ajatella vitamiinien usein tarvitsevan välittäjäaineita - kuten esimerkiksi rasvaa - imeytyäkseen.

Toinen laihtumiseen ilman liikuntaa liittyvä ihmetys on ns. lihava laiha-ilmiö. Se on juuri sitä, kun laihdutetaan tämä plus miinus kymmenen kiloa liikuntaa lisäämättä mutta ruokavaliota karsimalla. Vaikka paino sanoisi mitä, saattaa ihminen silti olla olemukseltaan jotenkin pönäkkä, kun lihaksia ei ole nimeksikään, eikä iho ole kiinteytynyt napakaksi uuden kropan ympärille. Kun ei olla liikuttu. Tätä näkee paljon varsinkin kaiken maailman Haluutkos olla maailman paras malli ikinä-ohjelmissa. Tytöt ovat laihoja, mutta silti jotenkin lötköjä.

Kauneushan tietysti on katsojan silmässä. Jos itse tavoittelee sairaalloista ja luisevaa olomuotoa, niin sitten minä pidän turpani kiinni. En itse vain keksi ainuttakaan järkevää syytä, miksi kukaan haluaisi näyttää sairaalta.

Tosin aiemminkin maailma on näyttänyt minulle, että hyvin paljon on sellaista, mitä minä en ymmärrä. Eikä ehkä ole tarkoitetukaan ymmärtämään. Ihme hommaa toisinaan, tämä elämä nimittäin.

-Annapurna

Lauantai-iltapäivän leivontatuokio

2010-04-10T08:25:00.000-07:00

Muutama päivä sitten muistin mokkapalojen olemassaolon. Tuo muistaminen aiheutti heti kemiallisen reaktion aivoissani, joka johti siihen, että tänään muutin ajatuksen fyysiseksi materiaksi.

Ennen toimintaan tarttumista seurasi lyhyt prosessi, kun kirjoitin Googleen, että spelttimokkapala. Sitä kautta löysin tämän. Resepti vaikutti lupaavalta, mutta räätälöin sitä hieman ns. omakseni.

Koko kokkaamisen ajan oli hieman epävarma olo. En ole koskaan leiponut kauheasti, ja olen siinä sanalla sanottuna melko käsi. Eilen löysin Facebookista minulle tarkoitetun ryhmän, "Ei menny niinku Strömsössä", jonka sivuille lähetetyt... luomukset synnyttivät minussa vähintäänkin samaistumisen tunteita. (Pellillä uunissa yhteen fuusioituneet muffinssit, valtavaksi paisunut pannukakku, paistinpannun pintaan sulanut muovinen salaattikulho...)

Johtuu ehkä suurpiirteisestä luonteestani, että leivonnassa meinaa tökkiä. "Paljonko sitä tuli? No riittääkö muka? Hö! Laitan enemmän!" Lopulta sitten ihmetellään, että aijaa, silläkö on väliä, joutuuko munavalkuaisen sekaan vähän keltuaista... Aijaa...

Höpinät sikseen, tällä kertaa voin kertoa - useista epäilyksistä huolimatta - ylittäneeni itseni! Niinpä voinkin elvyttää hetkiseksi unholaan jääneen osion, ja rinta rottingilla esitellä teille, rakkaat toverit:

ANNAPURNA-TÄDIN KEITTIÖKULMAUS - MAAILMANPELASTAJAMOKKAPALAT!

Osa 1, eli se turha, eli se täyte, tai siis se itse pala:

100 g voita
50 g (vanhaa kunnon) taloussuklaata
4,5 dl täysjyväspelttijauhoja
3 tl leivinjauhetta (itselläni taisi tähän lurahtaa lähemmäs 4... Ööö... )
1 rkl vaniljasokeria
1 rkl kaakaojauhetta (sitä tummaa, mistä lapsena tuli itku, kun ei tiennyt homman nimeä, ja suoraan lusikasta purkilla veti. Hyy.)
2,5 dl täysmaitoa
2 rkl (runsasta sellaista) hunajaa. (Tiedätte homman nimen - suomalainen luomu jne...)

Sulata voi ja suklaa. Älä tuhoa isoäitisi perintösulatuskattilaa, kuten allekirjoittanut oli lähellä tehdä. Sekoittele kuivat ainekset. Kaada joukkoon maito ja suklaa-voi-seos. Ja kaikki muukin, mitä tuossa nyt oli. Vaivaa käsin, koska siitä tulee enemmän fiilistä. Pellille voipaperia ja siihen koko tuotos. Totea, että pelti on vähän liian iso, mutta älä välitä siitä.

Uuni tulille, 200 astetta ja semmonen alle puolisen tuntia muhimaan.

Ihmettele uuden kotisi uunin lapsilukkosysteemiä ja harkitse soittavasi kaveri tien toiselta puolelta apuun, kun et saa puolen tunnin päästä sitä helvetin peltiä ulos uunista. Pelkää kuollaksesi, että lopulta saat, ja saat kuuman pellin paljaille käsivarsillesi. Niin ja käytä pyyhettä patakinttaana, kun ne oikeat on vielä vanhassa kodissa. Hemmetti!

Hoksaa lopulta lapsilukon systeemi ja nosta kaunokainen jäähtymään.

Osa 2, eli se, minkä takia mokkapaloja ylipäätään kukaan haluaa syödä - KUORRUTE!

3,5 dl tomusokeria (Saattoi mennä enemmänkin, en jaksanut mitata...)
3 rkl kaakaojauhetta
100 g voita
50 g taloussuklaata
Pähkinärouhetta koko hoidon päälle

Sulata voi ja suklaa. Sekoita tomusokeri ja kaakaojauho. Heitä voi ja suklaa sekaan. Koostumusta voi hallita voisulaa tai tomusokeria lisäämällä - alkuperäisessä reseptissä margariinia oli 50 grammaa, mutta minä sain sillä määrällä aikaiseksi vain hupaisaa sotkua. Kyllä te tiiätte.

Odota, että se pohjaosa on kivasti jäähtynyt, ettei tule rumaa jälkeä. Levitä suklaamäskit päälle, koristele pähkinärouheella. Leikkaa rumat reunat pois ja syötä vaikka sorsille. Leikkele palasiksi ja mutustele hyvällä ruokahalulla kylmän maidon kanssa, mutta ei hyvässä seurassa, niin jää sinulle enemmän.

Huomatkaa siis, että tämä resepti ei sisällä munaa eikä varsinaista sokeria. Maidonkin voi korvata soijamaidolla. Tämä on koostumukseltaan normaaleja mokkapaloja rapsakampi, kuten yleensäkin spelttituotteet, ainakin oman kokemukseni mukaan. Tämä ei myöskään ole niin äkkimakeaa, joten voi syödä enemmän! Ja ei tarvitse kokea huonoa omatuntoa valkoisista vehnäjauhoista! Mikäs sen parempaa! Jes!

Täytyy sanoa, että lähdin liikkeelle todella skeptisin ajatuksin, mutta mitä vielä! Alkaa olla lauantai-ilta, olen aamulla käynyt nyrkkeilemässä, enkä aio tänään tehdä ihan mitään muuta, kuin ottaa rennosti.

Toi-mii!

-Annapurna

Generation dead tired

2010-04-07T07:20:00.000-07:00

Odottelin tänään puhelua vuorotyötä tekevältä ystävältäni. Lupasi soittaa minulle herättyään yövuoron jälkeen.

Tuona aikana, kun ystäväni oli jossain muualla, kuin loskaisessa Suomessa, minä käytin aamuni tehokkaasti rästihommien innostuneella suorittamisella, jonka jälkeen kävin lounastamassa kaupungilla, vaihtamassa juorut, ja kotimatkalla kahmin hullunkiilto silmissäni tarjouksessa olleita ruukkunarsseja Stockmannilta. Sattuipa vastapäisesti liikkeestä vielä tarttumaan matkaan juuri sellaiset farkut, joita olen pitkään himoinnut. Tiedättehän, sellaiset, joita ei tarvitse itse rikkoa, kun joku pieni thai-tyttö on pienin, nirhautunein kätösin minimipalkalla ja tukalissa olosuhteissa tehnyt niistä rock-uskottavat, jotta minun, länsimaisen, maailmanluokassa rikkaan ja lihavan nuoren aikuisen ei tarvitse kuin kiskaista pöksyt jalkaani ja täten osoittaa vastaantulijoille minusta huokuvaa hyväosaista bohemiaa. Voi, pelasta, auta.

Osallistuttuani kaikkeen tähän hengen ja ruumiin iloitteluun pyrähdin kotiin viimeistelläkseni opinnäytetyön, eli harvoinpa on näin kiiltävä ja tip-top-kämppä! Nyt vielä huolehdittuani henkilökohtaisesta hygieniastani pitkän kaavan kautta, minulla oli hetki istahtaa alas ja miettiä asiaa. Vuorotyötä tekevä ystäväni nukku tämän koko ajan.

Ajatukset alkoivat rönsyillä. Aika väsynyttä kansaa me täällä olemme. Nukkuneen rukouksena kuljemme päivästä toiseen, suorittaen pieniä tehtäviämme, kuin niistä olisi kiinni koko maailman tulevaisuus. Yötä myöten naputamme (=naputan) opinnäytetyötä, kunnes nukahdan pystyyn, ja aamulla silmäpussit roikkuvat kilpaa ryhdin kanssa, kun selkään sattuu kaikki se istuminen.

En tiedä, mitä ihastuneet teinit tekivät esimerkiksi äitini nuoruudessa, mutta vietyäni ajatusta pitemmälle, muistin elävästi, miten lukioaikoina pitkän päivän jälkeen parasta tekemistä silloisen poikakaverin kanssa olivat tukevat päiväunet. Äiti sitä kävi usein ihmettelemässä ovella, että täälläkö se nuoriso nukkuu. Ja ihan parastahan se oli, kun takana oli yli puoleenyöhön venähtäneet tsättäilyt, teini-iän myllertämän mielen unensaantivaikeudet ja kahdeksan tuntia pakollisia lukion oppiaineita, joista jo silloin tiesin, etten tekisi esimerkiksi derivoinnilla loppuelämäni aikana ihan mitään. (Enkä toistaiseksi ole tehnyt, ja Luojan tähden, toivottavasti en tee, en muista siitä muuta, kuin nimen. Ja että dee on jotain. Ehkä. Niinku.)

Ei ole mikään yllätys, että tuo väsymys on osaltaan seurannut aikuisikään asti. Ei liene kovin yliampuvaa veikata väsymystä ja uupumusta uudeksi, vakavastiotettavaksi kansantaudiksi. Mikä järkyttävintä, kasvuikäiset yrittävät paikata lyhyitä yöuniaan sokeri- tai hermomyrk- anteeksi, aspartaamipitoisilla energiajuomilla, joiden todellinen vaikutus vireystilaan on vähintäänkin kyseenalainen. Sen sijaan vaikutusta yleiseen terveyteen ja lopulta painoon en uskalla edes arvailla.

Samalla kouluruoissa tarjotaan jänne- ja rustosoppaa ja kasvisruoiksi luonnehdittuja jauhosotkuja. Kasvikset jätetään pääsääntöisesti salaattipöytään, ja kotiin mentäessä heitetään uuniin pakastepizza. Tytöt korvaavat oikeat ateriat vähäkalorisilla virvoitusjuomilla, karkilla ja nuudelilla, ettei tarvitse syödä oikeaa ruokaa, ettei liho. True story.

Ja sitten ihmetellään, miksi nuorilla ja nuorista aikuisiksi kasvavilla ihmisillä menee kaikki päin helvettiä.

Niin sellaista mietin tänään, minä. Noin niinku hitusen kärjistettynä. Mutta lienee totuuden jyvä seassa?

-Annapurna

Maanantaina maailmaa muutetaan

2010-04-05T06:35:00.001-07:00

Olen melko vakuuttunut siitä, että todellisuudessa vuodenajat vaihtuvat yhdessä yössä. Vuodenaika-tontut käyvät joko tuomassa tai sulattamassa lumen, kiskomassa lehdet nupuista kunnon lehdiksi ja päinvastoin eräässä yössä ne vain ovat keltaiset, ja ulkona tuoksuu syksy, eikä ollenkaan helteiset puistopiknikit ja festareille lähtemisen aamut.

Sama tapahtui nyt. Yhdessä yössä ikuiselta tuntunut pakkasen ja pimeyden tuoksu oli väistynyt mullan, lumen alla muhineen ruohon ja koirankakan alta. Kaiken lisäksi opinnäytetyö on alle kymmentä sivua vaille valmis, ja toukokuun loppu lähestyy yhtä varmasti kuin eräänä päivänä hiirenkorvalla olevat koivut.

Elämäntaparemonttia suunniteltaessa usein ajatellaan, että ensi maanantaina sitten kaikki alkaa. Ensi maanantaista lähtien jätän pois roskaruoat, sipsit, karkit, valkoiset hiilarit ja alkoholin. Ensi maanantaista lähtien alan käydä säännöllisesti lenkillä ja pidän itsestäni huolen. Maanantaina se alkaa. Tai huomenna.

Tänään on loppuelämiemme ensimmäinen maanantai. Kävin sen kunniaksi puolentoista tunnin reippaalla sauvakävelylenkillä, pysähtyäkseni välillä sillalle ihmettelemään pois ajautuvia jäälauttoja ja suliin kohtiin ilmestyneitä sorsia. Hengitin kevättä itseeni keuhkojen täydeltä. Terapiaa halvimmillaan ja parhaimmillaan. Nyt on ihanan raukea, rentoutunut ja kirkas olo.

Talvi alkaa lopulta olla ohi, luonto elpyy, ja minä olen - kaikin tavoin - vahvempi kuin aikoihin. Kuluneen kuukauden aikana olen periaatteessa pudottanut kaksi kiloa - ensin laihduin kilon, sitten lihoin sen takaisin, kunnes laihdutin sen taas pois. Siis kaksi kiloa! Kätevää! Lisäksi tein eilen illalla uusimmasta Fit-lehdestä bongaamani punnerrustestin, jonka idea oli punnertaa polvet maassa niin paljon, kuin käsistä vain lähti. Taulukon mukaan tulokseni oli hyvä - mutta vain alle kymmenen lisää, niin se olisi erinomainen. Katsotaanpa, pystynkö moiseen vaikkapa tuonne samaiseen valmistujaispäivään mennessä.

Loppuelämiemme ensimmäinen maanantai, ihmiset. Lähtekää lenkille jo tänään! Kuulokkeet korville ja töppöstä toisen eteen!

-Annapurna

101 blogitekstiä

2010-03-30T08:24:00.001-07:00

Huomasinpas tuossa sellaisen homman, että viimeisin merkintä oli sadas laatuaan tässä blogissa. Menipäs hyvissä tunnelmissa se, joten nyt otetaan vähän takaisin.

Kiinnitettyäni taas huomita syömisiini, oli tänä aamuna paino pudonnut jo lähelle entistä. Kyllähän tuon tietää, ettei noin pienistä vaihteluista pitäisi stressata, mutta voi hyvää päivää, että se silti ärsyttää.

Kerronpas tässä inspiroivan tarinan viime viikonlopulta. Olin Kemissä äitin patojen äärellä, ja siellä tuulisia katuja lasketellessani huomasin erään kaupan ikkunassa pukineen, jota jäin ihmettelemään toviksi. Edelleen olen häpeäksi kaikille maailman naisille shoppailuinnollani, inhoan sitä edelleen hyvin paljon. Varsinkin tähän aikaan vuodesta sovittaminen on tuskallista, kun tukka on littana, iho on kalpea, ulkona on kylmä ja sisällä on kuuma, ja vaatteita sovittaessa täytyy ensin ähertää kainalot litisten ja itkua tihrustaen ahtaissa sovituskopeissa sata kiloa vaatteita pois päältänsä, vain todetakseen että kyllä, ihan liian pienet on nämä housut, puenpa takaisin ylleni vain hakeakseni kokoa isommat, ja sama show alusta. Fy fan!

Joka tapauksessa, tämä pukine jäi jotenkin kukkumaan mieleen vielä matkaa jatkaessani. Parin tunnin päästä päätin rykäistä ja käydä sovittamassa sitä, eipä tuo muuten jättäisi rauhaan.

Kaupassa etsin vastaavia mekkoja turhaan: kävin kysymässä tiskiltä, jossa myyjä osasi kertoa näyteikkunan kappaleen olevan viimeinen laatuaan, ja että se on kokoa (...) 36. Mutta että sen saattoi kyllä hakea, jos halusin sovittaa sitä.

36. Aika paha. No, samahan se on kokeilla.

Ja tältä se näytti:

(Tämähän siis ei tee tästä muotiblogia. Kuvan funktio on vain havainnollistaminen. Kyllä!)

Hitusen aavistuksen makkarankuori, nyrkkeilemässä saa vielä kerran jos toisenkin käydä, mutta sen verran täydellinen kapistus, että pakkohan se oli korjata pois kuljeksimasta.

Kokoa 36! Awesome! Kelpaa tällaisen laittaa blogin sadanteenensimmäiseen merkintään.

-Annapurna

Kumotakseni edellisen täydellisesti

2010-03-27T02:22:00.000-07:00

No, niin.

Puolitoista viikkoa sitten oli heikko hetki. Heikkona hetkenä satuin olemaan kaupassa, jossa oli suklaat tarjouksessa - neljä levyä vitosella. Naisellisuuteen liittyvä heikko hetki ja suklaakampanja on melko toimiva yhdistellmä, joten löin rahat tiskiin.

Viikkoa myöhemmin tajusin syöneeni levyistä kolme. Kolme levyä suklaata viikossa! Siinäpä motivaatiota ja itsekuria kerrakseen! Ne vain lojuivat jääkaapissani, kun olen ollut lähinnä kotona, tehnyt opinnäytetyötä ja miettinyt tätä mielipuolista alkuvuotta ja kaikkia sen tuomia mullistuksia. Olen yrittänyt hakea jääkaapilta purtavaa, ja aina käteen osui samalla rivi suklaata.

Johtuen siitä, tästä ja tuosta, planeettojen asennosta ja kuunkierrosta ja sikamaisesta määrästä suklaata, oli tänä aamuna paino kilon enemmän, kuin mitä se vähimmillään on ollut. Ja taas kerran: blablabla nestetasapaino ja turvotus ja stressi ja kuunkierto, voi saatana että ärsyttää!

Arrrrr!!!

-Annapurna

Muutama sana motivaatiosta ja itsekurista

2010-03-24T07:55:00.000-07:00

Tulipa tässä äkkiseltään sellainen juttu, että olen puhunut täällä siitä, miten herkuillekin on annettava tilaa elämäntaparemontissa, varsinkin alkuvaiheessa. Ja että silloin kun tekee mieli herkutella, pitäisi voida herkutella hyvällä omatunnolla ja kunnolla, eikä mitään köyhää, kuivaa rusinapullaa.

Miten sitten on mahdollista, että paino silti putoaa, vaikka seassa on myös herkuttelua?

Koko ajatuksen voi tiivistää tähän kerrassaan mahtavaan sitaattiin, johon törmäsin eilen sattumoisin:

"When a man is sufficiently motivated, discipline will take care of itself." -Sir Alexander Paterson

Eli kun motivaatio on kohdallaan, ja koko sielu ja ruumis on valmis ja halukas muuttumaan, ei enää teekään ollenkaan samalla tavalla mieli mättää kerralla oman painonsa verran herkkuja. Se tapahtuu ihan vahingossa ja tiedostamatta. Huomasin tämän tuossa iltana eräänä illanvietossa, kun söin kourallisen-pari sipsejä ja olin tyytyväinen. Sen sijaan, että olisin vanhaan tapaan ahminut puoli kulhoa.

Tärkein pointti tässä on juuri tuo motivaation lähteminen omasta itsestään. Tavoitteeksi kannattaa ehkä asettaa jokin muu kuin pelkkä laihtuminen, kuten terveys ja hyvä olo. Ja se, että noudatettava elämäntyyli voi helposti olla sellainen, jota voisi kuvitella noudattavansa vuosikaudet. On totta, että vettä juomalla ja syömisen lopettamisella laihtuu, mutta käsi ylös, joka ei tykkää syödä mahtavan hyvää ruokaa?

Tähän teemaan sopii myös sitaatti Anthony De Mellon teoksesta "Havahtuminen", jota luen parhaillaan. Se menee näin: "Ja kun sanon kurinalainen, en puhu ponnistelusta. Puhun jostakin muusta. (- - -) Katsokaa joen juoksua merta kohti. Se luo itse omat äyräänsä, joiden sisään se mahtuu. Kun teissä jokin liikkuu oikeaan suuntaan, se luo itse oman kurinalaisuutensa."

Juuri näin. Omat rajat, ponnistelemattomuus, annetaan asioiden tapahtua luonnostaan.

-Annapurna

Viikon sapuskat

2010-03-22T06:03:00.000-07:00

Koska minulla on nyt hyvä draivi opinnäytetyön kirjoittamisessa, sain tiskattua ja laadittua kauan sitten lupaamani listan viikon ruokavaliostani. Kyllä, tämä on taas toinen merkintä yhden päivän sisällä, mutta kun tuo opinnäytetyön kirjoittaminen on niin mukavaa.

Tässä siis viitteellinen viikon ruokalistani, kun jotkut ovat sellaista joskus kaipailleet:

Maanantai

Aamiainen - Turkkilaista jogurttia, maca-jauhetta, kaakaonibsejä, auringonkukansiemeniä, hunajaa
Lounas - Koulussa lautaselle paljon salaattia, hapankorppu voisilmällä, ja sitä ruokaa, johon on sotkettu mahdollisimman vähän riisiä, pottua tai pastaa. Tämä pätee kaikkiin kouluruokailuihin. Lisäksi lasi kevytmaitoa ja vettä.
Päivällinen - Kanafilépihvejä kermatomaattikastikkeessa, rinnalle parsakaali-kukkakaali-avokado-kookosöljy-survosta ja raejuustoa.
Iltapala - Marjarahkaa (esim. mansikoita, rahkaa johon sekoitettu kermavaahtoa, makeutus hunajalla), hapankorppuja voilla.

Tiistai

Aamiainen - Ks. edellinen tai rahkan jämät.
Lounas - Ks. edellinen.
Päivällinen - Maanantain jämät.
Iltapala - Porkkanoita, tomaattia, hapankorppuja voilla, muutama rivi suklaata.

Keskiviikko

Aamiainen - Korkeakuituinen ruisleivän puolikas paistetulla kananmunalla, tomaatilla, suolakurkulla ja ketsupilla. Lasillinen Alpro Soya-suklaajuomaa.
Lounas - Ks. edellinen.
Päivällinen - Linssi-jauhelihakeitto, raejuustoa
Iltapala - Hapankorppuja voilla, porkkana, tomaatti, suklaata.

Torstai

Aamiainen - Tuli kiire, joten banaani ja tomaatti
Lounas - Ks. edelliset
Päivällinen - Linssikeiton jämät
Iltapala - Opparin parissa nautittu Bebe-leivos, kuppi vihreää teetä, pähkinöitä, tomaatti.

Perjantai

Aamiainen - Turkkilainen jogurtti lisukkeineen
Lounas - Ks. edelliset
Päivällinen - I LOVE SATAN-munakas. (Nimi tulee siitä, että tämän syötyä on henkihieverissä. Siihen tulee munien lisäksi ns. hulluna kaikkea - pekonia, feta-juustoa, kinkkua, tomaatteja, herkkusieniä... Mitä nyt haluaakaan laittaa.)
Illallinen - Valkoviiniä, pientä suolaista
Yöpala - Ranskalaiset paprikamajoneesilla

Lauantai

Aamiainen (nautitaan puolenpäivän jälkeen) - Pekonia ja munaa, tomaattia, paljon vettä.
Päivän mittaan vähän sitä sun tätä, lauantaina ei jaksa miettiä.

Sunnuntai

Aamiainen/lounas - Spelttipuuroa lisukkeineen puolenpäivän jälkeen, tomaattia, porkkanaa.
Päivällinen - Lehtipihvi bataattitikkujen ja kermakastikkeen kanssa.
Iltapala - Rahkaa, viikonlopun jämäherkkuja.

Kuten näkyy, siellä on vähän joka välissä tomaattia, porkkanaa ja hapankorppuja. Koska ne ovat huippuja, terveellisiä ja hyvän makuisia. Näette myös, että siellä on silti suhteellisen usein tilaa myös herkuille, ja että se on täysin ok.

-Annapurna

Kilokalorikammotus

2010-03-22T05:29:00.000-07:00

Muutamat asiat aiheuttavat valtaisaa turhautumista ja syviä huokauksia tässä elämäntaparemonttihommassa. Niistä vähäisin ei ole se tapa, jolla ihmiset tekevät koko showsta niin hirveää kotkotusta, stressaavat ja säheltävät, punnitsevat ruokansa ja laskevat jokaikisen suupalan kalorimäärät.

Olen tästä asiasta vauhkonnut ennenkin, mutta erehdyin taas lukemaan laihdutuskeskusteluja joltain foorumilta. Ihmiset oikeasti punnitsevat kanafileepihvinsä ja tihrustavat kaupoissa pakkausselosteista ravintosisältöä niin että hikikarpalot valuvat karvalakin alta ja kädet tärisevät.

On totta, että elämäntaparemonttia aloitellessa on järkevää ottaa vähän selvää, mitä mikäkin sapuska ns. on syönyt, mutta minusta koko kilokaloriajattelulla voisi heittää vesilintua. Vai onko jollekin muka siitä touhusta ollut muuta kuin harmia, tuskaa ja ahdistusta pitemmällä aikavälillä? Kun siihen asiaan nyt liittyy muutamia sellaisia seikkoja, jotka eivät todellakaan ole mitenkään tavallisen ihmisälyn käsityskyvyn ulkopuolella, tai ei ainakaan pitäisi olla:

1) Ravintosisältö - Mitä se itse asiassa kertoo, jos jossain on esimerkiksi 250 kilokaloria? Onko sama saada 250 kilokaloria jäätelöstä tai munakkaasta? Ei kuulkaa pojat, kyllä se on kokonaisuus kun ratkaisee.

2) Yksilöllisyys - Ei se nyt vain mene sillä tavalla, että kaikkien maailman ihmisten kehot toimisivat identtisinä sulatusuuneina, jotka polttaisivat materiaalia tismalleen saman verran ja samalla tavalla. Että jos syöt suklaapatukan, joudut hölkkäämään 25 minuuttia, että et hetkessä leviäisi valtavaksi merinorsuksi. Että koko systeemi toimisi kaloreita sisään - kaloreita ulos - periaatteella. Ei se ole niin. Ei ole.

3) Terve järki - Onhan se nyt ihan selvää, että munkkirinkilässä on enemmän epäterveyttä, kuin vaikka tomaatissa. Ei siinä paljon kaloreita laskeskella. Ja jos ollaan munkkia ostamassa, niin on se nyt sanalla sanottuna saatana, jos siinä vaiheessa aletaan katsoa, kummassa on sata kilokaloria vähemmän, pahanmakuisessa, kuivassa rusinapullassa, josta ei tule kuin paha mieli, vai mehukkaassa kreemimäskipullassa. Silloin kun syödään pullaa niin sitten syödään pullaa, muu on itsensä kiusaamista. Jostain kuulin laihdutusvinkin, että jos jossain on yli 200 kilokaloria sataa grammaa kohden, sitä ei saa syödä. Moisesta höpöhöpöstä tuli vain nälkä. Ja paha mieli niiden puolesta, jotka sitä toteuttavat.

Vai miten muuten on mahdollista, että välitin kaloreista viimeksi puoli vuotta sitten, ja olen silti laihtunut melkein kymmenen kiloa, ja voin paremmin kuin aikoihin? Ei varmaan ainakaan sen takia, että olen syönyt kunnolla kun on ollut nälkä, nukkunut kun on nukuttanut, ja liikkunut kun on haluttanut hikoilla. Ei. Kyllä pitää punnita, mittoa ja kiristellä. Siinä se ratkaisu on. Kaikkeen.

Voi jösses. Elämästä voi tehdä kurjaa monella tavalla.

-Annapurna

Silta yli synkän virran

2010-03-19T08:11:00.001-07:00

Kyllä, tänään olen liekeissä. Tämä on toinen päivitys tälle päivälle, mutta kun on ihan sellainen fiilis, että I'm super, thanks for asking!

Ihan kuin ei olisi riittänyt pitkän kaavan kautta huippu aamupala, mutta äsken innostuin testaamaan toisen ohjelman kohutusta Zumbasta, nimittäin sen, missä heilutaan nuiden kapuloiden kanssa. Olihan mahtava! Hiki lensi ja vedetkin loiskuivat paidalle lasin reunojen yli, kun niin valtaisalla temmolla hörppäsin heilumisen välissä. Mahtavaa kosmista voimaa!

Zumbailujen päätteeksi innostuin venyttelemään, kun oli kropassa sellainen olo, että voisin tehdä Forrest Gumpit, ja lähteä juoksemaan maailman ääriin asti. Siinä venyttelyjen lomassa tulin miettineeksi vanhaa inhokkiasentoani, nimittäin siltaan vääntäytymistä. Se on aina sattunut kaikkialle, eikä käsissä vain ole tarpeeksi voimaa punnertaa sitä päälakea irti lattiasta. Ei ollut lapsena pakollisilla voimistelun tunneilla, eikä ole aikuisena ollut satunnaisilla jooga/pilates-tunneilla. Niin nytpä tuli sellainen päähänpisto, että kun tässä on puoli vuotta rehkitty, niin katsotaanpas, mitä tuo sanoo.

Tiedättekös. Asetuin selälleni. Asettelin kädet ja jalat huolellisesti valmiuteen. Kiskoin hiukset pois kämmenten alta. Huokaisin syvään. Ja. Työnsin.

Herraisäsiunaa, mikä fiilis! HUMPS vaan, all the way, ylös asti, hyvä, ettei kattomaalit rapisseet! Olin niin häkellyksissäni, että pysyin siinä asennossa kaksikymmentä sekuntia. Tunnustellen, fiilistellen. Laskeuduin alas ja purskahdin nauruun. Onneksi oli verhot kiinni, eivät naapurit ihan vielä hälytä setiä hakemaan tätiä pois.

En ikinä ole osannut tehdä niin kevyesti oikeaoppista siltaa. Eikä edes tuntunut pahalta! Ihan mahtavaa! Ihmiset kaikkialla: kuntoilkaa! Syökää hyvin! Ylittäkää itsenne! On muuten huippua!

-Annapurna

Tiikeri raidoistaan jne

2010-03-19T03:16:00.000-07:00

Osallistuin joskus joulun jälkeen speltti-iltamaan Kemissä. Paikalla oli suomalainen alan asiantuntija, joka kertoi kokemuksia ja faktaa speltistä. Illan aikana nousi esiin väite, että ihminen hakeutuu automaattisesti sellaisen ravinnon pariin, mikä on hänelle hyväksi. Sen voi yrittää jättää pois, mutta ennen pitkää huomaa palaavansa tämän tietyn aineksen pariin. Koska keho tarvitsee sitä.

Tuolloin pyörittelin silmiäni ja ajattelin, että kyllä kai. Minun keholleni on varmaan sitten elintärkeää ajoittain saada majoneesipizza tai hampurilainen pekonilla ja kananmunalla. Nyt kuitenkin kävi sillä tavalla, että tänä aamuna ymmärsin, mistä siinä koko hommassa oli kyse. Varmasti on todella epätieteellistä ja enemmän psyykkistä kuin mitään muuta, mutta huomasin tuntevani mielihyvän kourahduksia vatsassani, kun keittelin pitkästä aikaa vapaan aamun kunniaksi spelttipuuroa pitkän kaavan kautta. Puuron valmistumista odotellessa nassutin (luomu) porkkanan ja (luomu) tomaatin, ja olisin halunnut mennä parvekkeelle huutamaan, että JESSS!!! Kehtaan muuten väittää, että mausta tunnistaa, onko joku luomua vai ei. Tämä vaatii tulevaisuudessa tiukassa valvonnassa suoritettua empiiristä koetta.

Mutta niin. Vietettyäni taas pitkäksi venätäneen viikonlopun pekonimunahampurilaisten ja ystäväni valkoviinin kanssa, huomasin saavani mahtavia kiksejä terveellisestä ruoasta. Tuntuu oikein, miten vatsa laulaa ylistyslauluja. Lisäksi sain eilen vihdoinkin mentyä takaisin nyrkkeilyyn, ja herramunjee, että saikin säkit kyytiä. Ihan mahtavaa, välillä olisi voinut kiljahdella riemusta.

Repsahtaminen, se on niin helppoa. Ruotuun palaaminen - kun tuntee itsensä taas hyväksi ja elinvoimaiseksi... se on mahtavaa! Kolme hurraa-huutoa repsahtamiselle ja sitä seuraavalle uudelleensyttymiselle!

-Annapurna

P.s. Näin perjantain kunniaksi, jos joku haluaa vietellä minun tapaani koti-iltaa muutoin kuin facebook-statuksia kyttäämällä, voi järkyttää kaikkea tuntemaansa katsomalla sellaisen leffan, kuin Food, Inc. Tuosta linkistä sen löytää streamina ja tekstitettynä. Itse aion katsoa tuon tänään, kyseessä on siis käsittääkseni melko ravisuttava dokumentti siitä, mitä me itse asiassa lastaamme ostoskärryihimme. Jostain luin kommentin, että tämän näkemisen jälkeen ei enää ikinä käy kaupassa samalla tavalla, kuin ennen. Että siitä vaan!

P.p.s. Katsoin viime viikonloppuna Jussi Riekin blogista nappaamani puolitoistatuntisen luennon sokerista, jossa jenkkiläinen Robert H. Lustig selitti, miten koko lihavuusepidemian takana onkin itse asiassa rasvan sijasta räjähdysmäisesti kasvanut sokerin käyttö. Luennossaan (joka löytyy YouTubesta nimellä Sugar: The Bitter Truth) hän toi esille kaksi pointtia, joiden oikeellisuudesta (saati siitä, että ymmärsin ne oikein) en ehkä maailman epätieteellisimpänä ihmisenä laita päätäni pantiksi, mutta jotka ovat ehdottomasti ajattelemisen arvoisia:

1) Coca-juomiin lisätään suolaa, jotta niiden juominen janon sammuttamisen sijaan lisäisi sitä. Suolan maku peitetään (mitäpäs muuta kuin) sokeria lisäämällä. Tämä ei voi olla yllätys kenellekään. Itse ainakin muistan jo melko aikaisessa vaiheessa elämääni huomanneeni, että limpparit eivät sammuta janoa. Mutta että sen ei ole tarkoituskaan, pisti vihaksi.

2) Samaisilla cola-juomilla ja niiden sisältämillä sokereilla on sellainen vaikutus ihmisen nälänsääntelysysteemiin, että nämä pikku veitikat estävät ihmisiä tuntemasta kylläisyyttä normaaliin tapaan. Erään testin mukaan lapset, jotka joivat tietyn määrän sihijuomaa ennen hampurilaisaterialle siirtymistä, söivät enemmän kuin ne, jotka eivät juoneet.

Luennoitsija sanoi varsin painokkaasti tämän kerrottuaan, juomien valmistajiin viitaten: "And they know it. They. Know. It."

Että sellaista.

Älä kokeile tätä kotona

2010-03-15T13:34:00.001-07:00

Tiedättekö sen suosituksen, että elämäntaparemontista tai laihdutuskuurista huolimatta välillä olisi hyvä ns. säikäyttää aineenvaihdunta syömällä kunnon överit epäterveellisyyksiä? No, minäpä kannoin tässä viikonloppuna korteni kekoon. Syntyi kerrassaan mahtava idea, että ihmiset on saatava kokoon, ja lettukestit pidettävä. Ja niissä letuissa olisi - lettujen lisäksi - koko hoito: kermaa, hilloa, jäätelöä. Illan kohokohtaa odotellessa syntyi vielä mahtavampi idea käydä maakuntamatkalla Kempeleessä hakemassa Arnold'sista kunnon satsit överiähkydonitseja.

Minä olen äärimmäisen yllytyshullu ihminen. Hyppäsin lapsena autotallin katolta asfaltille ja kävelin rakenteilla olevan sillan kaidetta pitkin veden yli, kun sanottiin, että et uskalla. Niin onhan se selvä, että kun sanotaan, että laitapas yksi tuollainen donitsi letun sisään, niin minähän laitan. Koska en hitto soikoon ole mikään nössö!

No, onneksi sen verran osasin neuvotella sääntöjä, että neljäsosadonitsia riitti käärityn letun sisässä. Loppuilta menikin sitten kuolemaa tehdessä ja sohvalla ähkiessä. Minusta tuntuu, ettei mahani puhu minulle enää ikinä.

Jos tällä viikolla kävisi vaikka sata kertaa nyrkkeilemässä, kun tauti on vihdoinkin kokonaan laantunut. Ei tällä menolla hyvältä näytä projekti mahaan muotoa kesään mennessä. Tietenkin, muotohan se on tuo pyöreäkin...

Kävin muuten tänään luovuttamassa verta. Teehän sinäkin päivän hyvä työ ja laita veri kiertämään. Siitä hyötyvät kaikki: joku saa arvokkaan avun, ja sinä saat pötkötellä loppupäivän. Hyvä diili minusta. Hemoglobiiniarvo oli minulla 133 - ei todellakaan ole ikinä ollut noin hyvä, koko teini/aikuisikäni olen kamppaillut alhaisen hemoglobiinin kanssa, vaikka kaiken maailman rautanappuloita olen nassuttanut. Että parsakaalia naamaan, lapset rakkahat kirkassilmäiset!

-Annapurna

To get those sexy abs you always wanted!

2010-03-09T02:47:00.000-08:00

Ettäpätuota. Viime kesänä työkaveri pohdiskeli lounastauolla Zumba-paketin tilaamista. Tuolloin vedin lähinnä maidot väärään rööriin ja nauroin kaverin pihalle, että älä nyt kehtaa.

Melkein vuotta myöhemmin tuosta keskustelusta aloitin aamuni koeajamalla Zumban.

Ja täten julistan, että jos joku enää julkisesti minun kuulleni kyseistä lajia vähättelee, lyön kyselemättä nyrkillä naamaan. Ihan mielettömän rankkaa oli, vaikka tein pelkän basics-ohjelman: kahdenkymmenen minuutin jälkeen vatsalihakset kramppasivat niin, että piti ihan ääneen kirota. Kun sattuu olemaan tällainen suomalainen pötkylä, jolla talven jälkeen verisuonet kuultavat ihon läpi, ja voisi vatupassin kanssa todeta linjan kainalosta lantioon olevan suora, niin kyllähän oli keskivartalo tuollaisten rytmien jälkeen ihan että mitä teet minulle ja miksi teet sen?!

Vaan olihan ihan hemmetin hauska tapa aloittaa aamu, latinorytmeissä jytkyä hiki päässä ja kainalot märkinä. Tätä nyt vaan lisää, niin odottakaapas vain, tanssilattialla tavataan! (Vaikka olenhan minä tanssitaidoistani tunnettu ja jopa palkittu - pari vuotta sitten koulun naamiaiskekkereissä voitin tanssikilpailun kuumassa kahdenkeskeisessä finaalissa kakkapökäleeksi pukeutunutta henkilöä vastaan. Kai tuon voi laittaa ansioluetteloon?)

-Annapurna

Kajaaninkadulla paistaa aurinko

2010-03-08T05:06:00.001-08:00

Muutin omaan kotiin, yksin, kolmen vuoden ihmissuhteen ja kahden vuoden avovaimoilun jälkeen. Syihin tai seurauksiin en tässä puutu sen enempää, mutta makasin sängyssäni kirkkaana aamuna, ja seurasin iltapäivään asti valon siirtymistä keittiöstä olohuoneen lattian halki sänkyyni. Koeajoin kylpyhuoneesta löytyvän kylpyammeen ostamani kylpysuolan kanssa. Sain hoidettua kauan rästissä olleita tehtäviä. Söin hyvin, kuuntelin ilomielistä jazzia, suunnittelin tulevan viikon tehtäviä ja ennen kaikkea paluuta nyrkkeilyyn - kroppa suorastaan huutaa hakkaamaan säkkejä. Näin viime yönä unta, että sain valtavaa mielihyvää vatsalihasliikkeitten tekemisestä. Todellakin aika siis palata "kehään" viikon sairastelun jälkeen. Maltoinpa kerrankin toipua kunnolla.

Kajaaninkadulla paistaa aurinko, kadulla lumi sulaa, oravanpoikaset avasivat silmänsä viikonloppuna...

...ja minulla on käsittämättömän hyvä olo.

-Annapurna

Onnellinen vuohi

2010-03-05T02:04:00.000-08:00

Mistähän tuota alkaisi.

Tuota niin.

Muistan lukeneeni tämän urakan alkuvaiheessa jostain, että pelkällä radikaalilla liikunnan lisäämisellä on vaikea laihduttaa viittä kiloa enempää. Tuolloin mietin, että paskan marjat. Mitenkäs muuten sitä muka voi laihtua?

Nyt puolta vuotta myöhemmin katselen tietä taaksepäin. On totta, että olen lisännyt liikunnan määrää huomattavasti verrattuna edelliseen elämään, mutta loppujen lopuksi tärkeimmät ratkaisut ovat liittyneet jokapäiväisiin valintoihin sen suhteen, mitä sitä lähettää kulkemaan elimistönsä läpi. Hidas totuttelu pois maailmanlopunmätöistä on johtanut siihen tilanteeseen, että eilen illalla kipitellessäni kotiin kaupungilta, iski valtaisa suklaanhimo. Kioskilta tarttui mukaan "kolme patukkaa kahdella eurolla", ja syötyäni ensimmäisestä puolet, iski tosi, tosi huono olo. No, koska en ole mikään nössö, söin kuitenkin loppuun koko hoidon, ja kaverin vielä siihen perään. Tänä aamuna kolmas odottaa tuossa sohvalla vierelläni, eikä tulisi mieleenkään koskea siihen, muuten kuin heittääkseni sitä kauemmas. Ei siksi, ettenkö saisi, vaan siksi, että hyi hitto, mikä olo siitä seurasi. Suorastaan oksetti eilen illalla koko toimituksen jälkeen, mutta sille ajatukselle en antanut enempää tilaa. (Ehkä se vähän pelästytti itseänikin - oliko oksetus oikea fyysinen reaktio äkillisestä makeaähkystä, vai henkistä? Hyi, pois se minusta! Tuollaiset ajatukset seis ihan alkuunsa.)

Joka tapauksessa, viime aikoina olen ehtinyt/jaksanut käydä liikkumassa tosi laiskasti. Varsinkin kipeäksi tultuani en ole tietenkään edes uskaltanut lähteä riehumaan, kun portaiden nouseminen jo ottaa keuhkoon. Olen kuitenkin kipeänäkin ollessani pitänyt tiukasti kiinni säännöllisistä ja runsaista ruoka-ajoista, joten tänäänpä vaa'alla minua odotti pieni ihme: 63,7 kg, eli olen virallisesti nyt suurin piirtein niissä mitoissa, mitä olin viisi vuotta sitten, mitä lukioaikoina olin enimmilläni. (56-kiloiseksi en enää edes yritä, hyi!) Yhteensä pudotusta on kertynyt muikeat 8,9 kiloa! Reilu kilo, ja kyllä, olen todellakin karistanut elonpainoani kokonaiset kymmenen kiloa.

Voihan tietysti olla, että painon putoaminen johtuu myös lihasten surkastumisesta, kun ei ole päässyt treenaamaan, ja paino nousee vähän, kun palaan normaaliin rytmiin. Mutta hitto vie, että on siistiä. Eilenpä vastaani tulikin tällainen kaveri, siis kuva, internetin ihmeellisessä maailmassa, ja sepä kuvasti tunnelmiani tänä aamuna aika osuvasti:

Kuvan alkuperästä minulla ei ole tietoa, en omista siihen oikeuksia, älkää haastako oikeuteen.

Tämän lisäksi haluaisin luoda teille uskoa, toivoa ja onnea tähän päivään asialla, joka ei liity mitenkään painonpudottamiseen, mutta joka on tuonut minulle huomattavat määrät onnea ja hyvinvointia viimeisten kolmen ja puolen - melkein neljän viikon ajan. Nimittäin minun mahtavat elämänkumppanini, maaoravapariskunta sai minun syntymäpäivänäni 7.2. kasan niin suloisia poikasia, ettei mikään maailman murhe ole mitään näiden kanssa touhutessa:

Tähän minulla muuten on 100% tekijänoikeus.

Silmien pitäisi aueta tämän viikon lopulla, ja sittenpä täällä onkin helvetti irti.

Jos joka päivä pitää olla kiitollinen jostakin, niinäkin päivinä, kun ei muuta syytä keksi, kurkkaan pesään, ja sydän sulaa. Mikä maanjäristys?

-Annapurna

Minä palaan

2010-03-03T01:21:00.000-08:00

Syötyäni pari päivää ruokalusikkakaupalla hunajaa, raakaa sitruunaa, vitamiineja ja überantioksidanttipläjäys-spelttipuuroa, alkaa olo muistuttaa taas huomattavasti ihmisen olotilaa, olmin tai ameeban sijasta. Muutama päivä sohvalla sai myös kannustettua tekemään pari rästihommaa tietokoneella, mikä helpotti stressiä, mikä helpotti oloa - - - jonka leipoi Annapurna!

Parin päivän aikana on ollut myös mukavasti aikaa lempiharrastuksilleni, nimittäin asioiden pyörittelemiselle, mielikuvamatkailulle, menneisyyden muistelulle ja tulevaisuuden visioinnille. Olen katsellut kuvia muutaman vuoden takaa ja kauhistellut sitä, miten pöhöttynyt on parikymmpinen voinut olla. Omaan ulkonäköön panostaminen ei ole kiinnostanut ihan millään tavalla - ei siksi, että ei välittäisi, vaan siksi, ettei vain ole tajunnut, että jotain ehkä joskus kannattaisi tehdä. (Voin vain kuvitella, että helppohan se on parikymppisenä - katsellaanpa toisen kahdenkymmenen vuoden kuluttua uudelleen!)

Viikonloppuna tuli taas hieman oltua juhlimismielellä, kun long-time-no-see-yksi elämäni tärkeimmistä ja rakkaimmista ihmisistä tuli läpi tuulen ja tuiskun tänne viikonlopun viettoon. Kyseessä sattuu olemaan sellainen ihminen, joka sitä yksi miljoonasta-luokkaa: yhtenä iltana voidaan jutella teekupin äärellä pikkutunneille asti elämän hankalista paikoista, toisela iltana ovat viinipullon korkit niin löysällä, että loppuillasta tarvitaan kottikärryt, että päästään kotiin asti. Tuollaisita vierailuista jää sellainen hyvä olo pitkäksi aikaa, että on olemassa uskomattomia ihmisiä ympärilläni vaikeinakin hetkinä, eikä sitä ikinä ole ihminen yksin.

Kuluneeseen viikonloppuun kuului myös oleellisena osana "otetaan meistä nyt semmone jeee ihanaa-kuva! No ni! No ni!"-ilmiö. Kuvia myöhemmin katsellessani ei voinut todeta kuin että a) ne olivat kauheita b) niitä oli paljon. Sanojeni vakuudeksi:

Rotunaisia raitilla

Mutta jännittävää oli huomata sellainen juttu, että ehkä ensimmäistä kertaa aikoihin kuvia selaillessani jälkikäteen en joka ikisen kuvan kohdalla ajatellut ensimmäiseksi, että hyi helvetti, mikä hikinen possu. Ihmekös tuo: tänä aamuna vaaka kertoi, että enää sellainen puolisen kiloa pois, niin olen lukioaikaisissa lukemissa.

Harmittaa ihan kauheasti olla toipilaana nyt, kun olisi kauhea hinku päästä kunnolla hikirääkkiin. En muista, olenko sanonut aiemmin, mutta ajattelin ottaa tavoitteeksi kesään mennessä, että mahassa näkyisi edes aavistuksen häivähdys vatsalihaksista. En siis puhu mistään sikspäkistä (!!!), vaan sellaisesta, tiedättekö. Että vähän jostain kohdasta paistaa läpi muotoa.

Päivänä eräänä huomasin, että minulla alkaa olla ihan hillittömät selkälihakset. Tämän huomasin tsekkaileessani tietokoneen kameralla erään vaatteen istuvuutta takaa, ja kun otin oikein asiakseni pullistella selkää kuin mikäkin bodari, niin huhhuh! Kai siitä nyrkkeilystä jotain hyötyä on - en olisi ikinä uskonut, että minusta löytyy näkyviä lihaksia!

-Annapurna

Luonnon tapa jarruttaa

2010-03-01T02:46:00.001-08:00

Höh! En ole ollut kipeänä aikoihin ja aikoihin. No eiköhän kuitenkin käynyt niin, että eilen illalla kroppa keksi vitseistä hauskimman, ja nosti kuumeen. Päätä särkee, huimaa, ja se eritteiden määrä, oi, se eritteiden määrä! (Ja olette varmasti kiitollisia, että jaoin tämän tiedon kanssanne.)

Ehkä tämä on luonnon tapa kehoittaa painamaan sitä kuuluisaa jarrua? Pysähtyä hetkeksi ja oikeasti levätä. Luotetaan siihen. Keittelin yllätysvapaapäivän kunniaksi spelttipuurot pitkän kaavan kautta ja heitin sekaan kaakaonibsit, tyrnijauheet ynnä muut, että eiköhän tämä tästä. Kokeilin eilen myös ruokalusikallista hunajaa yskän helpottamiseksi, ja kyllähän tuo ainakin toviksi tuntui tepsivän. Ihan tiedoksi kaikille, jotka taudin kanssa painivat. Ruokalusikallinen hunajaa on myös - yllättävää sinänsä - melko makeaa. Hyvä keino äkillisen makeanhimon selättämiseksi. Ei muuten tehnyt mieli karkkia sen jälkeen.

Tänäänhän on taas ensimmäinen päivä kuluvaa kuuta. Kyllä, sovitin tänäänkin mekkoa, mutta seuraavan kerran tulette näkemään lopputuloksen sovittamisesta toukokuun lopulla. Painon putoaminen on nyt hieman hidastunut, kun ei ole ollut kauheasti aikaa (ja jaksamista) treenailla. Suurin piirtein kilo on tippunut nyt kuukauden aikana, mutta niinhän tuo tekee tuo paino, että mitä vähemmän sitä on, sitä tiukemmassa pudotukset ovat. Ja kuten aiemmin olen sanonut, alan nyt olla melko tyytyväinen itseeni - vielä vähän kiinteytystä, muutamia kiloja, ja se on sitten siinä.

Mutta, kuulkaapas tätä: viime viikolla jouduin jonkin mystisen oikun ja siskoni yllytyksen valtaan, ja tein jotain, mitä en ikinä olisi uskonut tekeväni - tilasin. Kyllä. Zumba-paketin.

Antakaa mun kaikki kestää.

-Annapurna

Kaapin asukkaita

2010-02-23T05:51:00.000-08:00

Tänään oli sitten se päivä, kun miellyttävässä seurassa nautitun runsaan aamiaisen jälkeen päätin lopultakin tehdä sen, mikä on odottanut toteutumistaan: hyökkäsin vaatekaappini kimppuun.

Minä olen niitä ihmisiä, jotka sitovat tunnesiteitä mihin tahansa, oli se sitten perintöesine tai hyvästä illasta muistuttava kuitti. Kuten arvata saattaa, olen maailman huonoin heittämään mitään pois tai luopumaan jostain, mihin liittyy vahvoja muistoja. Lähinnä tästä syystä vaatekaappini on jo pitkään ollut kiellettyä aluetta, Area 666, Bermudan kolmio.

Kartan tyhjiä kohtia kuitenkin täytetään ja maailma käy pienemmäksi päivä päivältä. Niinpä oli senkin vaatekaapin aika lopultakin nostaa kädet ylös ja heiluttaa valkoista lippua antautumisen merkiksi. Tämän raivaajan edessä sille ei olisi jäänyt muita vaihtoehtoja.

Aluksi levitin lattialle kolme jätesäkkiä: pidetään, roskiin, kierrätykseen. Sitten kaiuttimista kajahti voimaannutusbiisi numero yksi, Cyndi Lauper - Girls just want to have fun. Ja se oli menoa sitten.

Muutamaa tuntia myöhemmin minulla oli edessäni viimeisen päälle organisoitu, superjärjestelmällisen isoäitini muistoa kunnioittaen ojennettu vaatekaappi, ja sen vieressä puolitoista (!!!) jätesäkillistä kamaa, joille alkoi elämänmittainen porttikielto minun lähettyvilleni. Enää pitäisi jaksaa kiikuttaa nuo jonnekin maata kiertävälle radalle. Hah! Minä sata, vaatekaappi nolla.

Asiaan kuului tietysti myös hillitön sovitusmaratoni. Oli sellaisia vaatteita, joista olen yksinkertaisesti kasvanut ulos, eikä edes toiset kahdeksan kiloa auttaisi asiaa. Oli sellaisia vaatteita, jotka mahtuivat ihan hyvin, mutta joista en vain enää pitänyt. Mutta ennen kaikkea, oli näitä vaatteita:

Molemmat housut olen ostanut Oulussa asuessani, eli viimeisen neljän vuoden aikana. Ja katsokaas nyt tuota! Mitähän hittoa! Olisin kaivannut vähintäänkin fanfaareja ja sirkustaiteilijoita esiitymään taustalla, kun heivasin nuo sääliä tuntematta kierrätyskassiin. Että hahaa! Toivottavasti ei nähdä enää ikinä!

...Mutta sitten, että totuus ei unohtuisi, löytyihän sieltä kaapin perukoilta myös nämä housut:

Oh la la! Olenko oikeasti mahtunut noihin joskus?! Olenko myös pystynyt kävelemään ja hengittämään ja istumaan niissä?

Eipähän pääse ylpistymään. Täytyy kuitenkin sanoa, että sovitin kyseisiä housuja viime syksynä, enkä saanut niitä lähellekään ylös asti. Että ehkä tässä sittenkin jotain toivoa on - meniväthän ne nyt jo kiinni! Ehkäpä tässä siis seuraava tavoitepukine, kun mekko otti ja kiilasi?

-Annapurna

Pari turhautunutta sanaa

2010-02-22T00:58:00.001-08:00

Olipas muuten jokseenkin sieluntuskaa aiheuttava kokemus lukea laihdutuskeskusteluja ja juttua ihmedieeteistä alan foorumeilta. Voi pyhä yksinkertaisuus, jos tilanne on tämä: "Auttakaa! Oon tämmösellä dieetillä että syön päivässä purkillisen ananasta ja näkkileipäpalasen, käyn viidesti viikossa salilla ja kolmesti spinningissä, olen tosi väsynyt ja ahdistunut, minua huimaa jatkuvasti, mutta paino ei vain putoa! Auta, Dr. Phil!"

Piti lopettaa lukeminen kesken.

Mitenhän sen sanoisi.

Jos olet lähtökohdin sairaalloisen anorektinen, tai jos kun syöt, syöt aina viisi kiloa kerrallaan, seuraava ei koske sinua. Muussa tapauksessa, tämä on kaikille:

Terveellinen ruoka ei lihota! Ruokailutottumuksissamme on aivan järjettömiä paradokseja. Juodaan esimerkiksi rasvatonta maitoa lihomisen välttämiseksi, mutta kuitenkin kaupan jonossa heitetään viimeisten houkutusten hyllyltä suklaapatukka ostosten (jotka koostuvat lähinnä paahtoleivästä ja pikanuudeleista) sekaan - kun tekee mieli jotain pientä makeaa!

HÖH!

Ch-ch-ch-changes

2010-02-20T23:29:00.000-08:00

Äidit ovat sellaisia olentoja, että niille on turha yrittää valehdella ihan mistään. Kun ei mene läpi. Tähän tulokseen tulin taas hetki sitten, kun olen kotikotona käymässä. Eilen laskettiin isoäiti haudan lepoon juhlallisin menoin, ja koko päivä koko tunteitten kirjoineen osoittautui sen verran rankaksi, että iltasella piti käydä kumoamassa pari lasillista viskiä. Aamulla vettä hakiessani äiti tiedusteli, oliko mennyt enemmän kuin pari. Jupistuani jotain "yhdestä jos toisesta", huomautti äiti nähneensä saappaani pitkin eteistä ja laukkuni kuin pisteenä i:n päällä koko komeuden keskellä.

Kuten sanoin: äidit ovat sellaisia olentoja, että niille on turha yrittää valehdella ihan mistään.

Nyt on sitten aivan huikean hehkeä olo. Muistotilaisuudessa tuli mätettyä kakkua oikein tositarkoituksella, eivätkä muutkaan illan aikana ääntä kohti kiidätetyt "elintarvikkeet" tällä hetkellä laula ylistysvirsiä elimistössäni. Leuka ja posket tuntuvat kaksinkertaisilta, ja taas kutittaa ja syyhyää aika lahjakkaasti valkoisten hiilareiden jäljiltä. Todella, todella viehkeää.

Mutta nyt jos koskaan voi sanoa, että mitä eilisiltaan tulee, minä olin ansainnut sen.

Ai niin, ja tukasta tuli tällainen:

Enää pitäisi opetella tunnistamaan itsensä peilistä.

Mitäs pidätte?

-Annapurna

Nyt kaikki rummut soikoon!

2010-02-18T01:17:00.000-08:00

HURRAA HURRAA HURAHURARHUUARHAHAA!!!

Aivan huikean hieno fiilis! Kuten olen sanonut pari kertaa aiemmin, olen viime viikkoina laiminlyönyt nyrkkeilyhommat aika lahjakkaasti. Olen (muka) ehtinyt käydä vain hyvä jos kerran viikossa, kun on ollut niin paljon hommaa, mutta toisaalta myös paljon asioita mielessä. Kai tämä on sitä itsensä kuuntelua? Joka tapauksessa olen käyttänyt paljon aikaa ravaamalla kaupungilla paikasta toiseen asioiden hoitamisen perässä, eli arkiliikuntaa on tullut mukavasti päivää kohti. Lisäksi olen taas skarpannut ruokahommien kanssa, on tullut herkuteltua lähinnä rahkalla (eli rahalla, höhö) ja ihan satunnaisilla suklaapaloilla.

Tänäänpä se palkinto sitten odotti vaa'an lukemissa. Tänä armon päivänä 18.2.2010 olen ylittänyt toisen itselleni asettaman virstapylvään. Ensimmäinenhän oli saada paino alkamaan kutosella, ja nyt vaaka pyörähti näyttämään 64,7 kg, eli ohi kuudestaviidestä. Huh huh, nimittäin, ihan mielettömät fiilikset.

En oikein osaa tässä vaiheessa sanoa, mikä se tavoitepaino sitten tulisi olemaan. Kun tätä pituuttakin kuitenkin löytyy sen 172 cm. Ei sovi ihan kukkakepiksi kutistua. Alan itse asiassa olla pikkuhiljaa aika tyytyväinen itseeni. Ehkä annan asioiden rullata omalla painollaan (heh) ja jatkaa tätä hyväksi toteamaani tyyliä - mahdollisimman vähän tyhjiä hiilihydraatteja ja sokeria, kohtuullisesti raskasta liikuntaa, paljon kevyttä liikuntaa ja arjen aktiivisuutta. Uskomatonta, mutta tuossa se koko resepti on. Olen pudottanut sataa grammaa vaille kahdeksan kiloa, ja tuossa se on, koko salaisuus, suuri yhtälö.

Toisaalta, ehkä tämä on juuri parasta. Nyt, kun itse painon putoaminen ei ole enää suurin intressi, tulee koko hommasta varmasti vieläkin rennompaa. Jos nyt yhteensä kymmenen kiloa saisi karistettua, niin jopas olisi bueno!

Pieni vinkki muuten kaikille kaltaisilleni, joiden on joskus sietämättömän vaikea poistua kotoaan vain lähteäkseen tarpomaan pakkaseen päästäkseen rehkimään ja hikoilemaan: tilasin taannoin heräteostoksena pinon pilates dvd:itä, joiden seassa oli tällainen. Todella, todella tehokas ja hauska, mutta helppo ohjelma - olin ihan mielettömässä hiessä ja tärinässä, kun tuo oli ohi. Vaikka harrastan säännöllisesti rankkaa liikuntaa, on minulla silti tänä aamuna selvästi jumissa vatsa"lihakset". Oli rankka treeni koko kropalle, erityisesti mahalle ja reisille. Ja sehän meille passaa!

-Annapurna

Näinkin voi käydä

2010-02-16T05:23:00.000-08:00

Tiedättekö, kun aina varoitellaan ostamasta sitten kun-vaatteita? Että pitäisi ostaa vain sopivia vaatteita. Ja muita viisaiden, itsensä keskellä olevien ihmisten suuria ohjeita meille elämiemme kanssa kamppaileville.

Niin minäpä en ole ikinä totellut sitä ohjetta, vaan ostanut juurikin näitä "näytän tässä nyt ihan liian läskiltä, mutta pari kertaa kun käyn lenkillä niin tämä mekko menee kivasti päälle"-tapauksia. Yksi niistä oli musta Bond-tyttö-tyyppinen mekko viime keväänä, jonka löysin tänään raivatessani tietä sinne, minne yksikään mies ei ole ikinä käynyt, eli pyykkikorin pohjalle. Intouduin vetäisemään laitoksen ylleni. Ja katsoin peiliin.

Tuhkimo.

Hannu ja Kerttu.

Lapsi äitinsä vanhoissa vaatteissa, kun ei ole varaa ostaa uusia.

Siltä se kuulkaas näytti. Mekko roikkui päälläni, saaden minut näyttämään suorastaan rimpulalta. Enkä ikinä ehtinyt edes käyttää sitä!

Voi, kylläpä minua nyt tasa seitsemän ja puoli kiloa hoikempana harmittaa ihan vietävästi!

Paino näytti muuten tänä aamuna sellaisia lukemia, että enää kilo-pari, niin olen lukioaikojen keskimääräisissä mitoissa. Sain myös vihdoinkin varattua kampaamoajan, kun maaginen raja on paukkunut jo jonkin aikaa sitten, ja kun elämässä on nyt muutenkin ollut nyt niin paljon, suuria muutoksia, ajattelin tempaista kerrankin jotain radikaalia: tukkani on nimittäin ollut samanlainen suunnilleen tarhasta asti.

Äiti, älä nyt säikähdä: olen jo iso tyttö, ja osaan tehdä oman harkintani mukaan asioita. Ja tässä pari kuvaa, joista aion ottaa perjantaina kampaamossa inspiraatiota:

No, mitäs tuumaatte?!

-Annapurna

Uskomaton ryhtiliike

2010-02-14T08:05:00.001-08:00

Sillälailla!

Katkaisin kaikki lipsumislorvailumässynmussutukset heti alkuunsa, kampesin itseni tänään ylös aikaisin, myöhäiseksi venähtäneestä lauantai-illasta huolimatta, kävin tunnin verran riehumassa nyrkkeilyssä, jonka päälle vielä kävin tunnin verran reippaasti riuhtomassa kävelysauvojen kanssa. Nyt on häränliha lämpiämässä ja odottamassa lehtipihveiksi hakkaamista, ja voin sanoa, että kyllä!

Kauppareissulta tarttui muuten mukaan uusi jännittävä tuttavuus, nimittäin spelttinäkkileipää. Siihen päälle sellainen puolen sentin kerros maksapasteijaa (suuri rakkauteni kohde lapsesta asti), niin taas ei voi sanoa kuin että kyllä! Jostain kuulin muuten tällaisen vanhan kansan huhun, että spelttiä säännöllisesti käyttävät ihmiset eivät ole ikinä kipeinä. No, itse olen ainakin ollut aina terve kuin pukki (järjetön sanonta, muuten), mutta kaikki keinot edesauttaa tilannetta pysymään muuttumattomana otetaan iloiten vastaan.

Speltti on muutoinkin ollut yksi parhaista löydöistä tällä uudella tiellä. Vaikka se on tavallista vehnäjauhoa (yms. tuotteita) kalliimpaa, hoituu sillä hemmetin kätevästi kaikki ruokamuodot arjessa ja juhlassa. Viime viikonloppuna pyöräytin syntymäpäiväkseni suklaakakun spelttijauhoista ja ruokosokerista, ja hiton hyväähän siitä tuli. Joku sanoi jopa paremmaksi kuin normaali täytekakku. Tänä viikonloppuna söin pitkästä aikaa normaalia täytekakkua eräissä juhlissa, ja huomasin ihmeekseni ottavani sitä vain pienen palan, mikä riitti oikein hyvin. Ei oikein edes maistunut, puistatti edes katsoa sitä sokerin ja vehnäjauhon määrää - ajatuskin alkoi kutittaa. Ja olen kuitenkin aina ollut valtaisa täytekakkufani, että ehkä tässä nyt jotain on todellakin tapahtunut.

Tästä ryhtiliikkeestä innostuneena lupaan nyt vihdoinkin pitää ensi viikolla kirjaa syömisistäni, ja viikon päästä kasaan sellaisen ultimate ruoka+resepti-merkinnän, sellaista kun on kyselty. Ja viime aikoina ei ole oikein esimerkillistä toimintaa ollut, että se on aina sitten jäänyt. Vaan nyt ei! Nyt takaisin ruotuun, hop hop!

-Annapurna

Käki, Äimän Käki.

2010-02-12T06:43:00.000-08:00

Ja mitähän hittoa! Tässähän joutuu ihan hämmennyshäkellyksiin. Uskollinen kävijälaskuri kertoi huikeita juttuja: keskiviikkona eli toissapäivänä (se päivä oli iloinen, vaan nyt se on jo eilinen) näitä sivuja kävi kurkistelemassa yhteensä 232 lukijaa!

Ellei tuo ole jokin virhepiikki bittiavaruudessa, en voi kuin ihmetellä. Hyvä minä, hyvä te, hyvä me! Tämän (ja perjantain) kunniaksi piirrän viivat silmiin ja käväisen nostamassa kuppia.

Huomenna yhdeltätoista tiitteränä nyrkkeilemään! Mie luppaan!

-Annapurna

Kuin Bambina jäällä

2010-02-12T01:24:00.000-08:00

Ystäväni kertoi viikonloppuna päätyneensä tilanteeseen, jossa pääsi todistamaan ns. rantojen miehen rupattelua nuorelle naiselle. Keskustelusta oli käynyt ilmi, että kyllä kyseinen mies oli aikaisemmin elämässään treenaillu, mutta se oli nyt jäänyt, "kun on pitänyt juoda tätä alkoholia." Kuulemma imagokysymys.

Kertomus aiheutti suurta hilpeyttä porukassa, jossa tuo lause olisi voinut olla erään menneen kesän iskulause. Se oli kesä 2006, kuumin kesä vuosikymmeniin. (Tämä on se tarina, josta olen puhunut jo miljoona kertaa aikaisemminkin, eikä kukaan ei-siellä ollut jaksa enää kuunnella tätä. Mutta kerronpa sen silti! Hähää!)

Olin juuri kirjoittanut ylioppilaaksi ja viettelin viimeistä vapaavalintaista kesää ilman kesätöitä. Jotenkin juuri siihen kesään sattui moni tuttu yhtälailla työttömäksi, joten paljon vapaa-aikaa yhdistettynä aivot lamaannuttavaan kuumuuteen veti väkisinkin rannalle ja puistoihin virkistäytymismielessä.

Päivät seurasivat toisiaan samankaltaisina, eikä ollut mitään väliä, poikettiinko Alkossa tiistaina vai lauantaina. Sanomattakin selvää, että kuukausikortti paikalliselle kuntokeskukselle raksutteli tyhjää heinäkuun kuumimpina päivinä - joita oli paljon.

Helteinen kesä pikkukaupungissa, jossa kaikki nuoret tunsivat toisensa, kun matkalla puistoon tuli tuttuja vastaan, jotka päättivät liittyä seurueeseen. Ja kun kaupungin puolesta ei ikinä tapahtunut mitään, olimme aktiivisia viihdyttämään itse itseämme. Järjestettiin festareita, musiikkitapahtumia, elokuvakerhoa, yhdellä kaverilla oli oma musiikkistudio... KKR:ää eli Kemin Kulttuuriradikaaleja unohtamatta.

Levystudion julkaisua kauppaamassa, 2006. Kuva: Kati Vuopala.

Ennen tuota kesää olin treenannut itseni 56-kiloiseksi. Syksyllä eivät enää mahtuneet kuvan farkut jalkaan. Mutta yhtä ainutta nurin mennyttä kuppia tai aamuauringon paisteessa rannassa syötyä rullakebabia en kadu. Se kesä oli ylivoimaisesti yksi elämäni parhaimmista kokemuksista, vaikka nytpä sitä satoa sitten korjataan oikein urakalla.

Viime viikkoina on tullut vähän kuin huomaamattaan lipsuttua takaisin niiden aikojen henkeen. Viaton parilla käyminen keskellä viikkoa on venynyt pikkutunneilla pizzalaatikon kanssa kotiin kompuroimiseksi. Kun aamulla ei ole mikään pakko nousta kahdeksalta, saan nousta vaikka kolmelta kirjoittamaan opinnäytetyötä. Paino on luonnollisesti jumahtanut paikoilleen, kun en ole ehtinyt (muistakin syistä) pariin viikkoon nyrkkeilemään kuin satunnaisesti.

Puolustuksekseni kuitenkin sanon, että kun nyt on selvästi jotain rakennemuutosta elämssä havaittavissa, ja kun pelkästään valmistumiseen liittyvissä asioissa olisi normaalistikin aivan tarpeeksi stressin ja ahdistuksen aihetta, ei sellaista paikata hiljaisella leffaillalla ja goji-marjoilla. On ollut aivan mahtavaa nähdä kavereita pitkästä aikaa ja käydä ottamassa tanssilattiaa haltuun. Kaikkina viimeaikaisina "kertoina" minulla on ollut niin hauskaa, että aamulla on ääni käheänä. Ja juuri sitä minä tarvitsen nyt. Hauskaa.

(Alkankohan hieman toistaa itseäni? Nämä kuitenkin ovat äärimmäisiä kysymyksiä, sitäpaitsi joku maailman suurin ja tärkein ja tieteellisin tutkimus osoitti, että ihmisen ajatukset arkipäivän pyörteissä kulkevat noin 90% samaa rataa. Siis että samoja asioita sitä vain vatvotaan päivästä ja vuodesta toiseen. Itse ainakin olen tähän syyllinen.)

Täytyy varoa, ettei käy niin hassusti, että puolessa vuodessa olen tärvellyt koko työn - en nimittäin enää ikinä halua takaisin vanhaan. Odotan innolla, että minulla on aikaa hyökätä vaatekaappini kimppuun, saan lyödä soittimeen voimaannuttavaa musiikkia ja viskoa pellolle kaikki isoksi jääneet, kulahtaneet säkit. Eilen minulla oli päälläni paita, joka ennen ajoi läskien piilottajan virkaa. Nytpä se oli kääntynyt itseään vastaan: näytin siinä isommalta kuin mitä olen. Mokoma lähinnä pyöri päälläni! Vielä kolme kiloa pois, ja aion täräyttää sellaiset shoppailureissut, että alta pois, koko kaappi uusiksi. Ai että, en ole vuosikausiin himoinnut vaatekauppoihin! Mitä minulle tapahtuu?!

-Annapurna

Uskomattomuus

2010-02-10T00:56:00.000-08:00

Kyllä se osaa olla pöljä tämä ihmisen pää, että miten se ei kuitenkaan osaa ajatella Haitin maanjäristyksen uhreja tai viikko sitten poisnukkunutta isoäitiään, kun oma napa ja varsinkin sen ympärillä hyllyvä materiaali alkaa tosissaan ottaa päähän.

Eilen vieras vaaka näytti melkein kilon vähemmän kuin tänä aamuna omani. Jokainen, joka on joskus laihduttanut, tietää että se ottaa päähän ihan hemmetin paljon. Ja taas kerran on turha puhua mistään nestetasapainosta, vieraan vaa'an eri herkkyyksistä, tai luonnollisesta vaihtelusta. Eikä siinä auta eilen ostetussa mekossa komeileva s-merkintä. Kun ottaa päähän ja tuntee itsensä tutajavaksi läskihyytelöksi niin ei siinä auta, ei Maamme-laulu.

Todella kypsää.

-Annapurna

Kiitos

2010-02-05T00:53:00.000-08:00

Me suomalaiset olemme siitä jännittävää kansaa, että me emme kiitä tai kehu. Hyvin tehdyn työn palkkio on hiljaisuus. Virheistä sen sijaan saa ihan varmasti haukut.

Tuumiskelin tätä asiaa erään tuttavani kanssa pitkällä automatkalla. Olemme myös siitä nastaa sakkia, että jos joku tietää olevansa hyvä, taitava ja lahjakas, niin sus siunatkoon, mikä kuspää. On vähintäänkin oikeutettua puhua kyseisestä ihmisestä selän takana niin paljon kuin ikinä äänihuulet kestävät, että huhhuh mikä ääliö.

Vahvaa itsetuntoa ja -luottamusta ei saa ilmaiseksi. Olen viimeisen puolen vuoden aikana mennyt kuin höyryjuna tai jäänmurtaja elämän jokaisella alueella, eikä saavutuksistani vähäisin ole huomattava painonpudotus. Siihen on kuitenkin tarvittu roppakaupalla itseluottamusta ja itsepäisyyttä. Tämän merkinnän haluankin omistaa taustatekijöille, joita ilman en voisi ajatellakaan olevani nyt tässä.

Annapurna esittää: KIITOS OLKOHON!

-Peruskoulun koulukiusaajat - Te piruparat, jotka pahalta ololtanne ette muuta tekemistä keksineet, kuin hiljaisten, ulkoisesti ja henkisesti muottiin sopimattomien lapsien jatkuva nälviminen, ilkkuminen, perään huutelu ja henkilöön menevien solvausten väsymätön mutta ah-niin-laimea-kehittely. (Vai onko teistä erityisen mielikuvituksekasta saati osuvaa huutaa pitkätukkaiselle tytölle, että vitun hippi, oliks Woodstockissa?)

Kiitos siitä, että ette ikinä päästäneet minua viileisiin jengeihinne polttamaan tupakkaa opettajalta piilossa aidan taakse tai juomaan R-kioskilta varastettua kaljaa.

-Peruskoulun opettajat - Te, jotka suljitte silmänne kaikelta, ja parhaimmillanne jopa lähditte juttuun mukaan. Te, jotka ette edes yrittäneet kuulla tarinan kahta puolta, vaan jotka pelkurimaisesti väistelitte vastuutanne, ja näin osoititte pelkäävänne kymmenvuotiasta luokan pikku tyrannia. Erityisesti lämmöllä muistelen sitä mieshenkilöä, joka jakoi meille t-paidat erään kampanjan merkeissä, katsoi minuun ja sanoi kuin itsekseen, että "sinä oot varmaan kokoa L."

-Peruskoulun liikunnanopettajat - Teidät lasken aivan omaksi ryhmäksenne. Telinevoimistelu(un pakottaminen), hiihto(on pakottaminen), uinti (vaikka sanoin, että on menkat). Erityisen kiitollinen olen hiihtokilpailuista ja niistä tilanteista, kun open pikku lellikkit saivat valita joukkueet pallopeleissä. Ensin valittiin bestikset ja nopeimmat juoksijat. Oletteko itse joutuneet koskaan seisomaan viimeisenä valittavana? Vai jouduitteko seisomaan liikaa? Toivottavasti nukutte yönne hyvin.

-Kaikki ne ihmiset, jotka lähinnä pyörittelivät päätään kun kerroin elämäntaparemonttiin ryhtimisestä. Mitä enemmän te muljauttelitte silmiänne, sitä varmempi minä olin pystyväni tähän.

-Eräs entinen työpaikkani - Voitte vain kuvitella.

-Lukuisat miehet, varsinkin se yksi mies, joka loppukesästä otti asiakseen kertoa, kuinka minun "perse on levinnyt aika reippaaseen tahtiin siitä lähtien kun tavattiin ensimmäisen kerran. Kyllä sä tiedät että se on totta!"

Vielä kerran yhteinen kiitos teille kaikille. Ilman teidän elämänmittaista läsnäoloanne minusta ei olisi kasvanut näin määrätietoista ja tarpeen tullen itsepäistä nuorta naista.

Toivottavasti teillä kaikilla menee oikein hyvin valitsemillanne teillä.

-Annapurna

P.s. Oli minulla peruskoulussa muutama opettaja, jotka ansaitsisivat aivan erillisen kunniamaininnan loistavasta työstään. Muutamalla timantilla yleisen kuran seassa on kauaskantoinen merkitys oppilaan elämään. Ajatella, jos kaikki opettajat olisivat niin omistautuneita työlleen. Miten monelta itketyltä yöltä ja murskatulta itsetunnolta oltaisiin vältytty.

Kuinka elämästä selvitään hengissä

2010-02-03T06:37:00.000-08:00

Vietin eilen taas ihastuttavat kuusi ja puoli tuntia elämästäni junassa, kun palasin Helsingistä materiaalinkeruureissulta. Viimeaikaisten tapahtumien ja osittain myös kiireen takia haalin evääksi vähän mitä sattuu ja mitä mieli teki, ikään kuin lohduttaakseni itseäni. Tokihan oli porkkanoita ja tomaattejakin, mutta pääasiassa kuuden ja puolen tunnin aikana söin

-Pussillisen (75g) valmiiksi paukautettuja pop-corneja
-Lähes kokonaisen pussillisen suffelipuffeja (Oo nam!)
-Lähes kokonaisen pikkupikkupussillisen sipsejä

En kovin paljon valehtele jos sanon, että tänäänkin on olo ollut vielä ihan jäätävän kuvottava. Joka paikka kutisee ja syyhyää, väsyttää, silmät ovat turvonneet ja kutisevat, suussa tuntuu sellainen öklöttävä, tiedättekö, kun on syönyt ihan liikaa (huonoa) suolaa, ja tekee kauheasti mieli jotain makeaa.

Oliko tämä ennen niin normaali olotila, että sitä ei edes tunnistanut? Olenko oikeasti voinut näin huonosti? Oliko kroppa tottunut siihen roskan määrään, vai onko nyt päinvastoin tapahtunut sellainen supermegapikaevoluutio, että kroppa ei vain sulata tällaista moskaa?

Toivon tämän olleen viimeinen opetus: ei enää tuollaisia määriä sataprosenttista jätettä. Ei painonhallinnan takia - paino oli tismalleen sama kuin lähtiessäni - vaan hyvinvointini takia. Ei näillä eväillä vain jaksa. Kello on viisi, ja olen valmis sänkyyn.

Ehkä omaisen menettämisen takia olen peilaillut näitä lohturuoka-asioita aikaisempiin elämäntilanteisiini. Mitä vanhemmaksi elää, sitä vaikeampi on välttyä tilanteilta, joissa koko elämä tuntuu pysähtyvän. Ulospääsyä voi olla lähes mahdoton nähdä, ja pahimmassa shokissa ihminen huomaamattaan käytännössä lopettaa elämiseen vaadittavien tehtävien suorittamisen. Pahimmassa tapauksessa joudutaan tiputukseen, kun surulta lopetetaan nukkuminen ja syöminen.

Totta kai se on vaikeaa pitää itsestänsä huolta valtavan surun aikana. Kun ei muutamaan päivään (tai viikkoon) ole voimia edes muodostaa korvin kuultavia sanoja, koko kroppa tuntuu kramppaavan ja kouristelevan surun aaltojen ravisuttamana, ja pahimmillaan toivoo itse pääsevänsä jonkinlaiseen tiedottomaan tilaan, jotta kipu hellittäisi hetkeksi. Kyllä siinä vaiheessa ovat vähähiilihydraattiset, ravitsevat päivälliset ja oikeaoppiset välipalat viimeisenä mielessä. Suurin osa teistä varmasti tietää tarkalleen, mistä puhun. (Ja jotka eivät tiedä: älkää hätääntykö, teidänkin vuoronne tulee.)

Olen joutunut nuoresta iästäni huolimatta suhteellisen usein tekemisiin juuri tällaisten, kaiken nielevän surun kyytiin ja/tai sivustaseuraajaksi, joten tiedän, miten vaikeita asioita se pitää sisällään. Mutta silti haluan kysyä: varsinkin kuolemantapauksissa, mitä tarkoitusta palvelee meidän elävien elämästä irtipäästäminen? Surulle on annettava aikaa ja tilaa, tottakai, mutta liiallinen rypeminen ja mustuuteen hukuttautuminen ei auta ketään, vähiten sinua itseäsi.

Omaisen tai läheisen poismenoon - tai miksi ei ihmissuhteen päättymiseenkin - liittyvä suru menetyksestä, luopumisesta ja irti päästämisestä tulee seuraamaan pitkälle elämään. Itse me kuitenkin päätämme, miten opettelemme elämään sen kanssa. Haluammeko lopua kaikesta vain sen takia, että jonkun muun täytyi niin tehdä? Vai käytämmekö tarpeelliseksi katsomamme ajan rehelliseen suremiseen, jonka jälkeen keräämme itsemme ja jatkamme siitä, mihin jäimme - aikamme itkua nieleskellen, mutta askel askeleelta vahvistuen ja ihmisinä kasvaen?

Elämän on jatkuttava. Tästä olkoon hieman raadollisena mutta toimivana esimerkkinä näky, joka minua kohtasi eilen, kun tulin kotiin: reissun jälkeen kotiin tullessani käyn aina ensimmäisenä tervehtimässä kotitaloudessani asuvia elukoita, joita on siunaantunut pienen armeijan verran. Kääpiöhamstereiden kohdalla jouduin vetäisemään pitkään henkeä. Vanhempi kavereista makasi ketarat ojossa hyvin, hyvin kuolleena, kun nuorempi vipelsi aivan pokkana ja kertakaikkiaan tyytyväisen oloisena ruumiin vieressä juoksupyörässään.

Korjattuani vainajan pieneen rasiaan myöhempiä toimenpiteitä odottamaan, näin koko asetelmassa mahtavan vertauskuvan. Niin se on, kaikkien aika koittaa joskus. Voimme joko jäädä itkemään ruumiin vierelle, tai käydä hamstraamassa posket pullolleen pähkinöitä ja painella takaisin juoksupyörään.

Rakkaat ihmiset. Surun hetkellä pitäkää viimeiseen asti kiinni omasta hyvinvoinnistanne. Löytäkää jostakin voima nousta ylös. Antakaa itsellenne aikaa. Syökää hyvin. Nukkukaa pitkään. Käykää rauhallisilla kävelylenkeillä. Iloitkaa pienistä asioista. Kääntäkää kasvonne aurinkoa kohti - kevät on tulossa. Katsokaa luonnon kauneutta. Puhukaa ystävillenne. Nouskaa sängystä. Opetelkaa nauramaan. Lähtekää ulos. Hymyilkää vieraille. Saatatte saada hymyn takaisin.

Aurinko nousee huomennakin. Minä henkilökohtaisesti lupaan sen.

-Annapurna

P.s. Taas uusi lukijaennätys: eilen teitä oli 185! Kiitos kaikille!

Sovitus nro. 5

2010-02-01T13:51:00.000-08:00

(Klikkaa kuvaa suuremmaksi.)

Voinette kuvitella sen huudon ja pomppimisen määrän sovitushetkellä, kun zip vain, ja vetoketju oli pohjassa asti. En olisi halunnut ikinä ottaa mekkoa pois. Olisin halunnut juosta kadulle ja aiheuttaa liikennekaaoksen, ja soittaa läpi kaikki numerot puhelimestani - kaikki eksät ja nyksät ja unholaan jääneet tuttavat (ja varsinkin se pikku nilkki toissa kesältä joka kännispäissään kysyi, monennellako kuulla olen) mukaanlukien - että ÄÄÄÄÄÄÄÄÄ! Hengittäminen ei tosin ollut mitenkään huomattavan helppoa, että työtä vielä on tehtävä muutaman kilon verran, mutta - - -

HERRAJUMALA, KATSOKAA NYT!!!

Mitäpä tuohon lisäämään. Tämä tietenkin jollain tavalla vie jännitystä ja ideaa koko blogista, mutta toisaalta nythän se jännitys alkaa: pystynkö minä pitämään tämän toukokuun loppuun asti, vai retkahdanko vanhoihin elintapoihini? Ainakin kuluneena viikonloppuna vetelin tyytyväisenä puolikkaan pizzan naamariin pikkutunneilla, että hyvinhän se meni sekin juomattomuuslupaus. Ja ensi viikonloppuna pitääkin juhlistaa syntymäni muistopäivää, että ei tätä kyllä mitenkään haasteettomaksi tehdä.

Nyt kuitenkin on sanottava, rakkaat lukijat, että vilpitön saavutuksista iloitseminen on tällä hetkellä hieman vaikeaa. Olen tässä muutaman päivän aikana ihmetellyt sitä, miten elämässä kaikki raskas tuntuu tulevan päälle aina yhdellä kerralla. Ei siis tipottain, vaan kun yksi dramaattinen muutos tapahtuu, houkuttelee se luokseen muitakin pysähdyttäviä asioita. Viime perjantaina nimittäin pitelin käsissäni kuolevan ihmisen kättä, aavistellen sen olevan viimeinen kerta. Tänä aamuna sain vahvistuksen asialle, kun äitini ilmoitti 95-vuotiaan isoäitini päässeen vihdoinkin lepoon. Nyt olen liian väsynyt ja sekava jäsentelemään asiaa (tai asioita) tarkemmin, joten palaan näihin kysymyksiin myöhemmin tällä viikolla.

Ehkä tämä on elämän tapa tehdä tilaa jollekin uudelle, mullistavalle asialle?

-Annapurna

Nyt ette jätkät usko!

2010-01-28T06:54:00.000-08:00

Notta Jösses! Lokakuun merkinnässäni hötkyilin ja tuuletin ja fiilistelin punaisia "sitten joskus"-pillifarkkuja, jotka mahtuivat päälle. Tuon sykähdyttävän tapauksen jälkeen ko. farkut ovat näkyneet päälläni satunnaisesti, mutta viime aikoina ne ovat unohtuneet kaapin perälle muiden pukineiden tieltä.

Tänään kiskaisin nämä tunteita herättävät pöksyt ylleni "pitkästä aikaa", ja mitäs mitäs!

Mamma mia!

Viimeksi olivat niin tiukat, että saumoja pakotti. Tokihan farkut venyvät, mutta kaapissa? Yleensä vaatteilla on käsittääkseni ollut päinvastainen taipumus, kun ne ovat pitkään kaapin perukoilla...

Mutta löytyyhän tälle selityskin, nimittäin tänään tapahtui se ihme, että vaaka pyörähti sille lukemalle, johon saapuessani lupasin itselleni varata kampaamoajan. Ihan kuin minulla ei olisi ollut tarpeeksi aikaa miettiä, mutta nyt iski se perinteinen kampaamoon liittyvä rimakauhu: Minne, ja minkälaista?

Sovituspäivä lähestyy. Niitäpä ei olekaan ollut joulukuun jälkeen, jolloin oli tasan kaksi kiloa enemmän elonpainoa. Erittäin suurella mielenkiinnolla odotan, mitä mekolla on kerrottavaa.

Kaikenkaikkiaan tänä päivänä syyskuun alusta lukien painoa on pudonnut sataa grammaa vaille seitsemän kiloa. Se alkaa olla jo aika paljon. Toiset ne tieten tahtoen näkevät nälkää, tämä muija se vaan mättää sapuskata naamaan ja kilot ne vain laulelevat mennessään. Juhlistin tänään uusille lukemille siirtymistä salmiakkipätkiksellä ja kahdella munavoidellulla karjalanpiirakalla. Ei ollut hyvä idea, paha olohan siitä tuli.

Mutta hyvää oli, siitä ei pääse mihinkään.

-Annapurna

Humppadieetti

2010-01-25T00:47:00.000-08:00

Päässyt taas menemään vähän viihteen puolelle tämä elämä. Olen toki siinä sivussa koittanut käydä välillä treenaamassa ja miettinyt juhlimiseenkin tekemiäni valintoja, esimerkiksi siideristä olen luopunut yön pimeän hetkinä kokonaan, ja saan kysyviä katseita kaljanjuojien pöydässä, kun keikuttelen käsissäni fiinisti (" ") valkkarilasia. Tämän sokerittomuusbuumin jälkeen siideristä ja limupohjaisista drinkeistä tulee ihan käsittämättömän etova olo, joka yleensä jatkuu seuraavaan aamuun asti. Tulipahan kuitenkin tuossa käväistyä mutka Tampereella kannustamassa Eläkeläiset jatkoon. Terveisiä vaan äitille.

Niin, siis sokerittomuusbuumi. Siihenhän ei siis lasketa dagen efter-suklaamättöä junamatkan aikana. Se on ihan täysin eri asia!

Vaaka kuitenkin näytti mukavia lukemia tänä aamuna, hetken se siinä arpoi että saanko tilata kampaamoajan vai en. Toivottavasti pian pyörähtää uudelle lukemalle, alkavat kutrit jo hipoa kantapäitä.

Alkaisi olla loppukirin paikka, sillä valmistujaisiin on aikaa neljä kuukautta ja yksi päivä. Kilon kuukausitahdilla pitäisi onnistua tämän homman, mutta se vaatii nyt taas vähän yritystä. Siispä täten julistan pullonkorkin suljetuksi maaliskuun loppuun asti, jolloin vietetään juhlallisin menoin opinnäytetyönä valmistamani valokuvanäyttelyn avajaisia. Jos Luoja suo...

Tilasin viime viikolla hetken mielijohteesta pinon pilates-dvd:itä jostain netin syövereistä. Pitäisi alkaa kiinnittää huomiota venyttelyyn, etteivät paikat hajoa. Sitäpaitsi haluan potkia korkeammalle, kovempaa, enemmän.

Kovaa ja korkealta. Se tuntuu olevan ainoa tapa elää, näin kun nuoria ollaan.

-Annapurna

Palakittee!

2010-01-20T11:50:00.001-08:00

En varmasti ole maailman ainoa ihminen, joka toisinaan tulee pitkän päivän jälkeen kotiin haluten riuhtoa ja repiä satamiljoonaa vaatetta (joista alimmat hiessä ja päälimmäiset lumikuurahuururäkäkuolassa) lähimpään nurkkaan, ja heittää sinne perään vielä raskaat kassit, jotka ovat hiertäneet ja painaneet ja kaikin mahdollisin tavoin hankaloittaneet elämää viimeisen yhdeksän tunnin ajan.

En varmasti ole myöskään maailman ainoa ihminen, joka kantamuksistaan ja vuorauksistaan kuoriuduttuaan haluaisi heittäytyä mahalleen sohvalle, vetäistä naamaan paketillisen keksejä ja litran mehua ja antaa loppupäivän hitaasti madella kohti nukkumaanmenoaikaa, joka yleensä on tällaisten päivien kohokohta.

Sanokaa jos olen väärässä, mutta minusta vahvasti tuntuu, että lisäkseni moni muukin on kokenut em. tilanteessa harvinaisen vähämieliseksi parin tunnin kuluttua jälleen kasata itsensä ja siirtää luunsa paikkaan, jossa raivopäisinä hakataan säkkejä (tms. järjenvastaista toimintaa) ja tehdään vatsalihaksia niin että ohimosuonet pullistuvat, ja hampaat lohkeilevat puristuessaan toisiaan vasten vielä viidessä viimeisessä punnerruksessa. Että ei, kiitos. Jään mieluummin tänne peiton alle.

Tässä vaiheessa astuvat kehiin ne pään sisällä asuvat pikku besserwisser-perkeleet. "Ajattele, miten hyvä mieli ja olo sinulla on sitten illalla! Voit olla ylpeä itsestäsi! Sitäpaitsi jos et mene nyt, et mene huomennakaan, etkä sitten, etkä sitten..."

Kaikkitietävissä on se huono puoli, että ne ovat - yleensä - oikeassa. Ja niin minä taas löydän itseni polkemasta pimeässä pakkasessa, hönkäilemässä huuruiseen villakaulahuiviin (josta eritteet x, y ja z hiljalleen levittyvät ihanaisesti naamalleni), ja kiskomassa pipoa syvemmälle päähän, kun aivot jäätyvät sivutuulesta.

Puoltatoista tuntia myöhemmin päässäni pauhaa iloinen We are the campionsin, Sankarien ja What a feelingin kakofonia. Kauppakassissa keikkuu taas kerran kaikkea ylivoimaisen huippua mättöä, joilla haluan palkita itseni uskomattoman niskalenkin tempaisemisesta. Uunissa muhivat bataattiranskalaiset (kuorimaton bataatti n. sentin suikaleiksi, pellille, päälle kookosöljy-merisuola-mustapippuri-paprikajauhe-seos, 220-asteiseen uuniin, kunnes näyttää hyvältä), jauhelihakastike hengailee pannulla ja jääkaapissa mansikka-kermarahka (!!!) odottaa valloittajaansa.

Hetken kuluttua suoritan valtaisan nielaisun, jonka jälkeen saa taas heittäytyä katolleen x-asentoon sänkyyn huomiseen asti.

En tiedä, onko tällainen iltasyöminen kovin terveellistä tai edullista painonhallinnan kannalta, mutta kyllähän se on ainakin siistiä!

-Annapurna

Vähän muutakin kuin kansalaisluottamusta

2010-01-17T04:43:00.000-08:00

Kyllä kotona vietetty leffailta on huomattavasti halvempi ja mahdollisesti painon tarkkailua ajatellen parempi kuin sellainen tyttöilta, jolta selviää kotiin seitsemältä aamulla. Yksinäisyyden saa ilmaiseksi, hyvien hommien eteen pitääkin sitten jo vähän kaivaa kuvetta.

Tarkoitus oli olla nätisti, olla aikaisin nukkumassa ja olla särmänä yhdeltä potkunyrkkeilemässä.

Ja parasta on, että joku minusta oikeasti uskoi, että siinä todellakin tulisi käymään noin.

Toisaalta siinä on se hyvä puoli, että siinä vaiheessa kun lähdetään eiliseen ravintolaan jorailemaan, ei siinä ole kyseessä mikään pup-pup-jalkaa-toisen-viereen-hytkyntä. Kyllä se on sillä tavalla, että omalla kohdallani tanssiminen menee jo performanssitaiteen puolelle. Olen ihan surkea tanssija, joten ei jää muita vaihtoehtoja kun lyödä homma ihan ns. överiksi. Ja sisäreidet olivat aamulla kipeät, että kai sitä periaatteessa voi ajatella olleensa urheilemassa?

Ei hitto. Onneksi on digiboxi täynnä roskaviihdettä. Ei tässä enää muuta voi sanoa kuin että... No, katsokaa vaikka tästä.

-Annapurnaijaijaijjaijjaaa

Yäknam

2010-01-16T02:59:00.001-08:00

Käväisin mutkan Vaasassa tekemässä vähän irtiottoa, kun alkoi olla vähän liikaa kaikkea yhdelle ihmiselle. Viikon kestäneen totaalilakon jälkeen söin makeinta suklaata mitä kaupasta löytyi, ajomatkalla ahmin sipsejä, perillä vedin kunnon ähkyt ravintolassa, ja hotellihuoneessa nukahdin viinilasi kädessä päässäni vain se ajatus, että en ole koko päivän aikana uhrannut ainuttakaan ajatusta opinnäytetyölle tai muulle normaalin elämän asialle. Paino näytti tänä aamuna puolta kiloa enemmän kuin alkuviikosta, mutta onhan nämä nähty. Sitäpaitsi jos se oli se hinta mikä tuosta täytyi maksaa (törkykalliin ravintolalaskun lisäksi), maksan sen ilosta kiljuen. Lisäksi tänään on vuorossa tyttöilyilta, joten kevättä kohti mennään taas kaikin mahdollisin tavoin.

Näin viime yönä unta, että yo-mekon vetoketju hurahti kiinni samalla tavalla kuin ensimmäisen kerran, kun puin sen ylleni sovituskopissa. Vips vain, täydellinen istuvuus, kuin tehty minulle. Tästä näystä kiinni pitäen kampesin itseni yhdeksitoista nyrkkeilemään, ja nyt valmistuu hellalla kunnon sapuskat. Taas kerran.

On se kumma, että pari päivää kun syö miten sattuu, pääsääntöisesti kaikkea muuta kuin oikeaa ruokaa, on heti kaikin puolin huonompi olo. Pitäisi yrittää muistaa elämän kaikissa mutkissa pitää kiinni siitä, että ruoka on hyvää ja sitä on riittävästi. Oli jännä huomata, miten jo viikon totaalilakon jälkeen sokerin syöminen aiheutti todella etovan, vellovan ja ällöttävän olon mahassa. Sipseistä puhumattakaan, koko päivän on ollut suussa sellainen kuiva ja turvonnut olo, kuin olisi vetäissyt purkillisen suolaa. Ehkä se tosiaan on niin, ettei näitä "elintarvikkeita" ole tarkoitettu ihmiselle, mutta olemme niihin vain niin tottuneita, ettemme huomaa itsekään, mitä teemme itsellemme?

-Annapurna

Varovaista paluuta

2010-01-13T11:19:00.000-08:00

Edellisen merkinnän jäljiltä tuntuu hankalalta palata kirjoittelun pariin. En aio kommentoida tapahtunutta mitenkään, mutta en voinut sitä täällä ohitaakaan, sen verran syvälle ajatuksiin ovat kuluneen viikon tapahtumat minut vetäneet. Ja tuntuisi vähintäänkin pöljältä pokkana vaan melskata joistain kiloista tässä vaiheessa.

Olisi jopa hyviä uutisia kerrottavana projektin suunnalta. Sovitin eilen eräitä farkkuja, jotka olen jo monesti aikonut viedä Pelastusarmeijan pataan, kun ne jumittuvat kiinni jo reisien korkeudella. En uskonut ikinä enää saavani niitä kiinni muuten kuin päähän vedettynä. Vaan nyt ne menivät jo ylös asti, vaikka nappien kiinnittämiseen menee vielä muutamat nyrkkeilytreenit ja linsskeitot. Painoa on lähtenyt yhteensä 6,3 kiloa. Kävin ostamassa tänään niin tyttömäisiä vaatteita, että entinen minä olisi ensin vetänyt minua turpaan ja heittänyt sitten hankeen.

Mutta nyt tuntuu, että elämässä on vähän tärkeämpiäkin juttuja.

-Annapurna

Mad world

2010-01-10T15:44:00.001-08:00

Joskus sanat eivät riitä. Samalla niitä ei ole ollenkaan.

Hyvää matkaa serkkupojalle.

Voimia meille jäljellejääneille.

-Annapurna

Great success!

2010-01-09T03:13:00.000-08:00

Enpä olisi viime keväänä ikinä uskonut tekeväni näin. Suunnittelen vinkkilistaa elämäntapamuutoksesta kertovaan blogiini, että mitä kannattaa tehdä ja pitää mielessä, että keho ja mieli voivat hyvin, ja sivussa karisee kilo jos toinenkin. Ja nyt on kyseessä vieläpä lauantaipäivä, kello on yksi, ja olen ollut treeneissä, käynyt kaupassa, ja ruoka odottaa syöjäänsä.

Tässä sitä kuitenkin ollaan. Eilen palautteessa pyydettiin kertomaan, mitä minä itse asiassa syön. Sen inspiroimana aloin ajatella koko hommaa laajemminkin, eli mitä minä itse asiassa olen tässä neljän ja puolen kuukauden aikana tehnyt. Äkkiseltään en osaa tuohon vastata. Siispä kokoan hoksaamisiani osuudessa nimeltään

Annapurna-täti tarjoaa: Miten hitossa se tehdään?!

1. Mieli

Tämä on ehdottomasti tärkein, joten nostin sen kärkeen. Muistelin eilen illalla, miten viime talvena kääntyilin peilin edessä alusvaatteisillani tarkastelemassa juhlien vietettyjen öiden tulosta. Kaikki tapahtui jotenkin niin äkkiä. Ensin sitä oli 56-kiloinen lukiotyttö, ja yhtäkkiä (=melkein kolmen vuoden jälkeen) silloiset hameet piti nostaa kainaloihin asti, jos niiden halusi mahtuvan. Hankin epätoivon vimmalla kaiken maailman ylihintaisia sali/kuntokeskuskortteja, ja lähdin hirveällä uholla treenailemaan. Monta kertaa viikossa, joinain päivinä kaksikin kertaa. Vähensin syömistä, varsinkin juhlapäivien (=viikonloppujen) aikaan, kun tiesi yöllä pizzareissun olevan edessä. Kahdessa viikossa innostus lopahti, olin väsynyt, innoton ja köyhempi. Muistan kirjaimellisesti itkeneeni heikkoina hetkinä sitä, miten en vain saa itsestäni otetta. En jaksa edes yrittää, "kun en kuitenkaan ikinä laihdu." Lisäksi olin niin täynnä kaiken maailman hemmetin reisi-vatsa-pakara-jumppia, joissa olin ravannut vaihtelevalla innostuksella yläasteelta asti, että tunnit kuluivat lähinnä kellon hidasta tikitystä tuijotellessa.

Sitten eräänä alkusyksyisenä päivänä minä olin henkisesti valmis täyskäännökseen. Alusta asti oli sellainen olo, että nyt se tapahtuu. Nyt minä onnistun tässä. Edellisistä yrityksistä viisastuneena ymmärsin nyt antaa kaikelle aikaa. Tätä mietin varsinkin, kun katsoin sunnuntaina Suurimman pudottajan ensimmäisen jakson. Ihmiset olivat kamalan pettyneitä, kun ensimmäisen viikon aikana oli pudonnut "vain" kolme kiloa. Mitä ihmettä! Olet ollut läski koko elämäsi! Mihin ihmeeseen se on nyt yhtäkkiä kiire? Mieluummin rauhalliseen tahtiin kymmenen kiloa vuodessa, joka muuten on jo tosi hyvin, kuin vuodessa ei mitään kehitystä. Saati päinvastoin.

Joka tapauksessa, kuten sanottua. Jos sielu ja keho ovat muutosta vastaan, liikunta on hirveää tuskaa ja porkkana maistuu kauhealle, ei aika ole kypsä. Tästä päästäänkin seuraavaan etappiin, joka on...

2. Totuttelu

Keho vastustaa muutosta. On selvää, että totutusta - asiassa kuin asiassa - on vaikea opetella ulos. Tiedättekö esimerkiksi, kun pitkä ihmissuhde päättyy, ja joutuu opettelemaan taas nukkumaan yksin? Vaikeaahan se on. Kun on aikansa nauttinut vapaasta tuulesta tukassaan, onkin päinvastoin yhtäkkiä vaikea jakaa patja kuorsaavan, hikoilevan, peittoa pöllivän ja alaa valtaavan karvakasan kanssa.

Sama pätee elämäntaparemontissa. Armeliainta on antaa keholle aikaa makustella uusia asioita. Hyvä nyrkkisääntö on, että täytyy aluksi tuntua siltä, ettei luovu oikeastaan mistään. Nykyään kun minulta kysytään, miten olen karistanut menneet viisi kiloa, en osaa suoraan vastata mitään. Olen edennyt niin rauhalliseen tahtiin, pikkuhiljaa, että kaikki on tullut kuin itsestään.

Saat edelleen ostaa suklaata, osta vain tällä kertaa tummaa suklaata ja ehkä jopa pienempi levy. Siirry asteittain vähän tummempaan, kun makunystyrät tottuvat eroon äkkimakeasta. Ajan kuluessa ala kuulostella, haluatko itse asiassa edes ostaa suklaata, vai riittäisikö iltamussutukseksi porkkanat ja tomaatti? Itselläni tämä on tapahtunu todella, todella hitaasti. Vasta nyt tuntuu, että pystyn vilpittömästi nauttimaan luomuporkkanan makeasta mausta, jopa niin paljon, että käyn nappaamassa toisenkin. Sen sijaan tavallista suklaata ei pysty enää vetelemään entisellä intohimolla.

Liikunnan kanssa sama homma. Tällä kertaa aloitin ilmoittautumalla potkunyrkkeilyn peruskurssille, jossa treenejä oli kahdesti viikossa, enkä aina ehtinyt käydä kuin toisissa. Sen lisäksi saatoin käydä pitkällä lenkillä (entinen inhokkini!) ja sijoitin muutaman hyvään jooga/pilates-dvd-levyyn. Lukion kolmannella luokalla kärsin akuutista ylikunnosta, ja voin kertoa, ettei ollut paljon hurraamista, kun leposyke oli 120. Tämä vain siksi, että lähdin liikkeelle liian suurin panoksin. Pohjakunnon rakentamiselle täytyy antaa aikaa.

3. Keittiön a-b-c

Kokkaamisesta on tullut minulle rakas harrastus. Ennen ei muka ollut aikaa, vaan nyt kun tarkemmin ajattelee, niin ei ollut aikaa miltä? Facebookissa istumiselta? Tämä on ainoastaan omakohtainen kokemukseni, mutta aika taitaa olla vain järjestelykysymys.

Keittiössä on hyvä olla aina käsillä tiettyjä raaka-aineita, joista saa pyöräytettyä joko nopean välipalan pahimpaan nälkään, tai jopa kelvollisen lämpimän ruoan, jos ulkona vallitsee yli kuudenkymmenen asteen ero kesäisen Italian-matkan lämpötiloihin. Olen pyrkinyt siihen, että minun keittiöstäni löyty aina

-Tuoreita vihanneksia, ennen kaikkea porkkanaa, tomaattia, parsakaalia, kesäkurpitsaa ja avokadoa. Kaksi ensimmäistä toimivat loistavina välipaloina, parsakaali ja kesäkurpitsa ovat hienoja korvikkeita hiilihydraattipitoisille lisukkeille. Niistä lisää tuonnempana. Avokado on hieno tyyppi, kun sitä saa tungettua vähän vaikka ja minne.

-Pakastevihanneksia, -kasviksia ja -marjoja.

-Linssejä, quinoa-couscousta, täysjyväspelttipastaa (kun joskus vaan tekee niin paljon mieli pastaa).

-Siemeniä, pähkinöitä, kaakaonibsejä (+vaihtelevasti goji-marjoja ja maca-jauhetta.)
(Tähän väliin täytyy sanoa, että ei kannata liiaksi uskoa kaukomailta raahattujen tuotteiden ihmeitä tekevään vaikutukseen. Onhan meillä täällä suomessakin tyrnimarjoja, ja mustikoita metsät pullollaan. Älkää antako mainoksen huijata.)

-Kananmunia, (luomu) partasetäjogurttia, tofua

-Maustehyllyssä puhdistamaton merisuola (en voi ylistää tarpeeksi), mustapippuri, inkivääri, salvia, basilika, chili-rouhe ja soijakastike. Niillä pääsee jo pitkälle.

-Kookosöljyä

-Pakkasessa mahdollisimman puhtaassa muodossa olevaa lihaa. Unohtakaa hyvät ihmiset kauppojen valmiiksi marinoidut lihalöllöt, niissä piilee kiro.

-Täysjyväspelttipuuroa/jauhoja

-Kotimaista hunajaa

Onhan siinä jo melkoinen arsenaali, mutta kun varastot ovat kunnossa, saa nopeasti pyöräytettyä hyvän ja monipuolisen aterian nälkään kuin nälkään. Ikivanha mutta hyvä vinkki on valmistaa kerralla suuria annoksia ja tunkea pakkanen täyteen. Yksi omista lemppareistani on pinaatti-linssikeitto, johon heitän vielä perään itse maustamaani partasetäjogurttia ja kananmunan. Helppoa ja nopeaa. Toinen aina toimiva kaveri on fetajuusto-kidneypapu-salsakastike-herkkusieni-pakastevihannessotku. Kaikki ainekset vain kattilaan ja lämpyti lämpyti. Se on siinä!

Mainitsin aiemmin kesäkurpitsan ja parsakaalin (ja lisään siihen nyt kukkakaalin) korvikkeina hiilihydraattipitoisille lisukkeille. Opin jostain mahtavan reseptin, jolla saa korvattua pottumuussin. Se menee näin:

-Höyrytä parsakaali ja kukkakaali pehmeiksi.
-Survo haluamallasi tavalla, sauvasekoittimella tai pottunuijalla.
-Heitä perään suolaa ja kookosöljyä. Survo vähän lisää.
-Valmis!

Siihen sitten lisukkeeksi mitä ikinä haluaa, itse vetelin eilen kanaa, uunijuureksia (bataattia, naurista ja porkkanoita höyrytksen kautta uuniin, perään mausteita ja ruokakermaa) ja tuota. Hitto, että toimi!

Kesäkurpitsalla voi helposti huijata mieltään, kun ottaa kuorijan kauniiseen käteen, ja vetelee kesäkurpitsasta kauniita nauhoja. Menevät ihan täydestä kaikenlaisten kastikkeiden kanssa, joiden lisukkeena normaalisti tarjottaisiin pastaa.

4. Kuuntelemisen opettelu

Kuunteleminen on hieno taito. Ennen kaikkea on tärkeää kuunnella itseään ja antaa kehon päättää. Laiska keho on kuitenkin melkoinen juonittelija, joten täytyy erottaa toisistaan "väsymys" ja oikea väsymys. Toinen asia, missä keho on hyvä huijaamaan, on nälkä. Nälän pihtaaminen kostautuu suuremmilla annosmäärillä ja napostelulla. Jos on nälkä, syö kunnon ateria. Toisaalta opi kysymään itseltäsi, onko nälkä oikea, vai napostelun himo? Juo iso lasi vettä ja syö porkkana. Jos puolen tunnin päästä on vieläkin nälkä, syö.

Toisaalta joskus keho huutaa lisää. Silloin on hyvä yrittää ylittää itsensä. Ei tarvitse olla kyse maratonin juoksemisesta, itse saan uskomattoman boostin siitä, kun vaikka päätän treeneissä tehdä kaikki punnerrukset, enkä lötköile välissä. Tästä päästäänkin luontevasti siihen, että...

5. Nauti uudesta olostasi, jaksamisestasi ja tehdyn työn tuloksista

Loppusyksystä koin muutaman kerran päätä huimaavia kokemuksia potkunyrkkeilytreeneissä. Treenien loppupuolella mätimme säkkejä ohjeiden mukaan, ja kun vetäjä huusi: "Ottelutempo!" tuntui, kuin aivoissa olisi niksahtanut. Ottelutempo tarkoittaa sitä, että annamme säkille armotta kyytiä kuin tosipaikan tullen. Sain pintaan jotkut uskomattomat primitiiviset aggressiot, taistele tai kuole-asetuksen, potkin, hakkasin, hakkasin ja potkin, tukka valui märkänä silmille, kipua ei tuntunut, väsymystä ei ollut olemassakaan, ja sekin yksi helvetin sika silloin sata vuotta sitten, jumalauta mikä paskapää! Nyt muuten temppuilit väärän nartun kanssa!!!

Treenien jälkeen oli uskomattoman tyyni, suorastaan valaistunut olo. Eipä olisi tuollaista kokemusta tullut sohvalla popcornia syödessä.

Kunnon noustua askel tuntuu kevyemmältä, eikä kauppakassien kantaminen ole ollenkaan niin ärsyttävää. Keittiössä kaivan kattiloita alimmalta hyllyltä ilman, että kyykistyminen ottaa polviin, pohkeisiin ja aivoon. Jaksan hyppiä enemmän kuin ennen - odottakaapas vain, kesän festarit! Muutoinkin olo on kevyempi, kirkkaampi ja onnellisempi - ja tämä lisääntyy vain, mitä lähemmäs kevättä ja kesää mennään.

6. Ole luova ja rento, mutta tarkkana!

Yhdistele keittiössä uusia makuja. Ole kaupassa silmät auki, keksi aineksille uusia käyttötarkoituksia. Itse olen muutamana iltana tehnyt mahtavia... öö... smoothieita (?) joihin tulee banaani, avokado, mansikoita tai granaattiomena, turkin jogurttia, hunajaa ja siemeniä. Sauvasekoittimella sopivaksi mössöksi kaikki vaan, päälle ripaus maca-jauhetta ja kaakaonibsejä. Juuri sopiva iltapala, pitää kurinan pois aamuun asti.

Tutustu tuotteisiin ja niiden sisältämiin aineksiin. Tein eilen inventaariota jääkaapissa, ja järkytyksekseni huomasin ostaneeni taannoin vahingossa kevyt-mehusoppaa, joka sisälsi aspartaamia. Ei näin! Viemäriin ja äkkiä. Tuotesisältöjen kanssa on oltava tarkkana!

Lopeta järjetön itseltäsi asioiden kieltäminen, sen sijaan perustele itsellesi, miksi et halua syödä sokeria tai einesruokia. Itse olen huomannut kehittäväni itselleni jonkinlaista Kellopeli appelsiini-elokuvasta tuttua suhtautumista entistä intohimoani kohtaan - pelkkä ajatus hirveästä karkkimätöstä saa voimaan pahoin ja ihon kutisemaan.

Kaiken tämän jälkeen, ole kuitenkin itsellesi armelias. Jos tilanne niin vaatii, vetäise majoneesipizza naamaan kävellessäsi hoippuen kotia kohti puoli viideltä aamulla. Lepäile seuraava päivä, syö sipsiä jos siltä tuntuu, nuku. Retkahdus, pari tai kolme ei tuhoa mitään. Kun keskimääräisesti pitää huolen ravinnon laadusta ja liikkuu riittävästi, jää myös elämiselle tilaa. Itselläni iski vähän aikaa sitten illalla kauhea nälkä, enkä todellakaan jaksanut alkaa ruoanlaittohommiin. Siispä kipaisin lähimmältä grilliltä kunnon rasva-hiilaripommin, jonka nautin suurella ruokahalulla. Eikä ole harmittanut ihan pätkääkään.

Säilytä aina mielekkyys tekemisissäsi. Jätä välillä treenit väliin, mene kavereiden kanssa juoruamaan ja tuhoamaan iso kasa ranskalaisia.

"Ota rennosti, ja olet virtuoosi!"

-Annapurna

-32°C

2010-01-08T08:52:00.001-08:00

Sole poka mikhän.

Syökää d-vitamiinia. Laittakaa tarpeeksi vaatetta. Kyllä se toukokuu sieltä tulee.

-Annapurna

Rasvaisia juttuja

2010-01-07T05:28:00.001-08:00

Tein eilen taas taustatyötä massiivista kouluprojektiani varten, jonka yhteydessä törmäsin tällaiseen. Kyseessä on siis Zeitgeist.fi-foorumilla käyty keskustelu rasvasta ja keinotekoisista lisäaineista ja ylipäätään tästä koko ilmiöstä, että viimeisten vuosikymmenten ajan viralliset tahot ovat suositelleet light-tuotteiden käyttämistä, ja yhtäkkiä käykin ilmi, ettei ns. terveystuotteilla olekaan tieteellisesti todistettavia vaikutuksia terveyden edistämisessä. Jopa päinvastoin. Ensimmäisestä postauksesta löytyy suomennos The New York Timesissä julkaistusta jutusta, jonka voi halutessaan lukea alkuperäisessä muodossaan täältä. Tämäkin juttu on julkaistu vuonna 2002, eli ei ole kyse ihan uudesta huomiosta.

Mitä syvemmälle aiheeseen menee, sitä vähemmän voi välttyä valtaisalta turhautumiselta ja jopa vihan tunteelta. Voiton maksimisoimisella ja ihmisten terveydellä ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa, ja valitettavasti tässä tilanteessa suuret tulot vetävät pitemmän korren. Ihmiset syövät "terveystuotteita" hienoista, kiiltävistä pakkauksista, joiden markkinointiin on laitettu hirveät summat rahaa ja työtunteja. Laihtumisen nimissä ihmiset uskovat mitä vain (katsoin tänä aamuna ostos tv:ltä mainosta mahanjytkyttimestä ja olin todella huolissani siitä, että tätäkin tuotetta oikeasti myydään!), sitten syödään light-levitettä, joka todellisuudessa pitää sisällään lähinnä sokeria ja eri E-yhdistelmiä, ja väestön ikääntyessä lääkärijonot kasvavat, elintasosairauksia hoitaviin lääkkeisiin upotetaan käsittämättömät määrät rahaa, ja piiri pieni pyörii.

Huomasin eilen viimeistään tämän elämäntaparemonttiprojektin karanneen käsistä. Kyseessä ei ole enää vain johonkin hemmetin mekkoon mahtuminen. Luin eilen vähän faktaa sokereista ja siitä, mitä ne meidän elimistöissämme touhuavat. Mitä enemmän tiedän asioita kiiltävien pakkausten takaa, sitä vähemmän haluan niihin koskea. Tämä toimii paljon paremmin kuin mikään pakotettu karkkilakko ikinä. Niinpä päätin aloittaa aluksi viikon mittaisen kokeilun, jossa yritän parhaani mukaan vältellä sokeria. Hyvä on, melkein kaikessa on sokeria, mutta yritän kiertää kaikista selvimmät tapaukset. Minä haluan olla terve ja hyvinvoiva vielä pitkän ajan kuluttua. Jos siinä sivussa karisee pari kiloa, hyvä niin.

Jussi Riekki on perehtynyt näihin asioihin jo vähän pidemmän aikaa. Oikeastaan häntä minun kuuluu kiittää koko "heräämisestä". Hänen blogiinsa suosittelen tutustumaan, jos oma hyvinvointi kiinnostaa.

Ja loppuun vielä antikliimaksi: kun kaikki tämä vaatii niin paljon käsittämistä ja jäsentämistä. Ei kuitenkaan haluaisi sokeasti uskoa mihinkään, ja maallikkona on vaikea erottaa tieteellisiä tutkimuksia "tieteellisistä" tutkimuksista. Oma ymmärrykseni on kuitenkin hyvin rajallinen, ja perustuu ennen kaikkea vanhaan kunnon mutuun. Joka tapauksessa olen hylännyt kevytmaidon turhakkeena, ja tälläkin hetkellä juon surutta täysmaitoa. Apua, siinä on sentään kokonaista 3,5% rasvaa! Mitenhän on, näenkö huomisen?! Hieno blogimerkintä aiheeseen liittyen löytyy tästä. Kirjoittajaansa, Christer Sundqvist Paraista siteeraten:

"Nahkurin orsilla tavataan Kansanterveyslaitos! Jos käy niin, että rasvanpitävästi pystytään osoittamaan, että vähärasvaisen maidon juontiin yllyttäminen kurjisti kansanterveyttämme, sitten tiedätte kuka heittäytyy tosi hankalaksi!"

I rest my case.

-Annapurna

P.s. Luin tarkemmin yllä siteeraamaani Veteraaniurheilija-blogia. Ei voi kuin hattua nostaa, melkoisen työn on herra tehnyt. Sinne vain penkomaan, oma vapaapäiväni hujahti ihan hetkessä lukiessa, nuuhkiessa ja ihmetellessä.

Haamuläskiällötys

2010-01-06T03:56:00.000-08:00

Olen viime päivinä vähän nikotellut sitä, miten tuli mäskättyä jouluna. On ollut ihan valtava ja pursuileva olo. Eilen illalla tuntui ällöttävältä laittaa nukkumaan kyljellään, kun tuntui, että voisin kaapata mahani kainalooni.

Jossain vaiheessa koin kuitenkin ihmeen, kun halusin maksimoida kurjuuden vyötärön läskimakkaraa puristamalla - entinen lempiharrastukseni. Ja mitä ihmettä! Tyhjää haroivat sormet. Tämä hämmensi suuresti, sillä kolme sekuntia sitten kuulin läskien litisevät toisiaan vasten. Ja nyt siinä ei ole mitään.

Ihmiset, joilta on amputoitu raajoja, kertovat särystä kohdassa, jossa ei enää kuuluisi särkyä olla, eli ns. haamusärystä. Onko tässä siis kyse menneiden läskien kummittelusta?

Ajatus hämmensi minua vielä aamun tultua, joten uskaltauduin vaa'alle. Silmät kiinni. Oma arvioni oli, että joulun aikana olisi tullut kahdesta kolmeen kiloa.

Avaan silmäni.

Tismalleen samat luvut, kuin aatonaattona.

Nyt istun tässä aivan pökertyneenä. Toisaalta helpottuneena, onnellisena ja tyytyväisenä. Yksi ilta jo mielessäni itkeskelin projektin epäonnistumista, kun jouluna muka lihoin takaisin vanhoihin mittoihin. Että en ikinä ehdi mahtua siihen kirottuun mekkoon 26.5. mennessä. Harkitsin mekon köyttämistä uuden vuoden rakettiin, ja tänne kirjoittaisin että "hyvät naiset ja herrat, sattui sellainen pikkupikku vahinko..."

Mutta ajatelkaa nyt, miten siistiä! Söin jouluna niin paljon kaikkea mahdollista mitä ikinä vain mieli teki, ja vaikkei mieli tehnytkään, ja ihan koko ajan, yötäpäivää, tempaisin parit tukevat kännit, joiden jälkeen piti hoippua grillin kautta kotiin. Ja aamulla sai dipata jämäsipsejä jämädippeihin siten, ettei koko sipsiä näkynyt sieltä mäskin alta. Ja sitten vain palaan siihen, mihin jäin. Jatkan spelttipuuron keittelyä ja nyrkkeilysäkkien kurittamista. HIIT meni tänä aamuna jo maanantaita kevyemmin.

Se täytyy muuten sanoa, että kun olen näinä parina viikkona mättänyt enemmän valkoista sokeria, venhäjauhoja ja suolaa kuin koko syksyn aikana, niin on alkanut paikat kutista. Koko ajan kutisee joku paikka, varsinkin tuolta vyötärön seudulta. Sisko valitteli samaa. Lisäksi on jotenkin utuinen olo päässä, ei oikein ajatus kulje (senkään vertaa). Täytyypä tarkkailla mitä tapahtuu, kun konvehdit jäävät pois ruokavaliosta.

Hoksasin vasta äsken, että tänäänhän se on se päivä, kun joulukuusi viedään pois, pois, pois. Onneksi hoksasin asian kotona enkä kaupan ovella. Olin suunnitellut meneväni potkimaan tänään, mutta kun asiat saivat tällaisen kertakaikkisen valitettavan käänteen, ja kun on kämppäkin siistinä ja jääkaappi pullollaan ruokaa, jää minulle raskaaksi taakaksi tänään vain löhöillä, lukea, ehkä joogata välistä, ja ottaa ihan iisisti.

Ha ha! Laihduttaminen on ihanaa!

-Annapurna

P.s. Lehtimyyjä sai ennen joulua huijattua minut tilaamaan Fit-lehden, kun tilaajalahjaksi sai sellaisen piikkimaton, millainen pitää nyt olla, että on ajassa kiinni. Sitäpaitsi Fit - eli entistä Fitnessiä - tilasin joskus, ja se on mahdollisesti lempparini alan lehdistä. Ja oli halapaa kuin makkara. Odotan jo ihan tohkeissani luukun kolahtamista.

Ja neljäntenä päivänä...

2010-01-04T04:30:00.001-08:00

...hän nousi karkkipaperikääreiden, tyhjien grilliruokapakkausten ja kuiviin imettyjen viinitonkkien seasta, repäisi hapuilevin sormin päähänsä liimautuneen tonttulakin päästänsä, hieraisi suojalasien sangoista syntyneitä painaumia kasvoissaan, pesi sinipunan hampaistaan ja huuliltaan, ja tyhjensi kuntopyörän vaatteista ja asettui huojuen sen istuimelle.

Ja katso: voimaannuttava musiikki purkautui hänen korviinsa Joulupukin tuomista kuulokkeista. Kuntopyörä nitkahti liikkeelle. Basso meni luihin ja ytimiin. Veri purskahti liikkeelle suonissa.

Seitsemäntenä minuuttina hän kaatui sohvalle värisevänä, tutisevana, vinkuvana hikisenä sikana. Kuin varjo oli hän tuosta syksyisestä ilmestyksestä, joka suoritti aamuisen HIIT-treenin kolmeentoista minuuttiin asti samalla vaivalla kuin hän keitti aamuisen speltti-puuronsa. Nyt eivät kantaneet jalat, keuhkot kieltäytyivät hengittämästä.

Hän ei voinut kuin ihmetellä, kuinka nopeasti kaikki se tapahtui. Takana oli vain kolme viikkoa täydellistä laiminlyöntiä, ja seitsemän minuutin HIIT-treenin jälkeen reisilihakset kouristelivat kuin kuolemaa tehden.

Vaa'alla käyminen ja mekon sovittaminen saisivat jäädä väliin. Hän tiesi lannistuvansa lopputuloksesta. Eikä nyt ollut aikaa lannistumiselle. Viiden kuukauden kuluttua hänen olisi hinnalla millä hyvänsä mahduttava valmistujaismekkoonsa. Tai edes sen viereen.

Sisäinen samurai veti aseensa esiin. Avuksi hän kutsui madonreiän kautta itsensä 18-vuotiaana kamppailulajien harrastajana, joka hallitsi kaikki miekkatekniikat.

Oli aika nitistää läskit lohikäärmeet for once and for all. Oli aika toden teolla läpsiä läskiä.

-Annapurna

Konvehtirekan paluu

2009-12-29T04:04:00.000-08:00

Voihan Jeesus (vuodenaikaan sopivasti) että tuli muuten lunastettua kaikki lupaukset ja ahmittua kuin sika halki joulunpyhien. Kävin ehkä kahdesti kävelemässä, aina vain palatakseni sohvalle pyjamahousuissa konvehtirasioiden ääreen. En muuten todellakaan ole menossa vaa'alle ennen helmikuuta.

Minut huijattiin eilen mukaan alennusmyynteihin. Vähän arvelutti tuollainen. Seura oli kuitenkin hyvää, ja porukalla farkunreunojen yli pursuavalle röllykälle oli hyvä huutonauraa. Yksin olisi varmaan tullut itku. Tein kuitenkin siinä mielessä historiaa, että löysin jotain ostettavaa vaatekaupoista. Osa oli jopa alennuksessa!

Sattui myös asia, josta en ole vielä aivan päättänyt, mitä mieltä siitä olen. KappAhlissa näin farkut, joissa oli napin ja vetuketjun sijasta kuminauhavyötärö. Olin juuri mielessäni tuumaillut, että sinä päivänä kun joutuu tuollaiset ostamaan, saa minua ampua päähän. Kunnes kaveri osoitti samaisia farkkuja ja sanoi hänellä olevan päällään juuri tuollaiset. Ja oikein hyvältä näytti. Epäuskosta pökerryksissä päädyin itsekin sovittamaan mokomia, ja rakastuin täysin. Varsinkin, kun koon 40 sijasta piti ottaa 38. Joku muotitietoisempi olisi tiennyt kyseessä olleen farkkuleggingsit. Mistä noista tietää. Mutta että tämäkin päivä koitti. Älkää kertoko kenellekään.

Eilen piti paeta takaisin Ouluun vierottautumaan äidin jääkaapista. Ja jos vaikka saisi vahingossa opinnäytetyötäkin jatkettua. Ja nukuttua ilman että herää aamulla, kun koiranpentu tulee nuolemaan naamaa. Mikä ei toisaalta ole mikään maailman ikävin herätys, mutta minä satun pitämään nukkumisesta.

Kolmen kuukauden päästä pitäisi muuten palauttaa opinnäytetyö. Todella siistiä. Aineistot kuitenkin unohdin Kemiin, ja yhdestä kassista löytyi konvehtirasia. Että ihan nappiinhan se meni sitten tämäkin suunnitelma.

-Annapurna

Joulun ihmeitä

2009-12-22T04:37:00.000-08:00

Heti ensiksi täytyy mainostaa: katsokaa, millaista tunnustusta sain toveriltani, Lauralta!

Anna tämä tunnustus kaikille blogeille,
joille haluat toivottaa joulumieltä
sekä hyvää joulua.

1. Tunnustuksen saaneet saavat laittaa kuvan blogeihinsa.

2. Linkitä blogiin, jonka pitäjältä sait tunnustuksen.

3. Nimeä haluamasi blogit, joille haluat antaa tunnustuksen ja linkitä heidän bloginsa.

4. Jätä viesti heidän blogeihinsa, jotta he tietävät nimeämisestä.

Apua. Tämä on tosi vaikea tehtävä, koska olen viime aikoina lukenut kauhean laiskasti blogeja. Pari kuitenkin tulee äkkiseltään mieleen:

1. The Niiskunaiivi. Viihdyttävä, osuva ja parhaimmillaan räät nenästä tyrskäyttävää luettavaa.
2. Kunnian kultaama. Koska Sanna ei pidä joulua ihan minään.
3. Sagan blogi. Ihana nainen, ihania juttuja. Lämmin mieli tulee hänen blogistaan, ja eikös se ole aika jouluhenkistä...?

Ja sitten, kuulkaas! Tänään tapahtui varsinainen joulun ihme. Nimittäin naisen voitto suklaasta, katsokaa nyt!

HAHAA! Siinä se on, valmis palanen raakasuklaata! In my face! Pitäisi melkein saada joku älytön .gif-animaatio tuohon vilkuttamaan ilotulituksia ja kimaltelevia hello kittyjä. Sulatin koko homman vielä eilen illalla, valutin laakeaan astiaan ja laitoin yöksi jääkaappiin. Aamulla otin sen pöydälle, ja muutaman tunnin kuluttua ihan vaan härskisti käsipelillä pyörittelin palleroita. Muutamaan vielä löin päälle tänään eräästä kreikkalaishenkisestä kaupastani ostamia mantelisuklaita.

Ja oli muuten oikeasti kertakaikkiaan bileet kielellä. Kaiken tämän vaivan arvoista? Kyllä!

No niin, ystävät hyvät. Sitten vielä lyön kamat kasaan ja lähden täältä kaupungin huiskeesta nautiskelemaan Lapin rauhasta toviksi. Olen aivan irrota liitoksistani, kun on niin mahtavaa nähdä kaikkia lukioaikain tyyppejä pitkästä aikaa. Viime kerralla jokaisen kanssa piti erikseen ottaa jälleennäkemisen riemusta shotti, mikä käsikirjoitti loppuillan kulun hyvin vahvasti.

Tätä myöten Smack the fatso hiljenee hetkeksi keskittymän rankanlaiseen ylensyöntiin ja muihin ylilyönteihin elämän jokaisella osa-alueella. Täytyyhän ensi vuodellekin riittää tekemistä!

Syökää, ihmiset, syökää! Kyllä ne pyjaman nyörit sinkuvat! Ensi vuonna ehtii taas treenata ja syödä linssikeittoa, mutta nyt muuten syyään!

-Joulupurna

Annapurna's chocolate factory

2009-12-21T05:49:00.001-08:00

Hip hurraa, rakkaat lukijat! Tulin juuri viimeisten jouluostosten kanssa lumipyrystä, ja nyt kun olen saanut lämmintä päälle ja Ella Fitzgeraldin joululaulut soimaan, on aika toteuttaa lupaukset.

Seuraa siis kädestä pitäen-ohjeet raakasuklaan valmistamiseen! Olkoon tämä vaikka joululahjani teille, ja kiitos siitä, että tämän kuun alussa vanha lukijaennätys (154 lukijaa päivässä) ylittyi - 157 lukijaa päivässä! Töttö-vitun-röö!

Sillä aikaa kun teen valmisteluja, voitte tutustua raakaan faktaan tässä raakasuklaa.fi-sivustolta poimimassani pläjäyksessä:

"Kaakaopavuissa on enemmän antioksidantteja kuin punaviinissä, mustikoissa, acai-marjoissa ja granaattiomenissa yhteensä. Raakakaakao sisältää 367% enemmän antioksidantteja kuin kypsennetty kaakao ja 723% enemmän kuin normaali tumma suklaa. Lisäksi pavussa on runsaast ihmiselle tärkeitä mineraaleja kuten magnesiumia, rautaa, kromia, mangaania, sinkkiä, kuparia, C-vitamiinia sekä proteiineja."

Ettäpä sellaista! Joten eiköhän aloiteta.

ANNAPURNA-TÄDIN TIE ONNEEN a.k.a. raakasuklaa-resepti

Nää tarvittet:

(Kuvassa seesaminsiemeniä, ei pellavansiemeniä, kuten olen houruissani kirjoittanut.)

3 dl kylmäpuristettua kookosrasvaa
1 dl kaakaovoita
1 dl kaakao-nibsejä
1 dl goji-marjoja
1 rkl maca-jauhetta
1/2 dl seesaminsiemeniä
2 rkl kotimaista luomuhunajaa
veitsenterällinen (puhdistamatonta) merisuolaa
hyppysellinen chiliä

+Valuta hanasta tuhattamiljoonaa niin kuumaa vettä, ettei kävisi mielessäkään laittaa kättä sekaan. Täytä kiva astia kuumalla vedellä. Astian on hyvä olla lämmin tulevaisuutta varten. Jätä se omiin oloihinsa hetkeksi.

+Ota kaakaovoi. Kaakaovoi on kovettuneena tositosi kovaa, ja se sulaa maailman hitaimmin. Todennäköistä on, että Suomessa on trooppinen ilmasto, ennen kuin kaakaovoisi on sulanut. Niinpä suosittelen lämpimästi raastamaan voin ennen jatkotoimenpiteitä.

+Kun raastin on laulanut, puolet kynsistäsi ovat verillä ja sormet ällörasvassa (en pidä raastimista), palaa tiskialtaassa odottavan, valitsemasi astian luo. Kaada siinä lillutteleva kuuma vesi viemäriin. Valmista kuumavesihaude.

Siellä sitä sitten tyytyväisinä kaakaovoina purjehditaan menemään. Että I am sailing.

Kun kaakaovoi alkaa näyttää sulamisen merkkejä, lähetä kookosöljylle kutsu bileisiin. Koska kaksin aina kaunihimpi.

Rock the boat, don't rock the boat baby, rock the boat, don't tip the boat over!

Kun siellä alkaa olla valmista, eli ollaan ihan sulaa vahaa kaikesta tästä kuumuudesta, nosta vene vesiltä. On aika viedä nämä tanssit uudelle tasolle!

Everybody's here, come on, let's go!

Sekoita kaikki ainekset keskenään. Sekosekoseko!

Kun ainekset on sekoitettu, ala etsiä sauvasekoittimen sitä osaa, jonka voi laittaa tiskikoneeseen. Katso tiskikoneeseen, kaappeihin, laatikoihin, tiskipöydältä, jääkaapista, pakkasesta, mikrosta, uunista. Raavi päätäsi ja tunne sykkeen nousevan. Katso em. paikoista uudelleen. Toista vielä kerran. Raivoa, kiroile ääneen. Potkaise kaapin ovea huomattavalla voimalla. Kiroile vielä kovempaa. Harkitse jo lähteväsi etsimään sitä vitun saatanan kapulaa olohuoneesta ja makuuhuoneesta. Hengittele syvään. Ärsyynny ihan sairaan paljon taustalla kolmatta tuntia soivasta joululaululevystä. Suunnittele kauppaanlähtöä - täytyy olla helpompikin tapa saada suklaata, hitto soikoon!

Katso vielä kerran tiskikoneeseen. Kiinnitä vähin äänin tiskikoneesta löytynyt osa sauvasekoittimeen. Kuvittele olevasi ovela, ja ala sekoitella suklaata alkuperäisessä astiassa. Opi, miksi sauvasekoittimen mukana tuli korkea ja kapea astia. Vaihda paita. Soseuta ainekset keskenään. Tarkista maku. Tämän reseptin mukaan syntyy melko mietoa suklaata. Jos haluat siitä makeampaa, lisää hunajaa tai jos olet seikkailutuulella, lorauta sekaan vaahterasiirappia.

No, nyt pitäisi olla suklaata! Mikä meillä on meininki?

...

Siis kertakaikkiaan aistikasta. Tulee vähän mieleen toissajoulu ja neljän päivän vatsatauti. Harkitse vakavasti kauppaan menemistä. Huokaise masentuneesti, raivaa pakastimeen tilaa toissavuotisten piparkakkutaikinoiden, kuivien pullien ja jos olet käärmeenomistaja kuten minä, kuolleiden hiirien sekaan. Aseta luomus pakkaseen. Jos olet tupakoitsija, käy polttamassa ketjuun monta tupakkaa. Jos olet allekirjoittaneen kaltainen hippi ja sitä mieltä, että tupakointi on ihan, niinku, tosi tyhmää, tuhoaa niinku sademetsii ja kaikkee sellast, istu alas ja yritä unohtaa juuri kokemasi traumaattinen nöyryytys. Odota kaikessa rauhassa.

Noin vartissa seoksesi on jämähtänyt mukavasti. Nosta astia pöydälle. Odota hetki lisää. Miksi? Sillä viime kerralla kamppailin täydellisen koostumisen kanssa itku silmässä. Päälle pyrkii koko ajan nousemaan rasvakerros, mikä minusta ainakin on kertakaikkiaan ällöttävää. Kun jämähtäneen seoksen antaa sulaa rauhassa keittiön pöydällä, saavuttaa se jossain vaiheessa optimaalisen lämpötilan.

Jos kämppäsi on tosi kylmä, kuten minulla nyt näyttäisi olevan, ei massa vain ota asettuakseen. Tässä tuleekin haaste sinulle: saata massa sopivan jähmeään muotoon, missä kumpikaan rasva ei ole liian juoksevassa tilassa. Täydellinen massa on vähän kuin hetken pöydällä viivähtänyt jäätelö. Itse vein juuri astian vessaan ja laitoin lattialämmityksen kutoselle. Ehkä se siitä.

Sekoita massa tasaiseksi ja annostele esimerkiksi söpöön jääpalamuottiin, tyhjään joulukalenteriin kun olet kuitenkin syönyt sen jo tyhjäksi, tai vaikkapa vedellä täytettävän kaulimen tai kahvinkeittimen sisään, jos olet huumorihenkilöitä.

Säilitys jääkaapissa.

JA VOI HELVETTI ETTÄ ON HYVVÄÄ, HELEPPOA JA TERVEELLISTÄ!!!

-Annapurna

Puolitosita tuntia myöhemmin:

NYT KYRVÄHTÄÄ HERMO, VOIN KERTOA!!!

Olettekos te koskaan joutuneet raakasuklaan rankanlaisen vittuilun kohteeksi? No minäpä olen! Antakaas kun kerron.

Käytin koko kaaosmössön nopeasti vesihauteessa niin että se suli vähän ja ängin nopeasti jääpalamuottiin, sujautin muotin jääkaappiin, löin oven kiinni ja lähdin mätkimään säkkejä viimeistä kertaa tälle vuodelle.

Ja kun tulen takaisin, voi veljet. Keittiön pöydällä, siihen mihin minä sen jätin, on kulho, jonka pohjalle jäi jämät raakasuklaasta. Ne, jotka eivät mahtuneet muottiin, ja joille ajattelin näyttää närhen munat myöhemmin. Ja tunnin aikana massa oli pehmentynyt sen verran, että kyseessä oli - kyllä - täydellinen koostumus! Kävin kurkkaamassa jääkaappiin. Muoteissa oli räkäisen näköisiä kökköjä, joiden pintaan oli noussut rasvakerros.

Aaaaaaaaaaaargh. Jos olisin jättänyt koko paskan tunniksi pöydälle, olisin voinut lappaa muotteihin täydellistä raakasuklaata, ja nyt nauttia työni tuloksesta. Niin ei! Helvetti soikoon! Tällaista minulla nyt on kulhollinen:

En jaksa enää edes kunnon kameralla ottaa, ei se siitä kummoisemmaksi muutu.

Ja tällainen on henkilökohtainen joulumieleni tällä hetkellä:

TIP TAP TIP TAP TIPE TIPEEEAAAARRGHHH!!!

...Miten niin otan liian raskaasti tämän asian...? Jos minä jotakin otan, niin glögiä nyt, punaviinillä, kiitos!

Enemmän kuin vatsantäytettä

2009-12-21T00:11:00.000-08:00

Järjetön ajatus on sellainen, että joskus sitä on syönyt jotain vain, koska kuulemma ihmisen täytyy syödä. On kieltänyt itseltään kaikenlaista, muun muassa aamiaisen, että pysyisi laihana. Ruoka oli jokin välttämätön paha. Ja sitten samalla veteli purkista pilleriä mahaan ja ihmetteli, miksi on jatkuvasti hemoglobiini reippaasti alle 120, eikä pääse luovuttamaan verta. Huimaa vaan ja palelee ja on heikko olo.

Oi jos ajassa taaksepäin pääsisin, niin itseäni korvilleni vetelisin.

Kun ruoka on sellainen asia, että sen kanssa ei saatana sentään leikitä! Ruoka ei ole luotu meidän kiusaksemme. Ihan kukaan ei liho sen takia, että syö hyvin, terveellisesti ja monipuolisesti. Ei auta ihan mitään, jos ensin ollaan koko päivä syömättä, ja sitten vetäistään kurnivaan mahaan kourallinen sipsejä kaljan kanssa, sinne iltapäiväisen puudelinus - - - anteeksi, nuudelipussin viereen. Ei todellakaan näin! Laihoja ehkä ollaan, mutta entäpäs terveitä? Terveitä ehkä ollaan nyt, mutta mitenpäs pitkällä aikavälillä?

Teen koulutyönä laajahkoa juttua, jossa perehdyn juuri tähän dilemmaan: miten hitossa meidän oikein kuuluisi elää, että olisimme terveitä, normaalipainoisia ja pitkäikäisiä? Tähän asti olen saanut selville, että viime vuonna rapakon takana vaikuttava tutkija Paul Maranz kollegoineen vaatii virallisilta tahoilta perusteellisempaa tutkimusta meitä kaikkia jo peruskoulussa terkkarin seinällä tuijotelleesta ravintopyramidista. Vähärasvainen ruokavalio, joka on pyramidin yksi keskeisimmistä ajatuksista, on saanut meidät himoitsemaan hiilihydraatteja, jotka tähän asti ovat toimineet pyramidin kivijalkana. Ja kas kummaa, läskiä kansaa olemme me, valkolaiset. Jossain näin tutkimuksen (en löytänyt sitä tähän hätään) jossa osoitettiin aspartaamin (makeutusaine sokerittomien tuotteiden takana, hermomyrkky) yleistymisen yhteys liikalihavuuden kasvuun. Tämä on täysin epätieteellinen teesi ja omaa päättelyäni, mutta rasvaton ruokavalio + aspartaamin vaikutus pienissä aivoissamme = läskiä, sairasta, henkisesti ja fyysisesti pahoinvoivaa kansaa.

Kakkostyypin diabetes lapsilla oli vielä kaksikymmentä vuotta sitten sula mahdottomuus. Nyt se on arkipäivää. Lisäksi näin (taas kerran) jossain tutkimustuloksen, joka osoitti täysmaitoa juovien lapsien olevan rasvatonta maitoa juovia jollain tapaa terveempiä. En muista, mihin tämä liittyi. Että näinkin tieteellisellä pohjalla liikutaan. Voi olla, että kaikki juuri selittämäni on täysin tuulesta temmattua, mutta minusta tuo vaikuttaa jotenkin... järkevältä.

Mutta sitten vielä hiilihydraateista. On olemassa kaiken maailman Atkinsit ja Heikkilät, jotka varmaan saisivat slaagin tämän aamun aamupalastani:

Täysjyväspeltti-goji-marjapuuro

+Keittämiseen (luomu) kevytmaitoa sellaiset kolme-neljä desiä, kuka näitä mittoo
+Sopivasti täysjyväspelttihiutaleita
+pellavansiemeniä
+kookosöljyä
+goji-marjoja
+ripaus (puhdistamatonta) merisuolaa
+lisukkeena Riitan Herkku tyrni-appelsiinikeittoa

Ihan piti lattiaa läpsytellä jaloilla, kun tuota söi! Ihan mahtavaa mättöä. Itse kokeilin aikani hiilihydraattien rajua vähennystä, mutta blaaaa. Ei ollut minun juttu ihan yhtään. Noudatin sitä varmaan liian vähän aikaa, mutta kun olen palauttanut puuron päivärytmiini, olen huomannut jaksavani treenata paremmin. Pastaa tai riisiä tai valkoista leipää en syö edelleenkään.

Tuosta suolasta muuten täytyy mainita sellainen juttu, että siirryttyäni nelisen kuukautta sitten yksinomaan sen käyttäjäksi, ei minun ole pitänyt yhden yhtä kertaa yöllä herätä oikomaan pohkeitani karjuen, tai keskeyttää treeniä saatanallisen suonenvedon takia. Ja nämä molemmat olivat todellakin arkipäivää entisessä elämässäni.

Eli mitä tästä kaikesta pitäisi päätellä? Miten meidän pitäisi syödä? Itse olen tullut siihen tulokseen, että perehdyn vähän asioihin, kokeilen eri juttuja ajan kanssa, ja se mikä tuntuu itselle passelilta, että on kirkkaat silmät, kevyt askel ja hyvä mieli, niin se saa riittää minulle. On muuten ihanaa nykyään tuo kevyt askellus. Joskus kaupungilla tuntuu aivan kuin olisi tuulta jalkojen alla, jalat nousevat ihanan kevyesti. Samoin entiset inhokkini, haara-perushypyt sujuvat ihan ongelmitta. Että ehkä tässä kaikessa sittenkin on jotain järkeä?

Vielä loppuun täysin epätieteellinen pläjäys kaiken kruunuksi: jossain sanottiin ihmisen olevan ainoa eläin, joka ei ole yhteydessä vaistoihinsa. Jos on sellainen kummallinen olo jostakin asiasta, sitä ei kuunnella. Eläimet tajusivat The Tsunamin aikaan paeta vuorille, ihmiset nauttivat tyhjistä rannoista. Tai itselläni on joistain ihmisistä ollut sellainen olo alusta asti, että tähän ei pitäisi luottaa, mutta hiljaisia tunteita ei kuunnella. Hälytyskellojen sointi sekoitetaan lahjakkaasti hääkellojen kalkkeeseen. Sama pätee myös näissä terveysasioissa. Pitäisi tajuta, että jos väsyttää, on vetämätön ja huono olo ja aina vaan masentaa, turvottaa ja itkettää, ilman mitään ilmeistä syytä, pitäisi siinä tapauksessa ehkä harkita muutoksen tekemistä.

Toisaalta taas, mistä näistäkään tietää. Ei ole tapahtunut vain kerran ihmiskunnan historiassa, että perusterve, nuori urheilija kuolee syöpään. Tai kaatuu pyörällä ja leviää asfalttiin.

Oi, jos itse sen tietäisin.

-Annapurna

P.s. Tänä iltana, tai viimeistään huomenna odotettavissa: seikkaperäiset ohjeet raakasuklaan valmistamiseen, joulun kunniaksi. Stay tuned!

Joulu tulla jollottaa

2009-12-19T06:29:00.001-08:00

Tänään ne iskivät minuun.

Kaksi asiaa, jotka ovat olleet hukassa niin kauan, että vaivoin enää muistin niiden olemassaolon.

Ensimmäinen niistä oli inspiraatio. Olin harkinnut heräämistä noin puolen tunnin verran, kun yhtäkkiä taivaallinen valo sytytti lampun pääni sisässä. Sellaista häkellyttävää "palaset loksahtavat hetkessä kohdalleen"-tunnetta kokee vähän liian harvoin. Tai ehkä sen kauneus piilee juuri sen tavoittamattomuudessa. Joka tapauksessa istuin alas, laitoin Amelié-elokuvan soundtrackin huutamaan, ja annoin palaa. Sormeni löysyivät tiensä näppäimistöllä ja hiirellä kuin itsestään, ja hetkeä myöhemmin katselin luomustani sellaisella rakkaudella ja lämmöllä, mitä varmaan vastasynnyytänyt äiti kokee. Sellaista, että vau. Minä tein tuon. Ja mikä parasta, tämä inspiraation purkaus liittyi a) tulevaisuuteeni b) valmistumiseeni.

Lähes uskonnollisesta kokemuksesta havahtuneena samaan syssyyn iski vielä toinen vahva tunne, jonka olin luullut jo jääneen jonnekin lapsuuden satujouluihin. Joulumieli nimittäin tulvahti lävitseni niin että selkärangassa tutisi. Käväisin kaupungilla siskoni kanssa, ja tämän hulluuden kourissa sijoitin viimeiset roposeni hirmuisen nätteihin jouluvaloihin.

Glögit hellalle ja loppuillan voin päätä kallistellen ihailla tämän päivän tuottoisuutta. Tämä kaikki on lisäksi saanut minut unohtamaan pienen angstin siitä, etten eilen tehnyt oikeastaan muuta kuin makasin sohvalla ja ahmin torstaista jääneitä sipsejä (niitä oli kerrassaan runsain mitoin) ja pizzaa, molempia suurella antaamuksella, unohtaen kaikki "joo siis mä oon nykyään huomannu että joku kourallinen sipsejä niinku riittää aivan hyvin, sen jälkeen ei tee edes mieli!" Paskan marjat, kun ääntä kohti vaan, vaikka pahaa teki, mahassa käänsi ja henki kulki vaivalloisesti. Sipsejä! Äääärgh! Pizzaaaaargh! Koko kolmen ja puolen kuukauden edestä!

Toisaalta olen sitä mieltä, että ihmisoikeuksiin kuuluu silloin tällöin kunnon porsastelu. Ja taas toisaalta, eipä tee muuten vähään aikaan nyt mieli pizzaa tai sipsejä.

Vielä eilen aamulla vaaka kertoi mukavia: pudotusta on tapahtunut 5,6 kiloa syyskuun alusta. Sellaiset ihmiset, joita näkee pitkästä aikaa, haukkuvat terveen ja pirteän näköiseksi. Huolestuttavaa kertakaikkiaan.

Ymmärrettävistä syistä en ole tänään käynyt vaa'alla, mutta jos tässä vielä vähän ehtisi skarpata ennen joulua. Aion ottaa missioksi ennen jouluaattoa liikkua ainakin tunnin joka päivä, oli se sitten raskasta tai kevyttä, ja syödä kevyenlaisesti, että itse aattona tai joulupäivänä kiinnostaa nuo kalorit aivan herttaisen vähän.

Juomista ja siihen liittyviä juttuja olen myös ehtinyt miettiä paljon eilisen ja tämän päivän aikana, mutta säästän saarnani myöhemmäksi. Sen verran sanon vain, että tämä lakko oli ehkä yksi elämäni parhaista ideoista. Vaikea nähdä enää järkeä siinä rahan tuhlauksessa, takkijonorähinässä, suurimman osan unohtamisessa, ja aamuisessa kauhistelussa.

Mielipuolista!

-Annapurna

Jälkitauti

2009-12-18T03:28:00.000-08:00

Yläasteaikainen opettajani oli viisas mies. Hän tiesi kertoa, että kun nukkuu kengät jalassa, on aamulla pää kipeä. Hämmentyneille lapsukaisille mies lupaili, että kun olemme tarpeeksi vanhoja, me ymmärrämme.

Tänä aamuna minä ymmärrän.

-Annapurna

Talvihorros

2009-12-16T03:22:00.001-08:00

Kenties elämäni viimeinen syyslukukausi opintojen parissa on nyt lusittu.

Odotettavissa huomiseen asti:

Älkää soittako. En vastaa.

-Annapurna

Kannatti herätä!

2009-12-15T21:51:00.000-08:00

AH!

Vuoden viimeinen aikainen herätys sai minut sellaisiin mielenliikutuksiin, että päätin punnita itseni. Jo tutuksi muodostunutta mantraa hoin päässäni, että älä masennu: nyt on takana neljä rankkaa treenipäivää ilman lepoa, joten lihakset lilluvat sellaisessa nestemäärässä, että ei oikeastaan kannattaisi edes punnita. Ja tunteehan sen, kun kaikkialta kolottaa.

Vaan! Pappadapapdpapaam, tänään meni viimeinkin rikki se sitkeä viiden kilon raja. Tänä päivänä olen pudottanut painoa 5,1 kiloa syyskuun alusta lähtien. Pitkään ja sitkeästi se roikkui siinä kolmen ja puolen-reilun neljän kilon tuntumassa, vaan nyt oli aika ottaa se askel.

Jostain kuulin sellaista pikkulintujen liverrystä, ettei ole hyväksi ihmiselle saati painonhallinnalle treenata koko ajan vain naula päässä ja syödä joka päivä samalla tavalla, kun keho tottuu siihen, plus tietysti se tosiasia, että rankan treenin jälkeen lihakset joutuvat jonkinlaiseen lievään tulehdustilaan, jota sitten korjaillaan kehon nesteillä. Että parempi olisi pitää seassa kevyitä kausia, ja ruokamäärääkin vaihdella siten, että joinain päivinä paukauttaa kevyesti sen yli 2000 kilokaloria.

Ja mikäs onkaan tähän ihmiskokeeseen joulua parempi aika! Tämän viikon vielä treenailen kuin mielipuoli ma oisin, ihan vain senkin takia, että olen täysin hurahtanut tuohon nyrkkeilyn maailmaan. Eilen löysin itseltäni olkapään! Ja on ihanaa, kun painellessa alkaa mahassakin tuntua jossain tuolla peitteiden alla jotain... mitä ne ovat... lihaksia?!

Sellainen aina on minusta jotenkin järjenvastaista toimintaa, kun valitetaan että "treenaan hulluna ja vyötäröstä on lähtenyt kymmenen senttiä kahdessa viikossa, mutta paino ei putoa! Yhyy mitä teen väärin!" Ihan kuin se vaaka olisi jokin kaikkivaltias ylijumala, hoosianna Daavidin poika. Samahan se vaikka painaa sata kiloa, mutta menee kaksi kokoa pienemmät farkut päälle, ja on huippu olo! Kansalaiset: järjen käyttö on sallittua!

Mutta sanokaa minun sanoneen, ensi viikolla pyyhällän Lappiin väljemmille vesille lapsuuden huudeille. Sielläpä sitä sitten kiskaistaan pyjamahousut kainaloihin asti, syödään niin paljon että pahaa tekee, sivussa käydään ehkä vähän kinkunsulattelukävelyillä, mutta tiedossa on 100% laiskottelua aina Tapsan tansseihin asti. Niin ja tokihan kuusen hakeminenkin on miehistä työtä, josta tässä tapauksessa eräät makeat mimmit ovat suoriutuneet loistavasti kirveen ja sahan (ja laittomien räjähteiden) avulla jo kymmenkunta vuotta. (Se on sitten asia erikseen, mitä siitä kuusesta on jäljellä, kun se joka vuosi rimpuillaan siihen iänikuiseen, maailman epäkäytännöllisimpään kuusenjalkaan...) Että pokasaha soittaa ja justeeri soi, kaloreita lasketa nyt ei, hoi hoi hoi!

-Annapurna

Kesken tanssien tulivat ja meikäläisen katkolle raahasivat

2009-12-15T03:43:00.000-08:00

Torstai lähestyy kuin höyryjuna, ja voi veljet ja siskot, se saa mahani sekaisin jo nyt. Kyseessä ei ole mikä tahansa torstai, vaan se päivä, kun voin nousta kaupungintalon katolle, takoa rintaani ja huutaa megafoniin niin että pikkulinnut pyrähtävät lentoon ja jyrsijät kaikkialla kaupungissa vilahtavat koloihinsa piiloon: SIITÄPÄS SAITTE, EPÄILEVÄT TUOMAAT! MINÄ TEIN SEN! SELVISIN VOITTAJANA JUOMALAKKO-HAASTEESTA! ÄHÄHÄ! NYT! KUMARTAKAA EDESSÄNI!

Käytännössähän tämä hommahan ei mennyt ihan niin absoluuttisesti kuin alussa uhosin. Sääntöhän kuului, että kolme kertaa saa livetä säännöstä, jos tilanne sitä ehdottomasti vaatii. En kuitenkaan ole laskenut ruoan kanssa silloin tällöin nautittua viinilasia säännöstä lipeämiseksi. Kaksi kertaa voin sanoa kuluneen kolmen ja puolen kuukauden kuluessa olleeni hieman laitamyötäisessä, muutaman kerran posket punaisena, mutta ei todellakaan mitään verrattuna entiseen elämään.

Mitä tästä hulluudesta on jäänyt käteen?

-Olen todella tyytyväinen siihen, että aika oli näin pitkä. Jos lakko olisi koskenut vain esimerkiksi syyskuuta, olisin lokakuun koittaessa tempaissut ennennäkemättömät kännit, tanssinut hame korvissa Oulun pahimmassa lihatiskijuottolassa, soittanut puhelimestani läpi kaikki no-no-ihmiset, rellestänyt tilini tyhjäksi ("MINÄ MAKSHAN!"), syönyt maailman isoimman pizzan majoneesilla, triplajuustolla ja ranskalaisilla, ajellut taksilla ympäri kaupunkia, loukannut sukupuolisiveyttä julkisella paikalla ja itkenyt itseni uneen porraskäytävässä, kun avaimet ovat hukassa ja kukaan ei rakasta minua.

Sen sijaan nyt minua ei oikeastaan eden kauheasti huvita juoda. Tai siis ei huvita juoda kauheasti. Tällä hetkellä olen oppinut, että vähempikin riittää, ja sydämestäni toivon tämän opin pysyvän päässäni myös tulevissa koetoksissa.

-Selvinpäin baarissa oleminen on ollut todella herättelevä kokemus. Ihmisen käyttäytymistä on ollut hyvin mielenkiintoista seurata. Joukossa on aina muutama tyyppi, jotka systemaattisesti kiertävät pöydästä pöytään, tanssilattialla ihmisestä toiseen, ja lopulta viimeisen hitaan aikana pääsevät vaihtamaan eritteitä toisen kaltaisensa kanssa. Ja joka ilta joku kuvittelee löytäneensä elämänsä rakkauden, toisen suunnitellessa jo alibia aamuiseen livistämiseen. Now ain't that nice?

-Perustelin alkoholin poisjättämistä muunmuassa seuraavilla asioilla: a) turhia kaloreita b) todellisuuspakoa c) haetaan hyväksytystä toimia tietyllä tavalla tai sanoa tiettyjä asioita ihmisille, joille ei välttämättä tarvitsisi sanoa yhtään mitään. Kolmen ja puolen kuukauden jälkeen vastaan näihin väitteisiin: a) aivan totta b) bullshit c) bullshit. Kyllä sitä ollaan saman pään kanssa reissussa kesät, talvet, ja selitys "no kun olin hieman humalassa" on todellakin vain ja ainoastaan tekosyy omalla kohdallani. Todellisuutta voi paeta paljon paremmillakin keinoilla, ja jos jokin asia pyrkii minusta ulos, löytää se tiensä näköjään ilman avustustakin.

-Eräs Bahá'í-uskova henkilö kysyi minulta kerran perusteluja alkoholinkäytölleni. Hän tiedusteli, haenko kenties alkoholista apua olla se henkilö, joka haluaisin olla - rohkea, hauska, vapautunut, vähän flirtti, spontaani, puhelias (, maailman paras laulaja/tanssija/puhuja/vitsinkertoja). Silloin mokoma väite ärsytti, mutta nyt täytyy myöntää, että siinä saattoi olla jotain perää. Mitä jos olisikin keino olla kaikkea tätä ilman krapulaa ja morkkista? Ja ei, en puhu laittomista päihteistä.

-Seurassa juominen on todella mukavaa, saa suomalaiset ulos kuorestaan ja siivittää sellaisiin seikkailuihin, tilanteisiin ja paikkoihin, joihin ei ikimaailmassa selvinpäin tulisi ryhdyttyä.

Että ei kun pakaste täyteen jäitä, sotkut sohvan alle ja torstaita odottamaan!

-Annapurna

Eine kleine Nacht... snack

2009-12-12T03:55:00.000-08:00

Yksi hienoimmista hommista elämäntaparemontissa on ravinnon laadun huomattava paraneminen. Vaikka olen aina pitänyt ruoanlaitosta, on siihen auennut nyt aivan täysin uusia ulottuvuuksia. Siinä, missä ennen kuvitteli olevansa taloudellinen ja vahtivansa painoansa vetämällä naamaan purkkitonnikalaa ja pikanuudelia, löytyy nykyään päivästä toiseen lautaselta mitä hienompia mättöjä, kuten kuluneella viikolla tällainen möllykkä:

Savuporo-halloumi-burgeri (Kahdelle kahdeksi päiväksi, neljälle yhdeksi päiväksi tai yhdelle neljäksi päiväksi, tai huippumallille loppuvuodeksi.)

-400g jauhelihaa
-Sipuleita tarpeeksi
-Mausteita, joiden katsot sopivan jauhelihan maustamiseen
-Kananmunaa
-Halloumia
-Kylmäsavuporoa
-Vihanneksia sen verran kuin haluat
-Jälkiuunileipäpaloja
-Suolakurkku-sipuli-sekoitelmaa
-Ketsuppia
-Parhaaksi katsomaasi juustoa

Heitä pikanuudelit roskiin, älä ikinä osta uusia. Paitsi festareille, jos on pakko, ja käytössäsi on trangia. Tee jauhelihapihvit. Paista halloumit. Kasaa maailman suurein ja överein burgeri, sellainen huojuva torni. Syö ensin valtavalla himolla, hidasta kun tunnet vatsan täyttyvän, heitä lopulta haarukka ja veitsi lattialle ja taputtele mahaa tyytyväisenä huomiseen asti. Tiesittekö, että pikanuudeleissa on energiaa neljännespizzan verran, ja tarvittavia vitamiineja ja hivenaineita ehkä saman verran kuin kivessä?

Perjantai-illan pikkupikku murkinat

-Viinirypäleitä + ruohosipulituorejuustoa
-Ruisnappeja, jotka vasta kotona havaitsin olevan jotain valkosipulihöystöjuttuja, mutta hyviä ne oli silti
-Cashew- ja pistaasipähkinöitä
-Pistaasihalvaa
-Juustoja maun mukaan
-Avokado (reilu kauppa)
-Kurkkua tms. kasviksia
-Lihaa maun ja omatunnon mukaan, tässä savuporoa (koska kyseessä olen minä) ja lammasta
-Älytön jugurttimättö, jossa (eko) turkkilaista jugurttia, ruisleseitä, goji-marjoja, kaakaonibsejä, auringonkukansiemeniä, (suomalaista luomu) hunajaa.

Siitä vaan sitten mättämään ruisnappien päälle pöydän antimia, ja kohta taas ihmetellään kun on niin ähkyssä että hengittäminen sattuu. Sanoisin tämän olevan melkosen paljon parempi vaihtoehto evääksi leffaillalle, kuin pussitolkulla sipsejä, karkkia, jäätelöä, keksejä, jne jne... Kaikki tämä, ja zero morkkista!

Ja tästä päästäänkin asiaan, jota olen miettinyt aika paljon kuluneen viikon aikana, oltuani yksi niistä, jotka sattuivat katsomaan A-studion jutun tehotuotetusta lihasta. En ota enempää kantaa esitettyyn videokuvaan tai ohjelman henkilöiden mielipiteisiin, mutta ohjelma on synnyttänyt paljon keskustelua luomun kalliudesta, ja erityisesti opiskelijat purnaavat, ettei ole varaa olla eettinen.

Samat opiskelijat, joilla kuitenkin on varaa käydä siirtämässä viikonlopun aikana puolensataa euroa paikallisten juottoloiden kassoihin.

Itsekin olen tähän sortunut, mutta nyt olen alkanut ajatella asiaa toden teolla. Alkoholin huomattava vähentäminen on antanut minulle mahdollisuuden sijoittaa itseeni sijoittamalla parempilaatuiseen ravintoon. Totta ihmeessä luomu on kallista, kun eläimistä pidetään hyvää huolta. Vihanneksissa ei käytetä jäätäviä tuholaismyrkkyjä. Siinähän se koko pointti onkin. Halvalla saa halpaa. Henkilökohtaisesti maksan itse mieluummin kalliimman hinnan, tietäen, ettei eläin ole viettänyt surkeaa elämäänsä sellaisilla oloissa, jotka nähdessään ihminen haluaa kääntää katseensa, eikä syömäni vihannekset hiljalleen myrkytä elimistöäni. Kyse ei ole enää ainoastaan eläinten kohtelusta, vaan myös siitä, mitä kaikkea me tietämättä syömme, kun tyytyväisenä mätämme kitaan halpaa jauhelihaa.

Tämä on hankala aihe, josta on vaikea esittää kärkeviä mielipiteitä, kun on niin paljon asioita, joita pitäisi ottaa huomioon. Soija lennätetään meille tuhansien kilometrien takaa, ja onko se nyt sitten eettistä? Lisäksi yksi sanoo yhtä ja toinen toista, joten on lähes mahdotonta tietää, mikä on totta. Jokunen vuosi sitten nousi jotain hälyä reilusta kaupasta, että onko sekään nyt sitten sanojensa mittaista toimintaa. Hulluksihan tässä tulee!

Lisäksi varsinkin täällä pohjoisemmassa luomu- ja lähiruoan löytämiseen täytyy oikeasti nähdä vaivaa. Olen etsinyt koko viikon, ja toistaiseksi sitä on löytynyt kahdesta kaupasta. (Raksilan Citymarketin lihatiskiltä ja Limingantullin Makkarakaupassa kuulemma silloin tällöin on saatavilla luomua. Tämä tiedoksi oululaisille.)

Poroissa on se hyvä puoli, että stressaantuneen eläimen lihaa ei voi syödä. Porot saavat jallailla koko elämänsä tyytyväisinä metsissä. Toki kylmäsavuporo maksaakin sitten viitisen euroa sadalta grammalta, mutta puoli litraa siideriä maksaa saman verran.

Se on valintojen maailma.

-Annapurna

Yöllisiä yllätyksiä

2009-12-07T18:51:00.000-08:00

Minun olisi pitänyt olla nukkumassa jo miljoona tuntia sitten, mutta yksi paheistani (tai siis ainoa paheeni, koska muutoin olen täydellinen, tietysti) on yökukkuminen niinä iltoina/öinä, kun vastassa on vapaapäivä. Hyvät tarkoitukset menevät kerta toisensa jälkeen hukkaan, kun jokin asia alkaa kiinnostaa tavattoman paljon, ja hups, sitten ollaankin jo pikkutunneilla. Tämä siis on eri asia kuin unettomuus, tämä on ihan rehellistä valvomista.

Tällä kertaa valvottaja oli hirmuisen, raivovimmaisen rästikoulutyöpinon selvittämisen jälkeen vaatekaappini sisältö ja se, mitä sinne kuuluu. Sovittelin taas läpi jotain vaatteita, jotka ovat vuosia maanneet ö-hyllyllä, röykkiöiden alle haututuneena. Ne ovat niitä sellaisia vaatteita, jotka on aina pitänyt viedä kirpputorille tai Pelastusarmeijan pataan, mutta jotenkin ne vain yhä ovat siellä.

Yksi niistä on skottiruutuinen rokkimekko, jonka ostin lukiossa kirpputorilta kahdella eurolla. Se ei muistaakseni edes silloin aina mahtunut minulle, mutta yllettyäni baari-ikään, oli se sitäkin ahkerammassa käytössä. Nyt pari vuotta olen lähinnä haikeudella ja katkeruudella pakannut sen mukaani muutosta toiseen, vaatekaapista toiseen - jos vaikka tuleva tyttöni jonain päivänä haluaisi sen, se on kuitenkin melko komea pukine...

Taas kerran henkiseen pettymykseen itseäni valmentaen ja edellisen sovituskerran tragikoomisuus mielessäni ajattelin kuitenkin katsoa, mitä mekolle kuuluu.

Ja sille kuului tätä:

(Yritin poseerata naisellisesti, älkää naurako!)

Tämä alkaa olla niin järjetöntä, että kohta saattaa päästä itku. Että tässä sitä nyt sitten todellakin taas ollaan, se lukioaikainen rokkimekko päällä. Kyllähän se vielä melkoisen makkarankuori on, ei siinä voi julkisesti liikkua, mutta kuitenkin - se mahtuu!

Samassa kuvassa muuten myös se aiemmin meuhkaamani kynähame. En voinut ottaa kokovartalokuvaa, koska joku olisi varmasti lähettänyt Green Peacen etsimään asunnostani kauan sitten sukupuuttoon kuolleita lajeja.

Jos tämä on mahdollista raakasuklaan mussuttamisella ja kahdella lämpimällä aterialla päivässä, ei voi kuin sanoa: minä rakastan laihduttamista!

-Annapurna

Palautumista

2009-12-07T08:19:00.001-08:00

No menihän se ihan hupellukseksi koko reissu, onhan se selvää, kun päähenkilönä olen minä. En kuitenkaan edellisten reissujen tapaan lyönyt ihan läskiksi koko viikkoa, osasin tehdä muutamia fiksuja valintoja. Ja sitten vähemmän fiksuja valintoja. Ja sitten niitä, joiden fiksuudesta en ole vielä aivan täysin perillä, mutta joiden pohtiminen vaati seurakseen muutaman lasillisen viiniä Kallion yössä.

Olen sitä mieltä, että ihmisen täytyy välillä mennä välillä ihan totaalisen metsään ja hukkaan, jotta voi taas löytää itsensä ja - jos ei nyt mielenrauhaa, niin ainakin hetkittäisen tyyneyden. Kunnon irtiotto tästä myllytyksestä teki todella hyvää, ja kuin pisteenä i:n päälle oli Oulussa satanut lunta poissaollessani. Tuli vähän kirkkautta elämään niin henkisesti kuin fyysisestikin. Kaiken lisäksi aloitin tämän päivän vetelemällä naamaan kourallisen rästiin jääneitä suklaakalenteripalasia, joten tällä kertaa maanantai ei saanut minua!

Helsingissä veronpalautusten ja opintotukien inspiroimana eksyin vaatekauppoihin. Kyllä, inhoan edelleen shoppailua, varsinkin talvella kun ulkona on kylmä ja sisällä on kuuma, ja joulun alla joka paikka niin täysi, että väljissä vesissä kasvanut Lapin tyttö alkaa kuulla väkivaltaisia kehoituksia päänsä sisässä.

Kuitenkin nyt oli sellainen reissu, että teki mieli soittaa koko kännykkälista läpi sovituskopista. Olen etsinyt ihan sata vuotta tietynlaista hametta, sellaista jonka vyötärö tulee kylkiluiden alareunaan, alle laitetaan valkoinen kauluspaita, ja hame on niin tiukka, etteivät jää naiselliset kurvit arvoitukseksi. Kynähame on vissiin se oikea nimitys asialle. Ei voi tietää. Kerran sellaisen löysinkin, ehkä reilu puoli vuotta sitten, ja siinä todellakin oli kurvia kerrakseen. Kun tulin sovituskopista silmät punaisina, taisi siskoni lohdutella, että onhan se nyt selvää, ettei sellainen näytä hyvältä kuin malleilla.

Vaan mitäs! Sellainen huuteli erään liikkeen hyllystä, että katso, tässä olen! Hieman epäillen kiikutin hameen (kokoa 40) sovituskoppiin, valmistautuen henkisesti ottamaan asian kypsästi ja aikuismaisesti. Lopulta kuitenkin kävi niin, että piti hakea samaista hametta kokoa 38, eikä siitä pyörimisestä ja keikistelystä meinannut tulla loppua. En olisi halunnut ikinä tulla ulos sovituskopista. Kertakaikkiaan täydellinen istuvuus, vaikka kyllähän tuota pötsiä tuosta vielä löytyy. Mutta silti!

...

Kirjoitin juuri merkinnän jostain hemmetin hameesta. Taidan olla tosiaan joululoman tarpeessa.

-Annapurna

Sovitus nro. 4

2009-11-30T22:48:00.000-08:00

Voi taivahan talikynttilät! Marraskuu meni kyllä omalta osaltani melko pitkälti höpöksi. Vaikka treenasin ihan kivasti ja lämpimänä ruokana söin terveellisesti, ovat herkut jotenkin löytäneet tiensä minun luokseni. Tästä seurauksena paino on noussut kilon siitä mitä se alhaisimmillaan oli, mutta!

Viime kuussa vetoketju meni kiinni 10 cm, tänä päivänä 14 cm! Tämä olkoon todiste siitä, ettei vaaka kerro koko totuutta.

Tässä vielä koko prosessi, eli
Syyskuun sovitus
Lokakuun sovitus
Marraskuun sovitus

Aika mieletöntä, valmistumiseen on aikaa yli puoli vuotta, tarkalleen ottaen seitsemän kuukautta, ja olen näin lähellä onnistumista. Jos tämän mokaan, niin mörökölli minut vieköön!

Koska joulu on näin lähellä, kävin vähän keskustelua itseni kanssa. Neuvottelun lopputulos oli se, että ei, en ala herkkulakkoon jouluun asti, mutta yritän kaikin tavoin vältellä niitä. Lakot eivät selvästikään ole minun juttuni, joten lähestytäänpä asiaa tästä kulmasta. Äidiltä saamani suklaajoulukalenteri ei kuulu syrjittyjen joukkoon. Eihän se ole joulu ilman kalenteria!

Lähden muuten tänään loppuviikoksi etelään huitelemaan, Tampereelle ja Helsinkiin. Eli täällä hiljennytään hetkeksi, ja ensi viikolla luvassa: angstausta siitä, miten söin aivan liikaa. Taas.

-Annapurna

Varastettu hetki

2009-11-28T07:53:00.001-08:00

Kärsin muutama vuosi sitten pienimuotoisen loppuunpalamisen. Tyypillinen tarina: juuri muuttanut pois kotoa, uusi kaupunki, uusi koulu, uudet ihmiset, uusi elämä, ikää yhdeksäntoista vee. Siinä, missä Kemi oli kuin ikuisesti paikoillaan polkeva, olemassaolonsa unohtanut pimeä, kylmä ja äänetön hautajaissaattue, oli uusi kotikaupunkini täynnä itselleni aivan uudenlaista sykkivää elämää - aikuisen, itsenäisen ihmisen elämää.

Ensimmäisen muutaman viikon aikana puhelimeeni oli ilmestynyt kymmenittäin uusia yhteystietoja. Hiustenkuivaajaa en tarvinnut, kun sillä tavalla tukka putkella juoksin paikasta toiseen. Kouluun - kaupan kautta kotiin - kouluhommien tekemistä - freelancer-juttujen ja kuvien hoitamista - jumpalle - kotiin - ruokaa - lisää kouluhommia - nukkumaan - kouluun - kaupan kautta kotiin...

Kaikenlaista tekemistä riitti niin paljon kuin jaksoi tehdä. "Ei" löytyi vain sanakirjasta. Tämä koski yhtälailla ilmoittautumista ilmaiseksi työvoimaksi ("Verkostoituminen! Jalkaa oven väliin!") kuin rankanpuoleista yöelämää. Muutaman tunnin nokkaunet sohvalla (kaikki vaatteet ja valot päällä) riittivät vallan mainiosti ennen uutta arkipäivää. Kouluun - kaupan kautta kotiin - työhommia - jumpalle - kouluhommia, nukkumaan yhden jälkeen yöllä, ylös seitsemältä.

Tunsin elämän alkaneen. En voi väittää, ettenkö olisi nauttinut siitä, että hiljaisten vuosien jälkeen en voinut sopia mitään katsomatta ensin kalenteriani. "Kahville klo 17.30, haastattelu klo 18.15."

Halusin olla kaikkea yhtäaikaa. Halusin kehittää itseäni ammatillisesti, halusin pitää huolen fyysisestä kunnostani, halusin tutustua maailman jokaiseen ihmiseen henkilökohtaisesti. Se oli sellaista kaikkivoipaa ja kuolematonta aikaa. Kun kortissa oli vain yksi puoli.

This is our decision, to live fast and die young.
We've got the vision, now let's have some fun.

Sitten eräänä päivänä seinä tuli vastaan, kun mittari näytti törkeää ylinopeutta. Eräänä päivänä tunsin sellaista ylitsepääsemätöntä, ylivoimaista väsymystä polkiessani koulusta kotiin. Kotiovelle päästyäni havaitsin, etten kertakaikkiaan jaksa nousta portaita, eikä silloisessa kodissani ollut hissiä. Minulla meni hyvä tovi kasata itseni, jotta sain könkättyä kaiteeseen tukien kolmanteen kerrokseen.

Seuraavana aamuna kello soi seitsemältä. Suljin kellon, kävin syömässä aamiaisen, suljin puhelimen ja menin takaisin sänkyyn. Sinä päivänä en tehnyt mitään. En noussut sängystä kuin pakon edessä. Nukuin pitkään, lueskelin, kirjoitin päiväkirjaa, kuuntelin musiikkia, kääntyilin, mietin asioita, ja nukahtelin satunnaisesti.

Sen täytyi olla yksi elämäni parhaista päivistä. Se auttoi ymmärtämään oman jaksamisen rajat, ja mitä on järkevää ja tarkoituksenmukaista vaatia itseltään. Koko maailman pyöriminen ei ole minun vastuullani. Itselleen täytyy olla armollinen. On opittava erottamaan laiskuus todellisesta uupumuksesta ja laitettava asiat tärkeysjärjestykseen. Maailma ei kaadu siihen, jos en palauta jotain hemmetin esseetä minuutilleen oikeaan aikaan.

Eilinen oli taas harvinaisen raskaskantoinen päivä. Tämä marraskuu on ollut jotenkin poikkeuksellisen vaativa, kun on ollut paljon suuria asioita yhtäaikaa huolehdittavana. Sellaisia asioita, joiden kulku ei selviä hetkessä, eikä osassa auta kuin odottaa.

Aloin tunnistaa itsestäni taas uupumisen merkkejä. Tällä kertaa minulla tosin on aseet sitä vastaan. Aamuisen nyrkkeilyn jälkeen en ole tehnyt mitään. Viimeiset pari tuntia olen maannut yksin sängyssä, verhot ja valot kiinni, kännykkä äänettömällä, kuunnellut musiikkia ja seurannut ulkoa tulevien valojen matkaa makuuhuoneen seinän halki. Valoshow on vaihdellut hälytyskulkuneuvojen huikeasta härdellistä rauhallisesti huoneen halki vaeltaviin pyyhkäisyihin.

Ei minulla olisi tähän oikeastaan nyt aikaa. Käsittelemättömät kuvat huutelevat arkistoistaan ja tekemätön opinnäytetyö vaatii osansa yöunistani. Mutta juuri nyt, tässä hetkessä, olemassa ovat vain minä, peitto, tarkoin valittu musiikki, ja valot makuuhuoneen seinässä. Aistin kehoni jokaisen solun olemassaolon. Hengitys virtaa helposti. Päässä ajatukset hakeutuvat lokeroihinsa. Olo on rento, mieli on rauhallinen.

Rakkaat ihmiset. Suosittelen, melkein vaadin: järjestäkää itsellenne hetki, jolloin muuta maailmaa saati huonoa omatuntoa ei ole olemassakaan. Tiedän sen olevan vaikeaa, mutta kyllä tällä säästää pitkän pennin terapiamaksuissa.

-Annapurna

Kylmä suihku

2009-11-25T23:01:00.000-08:00

Tänä aamuna uskaltauduin vaa'alle. Sen jälkeen piti hengitellä vähän aikaa. Kaikessa rauhassa. Sanoa itselleen: se on luonnollista. Ei se paljon ole. Nestetasapainon vaihtelua. Rauhoitu. Rauhoitu. Rau-hoi-tu.

Kyllähän se pahalta tuntuu, kun kieli keskellä suuta rehkii, ja tulos on tämä. Hyvä on, saatan hieman liioitella reilun puolen kilon vakavuutta, olihan eilen ohjelmassa raskasta liikuntaa eli lihakset ovat keränneet nestettä, ja söin suhteellisen myöhään. Ynnä muuta normaalia nestetasapainon vaihtelua. Huomenna tilanne on ehkä jo aivan eri.

Hoksasin laiminlyöneeni HIIT-treenit jonkin aikaa, joten hyppäsin shokista selvittyäni kuntopyörän päälle ja poljin niin että lattiat voisi luututa hiellä. Painosta masentuminen on luusereille! Minähän demonini kesytän, enkä todellakaan jää makaamaan, hemmetti soikoon!

Sitten vaan Bonnie Tylerit soimaan ja räntäsateeseen polkemaan, hop hop!

-Annapurna

Kuherruskuukauden loppu

2009-11-24T10:52:00.001-08:00

Tällä hetkellä on mahdottoman vaikeaa löytää positiivista sanottavaa tästä koko kirotun projektista. Vaikka olen yrittänyt käydä liikkumassa ja katsoa, mitä syön, on nyt vähän aikaa ollut hillitön sotanorsu-olo. En jaksa millään uskoa lihonneeni takaisin, mutta en ole uskaltanut käydä vaa'alla vähään aikaan.

Jätin menemättä nyrkkeilyyn kun tuntuu, etteivät silmät pysy pitämättä auki. Pitkän koulupäivän aikana vetäsin nassuun kaksi kappaletta myslipatukoita, noita vähähiilihydraattisen ruokavalion kulmakiviä. Lohdutan itseäni hokemalla, että olisihan tuota voinut paljon epäterveellisemmänkin valinnan tehdä. Vaan aika laiha lohtu on se tällä hetkellä, pulleaa mahaa taputellessa.

Ajattelin jaksaa joogata vielä tähän illan päälle, ehkä se siitä helpottaa. Aloitin myös tänään aiemmin mainitsemani juoksuohjelman. Ei, en aloittanut sitä eilen, maanantain vyöryttyä päälleni aamuisen merkintäni jälkeen. Se Perkele näytti paikkani heti kotiovella, jonka takana jouduin odottamaan puoli tuntia, että huoltomiehet päästäisivät minut ulos. Omasta. Kodistani.

Tai ehkä minä vain kuvittelen tämän koko asian. Jos kävisin puntarilla, kertoisiko se painon pysyneen samana, tai jopa pudonneen? Ehkä tämä selittyy aivojen mukautumisella hallitsevaan olotilaan. Ehkä nainen on omasta mielestään aina läski, vaikka kylkiluut olisivat juuri possahtamassa rinnasta läpi.

Olemisen sietämätön keveys, marraskuinen Suomi-edition.

-Annapurna

Pitoisuuksia

2009-11-22T21:45:00.000-08:00

Mikä mahtava aamu! Heräsin alun perin tuntia ennen kuin olisi tarvinnut kuulemaan, kun vesisade ropisutti ikkunanpieliä. Tämä välikohtaus ilmeisesti jotenkin sekoitti sisäisen kellon, sillä tunnin kuluttua hyökkäsin paniikissa ylös sängystä, kuvitellen olevani melkein myöhässä paikasta, josta en saisi olla myöhässä.

Puolivälissä pukeutumista pysähdyin miettimään. Niin siis... Puoli kahdeksan. Ei puoli yhdeksän. Puolitoista tuntia aikaa olla halutussa paikassa! Huh!

Tässäpä siis nautiskelen kuninkaallisten aamiaista hyväntuulisella musiikilla höystettynä, kun tällä tavalla järjestyi ylimääräistä aikaa. Kaamosta vastaan järein asein, siskot ja veljet! Vesisateellekin aion näyttää kaapin paikan keltaisen sadetakin voimalla.

Sinua on varoitettu, maanantai! Suosittelemme antautumaan suosiolla.

Tänään alkaakin jännittävä viikko, on paljon kaikkia jänniä juttuja ja paikkoja ja ihmisiä. Ajattelin myös vähän skarpata (taas) tämän projektin kanssa, nimittäin lisään siihen kaksi asiaa: Tavoitteellinen juoksuharjoittelu (tulostin ohjeet internetin ihmeellisestä maailmasta ja löin jääkaapin oveen, pääsee ruksaamaan yli aina, kun yksi treeneistä on suoritettu!) ja tämän. Lyhyesti, tuota treeniä noudattamalla kuudessa viikossa pitäisi jaksaa tehdä sata miesten punnerrusta. Tein tuota joskus vuosi sitten, mutta syystä että olen minä, se jäi vähän puolitiehen. Joskos nyt uudestaan!

On se hyvä ihmisellä olla kaiken ja maailman projekteja työn alla. Pysyy mukana tässä elämässä.

Ai niin, yksinkertaisesta mielestä hyötyy koko ruumis: Olen tässä kymmenisen minuuttia naureskellut yksikseni banaanille. Kyllä, banaanille. Merkkailin aamiaista kiloklubin sivuille, ja innostuin ihan huvikseni tsekkaamaan banaanin ravintoarvot. 90% hiilihydraattia, 4% rasvaa, 5 % proteiinia. No, minulla oli lukiossa lyhyt matematiikka, mutta osaan minäkin tuosta laskusta suoriutua. Kysymys kuuluu, mitä se puuttuva yksi prosentti sisältää? 1% banaania? 1% tieteilijöiden kuumeisesti etsimää pimeää ainetta? "Onko Cernissä? Olen ratkaissut pimeän aineen arvoituksen! Elämän tarkoitus oli koko ajan banaani!"

Nobel-rahoilla otatan itsestäni ensin irvisteleviä kuvia rahameren keskellä, jotka lähetän vanhoille matematiikan opettajilleni, ja sen jälkeen matkustan niin pitkälle kuin banaani kasvaa.

-Annapurna

Vihoviimeisen asteen yhtälö

2009-11-22T05:52:00.000-08:00

Tiedättekös, mitä se sellainen matematiikka on?

Se on tätä:

Tällä viikolla olen käynyt kolmesti nyrkkeilyssä tai potkunyrkkeilyssä + Minulla on todella turvonnut olo = Urheilu ei kannata!

Ei lisättävää.

-Annapurna

Eikä kukaan koko maailmassa voi Lilleri Lalleria parantaa

2009-11-19T11:07:00.000-08:00

Hei, olen Annapurna, ja olen ruokaholisti.

(Hei, Annapurna.)

Tein aamulla tarkan suunnitelman tulevan päivän aterioista. Olisin ihan hyvin voinut saman tien rytätä koko suunnitelman, kaataa päälle voita ja suolaa, ja syödä koko höskän.

Lounas meni hyvin. Kukkakaalisosekeittoa, salaattia. Hyvä.

Välipala meni vähän huonommin. Kolme pähkinää, pari viinirypälettä. Ei hyvä, mutta ei pahakaan.

Sitten meni ihan totaalisen höpöksi koko homma.

Elokuvateatterit.

Homman nimi nyt vain on se, että suuri osa elokuvanautinnosta tulee juurikin niistä ihanan överisuolarasvaisista teollisuuspoppareista. Varsinkin ne keltaisemmat yksilöt, jotka ovat oikein uineet siellä rasvassa. Tiedättekö ne Finnkinon kornit? Se uskomattoman epäterveyden haju tulee vastaan jo teatterin ovella. Ja se huutaa: TULE JA OTA MINUT!

Kolme litraa popcorneja. Periaatteessa puoliksi kaverin kanssa. Käytännössä vetäsin ne naamaan ihan keskenäni. Jos popparit olisivat kuolemansynti, ei minulla olisi mitään toivoa taivaspaikasta. Kaikesta muusta voin kieltäytyä. Niistä en.

Leffan päälle vielä "siinä uudessa söpössä kahvilassa" Aleksanteri-leivari, edelleen puoliksi kaverin kanssa.

Kotiin asti vyöryttyäni olisi voinut peitellä kämpän peilit lakanoilla. Sain sentään raahattua tutisevan olemukseni nyrkkeilyyn. Että oli hoikka ja kaikin puolin elinvoimainen olo! Asiaa helpottivat erityisesti seinän kokoiset peilit, joista saatoin seurata pingottuneen mahan jytkyntää. Että no niin, kannattiko, kannattiko vetää kolme litraa poppareita?

Olen puhunut siitä, miten pitää päästä irti syyllisyydestä ja antaa itselleen lupa.

Mutta kolme litraa popcorneja?

Mikä ihme siinä on? Mistä johtuu, että vaikka tietää, että kyllä, kun vetäsen ämpärillisen tuota, tulee minulle a) paha olo b) morkkis. Ei siis hyvä ihan millään tavalla. Ja kuten suuri mentorini, Dr. Phil kerran sanoi: "it's only seconds on your lips but years on your hips."

Pelkään laihtumisen jumalten hylkäävän minut tällä menolla.

Toisaalta!

Eräs ystäväni sanoi kauan sitten: "On parempi olla vähän semmonen pyöreä ja pehmeä, että ei käy kipeetä, kun jos vaikka törmää esimerkiksi ovenpieleen."

Ehkä pitää sittenkin olla pikkasen pläski?

-Annapurna

Good news is on the way

2009-11-18T02:18:00.000-08:00

Niin se vain on, ihmiset rakkaat. Sen takia meille on tunteet annettu, että ne otetaan käyttöön tässä elämässä. Eilisilta oli melko ankea, mutta joku viisas mies sanoi joskus universumin palasten hakeutuvan uomiinsa, kun ihmiset itkevät.

Tämä päivä alkoi mahtavilla uutisilla, kun aamuinen tekstiviesti kertoi ystäväni laihtuneen rytinällä kaksi ja puoli kiloa synnytettyään tähän maailmaan "pienen mutta pippurisen ja aivan älyttömän suloisen" tyttövauvan. Melkein tuli unisista silmistä itkua itsellänikin. Onnea ja pusuja Tampereelle porotokkakaupalla täältä pohojosesta!

Kuumekin oli yön aikana laskenut, mistä riemastuneena tempaisin yhdeksän minuutin HIIT-treenin ihmetyksestäni selvittyä. Vaakakin se lauleskeli lemmenlauluja (varmaan kuultuaan telepaattisesti uhkaukseni tukahduttaa se yön aikana tyynyllä) ja näinpä on joulun tavoitepainoon matkaa tasan kaksi kiloa. Melkein viisi kiloa on tullut karistettua kyydistä tässä kahden ja puolen kuukauden aikana.

Viisi kiloa kahdessa ja puolessa kuukaudessa ei sinänsä ole paljon. Ihmedieetit lupaavat viiden kilon pudotuksia kahden ja puolen ensimmäisen tunnin aikana. Oma kosketuspintani ihmedieetteihin rajoittuu kaalisoppakuuriin (kyllä!) ja mehupaastoon. Kaalisoppakuurin jälkeen en ole paljon ko. litkua kaipaillut kohta kymmeneen (kyllä!!!) vuoteen, ja mehupaaston aikana kaaduin pää edellä makuuhuoneen kaapin ovea vasten kolmantena aamuna. Ja lopputulos oli kuitenkin sama: Hetkisen kuluttua oli taas tutajava maha. Ei voi länsimaalainen ihminen elää porkkanamehulla kasikymmpiseksi. Jossain Intiassa kuulemma syövät lusikallisen riisiä päivässä, mutta tosiasia sattuu olemaan, että itehän tykkään syyä.

Tuntuu raskaalta ajatella, miten lukemattomat ihmiset näännyttävät itseään päivästä toiseen ja kieltäytyvät ruoasta lihoamisen pelossa. Asiaa ajattelemalla saa itsensä helposti kiihdytettyä raivoisiin sfääreihin. Olemme jonkin kamalan, vinksahtaneen kauneusbisnek- anteeksi, ihanteen uhreja. Ei riitä vaikka kaikki maailman miehet (ja puolet naisista) kiipeäisivät maailman korkeimmalle vuorelle ja rystyset valkoisina huutaisivat pitävänsä muhkummasta. Silti löytyy huolestuttava määrä ihmisiä, joiden ajatteluun ei mahdu kuin ruoka ja sen välttäminen kaikin mahdollisin keinoin. Ajoittain, toivottavasti menneisyydessä, itseni mukaanlukien.

Itsekriittisyys on vakava, krooninen tauti. Mietitäänpä vaikka valokuvia. Valokuvassa x ollaan porukalla mökillä viime juhannuksena.

A) Ulkopuolinen näkee: Oi, mikä ihana tunnelma! Kauniita, nuoria ihmisiä viettämässä taas yhtä ikimuistoista iltaa. Tulee mieleen se kerta, kun oltiin Jarkon mökillä, mikäs juhannus se olikaan...

B) Minä, joka olen kuvassa, näen: Hyi saatana, mikä sotanorsu! Olenko oikeasti noin lihava?! Tämä kuva pois facebookista ja heti!

Käsi ylös nyt, joka tunnisti itsensä joko/tai/sekä/että kohdasta A tai/että B.

Sitähän minäkin.

Sitähän minä vain myös, että kun tämä elämä on lähtökohdinkin melko ankea keksintö, varsinkin näin kaamosajan loskaisessa Suomessa, jossa jotkut ihmiset tekevät kaikkensa, että joidenkin elämä olisi entistä hankalanpaa. Niin pitääkö sitä kurjuutta maksimoida vielä oikein omin pikkukätösin?

Omat läskit eivät saisi olla lähtökohta kaikelle. Olen minäkin monet kerrat lähtenyt itkua nieleskellen sovituskopista, ja pilannut monen monta hyvää iltaa "oonläskijarumajatyhmä"-raivareilla, aloittanut monen vuoden ajan paremman elämän "ensi maanantaina", syönyt viikon kaalikeittoa, ollut syömättä pari päivää, lätrännyt selluliittivoidetta reisitolkulla, kuunnellut korvat höröllä ostos TV:n lupauksia mullistuksesta, ja vetänyt mahaa sisäään peilin edessä, tuntenut alemmuudentunnetta kesäisin rannalla, ollut ahdistunut pari päivää syötyäni yhtenä iltana vähän tavallista enemmän - - -

Tämä systeemi ei voi olla terve!

Vaan sitten! Alan syödä kunnolla, säännöllisesti, mahan täyteen aina. Syön nykyään useammin karkkia kuin pitkiin aikoihin - 70% suklaata jopa muutaman kerran viikossa, muutamia palasia päivässä. Käyn lenkillä tai urheilemassa, kun joudan. Jos en jouda, tai ei huvita, makaan sohvalla aiemmin esittämissäni muotivaatteissa, ja syön.

Ja ta - vitun - daa! Kahdessa ja puolessa kuukaudessa paino on vähemmän kuin muutamaan vuoteen.

Asiahan ei tietystikään minulle kuulu, mutta onko järkee vai ei? Kysynpä vaan.

Niin ja, naiset: empiiristen tutkimusten valossa hienot miehet eivät kiloja katsele. Tässä kymmenen ylimääräisen kilon aikana kimpustani ovat hävinneet ne ördäävät, lattialle kuseksivat apinat. Jäljelle on jäänyt mielenkiintoisia, fiksuja setiä, joiden kanssa voi olla ihan kaikessa rauhassa ja jauhaa kakkelia olematta koko ajan varpaillaan, että milloin oi milloin joutuu turvautumaan naaraitten puolustautumiskeinoista vanhimpaan, lorttoläimäykseen? Voi itku ja hampaittenkiristys! Sivistynyt keskustelu on kamalaa! Tahdon takaisin neandertalinihmiset!

-Annapurna

Elämä heittellöö

2009-11-17T08:19:00.000-08:00

Voi kiesus tätä syksyä! Palasin juuri viiden päivän visiitiltä lapsuuden maisemista, ja siitä asti kun pääsin tähän kotisohvalle, olen lähinnä (henkisesti) valuttanut kuolaa ja koittanut löytää päästä yhden (1) järkevän ajatuksen.

Kun ei huvita! En tahdo! En jaksa! Kehoni huutaa suolaa, rasvaa ja sokeria. Ja hiilihydraatteja! Roskaruokaa! Karkkia! Sipsejä! Kaikkea huippua! Onneksi olen niin laiska, etten jaksa lähtä edes kaupassa käymään.

Viimeiset viisi päivää menivät vähän em. merkeissä. Oli pikkujoulua ja kissanristijäistä, oli ilmaiset seisovat pöydät ja... viiniä.

Huonot puolet:
-Oli kauheasti epäterveellistä ruokaa ja juomaa
-En pystynyt ihan mitenkään hillitsemään itseäni, en oikeastaan edes yrittänyt.
-Tästä seurauksena lauloin karaokea. Täysiä.
-Kävin vain kerran tekemässä HIIT-treenin, perjantaiaamuna, muutoin liikuin lähinnä sipustellessani korkkareissa paikasta a paikan b kautta paikkaan c. Niin ja polkiessani pienissä viineissä Kemin sarjakuvakeskuksesssa lasten kolmipyörällä! Oli muuten aamulla sisäreidet kipeänä. Melkein kuin olisi urheilulomalla ollut!

Hyvät puolet:
-Herraisäsiunaa, että oli mukavaa! Pitkästä aikaa vanhoilla huudeilla, vanhoja tuttuja, pitkästä aikaa hiilihydraatteja mielin määrin, joitain lasillisia viiniä, sopiva posket punaisena-hiprakka, jota ei kuitenkaan lasketa mission häviämiseksi. Koska ei ollut kuin, no, rentoutumisen mielessä.
-Lauloin karaokea! Täysiä! Parasta!
-Ja se tärkein: Paino ei liikahtanut mihinkään suuntaan koko turneen aikana. Ei mihinkään!

Itku silmässä liitin käteni yhteen kiitokseksi saamastani armosta ja lupasin tällä viikolla toteuttaa kurinpalautuksen.

Vaan kuinkas sitten kävikään! Hyvästä yrityksestä huolimatta kuumemittari komensi minut hetki sitten takaisin sohvalle. Sanomattakin selvää, ettei sairaana saa treenata. Vaikka kyseessä oli niinkin mitätön lämpö kuin 37.1 (sen siitä saa kun hiihtelee Perämeren tuulissa pikkupikku hamosessa), olen tässä ehdoton. Vaikka miten on oma lehmä ojassa ja oikeasti olen vain iloinen kun saan luvan kanssa vain lusmuta, täytyy silti kipeänä pysyä pois ruumiillisesta rasituksesta. Muutaman kerran en ole uskonut, ja sitten ollaan oltu kaksi viikkoa räkätaudissa. Että kiltisti nyt vaan villasukat jalkaan ja mustaviinimarjamehua ääntä kohti! Uskokaa varoittavaa sormea: Terveyden kanssa ei leikitä!

Kyllä keho tietää, milloin pitää painella sitä jarrua. Meidän ongelmamme on se, että ylinopeus tuntuu toisinaan olevan ainoa mahdollinen tapa elää.

-Annapurna

Ihania naisia, osa 2

2009-11-12T06:38:00.000-08:00

Huolimatta vuosituhansia jatkuneesta riistosta, sorrosta ja alistamisesta, ovat naiset tänä päivänä vahvempia kuin ikinä - jos vain haluavat olla. Lupia ei kysellä, vaan aitoja potkitaan nurin sitä mukaan, kuin niitä tulee vastaan.

Minä en ole feministi. Nykypäivänä feminismi pitää sisässään paljon meuhkaamista meuhkaamisen ilosta, sekä tekemällä tehtyjä, keinotekoisia epäkohtia ja vääryyksiä yhteiskunnassa ja asenteissa. Kuitenkin olen kiitollinen niille rohkeille, vahvoille naisille, jotka kuluneen sadan vuoden aikana ovat runnoneet naiset ihmisrodun edustajaksi miesten rinnalle.

Silti naisia kohtaan asetetaan tänä päivänä hirveä määrä paineita. Täytyy opiskella, pitää huolta itsestään, täytyy kehittää ja sivistää itseään, pitää olla "luotettava, kiva, ihana ja viaton", täytyy osata tehdä ruokaa, täytyy osata siivota, täytyy olla hyvät hampaat, puhdas iho ja kirkkaat silmät, täytyy olla kaunis ja hyväntuulinen, hellä ja lempeä, mutta ei nössö, täytyy kestää seksistisiä kommentteja ja vitsejä ellei halua leimautua tiukkikseksi, mutta ei saa nauraa liikaa, ei saa olla semmonen höhlä bimbo. Ei saa jäädä jalkoihin, täytyy olla huomiotaherättävä ja erottua massasta. Ei kuitenkaan liikaa - "Tuota hametta et laita, jos minä en ole mukana." Täytyy olla fiksu, mutta sitä ei saa tuoda liikaa esille - ei saa korostaa itseään. Täytyy olla rento ja hauska, täytyy osata irrotella - Mutta kuitenkin on rumaa olla liian päissään. Täytyy olla hyvä rakastaja, olisi hyvä löytyä vähän kokemusta - mutta sopivasti viaton kuitenkin! Täytyy ehtiä nukkua tarpeeksi, täytyy pitää huoli jälkikasvusta mutta siinä samalla myös oman pään hyvinvoinnista: Ei kukaan jaksa mököttäjiä.

Lyhyesti sanottuna: Täytyy seistä itsensä keskellä, olla tyytyväinen itseensä ja saavutuksiinsa... mutta pitäisi myös pudottaa vielä ne kiusalliset viitisen liikakiloa.

En väitä, etteikö suuri osa edeltävistä pätisi myös miehiin. Ja varmasti miehillä on paljon paineita, joita me naiset emme osaa edes kuvitella. Ja pieni vinkki: ME NAISET EMME VOI NIISTÄ TIETÄÄ, JOS ETTE AVAA SITÄ SAINAISTA ARKKUANNE!

Olen joskus aiemmin esitellyt ihania, inspiroivia naisia, ja nyt haluan lisätä listaan vielä muutaman ihanan tapauksen, jotka olemassaolollaan ja esimerkillään tuovat helpotusta tähän hulluun elämään:

Kaija Koo, muusani, elämäni rakkaus! Kaija on yksi ensimmäisistä elämässäni esiintyneistä julkisuuden hahmoista, taisipa elämäni ensimmäinen keikka olla juurikin tämän naisen käsialaa, ja nykyään jos kuulen tämän diivan tulevan kaupunkiin, olen ihan varmasti eturivissä! Viime kesänä satuin olemaa Helsingissä, kun Kaijalla oli keikka DTM:ssä, ja se, voi pojat, se oli jotain se!

Ihana, ihana Hailey Williams, jenkkisensaatio Paramoren keulahahmo. Yksi harvoista pop-maailman teinitypyistä, jotka eivät ärsytä ihan saatanasti. Farkut, t-paita ja sellainen valovoima, että ydinvoimalat seis, tästälähtien kuljetaan Hailey-energialla! Erityispisteet vastikään ilmestyneestä kansikuvasta Suosikki-lehdessä, jossa typy ei edes yrittänyt näyttää sievältä, päinvastoin. Ja lopputulos oli huikea. Läähättäminen ja eteeriseltä näyttäminen (yhdistettynä reiden näyttämiseen) ei ole aina ainoa mahdollinen resepti kauneuteen. Toimii!

Paula Vesala, tuttu PMMP:stä. Jos Eloveena-tyttö edustaa ihanteellista, kansallisromanttista Suomineito-kuvaa, on Paula siitä se inhorealistinen versio. Helsinginsanomien Kuukausiliitteen haastattelussa Paula kertoi tunteneensa itsensä masentuneeksi ensimmäisen kerran kuusivuotiaana. Koko Paulan PMMP-olemus huokuu sitä sellaista syvään istutettua suomalaisen naisen tuskaa: "Kotonakin riitely loppui vasta kun isä sohvalle sammui", "jos lyöt vielä kerran niin minä tapan sut", "vanno rakkaani että et muuta haluaisikaan kuin likaiset käteni/ eihän minulla ole mitään muuta annettavaa/tunnet häpeäni." Toisaalta, mitä synkempiä aallonpohjat, sitä loistavampia ovat elämän huippukohdat: "Ottein lujin mies tanssittaa/huolehtii/eikä päästä koskaan/käsissä on vielä voima, tunto/vanhuus kaukainen sairaus outo". Uskon Paulan pukevan sanoiksi todella paljon suomalaisen naisen sielunkuvia.

Jumalainen Tori Amos. Luonnonlapsi, mutta terävä päästään. Soittanut pianoa lapsesta asti, mutta kuusivuotiaana vaihtoi pianonsoitonopettajaa "taiteellisten erimielisyyksien" vuoksi. Mielettömän kauniiden laulujen teemat vaihtelevat aina itseensä uskomisesta ja raiskauksen uhriksi joutumisesta kristinuskonkritiikkiin. Jos et vielä tunne - tutustu.

Ruotsalaisen The Sounds-yhtyeen rääväsuinen, kiroileva, lavalle syljeksivä laulaja, Maja Ivarson. Nainen, jonka edessä minäkin voisin harkita suuntautumistani. Ei todellakaan ole kiinnostunut siitä, että naisen pitäisi olla nätti, kiltti, hillitty ja kammattu. "Kiss every man while you still can - Like a lady!" Elää vakituisessa parisuhteessa naisen kanssa. Ihan oikein on se, enpä osaa kuvitella yhtäkään miestä, josta olisi Majalle vastusta.

Kate Wislet tuskin esittelyjä kaipaa. On nostattanut kohua rapakon tuolla puolen painollaan - Normaalipainoinen nainen Hollywoodissa, mitäs niskurointia se tämä tällainen on?! Katesta eivät riitä sanat kertomaan. Ihana.

Siinä taas hetkeksi mietittävää. Loppuun muistuttaisin, että kuvat olen törkeästi sata-nolla poiminut Googlesta, ne eivät ole minun. Älkää haastako oikeuteen, yritän vain olla hyvä ihminen.

-Annapurna

Passion for fashion!

2009-11-11T12:08:00.000-08:00

Olen keksinyt taas yhden tavan opinnäytetyön tekemisen välttelemiselle: Muotiblogit. Kuten olen aiemmin maininnut, olen häpeäksi kaikille maailman naisille suhtautumisellani muotiin ja trendeihin. Suoraan sanottuna olen ihan pihalla siitä, mikä on in, hip tai cool. Ihmettelen vain itsekseni, miksi tyttäret kulkevat ympäriinsä pelkissä kalsareissa.

Näiden mahtavien, silmiäavaavien, värikkäiden ja persoonallisten blogipläjäysten jäljiltä päätin kuitenkin hieman poiketa tavoistani vaihtelun, huvin ja urheilun vuoksi. Siispä edessä onkin harvinaislaatuinen vierailu vaatekaappiini.

Siispä!

Tervetuloa Smack The Fatson historian ensimmäiseen (ja toivottavasti viimeiseen) muotimerkintään, tajunnanräjäyttävään muodin ja trendien ilotulitukseen - osioon, joka tulee muuttamaan koko elämäsi, ja jota minä haluan kutsua nimellä -

PASSION FOR FASHION!

(Fanfaareja, ilotulituksia ja glitterisadetta.)

Keltainen huppari, R-collection (Priceless)
Harmaat talvisukkahousut, H&M (2kpl 14e)
Säärystimet, lapsuudesta (Priceless)
Ranneke, Nomination (7e)
Festarirannekkeet, 2xProvinssirock, Qstock (n. 230e)

Spice Girls-t-paita, ostettu Lontoosta 90-luvulla (Priceless)
Punavalkoiset pyjamahousut, NowOn (Priceless)
Festarirannekkeet, 4xProvinssirock, Qstock, 2xIlosaarirock, Aawastock (n. 560e )

Pinkki kissatoppi, Nanso (Priceless)
Pyjamahousut, Lindex (Yksin Joulupukki tietää)
Susitassutossut, Seppälä (Absolutely priceless)
Ignorant poro-lapaset, Seppälä (10e)

Siniviolettipinkki yöpaita (priceless)
Pyjamahousut, NowOn (Ehdolla seuraavissa presidentinvaaleissa)

Näin. Toivottavasti tämä antoi mahdollisimman monelle inspiraatiota tuleville vaateostoksille. Muistakaa: Yhdistelkää rohkeasti! Jos sääntöjä ei rikota, ei mikään ikinä muutu!

...

...

...

Huomenna vuorossa: Ajanvaraus mielentilatutkimuksiin.

Nyt vaan odottelemaan sponsorilahjuksia ja yhteydenottoja lehdistöltä ja Tyra Banksilta, YESSS!!!

(Niinjoo, lopetin kaiken maailman höpöhöpö-herkkulakot, ja paino se vain jatkaa laskuaan. Joulun tavoitteeseen matkaa kaksi ja puoli kiloa. Että tip tap!)

-Annapurna

Influenssarok-rok-rokote

2009-11-10T03:09:00.000-08:00

Tiesittekö, puhuvat nyt jostain vakavasta influenssasta. Että pitäisi aivastella kainaloihin, pestä kädet vereslihalle joka käänteessä, eikä saisi oikeastaan poistua neljän seinän sisästä, jos niiskaisee.

Kaikelta tältä voi välttyä, jos käy piikittämässä. Sittenpä aukeavat taivaan portit ja perisynnit annetaan anteeksi.

...

Olen ollut allerginen kalalle koko ikäni. Senpä takia on täytynyt kiinnittää vähän huomiota tarpeellisten rasvojen ja antioksidanttien ja mitä kaikkea niitä on, niiden saantiin. Huolimatta siitä, että virallisten suositusten mukaan kuolo korjaa, jos ei syö kalaa kahdesta kolmeen kertaan viikossa, olen yleensä onnistunut ninjailemaan ohi kausi-influenssojen.

Johtuuko siitä, että on lapsena juonut vettä kuralammikosta (kun pihan pennut uhosivat, että et uskalla) vai siitä, että yhä pääsääntöisesti syön myös lattialle pudonneet ruoat... Vai siitä, että pidän sipulista niin paljon, että jopa pöpöt kiertävät kilometrien päässä, tässä on joka tapauksessa sellainen influenssarokote, ettei paremmasta väliä:

Hapankorppua (kuitupitoista)
1 avokado
Siemensekoitus (auringonkukansiemen/kurpitsansiemen/cashew-pähkinä)
Kaakaonibsejä
Sipulia
Puhdistamatonta merisuolaa

Halkaise avokado. Varo kiveä. Suhtaudu puolikkaaseen avokadoon kuin leviterasiaan, ota tavaraa voiveitsellä ja levitä sopiva kerros hapankorpun päälle. Ripottele päälle pari hyppysellistä kaakaonibsejä, siemensekoitus, sipuli ja koko komeuden perään vielä sormellinen merisuolaa.

Mahtava aamupala! Ja jos vielä tahtoo varmuuden vuoksi ottaa rokotteen, saa tuon vedettyään ihan varmasti tilaa jonossa!

Awesome!

-Annapurna

Näkymä kymmenen vuoden takaa

2009-11-09T07:22:00.000-08:00

Istun isäni kanssa keittiön pöydän äärellä. Isä lukee sanomalehteä, minä kurkistelen tuolin selkänojan raoista ulos hämärtyvään syysiltaan. Lapsuuteni näyttämön taustakuva ei ihanteellisempi voisi olla: Pienen, hämyisästi valaistun kotipihan takaa aukeaa koko maailma. Kaupungin reunat. Metsä. Meri. Rauhallinen, harvakseen liikennöity rantatie.

Syksyn raivosta on jäljellä enää rippeet. Luonto ripustautuu menneeseen kesään viimeiseen, pitkitettyyn hengenvetoonsa asti. Talven askeleet kuuluvat jo.

Kuva särkyy. Tietä pitkin, leuka alas painettuna ja silmät sirillään, piiskaavaa merituulta vasten harppoo tuulipukuun linnoittautunut mies. Isä nostaa katseensa sanomalehdestä ja seuraa miehen rimpuilua silmälasiensa reunan yli.

Isän epäilevä ilme seuraa rantatiellä harppovaa miestä hetken. Lopulta isä kääntyy takaisin sanomalehden puoleen, tuomionsa tehneenä.

"Kaverilla jäänyt jotain olennaista kotiin," tokaisee isä kuivasti.

Olimme yhdessä todistaneet ensimmäisen Ruutinrannan tuulia uhmaavan sauvakävelijän. Myöhemmin naureskelimme näylle. Tutuillekin piti kertoa. Että voitteko kuvitella. Ilman suksia. Ilman lunta. "Siinä vaiheessa, kun itse moiseen sortuu, saa minut tulla hakemaan johonkin turvalliseen, pehmeään paikkaan."

...

Yli kymmenen vuotta myöhemmin, marraskuun yhdeksäntenä päivänä, minä astelin ruuhkaiseen supermarketiin. Kävelysauvat ostin. Yhdeksäntoista yhdeksänkymmentä.

Anteeksi, isä.

-Annapurna

Girl talk

2009-11-07T03:59:00.000-08:00

Minä en ole koskaan ollut mikään tyttöilijä. Lapsena halusin violetit haalarit, lapaset, hammasharjat, lapiot, ämpärit. En missään nimessä punaisia.

Pesen itseni halvoilla shampoilla. Joskus unohdan käydä suihkussa, kun ei tunnu likaiselta. Tukkani ei näytä käytännössä koskaan tosi likaiselta, vaikka en olisi käynyt suihkussa kolmeen päivään. Meikkipussini koostuu ripsiväristä ja eyelineristä, joista toinen on aina hukassa. Minulla muutaman kerran käytetty meikkivoide vuodelta 2006, kun jossain akkainlehdessä kerrottiin, että iho voi olla epätasaisen värinen, ja että sitten pitää olla meikkivoidetta. Ja minähän uskoin, kun kerran oikein lehdessä kerrottiin.

En kampaa tukkaani aamuisin kuin ehkä kerran viikossa. Puen päälleni, mitä lattialta löytyy. En todellakaan meikkaa kouluun lähtiessä kuin ehkä kerran vuodessa - ja silloinkin sataa vettä, että se siitä sitten.

Ajelen säärikarvojani äärimmäisin harvoin, ehkä kerran kuukaudessa, jos oikein innostun. En osta uusia vaatteita paljon koskaan. Inhoan shoppailua. Tuulipuku on koulumatkoja varten todella käytännöllinen keksintö, varsinkin täällä pohjoisessa. (Tosin ostin juuri tällä viikolla kuolettavan ihanan takin, 55% hamppua oli se, tekokarvavuori, kestää keliä kuin keliä, isältä pojalle, ja myyjän mukaan myös kaljaroiskeita. En ole ikinä maksanut takista niin paljon, mutta minulla ei ole ikinä niin mukavaa ja lämmintä, mutta yhtä aikaa syötävän söpöä takkia. Sen jälkeen, kun jouduin luopumaan kurahaalareista ja muista lasten etuoikeusvaatteista. Lapsille aina järjestetään, epäreilua on se.)

Olen tottunut polkemaan koulumatkani vastatuuleen räntäsateessa auraamattomalla tiellä.

Planeettamme tulevaisuudesta huolestuneena ihmisenä pyrin pitämään suihkupyrähdykseni kolmessa minuutissa.

Mutta!

On yksi tapa, jolla aina silloin tällöin toteutan feminiinisyyttäni, ja silloin nimittäin tanner jyskää ja aitaa kaatuu! Reseptiin kuuluu (mielellään rankahkon treenin jälkeen) mahdollisimman tyttömäinen ja hyväntuulinen musiikki todella kovalla, ja kuuma, pitkä suihku. Suihkun aikana läträtään litratolkulla kaikkia ihanalta tuoksuvia tyttötuotteita, kuoritaan iho oikein kuorintahansikkaiden kera (loistava kuorintavoide syntyy hunajasta ja kahvinporoista), laitetaan sitä melko kallista mutta riittoisaa hoitoainetta tukkaan (sitä, joka korostaa luonnonkiharia ja tuoksuu enkeliltä), läimitään naamaan turvenaamio, ja ajellaan koipikarvat. Sen jälkeen upottaudutaan kosteusvoiteisiin, vaihdetaan sänkyyn lakanat, vetäistään päälle nätti yöpuku, hamstrataan sänky täyteen lukemista ja hyvää mussutettavaa, polkaistaan hyvä, jazz-vaikutteinen musiikki taustale, ja kyllä!

Paljon tätä lähemmäs jumalatarta ei kuolevainen pääse.

Kokeilkaapas tuota hunaja-kahvi-kuorintaa. Itse sekoittelen shottilasiin pari teelusikallista hunajata ja teelusikallinen kahvinporoja. Käyttämättömiä. Sitä haluaa ihminen pysyä loppuillan yksin kotona, itseään silittelemässä, tällaisen hoidon jälkeen.

En ole ollenkaan niin vakuuttunut siitä, että ihmisten pitäisi varhaisesta teini-iästä asti olla tunkemassa pakkelia naamaansa ja kiskomassa ihon karvoitusta muutaman päivän välein. On kai tästä jotain tutkimuksiaksin, että esimerkiksi kosteusvoiteen käytöllä voi olla koukuttava vaikutus - Kun kierteeseen joudut, et pärjää enää ilman rasvoja.

Tai siis kun, minulla on finni ehkä kerran vuodessa. Säärikarvoja en ajele, koska ei niissä ei ole paljon ajamista. Olenko vain onnekas, vai johtuuko se juuri siitä, etten alusta asti ole alkanut kyllästää itseäni kemikaaleilla?

Ei siinä, itse en selviäisi talven yli ilman kosteusvoidetta. Oli totuus mikä tahansa, täytyy siihen olla jokin syy, miksi ihoni voi kaikista huonoiten silloin, kun olen erehtynyt käyttämään esimerkiksi meikkivoidetta. Minusta.

Jos joku tietää paremmin, saa kertoa. Itseäni tämä kiinnostaa, kun tuo kosmetiikkateollisuus sattuu olemaan aika iso bisnes tässä maailmassa. Ja mainoksia myöten kuluttajaa viedään kuin pässiä narussa. Ja ryppyvoide-mainoskuvissa keikistelee Hollywoodista tutut kaunottaret, iho puhdistettuna, silmät kirkastettuna, hampaat valkaistuna, rypyt silitettynä ja kaula venytettynä. In Photoshop we trust! (Jos joku ei ole vielä perehtynyt kaupallisten kuvien siistimiseen, kirjoittakaa googlen kuvahakuun "celebrity retouch". Kyse on käytännössä tästä ilmiöstä:

...Ettekä halua enää eläessänne ostaa mitään mainoksen perusteella!)

"Beauty is the beast, you'd better believe it."
-Ola Salo

-Annapurna

Pyh.

2009-11-04T15:31:00.000-08:00

Katsokaatten tätä.

"Ihana, entuudestaan hoikka ja kaikkien palvoma Hollywood-misukka jätti pari drinksua välistä - laihtui olemattomaksi."

Vs.

"Laiska, plösö opiskelijatyttö lopetti sosiaalisen elämän, julistautui yleisesti tylsimykseksi ja löi korkin kiinni kahdeksi kuukaudeksi - laihtui ehkä gramman. 'Se voi tosin johtua kuvakulmastakin', lähipiiristä kuiskitaan."

Toista se on siellä ameriikassa.

-Annapurna

Iltamättö

2009-11-03T11:19:00.000-08:00

Nykyisin yleisin myöhästymiseni syy on "kirjotan vaan äkkiä fätsöön yhen jutun..."

Nyt kuitenkin olen niin tyytyväinen keksintööni, että haluaisin läpsytellä jaloilla lattiaa. (Teen sitä, kun olen erityisen innoissani.) Koska kuitenkin on ilta, ja olen asiaankuuluvasti sohvalla jalat pöydällä, joudun hillitsemään primitiiviset reaktioni.

Nimittäin! Kiloklubin laskuri herjasi, että ei, ei! Liian vähän on tänään tullut syötyä! Joku saattaisi pitää tätä hyvänä asiana, mutta minäpä olen niin valaistunut että tiedän, ettei 1020 kilokaloria päivässä riitä aikuiselle naiselle ihan ollenkaan, jos aiotaan pysyä terveinä ja hyvinvoivina.

Koska sattuu olemaan kolmas päivä kuluvaa kuuta, ei jääkaapissani ole tällä hetkellä varsinaiset bileet käynnissä. Tahtoo sanoa, että huomenna vasta tulee opintotuet, ja näin ollen ruokatarjonta on sen mukainen. Mutta äläpäs mitään, luovuudella pääsee yllättävän pitkälle!

Tässä siis vinkiksi kaikille parempaa elämää tavoitteleville: Kilokaloripitoinen, maukas mutta näennäisen kevyt iltapala, josta ei tule ällöähky!

Porkkana-seesamsiemen-härdelli!

2kpl porkkanaa raastettuna
3 rkl seesaminsiemeniä
1 rkl pellavansiemeniä
1 rkl kookosöljyä
tiraus soijakastiketta

Raasta porkkanat. Heitä siemenet pannulle, sekaan kookosöljy. Paista. Loppuvaiheessa heitä perään tiraus soijakastiketta. Yhdistä ainesosat lautasella, sekoita. Sitten vaan mums mums!

(Lupaan muuten yrittää jatkossa ottaa kuvat esteettisyyden nimissä kunnon kameralla webbikameran sijasta. On siinäkin ammattinsa edustaja.)

-Annapurna

Laitoshoito vai vitamiini?

2009-11-03T01:13:00.000-08:00

Hyvin alkoi herkkulakko.

Kävin illalla lenkillä kaverin kanssa, ja lenkin aikana puheenaiheet vaihtelivat luonnollisesti soljuen: pojat, mulkut, mulkut pojat, Daim-kakku, pojat, läskit, mulkut, mulkut, festarit, pojat, Daim-kakku, läskit, Daim-kakku, läskit, läskit, Daim-kakku, Daim-kakku...

Kävimme lenkin päätteeksi ostamassa Daim-kakun.

Hups.

Lasketaanko tämä hätätilanteisiin (teki tosi paljon mieli), vai juhliin?

-Annapurna

Mutta sepä kätkeytyy tai narraa etsijäänsä...

2009-11-02T04:08:00.000-08:00

Mistä tätä väsymystä oikein riittää?! Voisin nukkua kellon ympäri kolmesti putkeen, ja silti! Silti väsyttää! Hurraa, syksy! Hurraa, pohjoinen sijainti! Hurraa, tuleva kaamos ja maaliskuun loppuun asti jatkuva alakuloisuus! Olisivat voineet esi-isät vähän miettiä, kun siinä Volgan mutkassa arvottiin, että vasemmalle vai oikealle, kruuna vai klaava...

Onneksi sattuu olemaan sen verran pehmoista tuo täyte pääkopassa, ettei paljon tarvitse houkutella nauramaan. Muuten saattaisi ärsyttää. Kuulin muuten henkilöstä, joka työskentelee Nuorgamissa mielisairaiden (mentally challenged, mikäs se poliittisesti korrekti ilmaisu on meillä Suomessa?) kanssa. Siinä sivussa ei näy kolmeen kuukauteen aurinkoa. Hatunnoston arvoinen mielenlaatu täytyy olla tuollaista työtä tekevällä.

Vaan mitäs, 52 yötä keskitalveen, tahtoo sanoa jouluun! (Tilannetta voi seurata täältä, sivun vasemmasta alareunasta). Minä olen jouluhullu. Jouluni alkaa yleensä jo heinäkuussa, kun kuuntelen ensimmäisen kerran lapsuudesta tuttua Saukki&Pikkuoravat-cd-levyä, jonka lopusta löytyy maailman parhaat joululaulut. Tuskin mistään saa yhtä autenttista lapsuuden joulu-tunnelmaa. Vaikka lapsuuden satujoulut ovat mennyttä, kun jo marraskuun alussa Kemissä oli metritolkulla lunta ja jouluaattona ruoka jäähtyi lautaselle, kun odotettiin suklaan sotkemat pikkunaamat ja -käpälät ikkunassa, että milloin, milloin tulee pukki?! Kaikki tämä vain sen takia, että sai juosta itkien vanhempien sängyn alle, kun eteiseen rymisteli ruma, vanha mies, joka aiheutti suunnatonta kiusaantuneisuutta ja häpeän tunnetta, kun vaatimalla vaadittiin istumaan polvelle ja laulamaan ventovieraalle papparaiselle. Hö!

Onneksi aikuisiän myötä perhejoulusta on riisuttu nämä traumaattiset elementit, ei tarvitse enää istua kenenkään polvelle, ja täten saa rauhassa keskittyä olennaiseen: Syömiseen. Se syömisen määrä on ihan uskomaton. Ei saada aattona edes silmiä auki, kun hapuillaan jo ensimmäisiä konvehteja. Päivällä ollaan tietysti kuin kunnon luterilaiset ainakin, mutta oi ja voi sitä riemun hetkeä, kun puoliltaöin puseron napit vihdoin antavat periksi, ja saa vaihtaa päälleen uudenkarhean, äidiltä saadun kiintiöpyjaman, joka on asianmukaisesti XL-kokoa ja kissa-sydän-kuvioinen. Susitassutossut (!) jalkaan ja piip-piip-piip vain kuuluu, kun konvehtirekka peruuttaa kohti kitaani. Siitä olen aina ollut kauhean iloinen, ettei alkoholi ole kuulunut jouluuni millään tavalla. Kenelläkään ei ole kiire baareilemaan. Talosta ei käytännössä poistuta ennen tapaninpäivää, mihin asti närpitään aaton jämiä samassa pyjamassa ja katsotaan piirrettyjä yliannostukseen asti. My idea of heaven!

Toissajouluna vein kaiken tämän äärimmäisyyksiin asti, ja söin itseni kirjaimellisesti kipeäksi: neljä päivää meni välillä sänky-vessa-sänky. Ihan kätevä jouludieetti, tietysti, mutta meni aika tarkalleen vuosi, ennen kuin saattoi edes ajatella rosollia.

Tästäpä pääsemme aasinsillan kautta siihen asiaan, mitä olen tässä koko ajan yrittänyt saada sanottua:

Joulu ja dieetti eivät kuulu samaan lauseeseen. Jouluna kuuluu saada syödä itsensä kipeäksi. Jouluna ei saa puolella ajatuksellakaan miettiä jenkkakahvoja, muuten kuin hyvässä mielessä.

Siksipä jouluun ollessa näinkin vähän aikaa, ajattelin hieman kiristää tahtia. Normaalisti olen täyslakkoja vastaan, mutta joskus täytyy olla vähän pelisilmää. Julistan itseni siis herkkulakkoon jouluaattoon asti.

Lakon piiriin eivät kuulu:
-Juhlat
-Joulukalenteri - Laihdutus ei saa mennä perinteiden edelle!
-Äärimmäiset hätätilanteet
-Porsaanrei'ät.

Tavoite on tiputtaa painoa toiset neljä kiloa jouluun mennessä. Vaan sittenpä saa syödä niin paljon kuin ikinä sielu sietää! Päänsisäinen morkkistelija hukutetaan Julmustiin ja konvehtien täytteeseen.

Tähän sisältyy vieläpä porkkana: Jos yllän tavoitteeseeni, saan käydä laittamassa tukan kuntoon jossain ihanassa paikassa jouluksi. Viime kerrasta alkaa muuten olla melko tarkalleen vuosi.

Että sitten vaan lenkille, mars, mars!

-Annapurna

P.s. Eilen ylitettiin lukijaennätys - 154 lukijaa! Aivan huikea suoritus, olin lentää tuoliltani! Kiitos ja kumarrus kaikille aikaansa antaneille, tässähän menee aivan hämilleen! Sivun oikeasta reunasta, jostain sieltä tavaranpaljouden seasta, löytyy nyt sähköpostiosoitteeni, jonne halutessaan saa lähettää terveisiä, tsemppausta, palautetta tai nättejä piirrustuksia. Olisin siitä iloinen! Jee!

Sovitus nro. 3!

2009-11-01T05:22:00.000-08:00

Niin taas kävi, että kuukausi vierähti. Takana on kaikin puolin hyvä kuukausi. Olen ollut reissussa, elänyt, kokenut, ihmetellyt, tuijotellut, ja ennen kaikkea: Syönyt hyvin. Välillä jopa liian hyvin. Siitä huolimatta paino on jatkanut tasaista laskuaan, ja tällä hetkellä taidan painaa vähemmän, kuin useaan vuoteen. Sataa grammaa vaille neljä kiloa on lähtenyt syyskuun alusta. Se voisi olla enemmänki, mutta hei. Elämä maistuu hyvälle. En ole halunnut kieltää itseltäni muuta kuin itseinhokohtaukset. Ja sen mukaan on sitten eletty.

Alkoholi. Karua todeta, etten ole ollut näin pitkää aikaa selvänä sitten 18-vuotissyntymäpäivieni. Kahteen kuukauteen on mahtunut kaksi lasillista viiniä ja mukillinen terästettyä glögiä, molemmat kerrat hyvässä seurassa ja hyvässä tarkoituksessa, joten niitä ei lasketa. Kuukausi ja 17 päivää edessä ja tällä hetkellä tuntuu, että joulun jälkeen voisi aivan hyvin hyödyntää tätä kokemusta ja jättää koko läträilyn huomattavasti enemmän vähemmälle. Mutta eipäs mennä asioiden edelle.

Jorinat sikseen, tänään on kuun ensimmäinen päivä, eli mekonsovituspäivä! Ja tältä se näytti:

Ensimmäisessä sovituksessa vetoketju ei mennyt lähellekään kiinni, seuraavassa sovituksessa jonkin matkaa, ja nyt, kuten näette, meni vetoketju jo kiinni ihan kivan matkaa. Huomattavasti viimekuista enemmän! Minua on hieman alkanut huolestuttaa tuo rintakehä, vaikuttaisi nimittäin vähän siltä, että olen tässä kolmen-neljän vuoden aikana... muuttunut siltäosin. Mutta jännitystä elämään!

Ihan huippua, ja eniten olen ollut ihmeissäni siitä, miten helppoa tämä kaikki on ollut. Suklaata napsin lähes päivittäin, eikä nälkä ole missään vaiheessa. Silti tuntuu siltä, että joka kerta vaa'alle noustessa ovat lukemat vähän viimekertaisia pienemmän.

Mitä siis olen tehnyt tähän mennessä?

-Ruokavalioremontti: Säännölliset ruoka-ajat, pois pasta, riisi, peruna, valkoinen venhäjauho, ja tilalle paljon kasviksia - parsakaali on muuten yllättävän käyttökelpoinen kaveri!

-Potkunyrkkeily/kuntonyrkkeily keskimäärin kolme kertaa viikossa

-HIIT-treeni kolmesti viikossa. (Sain vinkin tämän olemassaolosta kehonrakentajakaveriltani, on muuten ihan järkyttävän rankka treeni muutaman minuutin kestostaan huolimatta. Tuon jälkeen haukkoo henkeään seuraavan varttitunnin. Luulen tämän olevan yksi tärkeimmistä tekijöistä painonlaskussa!)

-Alkoholi pois.

-Käynyt reissussa, syönyt paljon suklaata, karkkia, sipsejä, rasvaista ruokaa, kakkua, keksejä, muffinsseja, huonoja hiilihydraatteja ja transrasvaa mahan täydeltä, valvonut aamuseitsemään ja herännyt kolmelta iltapäivällä, laiminlyönyt treenit ja terveelliset elämäntavat useiksi päiviksi, jopa viikoksi kerrallaan.

Johtopäätöksen voi jokainen askarrella pienissä päissään. Eiku...

I feel super, thanks for asking!

-Annapurna

My lovely lady maha!

2009-10-31T05:00:00.000-07:00

Halloween, tuo ihana ameriikkalaisen kaupallistuman, krääsän ja kulutuksen riemujuhla! Rakastan teemajuhlia, enkä ymmärrä suomalaisten nihkeää suhtautumista "taas yhden turhan kulutusjuhlan" rantautumiseen. Elämässä ehtii kyllä mököttää! Hö! Party on! Sitäpaitsi mikä tahansa syy eyelinerin ja glitterin (tai oman suosikkini: glitterieyelinerin! Hurraa, Seppälä!) käytön kohtuuttomaan liiotteluun on mahdottoman hyvä syy!

Tällaiset juhlat vaativat kuitenkin veronsa. Itse heräilin tuossa reilu puoli tuntia sitten ja edelleen tipattomasta linjasta huolimatta olo oli herätessä verrattavissa vuodenaikaan sopivasti kuolleeseen elävään. Vaan onneksi meillä on siihen lääke!

Kuten olen aiemmin kertonut, en ole harrastanut aamupalan syömistä vuosikausiin. Herättyäni uuteen, uljaaseen elämään, on tämäkin tapa muuttunut. Haluankin jakaa kanssanne reseptin, joka itselläni saa päivän kuin päivän käyntiin - ja vaikka en sen enempää halua puuttua ihmisen ruumiintoimintoihin sen ollessa sivityneessä maailmassa kohtuullisen iljettävä puheenaihe, haluan kertoa kuitenkin, että erityisesti ruoansulatusongelmien kanssa painiville: Ottakaapa tästä! Voin kertoa, että toi-mii!

Tämä kaunotar on uusi paras ystäväni, spelttipuuro. Hyljättyäni vehnäjauhot olen korvannut joitain välttämättömiä tuotteita spelttijauhoilla, joista kiinnostunut voipi lukea enemmän dataa Mooseksen viljan internet-sivuilta.

Oma suhteeni puuron keittämiseen on aikalailla myrskyinen ja onneton, onnistun aina kiehuttamaan yli ja polttamaan pohjaan (minusta ei siis ole äidiksi vielä pitkään aikaan), mutta tämä yksinkertainen tuorepuuroksi nimetty keksintö on pelastanut monet, monet aamuni tässä muutaman kuukauden aikana.

Tässä siis resepti onnelliseen suhteeseen mahasi kanssa:

-Täysjyväspelttihiutaleita (Mooseksen vilja, höyryttämättömiä) semmonen sopiva määrä, sanotaan vaikka 2dl
-Pellavansiemeniä pari-kolme ruokalusikallista
-Auringonkukansiemeniä pari-kolme ruokalusikallista
-Vettä kolme-neljä desiä, en ole koskaan mittonut näitä suhteita, silmänmäärä paras määrä. Parempi liikaa kuin liian vähän. Kai?

Sekoita mäski keskenään tyytyväiseksi mössöksi ja laita jääkaappiin miettimään tekosiaan yön yli. Tämä siis tehdään illalla, ja aamulla herätessäsi kurkkaa kattilaan, että mikä meno. Joskus syntynyt tavara on ihanan tasaista, joskus epäonnistun totaalisesti ja päällä lilluu vesikerros. Hätä ei kuitenkaan ole tämän näköinen, paukauta hella täysille ja lämphäytä niin, että ylimääräinen vesi haihtuu. Tee tämä, vaikkei vettä olisikaan. Jos et halua syödä kylmää puuroa.

Kun puuro alkaa näyttää puurolta, annostele lautaselle. Heitä perään oman maun mukaan kaikkea kivaa, omaan vakiooni kuuluvat hyppysellinen 100% luomu kaakaopapuja (hirmu terveellistä!), teelusikallinen suomalaista hunajaa (älkää ostako ulkomaista hunajaa, siinä ei ole mitään tärkeitä, terveellisiä entsyymejä jäljellä, sokerilientä on se! Hyi!), 2tl pellavansiemenöljyä ja jos oikein haluan itseäni hemmotella, purkillinen Yosa-soijaluumujogurttia.

Nauti valtaisalla ruokahalulla! Vietä taas yksi upea, inspiroiva päivä. Älä anna mulkkujen masentaa, ja tarpeen tullen käytä vaatteittesi alla voimavaatteita. Omat voimavaatteeni ovat kärpässienialkkarit tai kissajarrusukat. Niinä päivinä olen voittamaton!

-Annapurna

They have a file on you

2009-10-29T11:23:00.001-07:00

Uffaffaauffaffaa! Suurten voimien ja intiaanitanssin avustuksella osasin ihan itse asentaa tuohon sivun vasempaan ei kun oikeaan reunaan kävijälaskurin - että voin seurata, monestiko päivässä käyn ihailemassa saavutuksiani. Awesome technical skillz, I haz dem!

Ei vaan tämä siksi, että kiinnostukseni heräsi joidenkin valiteltua tuon kommentointimahdollisuuden monimutkaisuudesta. Pitää kirjautua ja olla asiakas ja kirkollisvero maksettuna ja puhua sujuvasti viittä eri kieltä. Kohtuutonta. Mutta yhtäkaikki olen kiinnostunut tietämään suuntaa-antavasti liikehdinnän määrää itseni, perheeni ja muutaman henkisesti kiristetyn tahon lisäksi.

Että nyt kaikki siskot ja veljet ja mummot ja vaarit mukaan missiota seuraamaan! Koska minä seuraan liikkeitänne. I'll be watching you, meikä tulee kellottamaan teitä.

-Annapurna

Lisäys illalla: Tänään oli tarkoitus aloittaa opinnäytetyö ja käsitellä parit työkuvat. Mutta eikö ole hieno tuo uusi yläbanneri? Lisäsin myös sivuun seuraamiani, viihdyttäviä blogeja. Kun se on vissiin muodikasta?

Vanaha kamu ja kaveri

2009-10-28T01:46:00.001-07:00

Voi sinä vanha veikkonen, elämä, yritit saada minut taas satimeen! Nenästä yritit vetää ja pistää päivän päälaelleen kun oli vuorokausi hädin tuskin vaihtunut, vaan kylläpä sinun kepposesi tiedetään, vanha kamu ja kaveri, kyllä vain!

Kyllähän minä tiedän, miten sinusta on valtavan koomillista nukahtamisen hetkellä tunkea pääni täyteen sillä hetkellä äärimmäisen relevanttia ajateltavaa: opinnäytetyö, kuluttamiemme elintarvikkeiden ravintopitoisuus, Lähi-idän kriisi, miten Obama selviää valtavasta taakastaan, mikä on journalismin tulevaisuus Suomessa/maailmalla, kannattaako kenenkään enää hakea tälle alalle saati millekään alalle maailmassa, kun Jupiterin ja Saturnuksen (vai oliko se toinen sittenkin Venus? Mitenkäs ne planeetat nyt menivätkään, Merkurius, Venus, Maa, Mars... Onko se Pluto tällä hetkellä planeetta vai asteroidi vai muu, mikä?) kiertoradat Maahan nähden muuttuvat viidenkymmenen vuoden kuluessa Maapallon kannalta dramaattisesti, eikä mikään enää suojele meitä ulkoavaruuden irtokappaleilta, ja entäpä pääseekö Eläkeläiset euroviisuihin, jos pääsee, niin pitääkö minun lähteä Norjaan, pitääkö minun muutenkin reissata elämässä enemmän, pitää, mutta mistä saan rahaa? Töitä tekemällä, mutta kun nyt tuntuu että en jaksa, ja on kädet täynnä entisiäkin töitä. Hmm lantioluu tuntuu vähemmän kuin viime viikolla, en ehkä kestä käydä aamulla vaa'alla, jos paino on noussut niin saan totaalisen pingviinihepulin ja sitten... Ei helvetti, kello on kohta kolme! Kello soi neljän tunnin päästä. Olen varmasti maailman väsynein huomenna ja tiet ovat jäässä ja kaadun pyörällä ja aivot leviävät asfalttiin ja hitsi, pitäisi varmaan oikeasti alkaa käyttää sitä pyöräilykypärää...

...

KUKA KEHTAA HÄIRITÄ UNIANI MOISELLA PIIPITYKSELLÄ?! HILJAA!

...

...

...Mmmhh...

...

...Krrrhhh...

APUA MITÄ KELLO ON?! KYMMENEN YLI KAHDEKSAN! TUNTI ALKAA KAHDENKYMMENEN MINUUTIN PÄÄSTÄ!

PERKELEPERKELEPERKELEPERKELEPERKELEPERKELEPERKELEPERKELE
PERKELEPERKELEPERKELEPERKELEPERKELEPERKELEPERKELEPERKELE
PERKELEPERKELEPERKELEPERKELEPERKELEPERKELEPERKELEPERKELE

Huh, vain viisi minuuttia myöhässä. Hieno suoritus. Sitten oikea luokka, luokka, luok- - -

...

...Jjjjjaaaaaa että... Eei... Jahas. Niinpä niin.

Tunnit siirretty huomiselle.

Niinpä niin, elämä. Yritit vedättää vanhanaikaisella. Olisihan tuo pitänyt arvata, sinä vanha kettu. Vaan mitäs tästä sanot: Minä olen sinua ovelampi! Käytän saamani ajan hyväkseni ja menen kaikessa rauhassa kirjastoon ja saan ehkä vihdoinkin opinnäytetyön aluille! Haha! Siitäs sait!

...Ai lainauskielto? Ai saldo ylittynyt? Aijaha... No, maksetaan pois, hyvään tarkoitukseenhan tuo menee...

Hyvä yritys taas kerran, elämä. Mutta kaikesta ponnistelustasi huolimatta minun on valitettavasti kerrottava, että minulla oli ihan mahtava aamu. Pilkkasi mahtoi osua omaan nilkkaasi: Herättyäni liian aikaisin sain aikaiseksi vaikka mitä, ja tästä kaikesta riemastuneena kävin luontaistotekaupassa tuhlaamassa viimeiset roposeni puhdistamattomaan merisuolaan ja kookosöljyyn, ja kotona tyhjensin kaappit valkoisesta sokerista ja pöytäsuolasta, vehnäjauhoista ja rypsiöljystä - sitä saa muuten tulla hakemaan, jos joku tahtoo, en raaskinut heittää pois - ja tempaisinpas kuntopyörätreenirääkin kaiken tämän päälle. Nyt juon litraan vettä sekoitettua hyppysellistä merisuolaa, sillä luin eilen seuraavanlaista tietoa asiasta:

"Merisuolavettä juodaan, koska siinä on noin 90 mineraalia. Pelkästä happamasta hanavedestä nämä mineraalit puuttuvat ja nykyisestä vähäsuolaisesta ruokavaliostakin on hankala saada kaikkia näitä mineraaleja. Merisuolasta saat esim. magnesiumsuoloja, jonka vuoksi lihaskrampit ovat historiaa merisuolaveden juonnin aloituksen jälkeen. Merisuolasta saa myös kalsiumia, joka on luuston rakennusaine sekä monia muita hivenaineita esim. kaliumia, mangaania, sinkkiä, rikki, rautaa ja jodia. pH-arvoa merisuolan liuottaminen veteen ei juurikaan nosta."

Kokeiluun innostuin kuultuani oululaisesta näyttelijästä, joka lääkärinsä luvalla on saanut lopettaa verenpainelääkkeiden käytön kokonaan korvattuaan tavallisen pöytäsuolan puhdistamattomalla merisuolalla. Lisäksi minulla on vahva taipumus suonenvetoon, ja suolan lisääminen ruokaan on minulle luontevampi tapa lisämagnesiumin nauttimiseen, kuin kaiken maailman pussi- ja tablettivalmisteet.

Ai niin ja elämä, sinä vanha länkisääri, arvaapas vielä mitä: Jokunen vuosi sitten ostin hetken mielijohteesta huutavanpunaiset pillifarkut, jotka ostohetkellä olivat melko reippaasti liian pienet, mutta elättelin toiveita joskus mahtuvani niihin. Silloin tällöin käytinkin niitä löysien paitojen kanssa, mutta olo oli aina tukala.

Vaan arvaas mitä!

Tänään oloni oli upea niissä samaisissa housuissa!

Se parhaiten nauraa jolla vahvin lääkitys! HA HA HA!

(Elämä yritti puukottaa selkään sulauttamalla minut taustan sohvaan. En ole nahkasohva! Hemmetti soikoon!)

-Annapurna

Abre los ojos

2009-10-26T13:56:00.000-07:00

Ei sillä, että olisin addiktoitunut blogin päivittämiseen, mutta löysin tällaisen linkin, joka oli pakko päästä heti jakamaan, eli LUKEKAA JA OLKAA ETTÄ OOOOH!

Lyhyesti referoituna kyseinen blogi selittää hyvin seikkaperäisesti ja käytännön esimerkein, miksi valkoinen venhäjauho tuhoaa meidät. Tuota lukiessa alkoi kutittaa kaikkialta, halusin juosta oksentamaan ja höyläämään ihoani hiekkapaperilla ja heittämään kaikki vehnäjauhot ikkunasta.

Olen tietoisesti vähentänyt tyhjien hiilihydraattien kulutusta tämän projektin aikana, ja oli häkellyttävää huomata viime viikon aikana, kun tuli vähän mussutettua mitä sattuu, että esimerkiksi täysin valkoinen leipä vaati ponnisteluja mennäkseen aina mahaan asti. Ei vaan tehnyt mieli, ja jälkeenpäin tuli öklö, turvonnut ja heikko olo. Mutta että kyseessä todella on tuollainen myrkky, niin kuten Muumimamma asian ilmaisisi, voi yhden kerran!

Tämän illan olen pyhittänyt länsimaisen lautasmallin virheisiin tutustumiseen, ja on sellainen olo, että olen valmis ottamaan seuraavan askeleen elämäntaparemontissa: Vehnäjauhot - kaikki loputkin - pois minusta, ja siinä sivussa voisi karsia myös sokeria. Artikkeleja, tutkimuksia ja blogeja lukiessa on moneen otteeseen nousseet karvat pystyyn. Jos niihin on uskominen - ja vaikuttavat kyllä melko päteviltä - perustuu koko länsimainen ruokailutottumus johonkin aivan muuhun kuin siihen, mikä meille olisi parasta. Ja kaiken sen moskan uskotellaan olevan meille hyväksi. Tässä loistava esimerkki, kaverini Facebook-blogista lainattuna. Ja tässä samaisen tuotteen takakansi ja tuotesisältö.

Kiitokset Riekin Jussille tästä valaisevasta, silmiä avaavasta kokemuksesta, ja samalla päivän nauruista, joskin naurun seassa oli paniikkia ja epätoivoa. Että kyllä, tällä nujerramme sikainfluenssan, ja voimme hyvin ihmisinä, kansakuntana ja kokonaisena siviilisaationa!

Suklaasta en muuten silti luovu.

-Annapurna

Motivashuun - I haz it!

2009-10-26T02:57:00.000-07:00

HA!

Olin jo vähällä vaipua synkkyyteen viime viikon takia, kun tunsin oloni heti aamusta nahkavuoreksi ja muutenki ärsytti kaikki.

Niin sittenpä, sittenpä muistin, miksi minulla meni kaikki rahat Helsingissä. Tein nimittäin huomattavan määrän heräteostoksia, joista suurin ja tärkein oli kuitenkin lelukaupasta löytämäni täysin ohittamaton tuote:

My Little Pony-juomapullo! Eipä vissiin! Minulla oli lapsena ihan järkyttävät määrät poneja, ja siis nimenomaan My Little Ponyja, ei mitään pliisuja hevosia. Taikavoimat se olla pitää! Taikavoimat, I say! Ja pimeää pelätessäni hamstrasin kokoon koko ponilegioonan ja tassuttelin isin ja äitin väliin nukkumaan. Ja aamulla isä oli että hurraa, kun heräsi omenalta tuoksuva poni selkänsä alla. Hankkikaa, ihmiset, lapsia! Lapset ovat elämän suola!

Tämä maaginen talismaani tulee saamaan minut raahaamaan hyllyvän peräni nyrkkeilysäkkien ääreen koko pitkän talven. Maksoihan se seitsemän euroa, mutta joskus on sijoitettava itseensä. Voin vain kuvitella, miten epäuskon hetkenä tästä pullosta suuhun kaadettu nektari herättelee minut uuteen eloon ja sitten soi Kippari Kallen tunnari, ja säkit hyppivät pois edestä, että armoa, armoa!

Kertonee jotain minusta: Kun muut naiset sijoittavat seitsemän euroa esimerkiksi peitevoiteeseen tai puhdistusmaitoon, minä ostan My Little Pony-juomapullon.

Ja taas kerran: I GOT THE POWER!

-Annapurna

Fail nro. 2

2009-10-25T10:51:00.000-07:00

Joooooooooooopati joo.

Homman nimihän on se, että käväisin tuossa mutkan Helsingissä (katsomassa Museaaaaaaaaaaaaaaaa enkä ikinä halua tulla ulos tästä ihanasta kuplasta, kolmatta päivää keikalta ostettu huppari päällä ja se on jo ihan ryönäinen mutta ihana ja pehmeä ja lämmin ja muutenkin paras huppari ikinä!!1)

Nnnniiin olin sanomassa, että tuolla reissussa kun ei tunnetusti paljon lasketa, niin nyt saatan tehdä sellaisen tempun, että lukitsen vaa'an rottakellariin pariksi viikoksi.

Mutta kun elämä on niin hyvää! Ja ei reissuun voi lähtä juomaan mitään nokkosteetä ja märehtimään pellavansiemeniä. Pitää nähdä kavereita ja juoda kaakaota kermalla ja vetää korillinen ranskalaisia... ja jos käy kuten minulle tämän seikkailun lomassa, että perjantaiyö venähti aamuseitsemään asti Meilahden sairaalan päivystyksessä köniinsä ottaneen kaverin olkapäänä, niin silloin kuuluu jo ihmisoikeuksiin napsia ylihintaista suklaata sellaisesta automaatista, mitä on pääkaupunkiseudulla, mutta ei meillä täällä Lapissa. Tähän väliin voisin ottaa perjantaiöiseen välikohtaukseen kantaa, että toivon maailmankaikkeuden järjestävän aivan oman kohtelun tällaisille tyypeille! Ei siitä sen enempää.

Nyt kuitenkin takaisin kotona kutakuinkin yhtenä kappaleena, ja sen verran voin tässä vaiheessa paljastaa, että ensi viikolla voisi ruokavalioon kuulua lähinnä tomaattikeittoa ja parsakaalia. Olo on hyvin pitkälti kuin ilmapallolla.

Vaan ol hyvvee, ei yhtään pahhoo!

-Annapurna

Tänään ei kukaan vastaa

2009-10-19T11:19:00.000-07:00

Makaan mahallani sohvalla, näppäilen toisella ja syön suklaata toisella kädellä. Olen ihan järkyttävän väsynyt, haluton, tarmoton, puhditon, tyhjä ilmapallo. Pilates-dvd pöydällä ärsyttää. Olen syönyt ihan kauheasti.

Aina ei vaan jaksa. Silloin ei jää muuta vaihtoehtoa, kuin (lue alusta).

-Annapurna

Juoppohullun tunnustuksia

2009-10-18T03:23:00.000-07:00

Takana taas yksi selvänä rimpuiltu viikonloppu. Sisko piipahti juuri kylässä kotimatkallaan. Puurolautasen äärellä kertasimme kulunutta terveellistä kuukautta ja selväpäisiä baarireissuja, ja saatoimme tulla vain yhteen lopputulokseen: Kun joka tapauksessa menee baariin, jorailee kainalot märkinä, irtaimistoa katoaa, joku satuttaa itsensä, aamulla herää mistä sattuu pizzalaatikon kanssa ja kamerasta löytyvät valokuvat ovat hirveitä, rahaa on mennyt, kävelee kotiin meikit poskilla, väsyneenä ja sydän syrjällään - mikäs hemmetin pointti tällä kaikella oikein on?

Takana on nyt reilu kuukausi selvänä, ja edessä olisi vielä melko tarkalleen kaksi kuukautta. Tässä on ollut pitkät viikonloput aikaa miettiä omaa suhtautumistaan alkoholiin. On vaatinut kaiken tämän vaivan nähdäkseen asiat kunnolla, kuten alkoholin käyttämiseen kannustavan ilmapiirin. Ei riitä, että joutuu jatkuvasti selittelemään ympäristölle tällaista oikosulkua, vaan myös esimerkiksi baarimikot luovat kyseenalaistavia katseita, kun menen tiskille että moi, yksi muumilimppari, kiitos. Olen alkanut käyttää raskaanaolokorttia, niin ei tarvitse selitellä. On onneksi tuota mahaa sen verran, että pienellä pullistusliikkeellä baarimikkojen ilme muuttuu kyseenalaistavasta hämmentyneeksi. Ja siten saan muumilimpparini onnitteluin saateltuna. Haha. Pöljät.

Mutta se täytyy sanoa, että kun nämä kaksi kuukautta ovat ohi, ei tule kyseeseenkään jatkaa absolutismin tiellä. Ehkä nyt - tai viimeistään joulukuuhun mennessä - olen läksyni oppinut: Vaikka on yleisesti hyväksyttävää on olla vahvassa humalatilassa, saattaa silti joskus onnistuneen illan resepti olla muutama lasi viiniä ja paljon hyvää seuraa.

Toisaalta välimatkan päästä katsottuna voisi jopa luulla nykyisten kulutustottumusten olevan pahasti vinksallaan. Ei ole alkoholismia olla joka viikonloppu (ja joskus viikollakin) huomattavassa humalatilassa, hukata tavaransa ja eksyä kauas kotoa. Ei alkoholismia, vaan tärkeä osa nuoruutta. Elämää. Olemassaolon merkitystä. Ilman alkoholia en tuntisi suurinta osaa nykyisistä ystävistäni, ja suurimmassa osassa nuoruuteni ikimuistoisimmissa hetkissä on alkoholilla jonkinlainen rooli. Surullista? Ehkä. Toden totta? Todellakin.

Tällaisia tuumauksia näin sunnuntaiaamuna. Ja sitten tulikin jo kiire potkunyrkkeilytreeneihin. Tyypillistä.

Ai niin, ja painokin se jatkaa laskuaan, vaikka olen kuluneen viikon aikana työntänyt ääntä kohti aikalailla mitä tahansa ikinä mieli tekee. Ja mieli on tehnyt pullaa ja suklaata.

-Annapurna

AAAAAAAAAAOPWRJSFPOFJAOIHAWOFHAWI!!!!!!!!!!!!!

2009-10-11T22:18:00.001-07:00

OKJPEJAWORJHRFSEHIW!!!!!!!!!!!FKSGJDSGIOHAOSFH!!!!!FDSGKFSGOSIÖFDg

Ehkä tätä pitäisi yrittää myöhemmin vähän vähemmän sekavassa olotilassa, mutta, mutta! MUTTA!!!

Tänä aamuna heräsin hieman allapäin. Takana hieno viikonloppu, ihania ihmisiä, paljon kaikkea ihanaa ja helpottavaa ja sellaista että saa ajatukset kauas pois todellisuudesta hetkeksi. Mitä lähemmäs juna tuli pohjoista, sitä syvemmissä mietteissä olin. Eivätkä oloa helpottaneet alkamassa oleva "juhlaviikko" tai edessä häämöttävä maanantai ja tieto siitä, että tämä viikko tulisi olemaan työntäyteinen. Pitää olla yhdessä hetkessä siellä ja toisessa tuolla. (Mikä toisaalta on yhtäkuin rahaa, mutta ei pitkiä aamuja ja päiväunia.)

No mitäs, siinä torkuttelin herätyskelloa reippaan tunnin vältellessäni paluuta tähän maailmaan. Aamutoimilla kuitenkin vessan nurkasta huuteli vanha kaveri, että miten olisi, kun ei olla nähty pitkään aikaan. Oletko valmis kohtaamaan totuuden viime viikonlopusta, miten on, tuli vissiin mussuteltua aika paljon, häh?

Otin haasteen vastaan valmiiksi selitellen itselleni tällaisten viikonloppujen keräävän nestettä, ja käynnistynyt juhlaviikko heittää vain lisää pökköä pesään. Että ei siitä tarvitse masentua. Ensi viikolla on jo paremmat lukemat.

NIIN MITÄ MINUN VANHAT SILMÄNI NÄKEVÄTKÄÄN!!! HUUUUUUUUUUUUUIII!!!!

Tänä aamuna paino alkoi jo oikealla numerolla, eikä edes mitenkään hilkulla ollut. Kaikenkaikkiaan pudotusta on siis tapahtunut x-2,9, eli melkein kolme kiloa. Ja sen verran voin kertoa, ettei kyseessä ole neste tai joku muu kuonamörkö, vaan ihan sitä itteänsä.

Miten siisitä! Lähtivät muuten synkät pilvet taivaalta että kuului vaan SSUP. Meinasin pyhittää tämän päivän makoilulle ja itsensä säälimiselle, vaan taidanpa tehdä täyskäännöksen ja yhdeksäntuntisen päivän päätteeksi lähtä vähän läksyttämään säkkejä.

Nyt voin kertoa: KANNATTI HERÄTÄ!!!

-Annapurna

Tämän tästä Annapurna huokaa...

2009-10-09T09:03:00.000-07:00

Pakenin vieraaseen kaupunkiin, kun takana oli kuukauden verran koti-iltoja. Nyt on maalia silmissä ja lyhyt hame päällä. Vaan tiedättekös, kun minulla on molemmat kädet käytössä, niin jotain ihan selvästi puuttuu tästä perjantai-ilta toisessa kaupungissa-kuviosta.

Oi, kyllä. Tiedätte kyllä, mistä puhun.

Lievitän separaatioahdistustani ainaisella ihanaisella M.A. Nummisella. Nauttikaa!

Tämän tästä Helmer herra huokaa
Kun elämästä puuttuu silmän ruokaa
Mutta eilen hän näkyi lähtevän
Ja pian kotiin hotelliinsa
Kaupungilta rientävän

Hän hotellissa väärän oven aukas
No jopas silloin henkeä hän haukkas
Siellä juuri Helga neiti istui ammeessaan
Helmer huusi autuaassa hurmiossa

Olen nähnyt Helga neidin kylvyssä ihanaa
Voi jopa nähdä kuinka pohje siellä vilahtaa
Kun joskus saippuaan hän luiskahtaa
Niin näkyy häneltä melkeimpä aah

Olen nähnyt Helga neidin kylvyssä ihanaa
Voi jopa nähdä kuinka pohje siellä vilahtaa
Vasta itseä pitää miehenä
Kun Helgan pohkeen voi nähdä kylvyssä

Solo

Nyt on Helmer herran käytös vapaa
Hän tervehtii myös outoja kun tapaa
Vaikka päätyö on bisnes
Hän on nyt eri mies
Jos joku häntä petkuttaa
Hän huutaa vain oujees oujees

Kun Helmer sitten Helgan sai rouvaksi
Hoikka pohje muuttui paksummaksi
Ei enää kurki Helmer herra Helgaa kylvyssä
Vain laulaa muistoissaan vanhan pianon ääressä

Olen nähnyt Helga neidin kylvyssä ihanaa
Voi jopa nähdä kuinka pohje siellä vilahtaa
Kun joskus saippuaan hän luiskahtaa
Niin näkyy häneltä melkeimpä aah

Olen nähnyt Helga neidin kylvyssä ihanaa
Voi jopa nähdä kuinka pohje siellä vilahtaa
Vasta itseä pitää miehenä
Kun Helgan pohkeen voi nähdä kylvyssä

...Ja rommia pullo...

-Annapurna

Laihduttamisen sietämätön keveys

2009-10-06T06:56:00.000-07:00

Sanovat mittanauhan olevan paras työkalu painonpudotuskehitystä seurattaessa.

Siispä ostin elämäni ensimmäisen mittanauhan vähän aikaa sitten, ja aloin seurata tilanteen kehittymistä.

*

*

*

...Jos minulta kysytään.

-Annapurna

Näin minä vihellän matkallani

2009-10-05T02:58:00.000-07:00

Hengissä takaisin jänkhältä, hurraa! Oli ihan uskomattoman hieno reissu, samoiltiin molempina päivinä pitkin Ylläksen upeita maisemia. Lauantaina meni koko päivä, ja sunnuntaina ennen lähtöä käväistiin vielä haahuilemassa pari tuntia metsässä, paistamassa makkaraa ja ihailemassa koskea. Löysin poronsarven! Siitä saisi päheän vaateripustimen eteiseen.

Nyt kuitenkin annan kuvien puhua puolestani, sillä muutoin ei ole juurikaan lisättävää:

C.S.I. Äkäslompolo. Edellisellä vaeltelijalla ei käynyt niin hyvä tuuri. Terkkuja vaan äitille taas.

Yleensä sunnuntaisin makaan omaan kuolaani koristen sohvalla ja syön sipseja XL-koon Nalle Puh-pyjamahousuissa. Tämä oli toisiksi paras vaihtoehto.

Tuota vettä juotuaan vesijohtovesi tuntui hyvin, hyvin surulliselta.

Melkein tunturin huipulla, tiettömällä tiellä.

Kuvia klikkaamalla saa käsittääkseni isommat versiot esiin.

Viimeksi Lapista palattuani vaivuin masennuksen valtaan muutamaksi päiväksi. Kaupunkilaiselämä kulutushysteerioineen tuntuu niin turhalta, pinnalliselta, keinotekoiselta. Kun Lapissa ei tarvitse kuin vetää keuhkot täyteen ilmaa, niin tietää olevansa elämän tarkoituksen äärellä.

Mahdollisimman pian takaisin toivoo pääsevänsä,

-Annapurna

P.S. Loppukevennys:

Takaisintullessa satoi räntää, nytkin ovat loskalumet maassa. Väsynyt keskustelu eilisiltana kotimatkan puolivälistä:

Neiti a: Olispa kesä.
Neiti b: Niinpä! Kesä, ja miinus kymmenen kiloa, ja päissään!
Neiti c: No joo, kun olis ees päissään!

Eli kuukauden juomattomuus on tähän asti tuntunut hyvältä, vaan Lapinkaipuu alkoi muuttua takaisin kaupunkiin tultaessa vallan joksikin muuksi kaipuuksi... Nyt on oltava vahva.

Sovitus nro. 2

2009-10-01T22:35:00.000-07:00

Niinpä niin, rakas lukija (äiti), nythän on päässyt käymään niin, että kuukauden päivät on tässä koitettu parsia kasaan pieniksi murusiksi pitkin maailman tanssilattioita levinnyttä ryhtiä elämässä. Kuukauteni on sisältänyt pääsääntöisesti kaksi lämmintä ateriaa päivässä, runsaan aamiaisen, välipalan ja iltapalan. Lisäksi olen liikkunut paljon, keskimäärin kahdesta kolmeen kertaan viikossa hikirimpuilua, kuten potku- tai kuntonyrkkeilyä. Olen myös kiinnittänyt huomiota arkiliikuntaan, kipaissut portaita pitkin ja ja ja kyllähän te tiedätte. Kerran-pari viikossa olen suorittanut olohuoneessa pilates-joogaa, mikä näky sitten onkin lapsilta kielletty. Kun täti vähän... ähertää.

Overall experience: Olen syönyt hurjasti enemmän, kuin ennen. En oikein osaa sanoa, tuntuuko se varsinaisesti olossa, syksyllä kuuluu väsyttää. Kuitenkin iho tuntuu kuulaammalta ja kiinteämmältä, ja jotkin housut eivät kiristä enää samalla tavalla kuin ennen. Illalla on väsyttänyt paljon tavallista enemmän, eikä unen tuloa tarvitse odotella. Tämä on siis hyvä asia - löydän itseni menemästä nukkumaan puoliltaöin, vaikka vastassa olisi vapaapäivä. Tämä on siis todellakin ennenkuulumatonta.

Syömisestä vielä sen verran, että olen kuitenkin pyrkinyt elämään siihen malliin, että pystyn oikeasti ottamaan siitä elämäntavan, ettei käy niin, että kuritan itseäni puoli vuotta, laihdun määrän x, sitten repsahdan ja paisun kolminkertaiseksi vanhaan nähden ja katkeroidun ja petyn elämään ja hylkään kaiken toivon. Tarkoittaa siis että olen hyvällä omatunnolla natustanut suklaata, jos siltä tuntuu. Kohtuudella, tietenkin.

Vaan sitten onkin edessä totuudenhetki. Voin puhua tässä läpiä päähän vaikka loppu viikon, mutta tässä mediamylläkän runtelemassa maassa löytyy vielä yksi korruptoimaton vallanpitäjä: The Mekko.

Ja näin se käy:

Meinasin pyörtyä onnesta: Siinä missä viime kuun alussa mekon vetoketju nauroin minulle päin naamaa, meni se nyt alhaalta kiinni jo vähän matkaa! Aivan valtavan mahdottoman hienoa! Matkaa vielä on, mutta huhhahhei, tämä typy pelkää ei! Tällainen on tietenkin juuri sitä parasta palautetta.

(Huomaa minun muuten olevan ammattilainen, hoksasin vasta kuvan ottamisen jälkeen että niin, olisi tietenkin voinut laittaa valot päälle... Nytpä kuitenkin tällaista syysaamun utuista fiilistä, öhhööö...)

Kyllä onnistuu! Ja nytpä tämä pakkaa kamppeensa ja pyrähtää viikonlopuksi Lappiin vähän eräjormailemaan, nuuhkimaan korruptoimattomia tuulia, syötäämään kuukkeleita, ja kurkistamaan sieluunsa, että haloo, onko siellä ketään.

Eräs ystäväni sanoi kerran: "Niin ne lapset kasvaa kuin sinne huutaa."

-Annapurna

Tankki täynnä... reikiä.

2009-09-30T05:33:00.000-07:00

Ääripäästä toiseen käy tsemppaajan tie. Eilinen päivä oli uskomaton: Olin täynnä energiaa, voimaa ja inspiraatiota, mistä seurauksena temmoin itseni kuntonyrkkeilytreenien jälkeen vielä puolen tunnin vesijuoksuun. Kuntonyrkkeilyssä tuntui, ettei seinä tule vastaan ikinä, ei edes lopun hillittömissä eye of the tiger-polvennosto-yläsuora-tappotempomätöissä, joiden jälkeen yleensä tuntuu, kuin olisin ollut säkin paikalla koko tunnin. Niin ei! Täysiä vaan, ja tunti tuntui päättyvän ihan kesken.

Jännä juttu sinänsä, että mistä tuollainen johtuu. Olen elämässäni kuitenkin yhteensä harrastanut kuntonyrkkeilyä suhteellisen paljon, ja aina olen tunnin lopussa aivan kaikkeni antanut, maat myyty ja metsät poltettu. Saattoiko se johtua siitä, että olin kivikausidieeteistä luettuani päättänyt korvata päivän aterioilla riisit ja pastat ja potut salaatilla, eikä päässyt syntymään ns. hiilihydraattipöhöä? Vai johtuiko se siitä, että keho on yksinkertaisesti nyt päässyt mukaan, että jes, kuntoilu on best!

Niinhän sitä luulisi.

Viideltä yöllä heräsin infernaaliseen, aivot räjäyttävään, veret seisauttavaan pohjekramppiin, minkä seurauksena piti sitten herättää koko kortteli painokelvottomuuksia keskellä yötä karjuessa, samalla kun painoin tykyttävää ja kivistävää ja polttavaa jalkaa maahan. Nyt on edelleen samainen pohje kuin väkivaltateon jäljiltä, ja punnitsen mahdollisuutta tämän päivän potkunyrkkeilytreenin skippaamisseen. Näin. Vähän kuin nielisi liikaa tavaraa yhdellä kerralla ja sittenpä tihrustetaan itkua että kannattiko.

Vaan niinhän ne sanovat: Urheilija ei tervettä päivää näe.

(Viittasin itseeni juuri urheilijana. Haha. Höhö.)

-Annapurna